Skeptikko · Skeptikko 2/2009
Paranormaalit ilmiöt yhä todistamatta
Skepsis ry lupaa 10 000 euroa puhtaana käteen sille, joka tuottaa valvotuissa olosuhteissa paranormaalin ilmiön. Tällä rahalla pääsee lentämään business-luokassa USA:han, jossa saman ilmiön tuottamalla saa James Randin säätiöltä miljoona dollaria kouraan. Kummallisen suuri on usko ihmisillä edelleen yliluonnolliseen, vaikka yksikään henkilö ei ikinä ole testeissä pystynyt esittämään edes yksinkertaista paranormaalia ilmiötä.
Jostakin syystä yliluonnollisista ilmiöistä kiinnostuneet tutkijat haluavat puhua ”parapsykologiasta”. Se kuulostaa ilmeisen tieteelliseltä. Myös Skepsiksen säännöissä viitattiin aiemmin paranormaalien ilmiöiden tutkimukseen, mutta ei käytetty nimitystä parapsykologia.
Parapsykologian tutkimat ilmiöt eli lyhyesti ns. PSI-ilmiöt voidaan määritellä karkeasti siten, että ne ovat selittämätöntä tiedon saamista tai selittämätöntä vaikutusta aineeseen. Jakaisin paranormaalit ilmiöt seuraavalla tavalla.
Väärin tulkitut tapahtumat
Kokija tulkitsee ilmiön yliluonnolliseksi, vaikka ilmiön aiheuttaa luonnollinen ilmiö. Unet ja hallusinaatiot
Kokija on nähnyt unta tai kyseessä on aistiharha.
Keksityt tarinat tai anekdootit
Kokija sepittää tarinan tai kyseessä on kaupunkilegenda tai muu tarina, jota on kerrottu. Aito ilmiö, jonka todella aiheuttaa luonnontieteelle tuntematon tekijä
Tämä on toki mahdollista, mutta äärimmäisen epätodennäköistä.
Useimmat ovat sitä mieltä, että on haitallista nojata vääriin uskomuksiin, varsinkin kun oikeaa tietoa on saatavissa.
Raain esimerkki paranormaalien uskomusten haittavaikutuksesta on se, kun yli 200 000 ihmistä tuhottiin polttamalla, kiduttamalla ja teloittamalla noitina Euroopassa 1700-luvulla.
Paranormaaleja ilmiöitä kerrotaan tapahtuvan eniten hurmoksellisissa, uskonnollisissa liikkeissä. Suomessa ns. ”Nokian herätyksen” parissa on väitetty tapahtuneen ihmeparanraajojen kasvamista on kerrottu muista kuten kultahippujen tätä kultaa ei ole löytumisia, jopa eripituisten samanmittaisiksi. Lisäksi yliluonnollisista ilmiöistä satamisesta. Toistaiseksi tynyt tutkittavaksi asti.
Ilmiöt Eivät Toistu
Tutkimuksen kannalta mielenkiintoisimpia väitettyjä ilmiöitä ovat nk. ESP-ilmiöt (Extra Sensory Perception), joilla tarkoitetaan yliaistillista havaitsemista. Erityisesti 1800-luvun puolivälissä Yhdysvalloissa syntynyt spiritualistinen liike tuotti yliaistillisten meedioiden buumin. Liike elää edelleenkin ja meediot ottavat jatkuvasti yhteyttä tuonpuoleiseen, vaikka spiritualistien perustaja Margaret Fox tunnusti jo 1800-luvun lopussa huijanneensa ilmiöt.
Koska useat todistajat puhuivat yliluonnollisten ilmiöiden puolesta, perustettiin 1800-luvun lopulla nk. psyykkisiä tutkimusseuroja, esimerkiksi brittiläinen ”Society for Psychical Research”. Seurojen tarkoitus oli tutkia paranormaaleja ilmiöitä tieteellisistä lähtökohdista. Niiden periaate oli siis kutakuinkin sama, mikä Skepsiksen tarkoitus nykyään on.
1930-luvulla siirryttiin enemmän laboratorioihin ja ryhdyttiin kokeellisesti etsimään ESPilmiöitä. Kokeissa tutkittiin yksinkertaisesti ilmiöiden tilastollista esiintymistä verrattuna sattumaan. Modernin parapsykologian isänä tunnettu Joseph Banks Rhine käytti tutkimuksissaan kollegansa Carl Zenerin kehittämiä kuvakortteja telepatiakokeissaan. Zener-korteissa on viisi erilaista kuviota, joten kortteihin perustuvassa tutkimuksessa koehenkilöiden mahdollisuus osua oikeaan arvaamalla on yksi viidestä.
Rhinen kokeiden tulokset, kuten myöhemmätkin telepatiatutkimukset, mahtuvat sattuman piikkiin. Jos telepatia oikeasti toimii, se on ainakin osoittautunut melko epävarmaksi tavaksi kommunikoida. Ystäväni ei nykyään usein soittele, vaikka kuinka kovasti yritän ajatella häntä.
Paranormaalien ilmiöiden tutkimisen ongelma on, ettei toistettavia paranormaaleja ilmiöitä tahdo löytyä. Satunnaisesti merkittävän tuntuisia tuloksia ilmenee, mutta niitä ei pystytä toistamaan enää muissa laboratorioissa. Ainakaan silloin, jos tutkimuksen järjestelyt on tehty tieteellisellä tarkkuudella.
Jotkut paratutkijat selittävät ilmiöiden ujoutta sillä, että skeptikon läsnäolo estää ilmiön syntymisen. Totuus näyttäisi kuitenkin olevan se, että mitä paremmin järjestetty koe niin sitä paremmin parailmiöt pysyvät piilossa. Koska vakuuttavia todisteita paranormaalien ilmiöiden puolesta ei ole toistaiseksi ilmennyt, ei parapsykologiasta ole tullut tiedettä.
Paranormaalit Trendit
Susan Blackmore toimi psykologian tutkijana Bristolin yliopiston aivotutkimuslaboratoriossa. Blackmore tutki yli 16 vuotta paranormaaleja ilmiöitä kuten ruumiista poistumista eli OBEilmiötä (Out of Body Experince), eikä onnistunut löytämään todisteita sellaisten ilmiöiden olemassaolosta. Tosin toinen parapsykologian tutkija Scott Rogo esitti, että Blackmoren omat vahvat ESP-kyvyt estivät ilmiöt laboratoriossa.
Väärintulkinnoissa vaikuttaa vahvasti halu uskoa yliluonnolliseen. Medialla on myös tässä osansa. Esimerkiksi Subtv:n ohjelma ”Piiri” kummitustaloista oli tehty vahvasti sillä oletuksella, että kummituksia todella on olemassa. Uskoa vahvisti meedio, joka tunsi värähtelyjä ja kertoi uskottavasti henkien olemassaolosta. Kritiikittömät lehtijutut ja Internetin moninaiset asiaa käsittelevät sivut ruokkivat uskoa yliluonnolliseen. Koska asioista puhutaan, yleisölle syntyy kuva, että jotakin niissä pitää olla perääkin.
Toisaalta uskoa vahvistavat myös ihmisten omat kokemukset. Jos henkilö tuntee kokeneensa jotakin yliluonnollista, siitä seuraa ajatus, että ESP-ilmiöt ovat todellisia. Kun nähdään vaikuttavan tuntuinen uni, jonka jälkeen tapahtuu jotakin vastaavaa, uni koetaan enneuneksi. Jos mitään ei tapahdu, uni unohdetaan.
Taikuri ja maailman tunnetuin skeptikko James Randi kikkaili Zener-korteilla Suomessa viimeksi vuonna 2003.
Toinen yleinen kokemus on, että juuri kun ihminen ajattelee jotakin ystäväänsä, tämä samassa soittaa. Minä ajattelen joitakin ystäviäni useita kertoja jo yhden tunnin aikana, joten olisi epätodennäköistä, etten olisi ajatellut heitä hetkeä ennen saamaani puhelua. Arkielämässä harvoin pysähdytään miettimään todennäköisyyksiä, telepatia on jotenkin vaan mutkattomampi selitys.
Paranormaaleissa ilmiöissä on havaittavissa selviä trendejä. Väitettyjen ufojen näkemien ei enää saa vastaavaa palstatilaa kuin 70-luvulla. Alan lehtien, kuten Ultran, sisältö on muuttunut paranormaalien ilmiöiden käsittelyn sijasta kohti henkisyyttä ja uskomushoitoja.

Järvinen Risto K.
Selittämätön Ilmiö Ei Ole Yliluonnollinen
Vaikka arpanoppaa heittämällä joskus saadaan sama silmäluku useita kertoja peräkkäin, kyse on kuitenkin sattumasta, ellei noppaa ole jollakin tavalla käsitelty. Paratutkijat tulkitsevat usein niin, että kyseiset ilmiöt eivät voi olla sattumia, jos sattumuksia on paikallisesti ollut useita. Kaikki samassa yhteydessä tapahtuva tulkitaan yliluonnolliseksi sen jälkeen, kun on tapahtunut jotakin yliluonnolliseksi tulkittua.
