(engl. false-memory syndrome). Valemuistosyndroomalla tarkoitetaan ilmiötä, jossa terapeutit ja terapiakäytännöt (esim. suggestiivinen hypnoosi) aiheuttavat asiakkaille kokemuksellisesti voimakkaita valemuistoja insestistä, pedofiliasta, murhista tai jopa satanistisista kulttimenoista. Ilmiö sai nykymuotoisen alkunsa Yhdysvalloista, mutta 1990-luvun aikana se on levinnyt Eurooppaan ja myös Suomeen.
Valemuistosyndrooma saa yleensä alkunsa henkilön hakeuduttua terapiaan jonkin henkilökohtaisen ongelman vuoksi (esim. masennus, ahdistuneisuus). Joskus piankin, ehkä jo ensimmäisellä kerralla, terapeutti tuo esiin mahdollisuuden, että asiakasta olisi käytetty lapsena seksuaalisesti hyväksi. Tämä saattaa olla hämmentävää, koska asiakkaalla ei ole muistikuvaa hyväksikäytöstä, eikä hän ole koskaan ajatellut sellaista tapahtuneen. Terapeutti voi kuitenkin todeta, että vaikka muistoa ei juuri nyt ole, se ei tarkoita, etteikö hyväksikäyttöä ole tapahtunut: muisto voi olla torjuttu tiedostamattomaan.
Palautettujen muistojen terapian (engl. recovered memory therapy, RMT) keskeinen ajatus on, että lapsuudessa syntynyt, sittemmin tiedostamattomaan torjuttu trauma aiheuttaa erilaisia fyysisiä ja mielenterveydellisiä ongelmia. Trauma voi olla syntynyt esimerkiksi väkivallan, insestin tai pedofilian seurauksena. Ajatus traumaattisten muistojen torjunnasta on peräisin itävaltalaiselta psykiatrilta Sigmund Freudilta (1856–1939).
RMT:ssä tavoite on pystyä tiedostamaan torjuttu trauma. Apuna käytetään esimerkiksi hypnoosia, unien analysointia, taideterapiaa ja ryhmäterapiaa. Eri menetelmien avulla pyritään pääsemään torjunnan lävitse ja tiedostamaan traumaattinen muisto. Aluksi muisto voi olla epämääräinen, mutta terapian myötä se selkiytyy ja laajenee. Tiedostamisen uskotaan helpottavan niitä oireita, joiden vuoksi henkilö terapiaan tuli.
Terapiassa tuodaan esille myös mahdollisuus tekijän kohtaamiseen. Toisin sanoen terapiassa käyvän tulee päättää haluaako hän kertoa traumaattisista muistoistaan hyväksikäyttäjälle. Asiakkaita varoitetaan etukäteen ”kieltämisestä”, väitettyjen syyllisten vakuutteluja syyttömyydestään. Kohtaamisen ei pitäisi antaa muodostua väittelyksi hyväksikäytöstä, eikä hyväksikäyttäjälle pitäisi antaa mahdollisuutta suostutella asiakasta pitämään muistoja valheellisina; hänhän on valehdellut aikaisemminkin. Tämä tekee puolustautumisen melko mahdottomaksi.
Palautetut muistot laajenivat muodin tavoin: kun tapauksia on tullut lisää, jotkut terapeutit ovat erikoistuneet RMT:hen ja monet uudet terapiaryhmät ovat nähneet päivänvalon. Aiheesta on kirjoitettu lukemattomia kirjoja ja se on saanut runsaasti tilaa myös mediassa. Suomessakin on näytetty aiheeseen liittyvi tv-elokuvia. Kuuluisin ns. insestiselviytyjä lienee näyttelijä Roseanne Barr.
Asiakkaat ovat haastaneet vanhempiaan ja muita oikeuteen terapiassa ilmenneiden traumaattisten muistojen perusteella; oikeustaistelua pidetään terapeuttisena välineenä. Seurauksena on ollut vankilatuomioita ja jopa miljoonakorvauksia. Suomessa on ollut muutamia aihepiiriin liittyviä oikeudenkäyntejä tai oikeudenkäyntien yrityksiä.
