Skeptikko · Skeptikko 4/2009
Rauni-Leena Luukkanen-Kilde – Still going wrong
Rauni-leena Luukanen-kilde
Yleisradion Lapin toimitus on bongannut Internetin Youtubesta tuoreen ”Dr Rauni Kilden” haastattelun sikainfluensssta” Aikaisemmistakin salaliittoteorioistaan tunnetun Lapin entisen lääninlääkärin haastattelu hämmentää maailmaa jälleen. Luukanen-Kilde väittää haastattelussa muun muassa, että puheet sikainfluenssan vaarallisuudesta ovat roskaa.
Luukanen-Kilde korostaa haastattelussa, että sikainfluenssarokotukset ovat vaarallisia.
Koko rokotusohjelman taustalla on salaliitto, jonka tarkoitus on vähentää maailman väestöä, koska rokote on myrkyllinen. Tarkoituksena on hankkia miljardeja rahaa rokotteen valmistajille, Luukanen-Kilde sanoo.
Lapset ja raskaana olevat on valittu rokotettavaksi, koska tarkoituksena on eliminoida seuraava sukupolvi, Luukanen-Kilde väittää.
Luukanen-Kilde kertoo haastattelussa varoittavan esimerkin USA:sta.
Yhdysvalloissa rokotettiin ihmisiä sikainfluenssaa vastaan vuonna 1976, mutta rokotukset lopetettiin kolmen viikon kulutta, koska niin moni kuoli hermostoa vaurioittaneesen syndroomaan.
Nyt Yhdysvalloissa onkin varauduttu lailla siihen, ettei rokotuksesta sairastuneelle tarvitse maksaa korvauksia.
Rauni-Leena Luukanen-Kilde sanoo varoittaneensa suomalaisia, koska ei usko rokotteen toimivan.
- Suomessa on toimittu kaukaa viisaasti, koska sikainfluessaa ei ole luokiteltu niin vaaralliseksi, että rokotteen ottaminen olisi pakollista.
Kuva: Yle
Kuka Tahansa Voi Irtautua Ruumiistaan
Viimeksi Luukanen-Kilde esiintyi Suomen televisiossa Arto Nybergin ohjelmassa vuonna 2007, jolloin hän väitti, että humanoideja koskevat todisteet salataan tavallisilta kansalaisilta mm. teologian romahduksen pelossa.
Nybergin haastattelussa Luukanen-Kilde kuvasi myös kokemuksiaan ruumiista irtautumisesta. Kyseinen tekniikka kuulemma tekee mahdolliseksi siirtyä sekunnissa paikasta toiseen. Menetelmä on todettu muita turvallisemmaksi mm. avaruusmatkailussa. Luukanen- Kilden mukaan USA:n armeijan 18 kuukauden kurssilla kuka tahansa voi oppia irtautumaan ruumiistaan.
Luukanen-Kilde on kirjoittanut useita yliluonnollisia ilmiöitä käsitteleviä kirjoja. Hänen mukaansa ihmisiin muun muassa istutetaan heidän tietämättään mikrosiruja, joiden tarkoitus on hallita ja valvoa heidän käyttäytymistään.
Luukaseen itseen tällaista sirua ei Skepsiksen tietojen mukaan ole vielä onnistuttu asentamaan.
Risto K. Järvinen
Lähteet: Http://yle.fi/alueet/lappi/2009 Http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=27&t=139&a=5811 Www.youtube.com/watch?v=185hke2c5gg
Julkaistu Skeptikko-lehdessä 4/2009. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Enqvist Puolimatkalle: Antakaa tieteen mennä menojaan!
Psyykikko testissä
Patrick Jane – maailman suosituin skeptikko
Mentalisti Pete Poskiparta – Tieto yliluonnollisista kyvyistäni on vahvasti liioiteltu
Skeptikko 20 v. sitten
Näin teet paranormaalin ilmiön
Tämä parodia voi pelastaa henkesi
Kriittisen ajattelun perusteita