Tällainen lähestymistapa ei ole tieteellinen, koska se nojaa vahvasti ennakko-olettamuksiin. Parapsykologiaa on pidettävä pseudotieteenä, sillä se pyrkii selittämään ja tutkimaan ilmiöitä tieteen ulkopuolella ja näkee lähtökohtaisesti, että on olemassa telekinesiaa, ESP-ilmiöitä, poltergeistia yms., vaikka kyseisiä ilmiöitä voisi tutkia myös tieteellisesti. Se, että ilmiö on selittämätön, ei vielä osoita, että se olisi yliluonnollinen.
Koska PSI-ilmiöt ovat erittäin epätodennäköisiä eikä niitä näytä esiintyvän tutkittavaksi asti, ei tiedeyhteisö erityisesti panosta niiden tutkimiseen. Niiden tutkiminen on yhä enemmän rajatieteiden harrastajien heiniä, eikä sieltä puolelta tule uskottavia tuloksia. Tutkimusnäyttöä PSI-ilmiöiden olemassaolosta ei ole lainkaan, vaikka innostuneita tutkijoita löytyy akateemisista piireistä nykyäänkin.
Silloin tällöin putkahtaa koetuloksia, jotka näyttäisivät todistavan normaalien aistien ulkopuolisten kommunikointitapojen olemassaolon, mutta kun tutkimuksiin paremmin perehdytään, alkuperäistä aineistoa ei yllättäen ole saatavilla tai koejärjestely on ollut niin puutteellinen, että tulokset ovat tieteelliseltä kannalta täysin merkityksettömiä.
On toki ilmiöitä, joita on pidetty yliluonnollisina, mutta jotka ovat osoittautuneet tieteellisesti selitettävissä oleviksi. Animaalinen magnetismi eli hypnoosi käsitettiin aikanaan paranormaaliksi ilmiöksi, mutta nyt siitä on saatu tieteellistä näyttöä – erityisesti, kun aivotutkimuksen menetelmät ovat kehittyneet ja ilmiö on voitu todeta todelliseksi.
Seuraavassa pari esimerkkiä paratutkimuksesta.
Kaukonäkeminen
1970-luvulla tohtori Russell Targ ja fyysikko/ skientologi Harold Puthoff esittivät paradigman kaukonäkemisestä. Kyseessä olivat samat tutkijat, jotka vaikuttuivat taikuri Uri Gellerin kyvyistä, ja pitivät niitä aitoina. He esittivät tutun väitteen – he ilmoittivat vihdoinkin löytäneensä vahvat todisteet PSI-ilmiöiden olemassaolosta.
Mainittakoon, että keskustiedustelupalvelu CIA uskoi kaukonäkemiseen niin paljon, että käytti miljoonia dollareita sen tutkimukseen aina vuoteen 1994 saakka nk. Stargate-projektissa. Olisihan kyseessä varsin oiva ja halpa vakoilumenetelmä, jos se vain voisi olla totta.
Koejärjestely kaukonäkemisen testaamiseksi on hyvin yksinkertainen. Koehenkilö istuu laboratoriossa tutkijan kanssa. Toinen tutkija vierailee kahden koehenkilön kanssa satunnaisesti valituissa paikoissa laboratorion ulkopuolella, kuten lentokentällä, puistoissa tai tietyissä rakennuksissa. Ryhmä koittaa ”lähettää” telepaattisesti tietoa paikoista sovittuna aikoina. Tällöin laboratoriossa istuva koehenkilö yrittää kuvata vaikutelmiaan paikoista, eikä hänelle tai ryhmälle ole etukäteen kerrottu, missä paikoissa he tulevat käymään. Jos koehenkilö todella vastaanottaa ts. kaukonäkee ESP:n avulla vierailupaikat, hänen tulisi tuottaa kohteista mahdollisimman tarkkoja kuvauksia ja yksityiskohtia. Lisäksi tutkimuksessa on mukana tuomari, jonka tehtävänä on arvioida, kuinka hyvin koehenkilöt onnistuvat kaukonäkemisessään.
Targ ja Puthoff väittivät, että olivat pystyneet
Raaka esimerkki paranormaalien uskomusten haittavaikutuksesta on se, kun yli 200 000 ihmistä tuhottiin polttamalla,
kiduttamalla ja teloittamalla noitina Euroopassa 1700-luvulla. Roviolla poltettiin
MM. NOITUUDESTA SYYTETTY JEAN D’ARC. Maalaus: Hermann Anton Stilke, 1843.
toistamaan yli sata sellaista koetta, joista suurin osa todisti kaukonäkemisen toimivan. He väittivät myös, että joissakin tapauksissa koehenkilö pystyi kuvaamaan paikan etukäteen, ennen kuin sitä oli valittu, saati sitten siellä vierailtu.
1980-luvulla tutkijat David Marks ja Richard Kammann yrittivät toistaa Targin ja Puthoffin kokeet. He eivät saaneet mitään tukea väitteille. He luonnollisesti kokivat tekevänä jotakin väärin, joten he alkoivat etsiä mahdollisia eroavaisuuksia Targin ja Puthoffin koejärjestelyihin. Eroavaisuus löytyi yllättävältä taholta.
Targ ja Puthoff olivat antaneet ymmärtää, että kaikki kuvaukset oli luovutettu tuomareille satunnaisessa järjestyksessä. Marks haastatteli yhtä arviointeja tehneistä tuomareista. Hän kertoi, että kuvaukset oli toimitettu hänelle siinä järjestyksessä, kuin näyttökerrat oli kirjattu. Papereissa oli jäljellä myös kirjatut kommentit, joissa viitattiin edellisten testien tuloksiin. Kaukonäkemistä lähettäviä ryhmiä ei oltu myös millään tavalla valvottu. Tuomarien arvioinnit olivat täysin subjektiivisia ja lähinnä mutu-tuntumalta tehtyjä (http://skepdic.com/remotevw.html).

Telepatia
Vuonna 1985 edesmennyt parapsykologian tutkija Charles Honorton sai huomattavaa mainetta nk. Ganzfield-kokeillaan, jotka näyttivät olevan vakuuttavia todisteita ajatuksensiirron puolesta. Koejärjestely oli tehty siten, että koehenkilöt, ajatuksen lähettäjä ja sen vastaanottaja, olivat toisistaan erotettuina eristetyissä huoneissa. Tietokoneen satunnaislukugeneraattori valitsi neljä minuutin pituista videofilmin pätkää tai still-kuvaa 160 kuvan ja filminpätkän valikoimasta. Yksi näistä neljästä valittiin satunnaisesti ”lähetettäväksi”.
Istunnon jälkeen vastaanottajalle näytettiin kaikki neljä esillä ollutta vaihtoehtoa. Vastaanottaja valitsi niistä parhaiten kokeen aikana syntyneitä mielikuvia vastaavan kuvan. Honorton havaitsi, että videoiden osumatarkkuus olisi tuottanut jopa 40 prosentin onnistumisen, mutta still-kuvien osumatarkkuus vastasi sattumaa.
Skeptikko Ray Hyman (1985) päätti tutkia em. Ganzfield-kokeiden tulokset ja havaitsi, että onnistumiset oli arvioitu hyvin yläkanttiin. Hänen mielestään kyseessä olivat koejärjestelyissä olevat heikkoudet. Kokeiden järjestelyssä oli puutteita, tiedot oli mahdollista vuotaa esim. puhumalla käytävällä ja koehenkilö oli saattanut kuulla vihjeitä videoiden sisällöstä. Hyman havaitsi myös tilastollisia puutteita, satunnaistamista ei ollut tarpeeksi. Kun koejärjestelyitä on parannettu, Ganzfield-kokeita ei ole pystytty menestyksellisesti toistamaan. Telepatia on siis edelleen todistamatta.
Epäonnistuneista Kokeista Vaietaan
Paranormaalien ilmiöiden tutkijoita yhdistää vahva usko PSI-ilmiön olemassaoloon. Siksi he mielellään esittelevät mieleisiään havaintoja. Epäonnistuneista kokeista vaietaan. Tieteellisessä tutkimuksessa ei tietenkään pidä tehdä näin.
Joskus koehenkilöt suoriutuvat satunnaisesti paremmin kuin tilastollinen todennäköisyys edellyttäisi. Mutta onko tällaisilla tuloksilla merkitystä? Lottonumerotkin voi arvata oikein, melkein joka viikko yksi tai useampi ihminen onnistuu siinä. Kumpi on uskottavampi selitys: se, että yliluonnolliset ESP-kyvyt ovat juuri kupongin täyttöhetkellä sattuneet toimimaan vai se, että kyseessä on puhdas sattuma?
Lähteitä Terence Hines, Pseudoscience And Books, 1988. Kaitaro Kari, Miten Erottaa Tiede 4/1998. Häyry Heta & Karttunen Hannu (toimittajat): Paholaisen Asianajaja: 1989 (www.skepsis.fi/ihmeellinen/).
Paranormal, Prometheus Pseudotieteestä?, Skeptikko & Virtanen Matti Opaskirja Skeptikolle, Ursa
Pertti Laine Kirjoittaja On Skepsis Ry:n Puheenjohtaja
Skepponen Skeptikko 2/2009 27

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 2/2009. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Pääkirjoitus
Selkounissa kaikki on mahdollista – vaikka ruumiista irtautuminen
Näin teet paranormaalin ilmiön
”Päivä jona alienisti sai kasvot”
Heikki ”Harha” Nevala: Minä, skeptikko
Ufot – yhtä totta kuin keijut? Paperilehdessä oli lyhennetty versio tässä kokonaisuudessaan olevasta artikkelista
Wikipedia, vandaalit ja pseudotieteet
