(engl. life after death). Unelma kuolemanjälkeisestä elämästä sisältyy maailmanuskontoihin kuten kristinuskoon, juutalaisuuteen ja islamiin. Se on myös toiminut suurena motivaattorina parapsyykkiselle tutkimukselle. Kuolemanjälkeistä elämää on perusteltu pääasiassa uskonnollisilla kirjoituksilla, mutta myös henki-ilmestyksillä eli apparitioilla, kummitteluilla, meedioinnilla, riivaajilla, unilla sekä rajakokemuksilla.
Uskonnolliset kirjoitukset ovat kuitenkin luovien ja erehtyväisten ihmisten aikaansaannoksia. Apparitiot valveilla tai unessa ovat lienevät virheellisesti tulkittuja havaintoja ja kokemuksia. Kummituksia tavataan usein vanhoissa taloissa, joissa lämpötilan ja kosteuden muuntelut sekä ilmavirtaukset ovat aiheuttaneet epämääräisiä ääniä ja muita outoja tapahtumia. Joskus pahantahtoisilla, huumorintajuisilla tai huomionkipeillä ihmisilläkin on ollut sormensa pelissä.
Meediot eivät puolestaan ansaitse Nobelia henkimaailman olemassaolon todistamisesta, ja nykyaikaisten kanavoijien suhteen voi olla vähintäänkin yhtä skeptinen. Eikä nykyisin ole enää uskottavaa väittää maahan kaatuvien ja heittelehtivien, tai toisaalta nytkähtelevien ja kiroilevien ihmisten olevan henkien riivaamia: meillä on jo tietoa epilepsiasta ja Touretten syndroomasta.
Samoin rajakokemukset ovat osoittautuneet kuolevien aivojen tuottamiksi näyiksi ja tuntemuksiksi. Rajakokemuksissa mikään sielu ei poistu kehosta taivaaseen sen enempää kuin helvettiinkään. Usko aivoista riippumattomaan tajuntaan tai sieluun on filosofisesti ja empiirisesti mystiikkaa, ja kuinka kuoleman jälkeinen elämä on mahdollista ilman aineesta irrallaan olevaa sielua? Entä onko koirilla, kissoilla tai muilla eläimillä sielua? Jos ei, niin miksi meillä on yhtä ”hyvää” todistusaineistoa niiden kuolemanjälkeisestä elämästä?
Katso: Jälleensyntyminen; Kanavointi; Meedio; Parapsykologia; Rajakokemus.
Kirjallisuutta: Asimov 1983; Augustine 1997; Blackmore 1993b; Hines 1988; Nickell 1996b; Siegel 1983.