Keskustelua

oihin eli teräksen käyttäytymiseen sen lämmetessä ja siihen liittyvään fysikaaliseen ilmiöön sekä tornien räjäytys-/sulatusväitteeseen.

Mecke ja Kurttila väittivät, että heikoimmassakin kohdassa pystysuorilla teräspilareilla olisi jäljellä lähes sadan prosentin lujuus ja että heikommassa kohdassa tapahtuva puristuminen paksuntaa pilaria, jolloin sen kantokyky kasvaa niin, että romahdus pysähtyy alkuunsa. Molemmat väitteet ovat mielestäni virheellisiä.

Ensinnäkin, rakenneteräs alkaa pehmetä helposti muokattavaksi jo noin 600 asteessa, jolloin se on vielä ns. mustankuumaa. Minulla on tästä varsin paljon omakohtaista kokemusta, sillä olen takonut suorasta raudasta hevosenkenkiä. Kun lämpötilaa nostetaan lisää, taonnassa tarvittava voima pienenee nopeasti. Ahjon lämpötila on noin 1200 - 1300 astetta. Jos teräksen annetaan lämmetä liikaa, se tulee pian valkohehkuiseksi ja alkaa säkenöidä eli hapettua, ”palaa”.

Kun kenkää taotaan, aihion paksuutta voidaan sopivasti lämmittämällä, jäähdyttämällä ja takomalla todellakin kasvattaa, jolloin aihio samalla lyhenee. Taontateknisesti puhutaan tyssäyksestä. Tyssäyskohta menee kuitenkin aina mutkalle, sillä siihen vaikuttavaa voimaa ei käytännössä voi suunnata siten, että se jakautuisi tasaisesti koko muokattavalle alueelle. Lisäksi teräksen kiderakenne aiheuttaa sen, että tyssäyskohta ei koskaan pysy suorana: se taipuu aina ja on suoristettava tyssäyksen jälkeen.

Rakennusten teräspalkeissa on tietenkin niiden muodon ansiosta suurempi taivutusvastus kuin esimerkiksi hevosenkenkien aihiossa eli lattaraudassa, mutta tulipalossa syntyvä korkea lämpötila laskee sitä hyvin nopeasti. Silloin kuvaan astuu palkkiin vaikuttavan voiman suunta. Kun suuri osa palkeista oli leikkautunut poikki (mikä artikkelissakin mainitusta animaatiosta käy ilmi), jäljelle jääviin palkkeihin ei kohdistunut suoraan alaspäin suuntautuva voima, mikä aiheutti niiden nurjahtamisen.

Palkkien nurjahdus on mielestäni se tekijä, joka käynnisti tornien romahtamisen. Romahduksen jatkuminen kerros kerrokselta johtui siitä, että romahduskohdan päälle kertyi koko ajan lisää massaa, mikä riitti aiheuttamaan alla olevien palkkien nurjahduksen.

Räjäytysteoriaa vastaan puolestaan puhuvat seuraavat asiat:

• Räjäyttämällä purettavasta talosta poistetaan aina kaikki ikkunat, sillä muuten räjähdysten paineaallot lähettävät liikkeelle tuhoisan lasimyrskyn, joka saa lisää liike-energiaa ja jonka vaikutusalue kasvaa sitä enemmän, mitä korkeammasta rakennuksesta on kyse. Kaksoistornien lähistöllä, useiden korttelien alueella, ihmisiä olisi kuollut tuhansittain tähän raatelevaan lasimyrskyyn. Miksi sitä ei ollut?

• Kun talo räjäytetään, sen räjäytysäänet ja usein myös detonaatiovälähdykset ovat selkeästi havaittavissa. Äänet ovat merkittävästi erilaiset kuin se tasainen jylinä, mikä syntyi tornien romahtaessa. Lisäksi räjäyttämällä purettava rakennus pysyy vielä räjähdysten jälkeen sekunnin osia pystyssä ja romahtaa kerralla. Jos rakennus halutaan romahduttaa tiettyyn suuntaan tai ”laskea alas” kerros kerrokselta, niin panosten ajoitukset poikkeavat toisistaan sopivalla tavalla. Räjähdyksen ääni kuitenkin on selkeästi erilainen tornien romahdusääneen verrattuna, purkutavasta riippumatta.

• Talon panostaminen on todella suuri urakka, joka kaksoistornien kokoisten rakennusten kohdalla olisi kestänyt kuukausia. Lisäksi räjähtävää tulilankaa olisi ollut myös toimistot täynnä, sillä iso osa kannatinpalkeista oli maisemassa. Tämä olisi huomattu varmasti.

• Termiittiteoria ei kestä päivänvaloa siksi, että termiitillä ei voida ajoittaa sulamista niin tarkasti, että saataisiin aikaiseksi kahden tornin täysin samalla tavalla kerros kerrokselta etenevä romahtaminen, joka alkoi molemmissa tapauksissa siitä kohdasta, mistä lentokone oli leikannut kannatinpalkit poikki.

Merkille pantavaa on myös se, että törmäyskohdan yläosa pysyi romahduksen alussa ehjänä, kunnes se peittyi pölyyn (ja luultavasti hajosi tuolloin). Termiitti myös muodostaa mahtavan määrän savua palaessaan; miksei tuota savua tullut muista kuin törmäyskohdan ikkunoista, vaikka niitä oli rikki alempanakin? Sitä olisi pitänyt tulvia jokaisesta rikki menneestä ikkunasta, sillä palkkien sulattaminen termiitillä ei käy hetkessä.

Eero Tillanen Kirjoittaja On Uusmaalainen Metallialan Yrittäjä