Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 2/2013

Puheenjohtajan palsta

Otto J. Mäkelä

uheenjohtajan

Kreationistien selitykset ovat huonoja tieteelliseltä kannalta

MAAILMALLA on viime vuosina tullut esille pyrkimyksiä alistaa opetusta ja tieteellistä tutkimusta poliittisille, ideologisille ja kaupallisille päämäärille.[1] Aiemmin tupakan haitallisuuden kieltäneet think tankit tukevat nyt ryhmiä, jotka kieltävät ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen.[2]

Turkissa nousevan islamilaisuuden myötä on Charles Darwinistakin retroaktiivisesti tehty juutalainen.[3] Kun Etelä-Koreassa oppikirjoista karsittiin kreationistiliikkeen vaatimusten takia vanhentuneita käsityksiä evoluutiosta, lopputuloksena oli evoluution osuuden laskeminen.[4] Venäjällä on duumassa vaadittu tiedeopetuksen alistamista uskonnolle.[5]

Edelleen jatkuva taistelu evoluution opettamisesta [6] on elinehto kreationisteille, sillä olisi kuolinisku yhä tekohengitettävälle ”kreationistiselle tieteelle” [7] myöntää tosiasia, että tieteellisessä mielessä debatti lopullisesti ratkesi liki 70 vuotta sitten. [8]

Evoluutioteorian kyseenalaistaminen ja yleisempi tiedevastaisuus ei valitettavasti ole Suomessakaan mitenkään vieras asia. [9] Tiettävästi Suomenkin kristillisissä kouluissa on viime vuosinakin evoluutioteoriaa opetettu likimain saatesanoilla ”tätä nyt vaaditaan opettamaan, mutta ei se totta ole”.

Aihe nousi taas hiljattain esille, kun perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko teki opetusministerille kirjallisen kysymyksen (KK285/2013) [10] vaihtoehtoisten teorioiden maailman synnystä ottamiseksi huomioon opetussuunnitelmassa.

Tuolloinen opetusministeri Jukka Gustafsson vastasi kysymykseen korjaten, ettei evoluutioteoria ole teoria maailman synnystä, vaan eliölajien synnystä. Hän aivan oikein totesi, että eri uskontojen luomiskertomukset eivät ole tieteellisessä mielessä teorioita, eikä niitä näin ollen myöskään voida esittää vaihtoehtoisina teorioina elämän synnystä tai kehittymisestä.

Kreationistien tarjoama ”goddidit” todellakin on erinomaisen huono selitys tieteelliseltä kannalta: se ei tosiasiassa selitä mitään havaintoja, se ei anna mitään uusia tutkimusimpulsseja, eikä se myöskään ole falsifioituva (voidaan aina postuloida kuurupiilosilla oleva Jumala).

Toisaalta tällaiset vaatimukset vähemmistönäkökulman tuomisesta esille ovat osoitus siitä, että uskonnolliset ryhmät ovat tiedostaneet ongelmansa: enää reilu neljännes suomalaisista uskoo kristinuskon jumalaan, ja uskontokuntiin kuulumattomien osuus on kasvanut vuoden 2000 vain 12,7%:sta vuoden 2012 jo 21,0%:iin. [11]

Suomen Evankelis-luterilaisella kirkollahan ei virallisesti ole mitään evoluutioteoriaa vastaan, mutta heidän kattonsa on niin korkealla ja seinät leveällä, että mukaan sopivat myös herätysliikkeet ja muut enemmän tai vähemmän fundamentalistis-kreationistiset tahot.

En usko olevani ainoa, joka toivoo ettei Suomeen tule tarvetta tiedeopetuksen edistämiselle erillisen järjestön kautta, kuten ”National Center for Science Education” tekee Yhdysvalloissa. [12]

LÄHTEET 1. http://tinyurl.com/qapl6fp 2. http://tinyurl.com/3e3ovr 3. http://tinyurl.com/kgnxzqp 4. http://tinyurl.com/cfx7q4e 5. http://tinyurl.com/mf55l7l 6. http://tinyurl.com/czmsado 7. http://tinyurl.com/afkkgh 8. http://tinyurl.com/3seqjf 9. http://tinyurl.com/l9ca7s9 10. http://tinyurl.com/b656tpd 11. http://tinyurl.com/k8pwd4q 12. http://tinyurl.com/nysyjqu

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 2/2013. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Pääkirjoitus
Miksi ihmiset uskovat yliluonnolliseen?
Mietteitä rajatiedon äärellä
Kovaa peliä Bostonissa
Taikuri, antispiritisti ja metapsyykikko Faustinus Suomessa 1800-1900 -lukujen taitteessa
Vuorovaikutus vai vedätys
Nettimeedio ja digitaalisia lääkkeitä
Skeptikko 20 v. sitten
Skeptikot kurkistivat ihon alle
Oliko Jeesus olemassa?
Salaliittoteorioiden ja putkinäköisyyden mahti. Lähdekirjallisuutta
Mitä jos lämpötila ei enää nousekaan?

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit