(engl. hypnosis). Hypnoosi on jo pitkään ollut yksi kiistanalaisimmista tutkimuskohteista psykologian alalla. Sitä koskevat teoreettiset näkemykset voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään, tila-teorioihin ja sosiaalipsykologisiin teorioihin. Psykologi Robin Bakerin mukaan molempien näkemystapojen edustajat ovat yhtä mieltä lähinnä vain siitä, ettei hypnoosi ole unta ja että hypnoosiin liittyy olennaisesti mielikuvituksellista fantasiointia, joka voi olla kokemuksellisesti hyvinkin voimakasta.
Näkemysten välinen erimielisyys kulminoituu kiistaan erityisen muuntuneen tajunnantilan, hypnoositranssin olemassaolosta. Baker tiivistää tila-teoreetikkojen näkemyksen seuraavasti: hypnoottinen transsitila lisää suggestioaltiutta, todellisuutta vääristävää mielikuvituksellisuutta, sekä vähentää suunnitelmallisuutta ja todellisuudentajua. Lisäksi transsissa ilmenee valemuistoja, muistinmenetyksiä ja hallusinaatioita.
Sosiaalipsykologisten näkemyksen kannattajat eivät pidä uskoa erityiseen transsitilaan perusteltuna. Heidän mielestään hypnotisoitujen poikkeava toiminta ei selity muuntuneella tajunnantilalla, vaan hypnotisoitavien asenteilla, odotuksilla ja motivaatioilla. Kyse ei siis ole hypnoottisesta transsista, vaan rentoutumisesta, uskomuksista, odotuksista, kriittisyyden vähentymisestä, mielikuvituksesta ja tottelevaisuudesta.
Sosiaalipsykologisten näkemysten kannattajat toteavat, että ”transsissa” ilmenevät poikkeukselliset mentaaliset ilmiöt kuten havaintoharhat, kipukynnyksen kasvu ja muistinmenetykset voivat esiintyä ilman transsitilaakin. Ja joskus hypnoosi toimii jopa heikommin kuin ”imaginatiivinen suggestiivisuus”, pelkän mielikuvituksen käyttö ilman hypnoottista induktiota, hypnotisointia (”silmäluomesi tuntuvat raskailta” jne.).
Eräässä tutkimuksessa psykologit Wayne Braffman ja Irving Kirsch havaitsivat, että 54 prosenttia hypnotisoiduista koehenkilöistä ei reagoinut annettuihin suggestioihin sen voimakkaammin kuin pelkän mielikuvituksen varassa toimineet. Yllätyksekseen he huomasivat myös, että 25 prosenttia hypnotisoiduista reagoi annettuihin suggestioihin jopa heikommin kuin pelkkää mielikuvitustaan käyttäneet. Hypnotisointi ei siis välttämättä tuo mitään lisää mielikuvituksen käyttöön, ja voi jopa heikentää suggestioiden vaikutusta.
Käsitys hypnoottisesta transsista on kuitenkin vanha ja elinvoimainen. Kuvauksia hypnoottisista induktioista eli tekniikoista, joilla pyritään luomaan hypnoottinen tila, löytyy jo muinaisesta Egyptistä, Intiasta, Kiinasta ja Kreikasta. Nykyisin hypnoosin isänä pidetään kuitenkin wieniläistä lääkäriä Franz Anton Mesmeriä (1734–1815), joka kehitti ”animaalisen magnetismin”.
Mesmerin mukaan ihmiskehossa on yleismaailmallista magneettista nestettä, animaalista magnetismia. Kun neste joutuu epätasapainoon, ihminen sairastuu. Jotta ihminen parantuisi, tasapaino on palautettava. Tasapaino palautetaan magneeteilla, joiden Mesmer uskoi erittävän animaalista magnetismia. Animaalinen magnetismi oli siis tyypillinen vitalistinen näkemys.
Mesmer sai mainetta Wienin ulkopuolella, ympäri Eurooppaakin. Lopulta Mesmerille kuitenkin tapahtui korkean tason epäonnistuminen, ja hän lähti häpeissään Pariisiin.
Pariisissa Mesmer asetti potilaita isoihin tammialtaisiin, joissa oli rautatankoja. Potilaat pitivät tangoista kiinni. Lisäksi Mesmer tähdensi potilaiden paranemisen riippuvan siitä, kuinka voimakkaasti he keskittyisivät kehonsa elämänenergiaan, animaaliseen magnetismiin. Tämän seurauksena osa hänen potilaistaan vaipui transsinomaiseen tilaan: potilaat ”magnetisoituivat”.
Mesmerin saavutettua suurta suosiota Ranskassa, kuningas Ludwig XVI (1774–1792) asetti tutkimuskomitean selvittämään animaalista magnetismia. Komitean jäsenistöön kuuluivat muun muassa Yhdysvaltain Ranskan suurlähettiläs Benjamin Franklin (1706–1790), hapen ensimmäisenä eristänyt Antoine Laurent Lavoisier (1743–1794) sekä Antoine Guillotin (1706–1790). Franklinin johtama komitea päätyi toteamaan, että animaalisessa magnetismissa oli kyse pelkästä mielikuvituksesta. Nyt Pariisissakin häpäisty Mesmer siirtyi loppuelämänsä ajaksi Sveitsiin.
Myös muut havainnot kyseenalaistivat animaalisen magnetismin. Esimerkiksi kirurgit pystyivät ”puuduttamaan” leikkauspotilaitaan puisilla ”magneeteilla”, ja portugalilainen pappi Jose di Faria huomasi 1800-luvun alussa, että magnetisointiin riittivät suggestiiviset pyynnöt sekä magnetisoitavan halu alistua suggestioille. Animaalisessa magnetismissa ei siis ollut kyse magneettisen nesteen tasapainottelusta kuten Mesmer kuvitteli, vaan psykologisesta ilmiöstä. Kun tämä otetaan huomioon, yleinen käsitys Mesmeristä hypnoosin isänä joutuu hieman kyseenalaiseen valoon; pikemminkin häntä voisi pitää hypnoosin isoisänä.
Jos hypnoosille pitäisi nimetä isä, kunnian saisi todennäköisimmin brittiläinen kirurgi James Braid. Braidin mukaan magnetismissa oli kyse psykologisesta ilmiöstä, transsista, ja hän nimesi ilmiön uudelleen ”hypnoosiksi” (hypnos = uni). Myöhemmin Braid tajusi uneen viittavan nimen virheellisyyden, mutta hänen yrityksensä levittää käsitteitä ”braidismi” ja ”monoideismi” eivät onnistuneet.
Braidin jälkeen hypnoosista kiinnostuivat monet historiallisesti merkittävät tiedemiehet kuten neurologi Jean Marie Charcot (1825–1893), psykiatri Sigmund Freud (1856–1939), psykologi Alfred Binet (1857–1911) ja psykologi Pierre Janet (1859–1947). Modernin hypnoosi-käsityksen kehityksen kannalta tärkeimpiä vaikuttajia on kuitenkin ns. Nancyn koulukunta, sekä erityisesti sen älyllinen perillinen Emile Coué (1857–1926).
Coué oli ranskalainen farmakologi ja apteekkari. Hän hylkäsi näkemyksen hypnoottisesta transsista, ja toi tilalle omat käsitteensä ”suggestio” ja ”autosuggestio”. Näillä näkemyksillä Coué enteili nykyisiä sosiaalipsykologisia lähestymistapoja. Apteekkarina hän oli myös huomannut lääkkeillä olevan vaikutuksia, joita niillä ei pelkän kemiallisen koostumuksensa puolesta voinut olla. Tällä Coué puolestaan enteili nykyistä käsitystä plasebo-vaikutuksesta.
