Muuntuneet

tajunnantilat tuoko

hiljainen mieli olon?

hyvän

Teksti Olli Erjanti

IHMINEN ETSII MUUNTUNEITA TAJUNNANTILOJA, ERITYISESTI JOS JOSKUS ON SELLAISEN SATTUNUT KOKEMAAN: MYSTISET KOKEMUKSET, MEDITAATIO, TRANSSI, HYPNOOSI, SELKOUNET, RUUMIISTA IRTAUTUMINEN, PARANORMAALIT ILMIÖT, KUOLEMAN RAJAKOKEMUKSET, UFO-KOKEMUKSET, IHMEELLISET PARANTUMISET. JOKIN TÄLLAISISSA KOKEMUKSISSA VETOAA IHMISEEN. NE JÄRKYTTÄVÄT PERUSMAAILMANKATSOMUSTAMME JA TUNTUVAT SAMALLA SEKÄ KIEHTOVILTA ETTÄ PELOTTAVILTA.

Ihmiset kokevat muuntuneita tajunnantiloja paljon. Hieman kokemustyypistä ja yleisöstä riippuen joka viides tai joka kymmenes, toisinaan useampikin ihminen, kertoo kokeneensa jotakin outoa ainakin joskus elämässään. Kokemukset eivät ole merkkejä mielenterveyden ongelmista sen enempää kuin valtaväestössä keskimäärin. Mikä saa ihmisen hakemaan tällaisia kokemuksia? Onko niillä jotakin yhteistä?

LAADULLINEN MÄÄRITELMÄ

Charles Tart esitteli maailmalle käsitteen ”muuntunut tajunnantila” samannimisessä toimittamassaan kirjassa 1969 (Altered States of Consciousness, toimittanut Charles Tart, Wiley, 1969). Hän määritteli tilan sellaiseksi, jossa ihminen tuntee selkeän laadullisen muutoksen mielensä toiminnassa. Määritelmä iski kuin happo hipin tajuntaan. Hippikulttuurissa muuntuneita tajunnantiloja kokeiltiin eri menetelmillä ja kun niille annettiin yhteinen nimi, se levisi nopeasti läpi läntisen maailman.

Vaikka termi muuntunut tajunnantila on iskevä ja yleinen, se sisältää muutaman heikkouden. Tajunta ei ole muuntunut, ja kyseessä ei ole tila. Tartin määritelmä pitää sisällään muutoksen suhteessa johonkin tavalliseksi koettuun arkiseen tilaan. Mutta onko tällaista olemassa? Jokainen voi käydä päivänsä läpi ja huomata kokeneensa erilaisia muutoksia olossaan, ajatuksissaan ja tunteissaan alkaen unesta heräämisen radikaalin muutoksen jälkeen kohti pienempiä vaihteluja sisältävään arkielämään. Milloin tajunta on tarpeeksi muuntunut, jotta sen voisi luokitella kuuluvan muuntuneiden tajunnantilojen ryhmään? Määritelmä voi olla toinen eri ihmiselle.

Ei voida myöskään puhua pysyvästä ja yhdestä tilasta. Muuntuneenakin tajunta virtaa ja muuttuu jatkuvasti. Sisältö vaihtuu ja pysyvämmätkin mielen taustarakenteet saattavat muutua hiljakseen. Mystiset ykseyskokemukset eivät ole pysyviä. Meditaation keskittynyt rauha häiriintyy viimeistään, kun vauva parkaisee naapurihuoneessa. Tilat ovat häilyviä ja voivat sulautua tavallisen arkikokemuksen ja ajattelun kanssa huomaamatta ilman selkeää muutoksen rajaa.

Lisäksi Tartin määritelmä on täysin subjektiivinen. Yksi voi määritellä samankaltaisen tilan muuntuneeksi ja toinen ei. Norsun näkeminen eläintarhassa voi olla normaalia, mutta sen näkeminen kotona LSD:n vaikutuksesta on muuntunutta. Muuntunutta tajunnantilaa on siis hyvin vaikea määrittää henkilökohtaisesta subjektiivisesta kokemuksesta. Edellisen esimerkin kertonut tietoisuuden tutkija Antti Revonsuo ehdottaakin, että muuntunut tajunnan tila edellyttää muutoksen mielen taustamekanismien toiminnassa, joka muuntaa kokemuksellisen tason poikkeamaan ympäristön aistiärsykkeistä. Tällöin, toisin kuin Tartilla, kokijan ei välttämättä tarvitse olla tietoinen muutoksesta, kuten ei olla esimerkiksi tavallisen unen aikana.

