Skeptikko · Skeptikko 4/2010
Skeptikko 20 v. sitten

NYKYISIN YHÄ useammat yhtiöt käyttävät erilaisia hämäräperäisiä menetelmiä palkatessaan työntekijöitä. Euroopan skeptikkojen kokouksessa Brysselissä esitettiin arvio, että Ranskassa jopa 70-80 % yhtiöistä käyttää työntekijöitä valitessaan grafologiaa, astrologiaa, morfopsykologiaa (eli henkilön kuvaan perustuvaa psykologista analyysiä) tai muita vastaavia menetelmiä. …
On jollakin tavoin ymmärrettävää, että esimerkiksi korkea ikä, sairaus tai vieläpä voimakas aggressiivisuuskin saattavat heijastua myös henkilön käsialaan. Mutta miten jokin abstraktimpi ominaisuus, kuten rehellisyys, voisi näkyä kirjoituksesta? Teoriat luonteen ja käsialan yhteyksistä perustuvat pikemmin maagiseen vastaavuusperiaatteeseen kuin tilastollisiin tutkimuksiin. Grafologian teoreettinen perusta tai perusteettomuus ei kuitenkaan ole oleellisin kysymys. Tärkeintä on selvittää, toimiiko grafologia vai ei. Tieteellisissä aikakauslehdissä julkaistut tulokset ovat olleet kovin negatiivisia. HANNU KARTTUNEN
EHKÄ EI OLE hämmästyttävää, että niinkin lumoava ja lisäksi harvinainen luonnontapahtuma kuin täydellinen auringonpimennys puhuttelee voimakkaasti myös rajatiedon harrastajia ja inspiroi heitä tavallistakin oudompiin ja itsevarmempiin väitteisiin. Varhain heinäkuun 22. päivän aamuna tapahtunut auringonpimennys tarjosi tästä ainakin kaksi hupaisaa esimerkkiä.
Auringonpimennys ei ole meidän päivinämme enää tähtitieteen kannalta niin tärkeä tapahtuma kuin se oli vielä 50 vuotta sitten, mutta sitä suurempi on sen merkitys mahtavana ja turisteja houkuttelevana näytelmänä. Tästä oltiin hyvin tietoisia varsinkin Joensuussa, jonka sijainti pimennysvyöhykkeellä oli miltei ihanteellinen ja jossa olikin hyvissä ajoissa valmistauduttu juhlimaan kunnolla pimenevän auringon merkeissä.
Ainoa mikä voisi vaarantaa taivaallisen näytelmän laadun ja menestyksen oli sää ja pimennyspäivän lähestyessä kaupungin päättäjät joutuivatkin huolestuneina toteamaan, etteivät sääennusteet tuntuneet alkuunkaan rohkaisevilta.
Tässä uhkaavassa tilanteessa rajatieteilijät kuitenkin puuttuivat rohkeasti leikkiin. Eräs paranormaaleihin ilmiöihin erikoistunut ryhmä teki Joensuun kaupungille suurenmoisen tarjouksen: poistamme pilvet ja takaamme kirkkaan taivaan, jos saamme tästä vaivasta 100 000 mk.
Sitä, mitä menetelmää tämä ryhmä olisi käyttänyt, ei tiettävästi paljastettu. Skeptikon mieleen tulee kuitenkin helposti useita kiehtovia vaihtoehtoja: Takaperin suoritettu intiaanien sadetanssi. Levitaatioilmiön soveltaminen pilviin, niin että ne nousisivat ilmakehästä ulkoavaruuteen. Telepaattinen avunantopyyntö lähimmälle lämpösäteillä varustetulle ufo-partiolle. Suora vetoomus muinaisten egyptiläisten Ra-jumalan nykyiseen inkarnaatioon, joka ehkä sattumalta asuu Joensuussa. ...
Sitä suuremman tilaisuuden näyttää koko maailmalle rajatiedon ylivoiman tavanomaiseen tieteeseen verrattuna sai sen sijaan eräs toinen ryhmä, Tampereen astrologinen seura. Pimennyksen aattona ilmestyneessä Iltalehdessä he paljastivat kansainvälisen sensaation; aurinko ei pimenekään kello 4.53, kuten tähtitieteilijät väittävät, vaan vasta tuntia myöhemmin eli kello 5.53! ...
Valitettavasti Iltalehden jutussa ei kerrottu, millä tavalla astrologit olivat päässeet sensaatiomaiseen tulokseensa. Toisaalta astrologit tiesivät kyllä, mistä tähtitieteilijöiden ”kömmähdys” johtui: Suomessa käytetty kesäaika oli tyystin unohdettu!




Nils Mustelin
Skeptikot Verkossa:
Www.skepsis.fi/lehti
Skssssepeetppikikkokkkkkkkittpeekkpikkkitttitttppekkks O O O O O O O O 4/42/021001 4/20101111110000022222/////44444 0 0 0 0
Julkaistu Skeptikko-lehdessä 4/2010. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Pääkirjoitus
Huuhaa-palkinto oli karmea virhe?
Muuntuneet tajunnantilat – tuoko hiljainen mieli hyvän olon?
Näin teet paranormaalin ilmiön
Epämääräistä värähtelyä
Skepsis went festarit
KIRJAT: Äiti Amma pelasti suomalaisministerin?
KIRJAT: Uskovan ja uskomattoman kosmologiaa
KIRJAT: Uskomusten, uskontojen ja maailmankuvien taustamekanismeista