Joitakin merkittäviä poikkeuksia lukuunottamatta akateemisen psykologian valtavirta ei pitkään ollut kiinnostunut hypnoosista; sitä pidettiin jonkinlaisena hokkus-pokkuksena, jolla ei ollut mitään tekemistä tieteellisen psykologian kanssa. Tämä käsitys on ymmärrettävä, kun katsoo hypnoosin alkulähteille animaaliseen magnetismiin ja hypnoosiin aikaisemmin liittyneitä uskomuksia. Charcot ja Janet esimerkiksi uskoivat hypnoosin onnistuvan telepaattisesti, ja parapsykologit väittivät tutkimustulostensa paranevan hypnoosin avulla. Vakuuttavuutta eivät parantaneet myöskään väitteet, joiden mukaan ihminen pystyi palaamaan hypnoosin avulla edellisiin elämiinsä.
”Mystisyydestä” huolimatta kiinnostus hypnoosia kohtaan kasvoi toisen maailmansodan jälkeen. Tämä johti muun muassa kansainvälisen hypnoosiyhdistyksen perustamiseen. Sosiaalipsykologiset lähestymistavat hypnoosiin saivat alkunsa jo 1950-luvulla, ja nyt aivokuvantamismenetelmien kehittymisen ja tajunnantutkimuksen suosion kasvun myötä hypnoosi on vakiinnuttanut paikkansa tieteellisenä tutkimuskohteena. Lisäksi sillä on sovellusalueita psykologiassa, lääketieteessä, hammaslääketieteessä sekä urheiluvalmennuksessa.
Hypnoosista on olemassa monia väärinkäsityksiä. Seuraavassa joitakin väärinkäsityksiä esitellään tiivistetysti:
1. Hypnotisoijalla on epätavallisia, maagisia ominaisuuksia. Suggestiot ovat täysin normaaleja ilmiöitä. Suggeroijan ei myöskään tarvitse olla henkilökohtaisesti paikalla (vrt. esim. rentoutus- ja suggestiokasetit). Tämä kertoo osaltaan siitä, että hypnoosissa on kyse enemmänkin kohdehenkilön kuin suggeroijan kyvykkyydestä. Toisaalta on todettava, että suggestioiden tehokas antaminen vaatii asiantuntemusta.
2. Hypnotisoija saa ihmiset tekemään moraalittomia ja laittomia tekoja; hypnotisoija on isäntä, hypnotisoitu orja. Ketään ei voi saada hypnoottisten suggestioiden avulla toimimaan tahtoaan vastaan (esim. riisuutumaan alasti, tappamaan tai paljastamaan asioita, joita henkilö ei halua paljastaa). Toisaalta on niinkin, että sosiaalinen paine voi olla hyvin voimakas. Samoin on niin, että ihmiset ovat valmiita tekemään melko erikoisiakin asioita muiden edessä, erityisesti kun heillä on ”hypnoosin” antama lupa.
3. Hypnotisointi voi tapahtua pitkän matkan päästä, jopa telepaattisesti. Mahdollisesti ainoastaan puhelimen tms. avulla, ja silloinkin vain kohdehenkilön suostumuksella. Telepatia on puolestaan ongelmallinen ilmiö niin hypnoosin kanssa kuin sitä ilmankin.
4. Taitava hypnotisoija voi hypnotisoida kenet tahansa, koska tahansa ja missä tilanteessa tahansa, jopa henkilön tahdon vastaisesti. Suggestoinnin teho riippuu enemmänkin kohdehenkilön ominaisuuksista. Näistä tärkeimmät ovat yksilön odotukset, hyvä mielikuvitus sekä yhteistyöhalukkuus, motivaatio.
5. Hypnoosi on vaarallista, koska vain hypnoosin aikaansaanut henkilö voi herättää hypnotisoidun, ja jotkut eivät ikinä vapaudu transsista. Jos hypnoosi-induktion tehnyt henkilö sattuisi kuolemaan istunnon aikana, tämä ei tarkoita sitä, että hypnotisoitu jäisi ikuisesti makaamaan hypnotisoijan vastaanotolle. Pahinta mitä voi tapahtua on, että kohdehenkilö nukahtaa ja herää myöhemmin itsestään (tai hypnotisoijaa elvyttävän hoitohenkilökunnan ääniin).
6. Monia ihmisiä ei voi hypnotisoida, koska heillä on niin voimakas tahto tai he eivät usko hypnoosiin. Suggestioiden voimakkuus riippuu lähinnä kohdehenkilön odotuksista, mielikuvituskyvystä sekä suostumuksesta hypnoosiin. Robin Bakerin mukaan suurin syy hypnoosin epäonnistumiseen on ihmisten pelot hypnoosia kohtaan. Kun peloista päästään eroon, myös hypnotisoituminen onnistuu. Vaikkei henkilö uskoisikaan hypnoosiin, hänen todellinen toimintansa tilanteessa (rentoutuminen, mielikuvituksen vapauttaminen, luottaminen hypnotisoijaan jne.) vaikuttaa lopputuloksen syntymiseen.
7. Taitamattoman hypnotisoijan käsissä ihminen voi menettää järkensä. Sinällään hypnotisoija ei voi tehdä kenestäkään hullua. Tietyssä erityismerkityksessä tämä väite kuitenkin pitää paikkansa: jos henkilöön vaikutetaan niin, että hänet saadaan uskomaan ahdistaviin, pelottaviin ja valheellisiin mielikuviin ja muistoihin, ei voida sanoa, että tällainen hypnoosi tekisi kenestäkään ainakaan terveempää.
8. Ihmiset eivät kykene muistamaan mitään hypnotisoinnista sen jälkeen. Useimmiten ihmiset ovat jälkikäteen täysin tietoisia, mitä hypnoosin aikana tapahtui. Erityisen posthypnoottisen suggestion avulla hypnotisoija voi saada ihmisen unohtamaan tapahtumat (”Herättyäsi et muista sanojani”).
9. Hypnoosissa ihminen ei voi valehdella ja muistikuvat ovat yhtä tarkkoja kuin valokuvat. Ihmiset voivat valehdella hypnoosin yhteydessä. Ihmiset voivat myös muistaa asioita väärin, rakentaa muistoja nykyhetken vaatimusten perusteella. Joskus nämä valemuistot ovat kokemuksellisesti yhtä voimakkaita tai voimakkaampiakin kuin tosiperäisemmät muistot. Hypnoottinen regressio ja progressio perustuvat tähän seikkaan.
10. Hypnoosissa ihminen voi palata lapsuuteensa tai jopa edelliseen elämääänsä. Tässä niin sanotussa hypnoottisessa regressiossa ei ole kyse lapseksi taantumisesta, yhteydenotosta ”sisäiseen lapseen” tai paluusta edelliseen elämään. Näissä tapauksissa ihmiset käyttäytyvät niin kuin he kuvittelevat lapsen käyttäytyvän tai 1700-luvun irlantilaiset puhuvan, eivät niin kuin lapset käyttäytyvät tai kuin irlantilaiset puhuivat.
11. Hypnoosi on unta. Jos henkilö nukkuu hypnoosin aikana, suggestioilla ei ole vaikutusta. Suggeroijan tehtävänä onkin pitää kohdehenkilö rentoutuneena, mutta silti valveilla.
12. Hypnoosi voi lisätä ESP- tai PK-kykyjä. Valitettavasti ei tarpeeksi: parapsykologiset ilmiöt odottavat yhä osoittajaansa, hypnoosin avulla tai ilman.
13. Hypnoosi on Saatanasta, ja hypnoosissa ihminen voi menettää sielunsa paholaiselle. Ei nykyisen tieteellisen käsityksen mukaan.
14. Hypnoosissa ihmiset voivat tehdä asioita, joihin he eivät normaalisti kykenisi. Ihmisten väitetään hypnoosissa muun muassa muistaneen, minne heidän kadonneet tavaransa ovat jääneet. Tämä pitää todellakin paikkansa. Mutta mistään erikoisesta ilmiöstä ei ole kyse, vaan pelkästään intensiivisestä keskittymisestä ja mielikuvissa katoamispaikkaan palaamisesta; keskittyminen ja katoamisen järjestelmällinen läpikäynti edesauttavat muistamista. Huomattavasti vaikuttavampi ilmiö on kirurginen leikkaus, jossa potilas on ”puudutettu” hypnoosilla. Robin Bakerin mukaan historialliset tapaukset eivät välttämättä olleet niin kivuttomia kuin on annettu ymmärtää, ja nykyisin hypnoosileikkauksissa käytetään usein jotain nukutusainetta hypnoosin lisäksi. Lisäksi Baker toteaa, etteivät leikkaukset välttämättä ole niin kivuliaita kuin me kuvittelemme. Suurin kivun aiheuttaja on hänen mukaansa kehon pinnan läpäiseminen; useat sisäelimet ovat ”kipuvapaita” tai vähäkipuisia alueita. Kaikki eivät myöskään ole yhtä kipuherkkiä. Kulttuurilla ja ihmisten tilannetulkinnoillakin on vaikutusta. Näistä ovat esimerkkeinä erilaiset ”itsensäkidutusmuodot” kuten uskonnollispohjaiset ruoskinnat ja se, että sodassa siviilit ovat herkempiä valittamaan vammoistaan kuin sotilaat. Lisäksi kipua voidaan hallita suggestioiden avulla suoraan sekä pelon ja ahdistuksen vähentämisen kautta.
15. Hypnotisoitu on muuntuneessa tajunnantilassa, transsissa. Vaikka aiheesta kiistelläänkin, todistusaineisto viittaa voimakkaasti siihen, ettei mitään erityistä transsitilaa ole olemassa. Toiminta hypnoosin aikana riippuu henkilön hypnoosia koskevista käsityksistä: jos hän uskoo hypnoosin olevan syvän rentoutuneen tilan, hän todennäköisesti myös rentoutuu voimakkaasti; jos henkilö uskoo vasemman käden nousevan hypnoosissa kevyesti ylös, vasen käsi nousee kevyesti ylös; jos henkilö puolestaan uskoo oikean käden nousevan ylös, oikea käsi nousee; jos henkilö uskoo hypnoosiin liittyvän erikoista käyttäytymistä, hän käyttäytyy erikoisesti. Koska ihmisten hypnoosikokemukset riippuvat heidän uskomuksistaan, ja ovat siten erilaisia, ei olekaan ihme, ettei mitään erityistä hypnoottista transsia ole löydetty, ei kokemuksellisesti tai aivofysiologisesti. Hypnoosissa on siis kyse vain hieman erikoisesta sosiaalisen vaikuttamisen muodosta. Tämä ei tietenkään poista sitä, etteikö hypnoosikokemuksiin liittyviä aivoaktivaatioita voisi tutkia.
16. Hypnoosi voi parantaa melkeinpä mitä tahansa vain parilla hoitokerralla. Hypnoosilla on myönteisiä vaikutuksia useisiin inhimillisiin ongelmiin kuten kipuihin, pelko- ja jännitystiloihin, unettomuuteen ja yökasteluun, joskus nopeastikin. Toisaalta hypnoosi ei ole ihmeparantamista, eikä se tutkitusti auta tupakanpolton lopettamisessa tai laihduttamisessa.
Katso: Fantasiaan taipuvainen persoonallisuus; Hypnoottinen regressio; Jälleensyntyminen; Muuntuneet tajunnantilat; Plasebo; Suggestio; Valemuisto; Vitalismi.
Kirjallisuutta: Baker 1990; Braffman ja Kirsch 1999; Concar 1998; Hilgard 1981; Kallio 1996, 1997, 2001; Kallio ja Revonsuo 2001; Kallio Revonsuo Lauerma Hämäläinen ja Lang 1999; Lauerma 2000; Salmi 1994; Seidman 1999; Spanos 1988; Wagstaff 1996, 1999.