Risto K. Järvinen

– Harjunmaa

HELSINGIN LAUTTASAARESSA ASUVA MUUSIKKO EI VALISTA KETÄÄN, VAAN ANTAA HÖLMÖJEN OLLA RAUHASSA.

Lapsuuteni kului lääkäriperheessä Torniossa. Isäni oli kaupungin sairaalan lääkäri, fiksu ja intuitiivinen mies, josta kiertää yhä monta legendaa pohjoisessa. Sain häneltä hyvät lähtökohdat luonnontieteisiin. Harrastin kasvien tutkimista ja kivien keräämistä – mielenkiintoa riitti enemmän kuin ”lääkäri määrää”.

Tornio oli lestadiolaiskaupunki, mutta se ei koskettanut meitä, koska olimme muualta muuttaneita, Mikkelistä. Kuuluimme kirkkoon, mutta uskonnosta ei erityisemmin puhuttu.

Kolmetoistavuotiaana innostuin tähtitieteestä, kun sain käsiini isäni kirjan ”Tähtimaailma”, jonka olivat kirjoittaneet Newcomb ja Engelmann. Isä soitti flyygeliä ja minä luin matolla tuota yli tuhatsivuista opusta. Innostuin tähdistä niin hirvittävästi, että hankin kiikarin ja kiipesin saunan katolle tuijottamaan taivasta talvi-iltaisin.

Luin tähtitiedettä todella paljon. Aloin ymmärtää, miten kaikki on syntynyt ja epäillä sitä, miten uskonto asiat selitti. Jo aika varhaisessa vaiheessa aloin olla epäileväinen. Hoksasin monissa asioissa sellaista, jota oli syytä ryhtyä tarkastelemaan skeptisesti. Kukaan ei minua neuvonut, nämä ajatukset kehittyivät omassa päässäni.

Evoluutio-opin tajusin heti kirkkaasti. Totesin, että uskonto on valhetta. Viimeinen pisara oli joskus kaksikymppisenä kirkossa, kun ymmärsin, etten voi mitenkään yhtyä uskontunnustukseen. Minun oli pakko erota kirkosta. Tämä tapahtui tosin vasta parikymmentä vuotta myöhemmin.

Taivaanranta tulessa Minulla huomattiin melko ihmeelliset jat jo hyvin nuorena. Kaksivuotiaasta loin puhtaasti, nelivuotiaana löysin musiikinlahlähtien laupianosta terssit.

Kun muut lapset leikkivät nukeilla, minä sävelsin ja soitin musiikkia. Olin myös kaunoluistelutähti kaupungissani.

Sodan aikana vuosina 1941-1943 olin töissä pikkulottana Tornion sotasairaalassa. Saksalaisilta potilailta opin saksan kielen. Usein kuulin heidän soittavan pianoa. Nappasin korvakuulolta suuren määrän sen ajan evergreenejä ja sain melkoisen valmiuden tanssimusiikkiin.

Lapin sodan ajan toimin isona lottana, josta työstä olen sotaveteraani. Muistan, kun saksalaiset alkoivat hävittää taloja. Soitin pianolla Chopinin Vallankumousetydiä ja katsoin ikkunasta kuinka taivaanranta paloi. Siinä oli jotakin hohtoa.

Oma teoria maailmankaikkeuden synnystä Helsinkiin muutimme 1947, kun isäni sai lääkintöhallituksesta työpaikan. Naimisiin menin 1948. Synnytin kaksi poikaa, joista toinen on fyysikkona Amerikassa. Toinen on entinen hävittäjälentäjä ja nykyinen eräopas. Kerran minä, mieheni ja poikamme katsoimme kokeilumielellä kaivon paikkaa pajuvitsalla maalla. Vitsa kumma kyllä veti, mutta jokainen meistä sai erilaisen kartan.

Kun lentävistä lautasista alettiin puhua 40-luvun lopulla, tiesin heti, että avaruusolioiden vierailu pallollamme on mahdotonta, koska avaruudessa on käsittämättömän pitkät etäisyydet. Niitä ei yksinkertaisesti voi olla eikä tulla. Niin kuin astrologiassakaan ei ole mitään järkeä.

Minulla on oma teoria maailmankaikkeuden synnystä. En hyväksy big bangiä. Mitä oli ennen sitä? Teoriani on lyhyesti sanottuna: kaikki on aina ollut olemassa, eikä mikään ole koskaan alkanut. Aika, tila ja energia ovat siis aina olleet.

