(engl. faith healing, spiritual healing). Ihmeparantamisella tarkoitetan parantamista ei-fysikaalisin, jumalallisin keinoin. Toisin sanoen, ihmeparantaja toimii välittäjänä sairaan ja jumaluuden välillä. Parantaja voi esimerkiksi rukoilla jumalallista hahmoa tai toimia hänen edustajanaan (”Jeesuksen nimessä minä parannan sinut!”).
Ihmeparantaminen liittyy voimakkaasti kristinuskoon. Ihmiset rukoilevat sairaiden tai oman parantumisensa puolesta. Joskus rukoillaan myös todella vaikeiden tai parantumattomien sairauksien (kuten syövän, raajojen eripituisuuden) vuoksi, ja joskus parantumisia väitetäänkin tapahtuneen, tosin tieteellistä näyttöä tästä ei ole olemassa.
Jos parantumisia on tapahtunut, se voi johtua esimerkiksi siitä, että henkilö kokee tilanteensa paremmaksi, vaikkei mikään todella ole muuttunut hänen terveydentilassaan. Henkilö voi esimerkiksi kokea Jumalan parantaneen hänet syövästä — ja kuolla vähän ajan kuluttua. Sairas voi ehkä myös todella parantua, mutta johtuiko se jumalallisesta väliintulosta, plasebo-vaikutuksesta tai jostain muusta tekijästä on jo vaikeampi kysymys. Parantunut ja useat muut uskovaiset todennäköisesti kuitenkin tulkitsevat sen Jumalan, Jeesuksen tai jonkun pyhimyksen tekemäksi ihmeeksi.
Suomessa tunnetuin ihmeparantaja lienee ollut Niilo Ylivainio (1920–1981). Martti A. Miettisen tutkimuksen mukaan kukaan ei parantunut Ylivainion kokoontumisissa fyysisestä sairaudesta. Suomessa toimii myös manaajia, jotka rukousten avulla ajavat pahoja henkiä sairaista. Kuolleista herättämistäkin on ilmeisesti yritetty.
Taikuri James Randi apureineen teki 1980-luvulla kattavan tutkimuksen Yhdysvaltojen kristityistä ihmeparantajista. Avainsana ilmiön kuvaamiseen on ”raha”: parantajat saivat miljoonia dollareita kirjekerjuukampanjoiden, tv-ohjelmien ja kiertueiden avulla. Ihmiset lähettivät vähät rahansa upeissa luksus-taloissa asuville pastoreille. Eräs tv-pappi sanoi katselijoille kuolevansa, jos hän ei saa kerättyä kirkolle kahdeksaa miljoonaa dollaria.
Pastoreiden apulaiset heittivät uskovien kirjeet suoraan roskalaatikkoon — tai tietysti vasta sen jälkeen, kun ne oli putsattu rahoista. Eräs kirkonmies sai niin paljon postia, että hänen kirkollaan oli postiosaston lisäksi oma postinumero.
Randi kertoo eräästä naisesta, joka ensin lahjoitti mieheltään salaa heidän yhteiset säästönsä. Seuraavaksi nainen lainasi rahaa äidiltään ja pojaltaan. Lopulta hän otti lainan pankista, koska pastori oli sanonut sen olevan heikkoutta, jos hän ei kykenisi siihen. Pastorin mukaan Paholainen yritti estää naista avustamasta häntä.
Kiertueilla kirkonmiesten apulaiset keräsivät etukäteen tietoa yleisöstä, keitä he olivat, mistä he tulivat ja mikä heitä vaivasi — vaivihkaa, tietysti. Kun pastorit osoittivat esityksissä tietävänsä osanottajista tietoja, joita he eivät (muka) olisi voineet saada normaaleja teitä, ainoa vaihtoehto oli, että heillä oli ”taivaskanava” auki. Vakuutettuaan yleisölle toimivansa yhteistyössä Jumalan kanssa, oli helppo siirtyä ihmeparantamiseen.
Pastorit ”paransivat” eri pituisia jalkoja vetämällä lyhyemmän jalan kenkää kantapäästä irti: ”Jalka pitenee!” Pastorit pyysivät rullatuoleissa istuvia nousemaan ”Jeesuksen nimessä” — ja he nousivat! Toisaalta siinä ei ollut mitään ihmeellistä, sillä he olivat itse kävelleet paikalle, ja vasta pastorien apulaisten ”pyyteetön” ystävällisyys oli saanut heidät istumaan rullatuoleihin. Sokeat saivat puolestaan näkönsä ”takaisin” — tosin he eivät olleetkaan täysin sokeita.
Jos potilaat eivät parantuneet, pastoria ei tietenkään pitänyt syyttää; omien sanojensa mukaanhan hän oli vain ”Tohtori-Jeesuksen” apulainen. Oikea syyllinen löytyi sairaasta itsestään: hän ei uskonut tarpeeksi! Siis nämä sairaat miehet, naiset, vanhukset ja lapset, jotka rukoilivat sydämensä pohjasta, matkustivat ehkä pitkiäkin matkoja tavatakseen ”pelastavan enkelinsä”, ja antoivat viimeisetkin killinkinsä pastoreiden käyttöön, eivät uskoneet tarpeeksi. Mutta kukapa haluaisi epäillä pastoria, sillä hänhän oli vain Jumalan työkalu: jos kritisoi häntä, kritisoikin oikeasti Jumalaa. Kyseenalaistaminen on Saatanasta.
Jos potilas sattui kuolemaan, voitiin todeta, että myös jokainen, jonka puolesta Jeesus rukoili, kuoli. Kuolema nähtiin äärimmäisenä parannuskeinona.
Kriittisten näkemysten sijaan pastoreista kiersi ihmetarinoita: erään kirkonmiehen väitettiin kasvattaneen lapselle puuttuvan peukalon. Vaikka Randi etsi kissojen ja koirien kanssa lasta ja kirkkoa, missä ihmeen väitettiin tapahtuneen, tätä hyvin poikeuksellista väitettä ei koskaan pystytty varmistamaan todeksi. Pastorit eivät itsekään olleet niin vaatimattomia. Eräs hoiti hampaita ihmeparannuksella. Toinen puolestaan väitti pystyvänsä herättämään kuolleita — myöhemmin väite peruutettiin.
On huomautettava, että varmasti monet ihmeparantajat — tai muut uskomuslääkinnän harjoittajat — suorittavat auttamistyötään täysin vilpittömästä halusta. Hyväsydämisyys ei kuitenkaan poista sitä, ettei potilas ehkä saa parasta mahdollista hoitoa, tai että ihmeparantaminen ylläpitää ihmisten yleistä taikauskoa ja uskoa outoihin ilmiöihin.
Katso: Henkiparannus; Kätten päälle paneminen; Manaaminen; Plasebo; Riivattu; Taikausko; Uskomuslääkintä; Uskon terveellisyys.
Kirjallisuutta: Randi 1987a; Steiner 1986.