Revonsuon tietoisuuden biologisessa monitasoselitysmallissa muuntunut tajunnan tila voidaan määritellä tulevaisuudessa objektiivisesti, kun muuntuneet tajunnan taustamekanismit voidaan mitata esimerkiksi aivokuvauksella. (Katso: Inner Presence: Consciousness as a Biological Phenomenon. Antti Revonsuo, The MIT Press, 2006 ja Altering the State of Altered States of Consciousness Debate. Sakari Kallio ja Antti Revonsuo, Contemporary Hypnosis, Vol. 22 Nro 1, 2005, s. 46-55. )

Tietoisuuden tutkijat ovat esittäneet erilaisia korjaavia määritelmiä vuosikymmenien saatossa Tartin jälkeen. Nykyään esimerkiksi suositaan englanninkielistä termiä ”Anomalous Experience” (katso ”Varieties of Anomalous Experience”, toimittanut Etzel Cardeña, Steven Jay Lynn ja Stanley Krippner, American Psychological Association, 2000). Termi ei oikein käänny suomeksi. Sanana ”poikkeava kokemus” tai ”outo kokemus” tuovat suomessa mieleen negatiivisia ja vähätteleviä mielleyhtymiä. ”Anomaalikokemus” on neutraalimpi, mutta kuulostaa enemmän sanahirviöltä. Eri määritelmissä on omat vahvuutensa ja heikkoutensa, mutta harva on pystynyt löytämään Tartin yksinkertaista selkeyttä ja arkikieleen osuvuutta. Puhun siis muuntuneista tajunnantiloista tässä kirjoituksessa tiedostaen määritelmän heikkoudet.

YHTEINEN TEKIJÄ?

Mitä yhteistä näillä erilaisilla kokemuksilla sitten on? Niksinä useimmissa kokemuksissa on luopua tietoisen mielen sisäisestä puheesta. Joillekin tämä käy spontaanisti, toiset käyttävät paljon aikaa ja vaivaa saadakseen sen aikaiseksi, jotkut taas nappaavat psykoaktiivisia aineksia tai vetävät pään täyteen. Mitä sitten tarkoittaa sanallisen ajattelun pysähtyminen? Mitä hyötyä siitä on? Eikö se ole tylsää?

Useimmat, jotka pitävät sanallisen ajattelun hiljentämistä tylsänä, unohtavat että muu mielen ja aistien toiminta jatkuu, vaikka kokemuksia ei heti sanallisteta ja luokitella johonkin käsitteeseen tai kategoriaan. Mielelle avautuu mahdollisuus kohdata ja uppoutua kokemukseen ilman sanojen suodatinta. Ylijärkeistetyssä yhteiskunnassamme joillekin tämä on vapauttavaa ja rentouttavaa.

Voin myös kuvitella, että kotoinen alkoholinkäyttökulttuurimme juontaa osaltaan juurensa tarpeeseen päästää irti virallisesta ja yleisesti hyväksytystä käytöksestä ja siirtyä mielen vapaammalle ja syvemmin tuntevalle alueille. Toisinaan tämä tarkoittaa myös sanoja syvemmän yhteenkuuluvuuden löytämistä toisiin ihmisiin. Sanoista luopuminen tarkoittaa siis useille jäykistä ajatusrakennelmista irtipäästämistä ja antautumista tuntemaan syvemmin oma kokemus, aistien ja olemisen täyteläisyys. Joskus tämä on kivuliasta, toisinaan taas vapauttavaa.

Vaikka sanallinen ajattelu hiljenee, jäävät mielen monet korkean tason kognitiiviset kyvyt ennalleen. Näitä ovat esimerkiksi avaruudellinen hahmottaminen, tunteiden kokeminen ja ohjailu, keskittymiskyky ja ylipäätään (itse)tietoisuus. ”Itse” on ohessa sulkeissa, koska minuuden hahmottaminen suhteessa ympäristöön saattaa olla muuntunut. Muuntuneessa tajunnantilassa enää ei välttämättä ole minäkeskeistä selkeää erottelua havaitsijan ja havaitun välillä.

Yksi kummallinen asia sanallisen mielen hiljenemisessä on, että mielemme on hyvin vaikea olla tyhjillään. Sanojen kadotessa mieltä alkaa täyttää erilainen tajunnanvirta. Jokainen on varmasti todennut joskus väsyneenä istuessa päiväunelmissaan bussin penkillä tai sohvalla, miten mieleen alkaa tulla mitä ihmeellisimpiä mielikuvia ja mielleyhtymiä. Mielen täyttää kuvien tai aistimusten kulkue, joka tulee sitä elävämmäksi, mitä lähempänä nukahtamista olemme.

Unessa tämä mielikuvien ilotulitus vaikuttaa täysin todelta. Tällöin meidät ympäröi kolmiulotteinen elokuva, jonka voi haistaa, jota voi koskea ja maistaa. Toki suurin osa unista on päätöntä kahjoilua. Unennäkö kuitenkin osoittaa, kuinka valtava voima mielikuvituksella on tuottaa vaihtoehtoisia todellisuuksia, jos sen päästää vapaaksi sanojen kahleista.

Monissa muuntuneissa tajunnantiloissa mielikuvien tuotanto on saanut vapaat ohjakset. Kokemukset ohjautuvat tästä huolimatta usein kulttuurisesti rohkaistujen odotusten mukaisesti. Kristitty mystikko visioi harvoin Buddhasta. Maanviljelijät ennen teollista vallankumousta eivät kerro oudoista valoista metsässä avaruusaluksina ja ufosieppauksina, vaan haltiajuhlina ja maahiskaappauksina.

Sanojen hiljetessä ihmisen huomio kiinnittyy johonkin muuhun aistiin kuin eteenpäin vievään sanalliseen ajatteluun. Monotonista musiikkia käytetään monissa kulttuureissa muuntuneisiin tajunnan tiloihin pääsyyn. Esimerkiksi tranceteknomusiikki voi saattaa kuulijan soljuvaan muuntuneeseen tajunnantilaan. Rytminen musiikki yhdistettynä villiin tanssiin aktivoi myös kehon tunto- ja liikeaistin, kuten samaaneilla oli tapana. Myös ”aistideprivaatiotankeissa” mieli saa omat ohjakset ja alkaa tuottaa nopeasti erilaisia mielikuvia ja aistimuksia. Ihmisellä saattaa toki olla sanallisiakin ajatuksia muuntuneiden tajunnantilojen aikana, mutta nämä ovat enemmän mielen taka-alalla eivätkä vie koko huomiota.

Onko hiljenevä tajunta ja rationaalisesta ajattelusta luopuminen taantumista primitiivisemmälle tasolle? Ei välttämättä tai ei aina. Luovaa ajattelua tutkimalla on huomattu, että joskus luovassa prosessissa tulee vaihe, jossa ongelmaa ajattelemalla ei päästä enää pidemmälle. Ratkaisu tuntuu mahdottomalta käytetyssä viitekehyksessä – tarvitaan jotakin aivan uutta oivallusta. Tällöin on parempi pitää tauko ja luopua ongelman tietoisista ratkaisuyrityksistä ja tehdä jotain täysin muuta. Joskus sanoista ja käsitteistä hetkeksi luopumalla huomataankin asiaan jokin täysin uusi näkökulma, joka ratkaisee ongelman. Uutta luovaa ratkaisua ei olisi huomattu ilman sanoista irti päästämistä.

Vaikka looginen ajattelu on heikentynyt muuntuneen tajunnantilan aikana, se saattaa tuottaa kokijalleen hyvän olon. Joskus tällaiset kokemukset voivat saada aikaan elämän suunnan ja arvojen muutoksen, kun kokemus asetetaan laajempaan viitekehykseen ja siitä tulee voimakkaasti merkityksellinen kokemus kokijalleen.

KULTTUURIEN KOHTAAMINEN

Mitä hyötyä on mielen hiljentyessä koetuissa aistiharhoissa, joita monet muuntuneet tajunnantilat sisältävät? Samalla voisi kysyä, mitä hyötyä on monista muista inhimillisen mielikuvituksen tuotteista kuten elokuvista, kirjallisuudesta, musiikista, kuvataiteista tai analyytikoiden ennusteista tulevista pörssikursseista. Kaikki nämä ja muuntuneet tajunnantilat voivat tuoda kokijalleen paljon viihdettä, ajateltavaa, elämyksiä tai merkityksellisyyden tunnetta.

Taiteissa elämyksen puitteet on luonut ulkoapäin kokijalle jokin taiteilija. Muuntuneissa tajunnantiloissa tuo luoja on kokija itse. Monissa kulttuuriperinteissä on luotu tällaisten kokemusten jalostamiseksi, ankkuroimiseksi ja yhteiskunnallisesti hyväksytyksi rajaamiseksi laajoja käsiterakenteita, jotka vaikuttavat sisäisesti loogisilta. Vain ulkopuolisesta tarkkailijasta vieraan kulttuurin ajattelutapa vaikuttaa oudolta tai ristiriitaiselta.