Mutta palautettujen muistojen terapia saa osakseen jatkuvasti kasvavaa kritiikkiä. Tutkijat, entiset asiakkaat ja jopa palautettujen muistojen terapeutit ovat alkaneet kyseenalaistaa RMT:n ja sen taustalla olevien teorioiden pätevyyden. Esimerkiksi lähtökohdiltaan freudilainen käsitys ajatusten ja tunteiden torjunnasta on joutunut voimakkaan tieteellisen kritiikin kohteeksi, ja piilotajuista torjuntaa pidetään yleisesti kyseenalaisena ilmiönä. Tämä vie luonnollisesti pohjan pois palautettujen muistojen terapialta. Samoin monet torjuttuja insesti- yms. muistoja suoranaisemmin käsitelleet tutkimukset ovat osoittautuneet menetelmällisesti ongelmallisiksi.
Onkin alettu puhua valemuistosyndroomasta, jossa terapeutit ja terapiakäytännöt tuottavat asiakkaille kokemuksellisesti voimakkaita, mutta valheellisia muistoja. Hyväksikäyttömuistot eivät siis välttämättä ole oikeita, vaan ne luodaan terapiassa teoreettisten uskomusten, odotusten ja sosiaalisen vuorovaikutuksen pohjalta. Tutkimuksissa on osoitettu, että ihmisille voidaan tuottaa esimerkiksi lapsuutta koskevia valemuistoja.
Palautettujen muistojen terapia on ajanut ihmisiä suurempiin mielenterveydellisiin vaikeuksiin kuin mitä heillä oli terapiaan tullessa, ja rikkoneet heidän sosiaaliset (tuki)verkostonsa. Toisin sanoen ”tiedostamiseen” keskittyvästä terapiasta ei ole ollut hyötyä, päinvastoin.
Entiset asiakkaat ja monet vanhemmat ovatkin haastaneet oikeuteen ”muistoja palauttaneita” terapeutteja. Yhdysvalloissa seurauksena on ollut miljoonakorvauksia. Esimerkiksi vuonna 1997 eräs entinen potilas tuomittiin saamaan terapeutiltaan 5,8 miljoonaa dollaria. Terapeutti oli virheellisesti diagnosoinut asiakkaan monipersoonallisuushäiriöiseksi (engl. multiple personality disorder; nykyisin dissosiatiivinen persoonallisuushäiriö, engl. dissociative personality disorder); asiakkaalla väitettiin olevan 500 persoonallisuutta ja häntä hoidettiin satanistisen rituaalihyväksikäytön vuoksi.
Palautettujen muistojen terapia on asettanut kyseenalaiseen valoon myös asianmukaiset psykoterapeutit ja psykoterapeuttiset lähestymistavat. Ja kuten psykologi Elizabeth Loftus on todennut: ”Sitten ovat ne todellisuudessa hyväksikäytetyt potilaat, jotka ovat tunteneet kokemustensa tulleen trivialisoiduiksi perusteettomien, epärealististen ja outojen syytösten meressä.” Jotkut terapeutit ovat oikeusjuttujen pelossa myös kieltäytyneet ottamasta asiakkaikseen seksuaalisesti hyväksikäytettyjä. Hyväksikäytön todelliset uhrit ovat siis jälleen kerran tilanteen tosiasiallisia häviäjiä.
On hyvä tiedostaa, ettei valemuistosyndroomaa käsittelevässä keskustelussa ole kyse seksuaalisesta hyväksikäytöstä vaan muistista ja sen toiminnasta. Seksuaalinen hyväksikäyttö on vakavasti otettava ongelma, mutta myös RMT:n aiheuttamat mielenterveydelliset, sosiaaliset ja oikeudelliset ongelmat ovat erittäin vakavia. Tuleekin aina muistaa, erityisesti oikeudenkäynneissä, että valemuistoja voidaan tuottaa terapiassa, ja että valemuistoja on melko mahdoton erottaa todellisista ilman muuta todistusaineistoa.
Katso: Hypnoosi; Psykokulttuuri; Valemuisto.
Kirjallisuutta: Bremner Krause Shobe ja Kihlström 2000; Clancy Schacter McNally ja Pitman 2000; Crews 1995, 1997; Furman ja Suomela 1999; Gardner 1993, 1994b; Garry Frame ja Loftus 1999; Hochman 1994; Lauerma Revonsuo ja Kallio 1998; Lilienfeld Lynn Kirsch ym. 1999; Loftus 1998; Loftus ja Ketcham 1994; Loftus ja Pickrell 1997; McNally Clancy Schacter ja Pitman 2000; Ollikainen 1998b; Pendergrast 1995; Pope 1997; Revonsuo Lauerma ja Kallio 1998; Roos 2000; Victor 1991.