Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 3/2006

Veikko Näntö Skepsiksen kunniajäseneksi

Risto K. Järvinen

Turun yliopistossa laboratoriolääketieteen parissa elämäntyönsä tehnyt emeritusprofessori Veikko Näntö nimitettiin Skepsiksen kunniajäseneksi viime keväänä.

Kysymykseen ”millainen skeptikko olet” viime marraskuussa 75 vuotta täyttänyt Näntö vastaa:

  • Pyrin olemaan sellainen, joka käyttää talonpoikaisjärkeä. Muuten olen kankeakielinen niin kuin Mooses. Aggressiivisuutta sisikunnassa olisi, muttei ominaisuuksia erämaavaellusta vetämään tai kansaa kiihottamaan. Siten valistaminen jää minulle ainoaksi toimivaksi toimintatavaksi.

Näntöllä on omien sanojensa mukaan ”maalaisjunttitausta”. Hän syntyi Virtailla, Tampereen takana, ja kasvoi sitten Kihniöllä pienellä valtion asutustilalla soitten ja luonnon keskellä. Hänen isoisänsä oli kanttori, mutta ”laulun ja soiton haltijattaret” hyljeksivät jostain syystä kokonaan Veikkoa. Kansakoulussa hän oli niin kova lukemaan, että hänestä tuli opettajan lellikkipoika, ja siitä Näntön ura kaiketi liikkeelle lähti. Turkuun hän luuli saapuvansa vuonna 1954 vain lyhyelle luku- ja työkeikalle, joka kuitenkin on venynyt jonkin verran.

Mahdollisista yliluonnollisista kokemuksista kysyttäessä Näntö kertoo, että eräs koulupojan kokemus on lähinnä sellaista muistuttanut:

  • Koulusta iltaisin kotiin kävellessäni katselin Sirius-tähteä ja ihastelin sen värien välkkymistä. Ajattelin, että tuollaista punaista ja sinistä väriä ei maan päällä esiinny.

Skepsiksen jäsen Näntöstä tuli, kun hedelmäjuoma Tahitian Noni valloitti viime vuosituhannen lopulla maailmaa ja siinä samalla Suomea. Juomasta mainostettiin löytyvän uutta alkaloidi-yhdistettä nimeltään ”kseroniini” - tehoainetta, joka oli elämälle välttämätön ja jonka puutteesta kaikki sairaudet ja vaivat johtuvat ja jonka nauttiminen parantaa ne aina syövästä varpaan nyrjähdykseen asti.

1990-luvun alussa Nonia levitti Suomessa parituhatta verkostomyyjää. Laboratorioammattilaisena Näntö kiinnostui uudesta aineesta ja kolusi läpi lääketieteellistä, biokemiallista ja muuta kirjallisuutta. Hän ei löytänyt ainoatakaan tieteellistä viittausta kseroniiniin, eikä ainetta muutkaan ole koskaan tavanneet.

  • Tuohon aikaan tutustuin Skepsiksen ideaan ja toimintaan ja liityin mukaan. Opin paljon lisää siitä, kuinka monenlaisten uskomusten, huijausten ja bisnesten keskellä maassamme eletään.

Skepsikseen liittymisensä jälkeen Näntön tärkein missio on ollut uskomuslääkinnän piiriin kuuluvien ilmiöihin perehtyminen ja niihin liittyvät valistusyritykset. Hän on osallistunut aktiivisesti yhdistyksen Turun aluetoimintaan, ja hän on ollut tuttu näky myös Skepsiksen hallituksen kokouksissa Helsingissä.

Näntön mielestä Skepsiksen tulee yhdistyksenä edelleen keskittyä kriittisen ajattelun edistämiseen. Kansainvälisiä yhteyksiä muihin skeptisiin tahoihin, muun muassa ruotsalaiseen Vetenskap och Fortbildning -yhdistykseen on syytä pitää yllä.

Risto K. Järvinen

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 3/2006. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Mitä hemmettiä opit tänään koulussa?
Humppaa, pumppaa – aivojumppaa…
Kuinka testata paranormaalia ilmiötä?
Freudin epätieteellinen mutta rehellinen testamentti
Hulluuden hiirenloukussa
9/11: salaliitto vai ei?
Ihmisiä suviyössä – skeptikoita Jyväskylän kesässä
Keskustelua

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit