kirjat

Bart D. Ehrman: Did Jesus Exist? HarperOne, 2012.

Bart D. Ehrman: Forgery and Counterforgery. Oxford University Press, 2013.

Suhtautuminen Jeesukseen myyttisenä hahmona ja

Jeesuksen oletettu olemassaolottomuus on hyvin tuore,

meidän aikamme tuote.

BART D. EHRMAN on kirjoittanut parikymmentä kirjaa varhaisesta kristillisyydestä. Tätä nykyä hän on ”James A. Gray Distinguished Professor of Religious Studies at the University of North Carolina”. Ehrman on siitä merkillinen teologian professori, että hän nuoruudessaan oli vannoutunut fundamentalistinen kristitty, mutta vahingokseen luki niin paljon teologiaa, että päätyi lopulta uskonnottomaksi agnostikoksi; ei siis ihan ateistiksi sentään. Eräänä syynä uskosta luopumiseen hän mainitsee, ettei kukaan ole pystynyt selittämään, miksi maailmassa on niin paljon kärsimystä, vaikka meillä on kaikkivaltias Jumala, joka sen kärsimyksen voisi poistaa hetkessä.

MILLAISTA JEESUSTA ODOTAMME?

EHRMAN KERTOO aloittavansa luentonsa Uuden Testamentin opintoja yliopistossa käynnistäville seuraavasti:

”Aion kertoa teille tärkeästä henkilöstä, joka eli 2000 vuotta sitten. Jo ennen hänen syntymäänsä tiedettiin hänestä tulevan jotain erikoisempaa. Yliluonnollinen olento ilmoitti hänen äidilleen, että tämä tulisi synnyttämään ei kuolevaista, vaan jumalallisen olennon. Hän sai alkunsa ihmeestä, ja hänestä tuli varhaiskypsä nuori. Aikuisena hän lähti kodistaan profeettana ja julisti, ettei hänen kuulijoidensa pitäisi elää maallisiin asioihin nojaten vaan siihen, mikä on hengellistä. Hän keräsi ympärilleen useita opetuslapsia, jotka vakuuttuivat hänen opetuksensa olevan jumalallista alkuperää.”

”Hän todisti jumalallisen alkuperänsä tehden paljon ihmeitä, paransi sairaita, ajoi riivaajia pois ihmisistä ja herätti kuolleista. Elämänsä loppupuolella hän kohtasi kiivasta vastustusta, ja hänen vihollisensa toimittivat hänet roomalaisten käsiin tuomittavaksi. Hänen jätettyään tämän maallisen elämän hän palasi tapaamaan vielä seuraajiaan vakuuttaakseen heille, ettei hän ollut todella kuollut, vaan eli taivaissa. Myöhemmin hänen seuraajansa kirjoittivat kirjoituksia hänestä.”

Ehrman kertoo oppilailleen epäilevänsä, ettei kukaan heistä tiedä tarinan päähenkilön nimeä. Hän on Apollonios, kotoisin Tynasta, pakanallinen filosofi, joka palvoi pakanallisia jumalia. Hänen tarinansa on kirjoittanut hänen seuraajansa Philostratus kirjassaan ”Apollonios tynalaisen elämä”, joka on vieläkin meidän saatavillamme.

ONGELMANA JEESUS

ONGELMAN ASETTELU on Ehrmanilla yksinkertaisesti tämä: mitä sanottavaa on koviin todisteisiin nojaten historioitsijalla Jeesuksen olemassaolosta? Hän kertoo, ettei muinaishistoriassa mikään ole varmaa, on vain todennäköisyyksiä.

Varmoja todistuksia esittävät vain myyttisyyten ja salaliittoteorioihin nojaavat lukuisat eri kuppikunnat, jotka väittävät, ettei Jeesusta oikeasti ole ollut olemassa, vaan hänet keksittiin Alexandriassa Egyptissä. Luonteensa Jeesus sai pakanallisilta jumalilta, joiden formaattina oli kuoleminen ja ylösnousemus kuoleman jälkeen. Valitettavasti myyttisiin uskovilla ei ole esittää yhtään dokumenttia, että tällaisia kuolleita ja ylösnousseita jumalia olisi koskaan mainittu missään Jeesuksen oletettua elinaikaa lähellä olevana ajankohtana tai edes missään mytologioissa. Tämäntapaisten hyvin äänekkäiden myyttiläisten moniin väitteisiin Ehrman puuttuu kirjassaan yksityiskohtaisesti ja hanakasti.

Ehrmanin mukaan väite, että Jeesus on keksitty, syntyi vasta noin 1700-luvun lopulla. Ensimmäisten vuosisatojen aikana ei edes kristinuskoa tai Jeesusta verisesti vastustavien kirjoituksissa (näitä on säilynyt kymmenittäin) missään aseteta itse Jeesuksen fyysistä olemassaoloa kyseenalaiseksi. Suhtautuminen Jeesukseen myyttisenä hahmona ja Jeesuksen oletettu olemassaolottomuus on siis hyvin tuore, meidän aikamme tuote.

KETKÄ KIRJOITTIVAT RAAMATTUUN OTETUT KIRJOITUKSET?

YKSI OSAONGELMA EVANKELIUMEISSA ja muissa Raamattuun otetuissa kirjoituksissa on Ehrmanin mukaan, että ne on kirjoitettu kreikaksi, ja vieläpä kaunopuheisella kreikalla ja kreikan kielen sanontoja käyttäen (Matteuksen evankeliumin vanhin versio on tosin arameaksi kirjoitettu).

Kanoniseen Raamattuun on otettu esimerkiksi kaksi Pietarin kirjettä. Ehrman pohtii, miten olisi ollut mahdollista, että Kapernaumin pikkukylästä kotoisin oleva kalastaja Pietari ensiksikin olisi osannut lukea, joka taito sen aikaisilla palestiinalaisilla oli ehkä noin kolmella sadasta – ja nämä osaavaiset kuuluivat ensisijaisesti aristokraattisiin piireihin. Kansakouluja ei Palestiinassa ollut. Toiseksi kirjoitustaito oli vielä paljon harvinaisempaa. Jos Pietari osasi lukea ja kirjoittaa, niin ehkä hän osasi kirjoittaa jonkin hajanaisen lauseen, mutta jonkin niin pitkän kirjeen kuin Pietarin 1. kirje on tuottaminen kreikaksi olisi suoranainen ihme. Nykyaikana löytyy muutamia harvoja, jotka ovat kirjoittaneet romaanin ei äidinkielellään, esimerkiksi Vladimir Nabokov.

Raamatun layout antaa väärän mielikuvan kirjoitusten ajankohdasta: Uusi Testamentti alkaa neljällä evankeliumilla, joista Matteuksen nimiin on pantu ensimmäinen. Kuitenkin Paavalin kirjeet ja Apostolien teot ovat hyvin paljon varhaisempia; ensimmäiset niistä on kirjoitettu ehkä heti 10 vuotta (oletetun) Jeesuksen kuoleman jälkeen. Uuden testamentin kirjoitukset pitäisi lukea kronologisesti järjestyksessä: Apostolien teot, Paavalin kirjeet (ne seitsemän, jotka ilmeisesti ovat autenttisia), sitten Markuksen, Luukkaan, Matteuksen ja Johanneksen nimiin pannut evankeliumit.

Evankeliumeista on nähtävissä, että varhaisimmalle Markuksen kirjoittajalle Jeesus oli vain opettaja, mutta sitten toisessa ääripäässä, Johanneksen evankeliumissa, Jeesus oli jo jumala. Markuksen evankeliumissa ei missään sanota, että Jeesus olisi ollut jumala. Messias-sana silloisessa juutalaisessa yhteydessään ei suinkaan merkinnyt ”jumalaa”, vaan vain hänen valitsemaansa sanansaattajaa, joka voideltiin (christ=voideltu=anointed) toimeensa. Varhaisimmissa kirjoituksissa ei koskaan mainita Jeesusta jumalana, puhumattakaan mitään jostain kolmiyhteisestä yhdelmästä, joka vasta yhdessä olisi ”jumala”.