Ihmisen on vaikea ajatella, että jotakin on aina ollut. Kun refraktorit ovat yhä suurempia ja niillä näkyy aina kauemmaksi ja kauemmaksi avaruuteen, niin mitä siellä näkyy? Aina uusia galakseja. Miksi niitä on siellä jo valmiina? Koska kaikki on aina ollut.

Skepsis ei löytynyt helposti Käyn edelleen Ursan luennoilla. Aina istun myös Skepsiksen yleisötilaisuuksissa.

Olin aikanaan melko yksin ajatteluni kanssa. Mietin, missä olisi ihmisiä, jotka ajattelisivat samansuuntaisesti kuin minä. Kuulin Skepsiksestä. Sitä ei löytynyt helposti, yhteyden yhdistykseen sain kiertoteitse. Lähetin jäsenhakemuksen. En muista, mitä kirjoitin perusteluihin, mutta Ilpo V. Salmi ja Anneli Aurejärvi olivat kuulemma puntaroineet sitä pitkään. Pääsin mukaan. Vuosi oli 1995.

Alkuaikoina Skepsiksen toiminta oli parempaa, välillä se latistui. Kun ufot, pienet vihreät miehet ja viljaympyrät on selitetty, niin mistä sitten puhutaan? Väittelisin mielelläni uskonnoista, mutta se ei ole Skepsiksen piireissä suotavaa.

Pahinta huuhaata nykyään löytyy luontaislääkkeiden ja uskomushoitojen saralta. On väri-, jalokivi- ja tuoksuterapiaa. Osa ystävistänikin uskoi niihin. Kun varovasti selitin heille asioiden todellisen laidan, ystävyys loppui siihen. Kukaan ei pidä ihmisestä, joka puuttuu hänen taikauskoonsa.

Enää mieleni ei tee valistaa ketään. Annan hölmöjen olla rauhassa.

Uskomaton uskonnollinen musiikki Sibelius-Akatemiaan pääsin 1945 opiskelemaan sekä pianon- että viulunsoittoa. Maj Lind -kilpailun voitin nuorena rouvana 1950. Perhe-elämä oli raskasta. Avioeron jälkeen annoin ensikonserttini 1961. Seuraavana vuonna minut kutsuttiin Sibelius-Akatemiaan, jossa tein 33 vuotta opettajan uraa. Sinä aikana pidin kolme isoa konserttia ja useita solistinumeroita orkesterin kanssa. Olen säveltänyt mm. häämarssin, jota käytetään perheessämme.

Opetan yhä ja soitan kamarimusiikkia. En ole katsonut jääneeni eläkkeelle – akateemisesti kyllä, mutta en musiikista.

Musiikin ja uskonnon välinen yhteys ei häiritse minua mitenkään. Soitan itse uskonnollista musiikkia tavattoman hyvin ja suurella syvällisyydellä, objektiivisellä ja nöyrällä sävyllä.

Ymmärrän uskonnollisia ihmisiä, mutta en itse ole sellainen. Sibelius-Akatemiassa minua huvitti joskus, kun kirkkomusiikin oppilaat soittivat paljon huonommin ja vähemmän uskottavasti uskonnollista musiikkia kuin minä.

Olen useasti ajanut pyörällä ympäri Gotlannin saarta. Siellä on 92 kirkkoa, ja olen käynyt puolessa niistä – tutustumassa rakennuksiin ja niiden historiaan, en uskontoon. En ole tiukkapipoinen niin kuin vapaa-ajattelijat, jotka eivät voi mennä äänestämään, jos vaalit järjestetään kirkossa.

Sallin hienon musiikin ja rakennukset. Sallin senkin, että päädyn lopulta sukuhautaan Mikkeliin.

Salaisuuksia Koko perheeni, kaksi poikaa ja viisi lastenlasta, on seurannut luonnontieteellistä maailmankatsomustani. Lastenlastenlapsia minulla on kolme.

Pitkään ikäni salaisuuteen löytyy monta selitystä: geenit, viisaat elämäntavat, positiivinen asenne ja oikea ravinto. Myös ammattini merkitsee paljon. Kun kymmenen sormea tekee jatkuvasti vaikeita asioita, aivot säilyvät paremmin. Lisäksi käytin 26 vuotta estrogeenia. Se aiheutti minussa jonkun ”nuoruusmutaation”, en ole niin muut kuin ikäiseni.

Elämän tarkoitus on elämä itse. Kuka sille olisi antanut minkään tarkoituksen? Kun elämä loppuu, kaikki loppuu. En usko enkä toivo, että rajan takana olisi mitään. Kun tajuntamme sammuu, emme tiedä olleemme olemassa.

Skepponen Skeptikko 3/2010 17