Jos alkaa etsiä, niin omakin valtakulttuurimme sisältää valtavasti sisäisiä ristiriitaisuuksia suuresti arvostamistamme asioista. Miksi esimerkiksi tieteen tavoitteen halutaan katsoa olevan objektiivista ja kantaa ottamatonta? Toki tieteellinen metodi tarjoaa hyvinkin luotettavan keinon löytää uutta tietoa. On kuitenkin monia inhimillisen toiminnan alueita, joista ei johtopäätöksiä voida tehdä pelkästään tieteelliseen tietoon nojautuen, kuten politiikka ja ylipäätään arvomaailma. Lisäksi jokaisella tutkijalla on oma näkökulmansa, josta tarkastella asiaa. Tämä näkökulma on usein pitkälle näkymätön tutkijalle tai tieteenalalle itselleen. Se voi vaikuttaa tutkimusaiheiden ja menetelmien valintaan sekä ylipäätään siihen mitä tutkija, tiedeyhteisö, tai yhteiskunta yleensä arvostaa. Toisinaan nämä pillotetut vaikuttimet liittyvät rahaan ja taloudelliseen kasvuun.

Ei tarvitse mennä montaa vuosikymmentä taaksepäin, kun johtavat ajatukset olivat toisenlaisia. Muutama sata vuotta lisää taaksepäin ja elämässä arvostettiin täysin eri aiheita ainakin eliitin toimesta uskonnollisissa instituutioissa. Eivät tutkijatkaan objektiivisuudessaan ole aina erossa rahan vallasta. Moni tutkimusaihe valitaan, koska siihen on helppo saada rahoitusta. Tällöin vähemmän helposti rahoitettavat tutkimuskohteet jäävät valitsematta ja mahdollisesti tulevaisuudessa tärkeät oivallukset löytämättä. Ei tieteellinen itsekorjautuvuuskaan voi paljoa vaikuttaa koko systeemiin piiloutuneeseen painolastiin.

Lisäksi tieteen tekijöiden kantaaottamattomuus voi olla riski. Lopulta yksilöt kuitenkin ottavat kantaa tavalla tai toisella asioihin. Myös kantaaottamattomuus on omanlaisensa kannanotto. Yksilön ottaessa kantaa perusteluna ei voi täysin toimia objektiivinen tieto, vaan päätöksissä on aina mukana kantaaottajan oma arvomaailma. Joissakin tapauksissa asiantuntijan arvokannanotto olisi sitä paitsi parempi kuin antaa päätösvalta esimerkiksi mahdollisesti asian vain pinnallisesti tuntevalle poliitikolle, jonka arvot päätöksen takana voivat perustua kaikkeen muuhun kuin syvällisesti pureksittuun tietoon. Pahimmassa tapauksessa poliitikon päätöksen vaikuttimet voivat olla äänten tai rahan keräämisessä mielummin kuin itse asian ajamisessa.

Vastaavia yhteyksiä löytyy kaikilta elämän osaalueilta.

En yritä sanoa, että meidän pitäisi palata yhteiskunnassamme primitiivisen taikauskon pariin. Mutta erilaisilla uskomusperinteillä on yhteiskuntaa koossa pitävä voima, vaikka ne eivät perustuisikaan oikeaan tietoon maailmasta ja todellisuuden luonteesta. Lisäksi on hyvä, että eri kulttuuriperinteissä on tapoja ilmaista, kokea ja tuoda esiin kokemisen tapoja, jotka eivät välttämättä kuulu valtaväestön kokemusmaailmaan. Ei ole tarpeen medikalisoida, psykologisoida ja marginalisoida kokemisen tapoja, jotka näyttävät kuuluvan olennaisena osana ihmisyyteen.

Esimeksiksi samanistisissa kulttuureissa on yhteisöllisesti hyväksytty kanava muuntuneiden tajunnantilojen ilmaisuun. Vastaavaa on vaikea löytää omasta kulttuuristamme muualta kuin marginaaliryhmistä.

ARKIPÄIVÄN MYSTIKKO

Vaikka ei olisikaan kokenut ykseyttä jumalan kanssa mystisessä kokemuksessa, irtautunut ruumiistaan tai tullut ufojen kaappaamaksi, on monilla silti arkisempia hiljentymisen kokemuksia.