IKUINEN NEITSYT, MARIA

VAIKKA EHRMAN VÄLTTÄÄ tietoisesti teologisia näkemyksiä pitäytyen historioitsijan roolissa, ei hän malta olla puuttumatta katolisen kirkon ”Maria, ikuinen neitsyt” -myyttiin. Monissa ensimmäisen ja toisen vuosisadan aikana kirjoitetuissa teksteissä mainitaan Jaakobin olleen Jeesuksen veli. Kuinka Jeesuksella voisi olla veli, jos Maria oli ikuinen neitsyt? Ehrmanin mukaan virallinen katolinen kirkko väittää tämän dilemman välttääkseen, ettei Jeesuksella ollut ensinkään veljiä. Se ei (siteeraan jatkuvasti Ehrmania) estä katolista kirkkoa toteamasta, että Jaakob ja muut veljet eivät olisi olleet olemassa. Katolisen kirkon mukaan nämä veljet eivät kuitenkaan olleet Jeesuksen ”veriveljiä”, eli eivät olleet Marian ja Joosefin lapsia. Tämä näkemys ei perustu mihinkään historialliseen tai raamatulliseen kirjoitukseen, vaan vain 400-luvulla katolisessa kirkossa kiteytyneeseen käsitykseen, että Maria oli ikuinen neitsyt, vaikka synnyttikin.

Häveliäisyys neitsyyden säilyttämisen suhteen johtui siitä, että seksuaalinen kanssakäyminen, oli se sitten aviopuolisoitten tai muitten kesken tapahtunutta, katsottiin syntiseksi – siinä vieraat, lähes paholaisesta kotoisin olevat voimat vaikuttivat, eikä jumaluus. Koska Maria oli määritelty synnittömäksi, ei hän voinut tällaisissa synnilliseksi luokitelluissa toimissa olla mukana. Katsomuksensa tueksi katoliset kehittelivät kaksi mihinkään kirjoituksiin tai historiaan perustumatonta näkemystä, joista edellinen selitys voitti.

Vanhimmassa, nyt siis jo katolisten ammoin hylkäämässä näkemyksessä, ”veljet” olivat Josefin aikaisemmasta avioliitosta syntyneitä, siis velipuolia. Siispä jos katsoo Marian ja Josefin muotokuvia maalattuna tältä ajalta, Josef on vanha ja oletettavasti impotentti, kun taas Maria on hehkeä punaposkinen nuori nainen. Toinen näkemys oli, että Jeesuksen veljiksi kutsutut (monissa riippumattomissa dokumenteissa mainitut), olisivatkin olleet vain hänen serkkujaan. Kreikankielinen mahdollisimman alkuperäinen teksti kuitenkin sanoo yksioikoisesti, että ”Jaakob oli Jeesuksen veli”. Ei serkku, eikä velipuoli.

HISTORIALLISET VIITTAUKSET

PALESTIINASSA ASUNEEN ja myöhemmin Roomaan muuttaneen historioitsija Josephuksen mainintaan Jeesuksesta on joku tehnyt myöhemmin kristillisiä lisäyksiä koskien Jeesuksen opetusta, mutta itse perusajatusta (Jeesus oli tunnettu opettaja eli rabbi Palestiinassa) ei Ehrman pane kyseenalaiseksi. (Jotkut väittävät – ilman perusteita – että koko kappale, jossa Jeesus mainitaan, on myöhemmin lisätty. Tämä on paras keino kaikille omaa mieltä oleville: jos jokin lausahdus ei miellytä, se on lisätty jälkeenpäin.). Ehrmanin mielestä tekstiä on ehkä vähän tuunattu, mutta alkuperäinen sanonta pätee: Jeesus oli olemassa Josephuksen mukaan.

Plinius nuorempi kertoo kirjeessään keisarille Vähä- Aasiassa olevista ryhmistä, jotka palvoivat Christusta jumalanaan. Tämä ei Ehrmanin mielestä todista mitään Jeesuksesta, vaan on todiste siitä, että Vähä-Aasiassa (Turkki) oli tällaisia kristillisiä kokoontumisia.

Kolmas Ehrmanin siteeraama on historioitsija on Suetonius, joka kertoo että keisari Claudius karkotti kaikki juutalaiset Rooman kaupungista, koska he palvelivat jumalaa, jonka nimi oli Chrestus. Latinaksi kuitenkin tämän olisi pitänyt olla Christus eli arameaksi messias (öljyllä voideltu, jolla tavanomaisesti Israelin kuninkaat ja ylipapit voideltiin), joten epäselväksi jää, puhutaanko nyt edes samasta asiasta. Orjille annettiin usein nimi Chrestus (hyvin käytettävissä oleva). Vähäinen mahdollisuus on, että kyseessä on ollut Chrestus-niminen juutalainen kiihottaja.

Sitaattien vähäisyys Jeesuksesta voi nykyihmistä ihmetyttää, jos kerran kyse oli uuden uskonnon perustajasta. Ehrman kuitenkin selittää, että vain muutamasta Palestiinassa ensimmäisellä vuosisadalla eläneestä muusta henkilöstä on mainintoja Raamatun kirjoitusten ulkopuolella: mm. Pontius Pilatus mainitaan pari kertaa ja historioitsija Josephus. Muista Palestiinan roomalaisista käskynhaltijoista ei ole paljon mainintoja.

Lisäksi yksi maininta Pontius Pilatuksesta ilmeisen virheellisesti käyttää hänestä titteliä prokuraattori, vaikka hänet selvästikin mainitaan toisissa lähteissä olleen kuvernööri eli Raamatun kielellä käskynhaltija, eikä Rooman lain tulkitsija tuomarin roolissa. Myytti siitä, että roomalaiset olisivat pitäneet tarkkaa kirjanpitoa kaikesta, on täysin vailla todistuspohjaa.

RAAMATUN KIRJOITUKSET HISTORIAKIRJOJA?

EHRMAN ASETTAA RAAMATTUUN mukaan otetut tekstit, apokryfiset kirjoitukset ja maalliset tai pakanalliset kirjoitukset samalle viivalle. Toisin sanoen kaikki ovat jonkun kirjoittamia ja jotakin tarkoitusta varten, eikä Ehrman anna tunnustuksellisille kirjoituksille sen enemmän kuin vähemmän arvostusta historiakirjoituksina. Siis vaikka jokin kirjoitus on otettu Raamattuun mukaan, ei se väistämättä sulje pois mahdollisuutta, etteikö kirjoitus sisältäisi jotain historiallistakin.

Ehrman pitää luotettavina lähteinä ensiksikin niitä Paavalin seitsemää kirjettä, joita yleisesti pidetään aitoina (siis Paavalin kirjoittamina, alkuperäisiä ei mistään kirjeistä ole tallella). Sitten hän ottaa käsiteltäväkseen kolme synoptista evankeliumia, eli Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan. Nämä nimethän on näille kirjoituksille lisätty jälkeenpäin, kun haluttiin ne jotenkin luetteloida. Lähes täysin varmaa on, etteivät Matteus, Markus ja Luukas kirjoittaneet niitä.

Markuksen nimiin pannun evankeliumin oletetaan olevan varhaisin. Vaikka Matteus ja Luukas lainaavat jopa sanatarkasti Markuksen joitakin kertomuksia, eroavat nämä evankeliumit (Johannes tietysti on aivan oma lukunsa eroavaisuuksissa) niin paljon toisistaan, etteivät Matteus ja Luukas voi olla pelkkiä kopioita alkuperäisestä, Markuksen nimiin pannusta kirjoituksesta, vaan kullakin on ollut myös muita lähteitä. (Nyt ei siis puhuta ristiriidoista tai erilaisista tapahtumien kulun kuvauksista eri evankeliumeissa.) Ehrman päättelee tekstien tyylillisiin perusteihin nojaten (kuten myös moni muukin tutkija), että Apostolien teot ja Luukkaan evankeliumi ovat lähtöisin samalta kirjoittajalta.

JEESUKSEN SEURAAJAT

EHRMANNIN MUKAAN (hän ei vielä oleta mitään) oletetun Jeesuksen kuoleman jälkeen alkoi kierrellä paljon suullista tietoa noista oudoista tapahtumista. Jeesuksen kerrottiin tehneen ihmeitä. Tämä ei ollut epätavallista; vaikka ihmeistä kerrottiin, ei yhtään ihmettä tarvinnut olla todella tapahtunut, vaan vain kertomuksia niistä.

Suullisen tiedon levitessä kertomukset muuttuivat ja niitä keksittiin lisää. Sitten jotkut kirjoitustaitoiset kiinnostuivat kirjoittamaan jotain muistiin näistä ehkä jo vuosikymmeniä (arameaksi) kiertäneistä tarinoista Kun sitten kristillisyys oli levinnyt kreikankieliselle alueelle, päättivät jotkut oppineisiin kreikkalaisiin piireihin kuuluvat kristilliset kirjoittaa näistä tarinoista kreikankielisen tekstin, joista jotkut ovat (Ehrmanin ja muidenkin mielestä) loistavaa kirjallisuutta. Kirjoittaja on siis ollut kreikkalainen, joka on opiskellut retoriikkaa ja kirjoittamista.

Jo 1800-luvun alussa oletettiin, että synoptisten evankeliumien yhtenä lähteenä on ollut nyt kokonaan hävinnyt kertomus tai kertomuksia Q (Quelle, lähde), joka on ollut evankeliumien kirjoittajien käytettävissä. Esimerkiksi Luukkaan nimiin pantu evankeliumi alkaa: ”Jo monet ovat ryhtyneet työhön ja laatineet kertomuksia niistä asioista, jotka meidän keskuudessamme ovat toteutuneet, sen mukaan kuin meille ovat kertoneet ne, jotka alusta alkaen olivat silminnäkijöitä ja joista tuli sanan palvelijoita.”

Siis Luukkaan evankeliumin kirjoittajalla oli käytettävänään monia kirjallisia lähteitä sekä suusanallisena kierteleviä kertomuksia.

OLIKO JEESUS OLEMASSA?

EHRMAN ON KUVAILLUT Jeesusta apokalyptisenä profeettana, joka ennusti, että ”loppu tulee ennen kuin kaikki te olette kuolleet”. Varhaisimmissa kirjoituksissa (Apostolien teot, Paavalin kirjeet) tämä asia ilmaistaan sellaisenaan, mutta se on lähes liudentunut, kun päästään myöhäisempään Johanneksen evankeliumiin, koska se sukupolvi, jonka aikana maailman piti muuttua, ehti jo kuolla Johanneksen evankeliumin kirjoitusajankohtana. Katolinen kirkko ei odota enää ensinkään uuden messiaan tulemista.

Merkille pantavaa on, että Ehrman sivuuttaa kokonaan evankeliumeihin liitetyt Jeesuksen ylösnousemuskertomukset liian ristiriitaisina ja vieläpä sellaisina kirjoituksina, jotka on liitetty alkuperäisiin paljon myöhemmin.

Mikä on Ehrmanin johtopäätös? Hän, uskonnoton ihminen, päätyy lopputulokseen, että Jeesus on ollut olemassa, mutta ihmisenä Jeesus on ollut hyvin toisenlainen kuin evankeliumit ja muut kirjoitukset hänestä antavat ymmärtää; ja vielä hyvin paljon erilaisempi kuin televisioprofeetat antavat nykypäivinä Amerikassa ymmärtää.

Jeesus oli profeetta, joka eli 2000 vuotta sitten, eikä voinut siten mitenkään muovailla omaa filosofiaansa sopivaksi tuleville vuosisadoille, saatikka sitten meidän aikaamme koskevaksi, vaikka eettisinä ohjeina muutamat Jeesuksen suuhun laitetut sanonnat toimivat vieläkin.

Me emme elä Rooman vallan alaisessa Palestiinassa, Galilean pikkukylässä, Nasaretissa vuonna 30. Siellä 2000 vuotta sitten eläneille Jeesuksella oli ilosanoma, gospel, joka ei koskaan tullut toteen.

Ehrman kirjoittaa: ”Jeesus, jonka nyt löydätte, ei ehkä ole sama Jeesus, jonka olisitte toivoneet tapaavanne – mutta olemassa hän on ollut, pidimmepä siitä tai emme.”

kirjoittaja Työskentelee It-alalla. Opintopohjaa Hä- nellä On Helsingin Yliopistosta Matematiikan, Fysiikan, kemian Ja Tilastotieteen Aloilta Ja Sibelius-akatemian solistiselta Linjalta.