Sanoista voi päästää irti hiljaa saunan lauteilla istuessa ja rentoutuessa; laiturilla kuikan ääntä kuunnellessa tyynessä kesäyössä; seksuaalisen viettimme viedessä voiton järjen ääneltä nautintoon sekä yhteenkuuluvuuden tunteeseen antautuessa; taiteen ihmeellisyyteen uppoutuessa tai miksei myös tieteellisen oivalluksen nerokkuutta ihaillessa. Itse asiassa joku voisi jopa sanoa, että olemme lähempänä ihmisyyttä tällaisissa hiljaisten hetkien hurmiossa kuin esimerkiksi kiusaantuneessa keskustelussa ventovieraan kanssa julkisessa kulkuvälineessä.

Miksi ihmiset haluavat näitä kokemuksia? Kaikki eivät halua. Esimerkiksi aikoinaan ruumiistairtautumistutkimuksessa haastattelemani ihmiset olivat useimmat kauhuissaan kokemuksistaan. Toisaalta niitä haluttiin (miksi muuten mennä kurssille, jossa harjoitellaan ruumiistairtautumista), mutta toisaalta omia kokemuksia pelättiin, kun niitä tapahtui: ”Apua, minä kuolen”, ”Olenko tulossa hulluksi?”.

Samantapaisia reaktioita on ihmisillä, jotka kokevat spontaanisti mystisiä, paranormaaleita, ufokokemuksia jne. Omaa mielenterveyttä epäillään. Kokemuksista ei kerrota edes luotetuimmille ystäville puhumattakaan lääketieteen tai psykologian asiantuntijoille, pakkopaidan pelossa.

Sosiaalisen leimautumisen pelon lisäksi jotkin muuntuneet tajunnantilat ovat epämiellyttäviä ja aidosti kauhistuttavia. Harva haluaisi tulla varta vasten ulkoavaruuden muukalaisten sieppaamaksi tai unihalvausolento Incubuksen kuristamaksi tai raiskaamaksi omassa sängyssään. Myös kuoleman rajakokemuksen tilanteen jättäisi moni väliin, vaikka kokemukset jälkeenpäin ovat usein lohdullisia.

PURKAUTUMISKANAVAT

Muuntuneista tajunnantiloista on kuitenkin usein paljon iloa ihmiselle, jos hän osaa suhtautua niihin oikein. Useimmiten kokemukset ovat erittäin rentouttavia, toisinaan hyvin merkityksellisiä. Jotkut kuitenkin pelkäävät tällaisia tiloja, koska eivät tiedä, mistä kokemukset johtuvat, ja pelkäävät tulevansa hulluiksi. Suurin osa ihmisistä liittää kokemuksiin myös yliluonnollisia elementtejä varmasti tietämättömyyttään, koska eri uskonnoissa – vanhoissa ja uusissa – tällaisia tiloja on käytetty ottamaan yhteys toisiin todellisuuksiin.

Muuntuneista tajunnantiloista ja eri kokemusluokista ei paljoa kerrota peruskoulun, lukion tai yliopistonkaan oppitunneilla. Internet ei välttämättä ole hyvä puolueettoman tiedon lähde näihin asioihin tutustuttaessa. Lisäksi modernissa nyky-yhteiskunnassa ei ole oikein mitään foorumia, missä tällaisia tiloja käsiteltäisiin normaaleina ihmisyyteen kuuluvina asioina. Taiteilijat taitavat olla ainoa yleisesti hyväksytty poikkeus. Muuten tällaisia kokemuksia käsitellään vain marginaaliryhmissä – ja taiteilijatkin ovat useimmille ihmisille hieman outoja.

Hiljentyminen on nykyihmisen kiireisessä elämänrytmissä useimmille hyvin vaikeaa. Lisäksi luullaan, että sanoihin käsitteellistetty ajattelu, eli sisäinen puhe, on jotenkin ihmismielen järjen huipentuma. Mieli toimii kuitenkin myös monilla muilla tavoilla; ajatella voi myös muuten kuin sanoin. Tietysti esimerkiksi tieteessä, opetuksessa ja lehtitoimituksessa ajatusten muotoilu ja jäsentely selkeiksi lauseiksi ja puheeksi on tärkeää. Kuitenkin suurimmat oivallukset syntyvät monesti muiden aistien ja mielen käytön avulla kuin sanallisella puheella.

Muuntuneiden tajunnan tilojen tavoittelu ja mielen hiljentäminen saattaa olla vastareaktio yhteiskunnan ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen ylijärkeistämiselle, ylisanallistamiselle sekä ylisuorittamiselle. Käsitteet ylittäville hiljentymisen kokemuksille on vaikea löytää purkutietä ja henkistä tukea muualta yhteiskunnassamme kuin erilaisten uskontojen ja uususkontojen jalostamina.

Hiljainen mieli taitaa kuitenkin tuoda hyvän olon myös skeptikolle.

Olin pari viikkoa sitten eksynyt tietämättäni Lontooseen. Ilmeisesti ilta oli mennyt vahvasti viihteen puolelle ja jostakin syystä lentoliputkin olivat jääneet lompakkoon. Kun minut ryöstettiin kadulla, liput menivät rahojen kera.

Jostakin löysin kuitenkin tietokoneen. Otin heti chatti-yhteyden Facebook-kavereihini ja anoin heitä heti lähettämään minulle matkarahaa, jotta pääsisin kotiin moisesta synninpesästä. Koska läppäri oli ilmeisen huono tai olin vahvassa humalassa, kirjoitin heille surkeasta kohtalostani ensin englanniksi ja sitten käsittämättömän huonolla suomen kielellä.

Yhden kaverin epäillykset heräsivät heti. Hän soitti minulle samointein ja kyseli, olenko Facebookissa. En ollut. Enkä edes ollut Lontoossa, vaan kotona sohvaan vajonneena nauttimassa tv-huumetta!

Noin kuukausi sitten Facebookia käyttäessäni aukeni ikkuna, jonka mukaan minun piti tehdä turvallisuustarkastus. Syötin siis käyttäjätunnukseni ja salasanani, sekä vastasin johonkin kysymykseen. Sen jälkeen pääsin käyttämään sivuja normaalisti. Koko kyselyn tekikin ilmeisesti joku kolmas taho; olin joutunut identiteettivarkauden uhriksi!

Rationaaliseen ajatteluun pyrkivää skeptikkoa oli huijattu uskottavaksi naamioidulla tavalla – sitä samaa skeptikkoa, joka juuri oli moittinut jälkikasvuansa samasta asiasta. Tämä kun oli joutunut Habbo-hotellin suhteen aivan vastaavaan tilanteeseen: sadan euron arvosta virtuaalitavaraa hävisi kertaheitolla.

”Sanoinhan sinulle, ettei tunnuksia saa koskaan antaa kuin kirjautessa!”

KEKSIJÄ RAINER PARTANEN pystyi kuudessa vuodessa keräämään 1,3 miljoonaa euroa sijoituksia käsittämättömän hienolle alumiiniakulleen. Miksi? Koska sijoittajat eivät uskoneet asiantuntijoita, jotka kertoivat, ettei esitetetty toimintaperiaate voi pitää paikkaansa. He uskoivat Partaseen kuin kultin jäsenet gurunsa johdatukseen. Siihen saakka, kun joukko rahoittajia menetti lopulta uskonsa – ja 2,5 vuotta häkkiä heilahti.

Sijoittajina oli ilmeisesti ihmisiä, jotka eivät ymmärtäneet kysyä sitä yhtä yksinkertaista asiaa, joka ei ilmennyt mistään keksijän sepustuksista: mikä aine alumiinin lisäksi toimii toisena elektrodina, tasasähköpari kun tarvitsee aina kaksi napaa?

PARTASEN HUIJAUS OLI yksinkertaisesti sitä samaa käärmeöljy-nigerialaiskirje-soppaa, joka lupaa maallista mammonaa suhteellisen nopeasti.

Kun elettiin vielä luolissa, ei voinut odottaa saavansa jotakin huomenna, vaan ruokaa oli yritettävä saada joka päivä. Ihminen on kuin koira: herkkupala nyt valitaan mieluummin kuin herkkupala huomenna.

Tämä näkyy valitettavasti maailmantaloudessakin kaikkessa karmeudessaan. Odotan innolla sitä päivää kun niin taloudessa kuin politiikassakin päästään evidenssipohjaiseen päätöksentekoon. Ennustan, että sitä päivää tuskin tulen näkemään. Vielä saamme kuulla uusista partasista ja wincapitoista. Rainer Partasen kulissina toiminut Europositron Oy on yhä toiminnassa ja uusi Wincapita-yhtiökin on perustettu. PERTTI LAINE

Kirjoittaja On Fm Sekä Mielen Mahdollisuuksia Kokemuksellisesti Kartoittava Skeptikko