Mitä parapsykologia tutkii
Parapsykologia tutkii väitettyjä psi-ilmiöitä: telepatiaa (ajatusten siirtyminen), selvänäkemistä (tieto kaukaisista kohteista ilman aisteja), prekognitiota (tulevan tietäminen) ja psykokinesiaa (esineisiin vaikuttaminen tahdolla). Ala syntyi 1880-luvulla, kun Society for Psychical Research alkoi Lontoossa tutkia meedioita, ja sai laboratoriomuotonsa 1930-luvulla J. B. Rhinen Duken yliopistossa. Rhine arvasi koehenkilöillään Zener-kortteja, viittä symbolia, ja raportoi tuloksia, jotka ylittivät sattuman.
Rhinen kokeiden ongelmat tulivat ilmi vähitellen: kortit saattoi nähdä kääntöpuolelta, koehenkilöt saivat palautetta, ja tilastointi valikoi onnistuneet sarjat. Kun koejärjestelyt tiukennettiin, tulokset laimenivat. Tämä "laantumistaipumus" on alan pysyvä piirre.
Sata vuotta ilman toistettavaa tulosta
Lupaavin koeasetelma on ollut ganzfeld, jossa aistiärsykkeistä eristetty vastaanottaja yrittää kuvata lähettäjän katsomaa kuvaa. 1980-luvulla parapsykologi Charles Honorton ja skeptikko Ray Hyman arvioivat aineiston yhdessä ja sopivat, millaiset kokeet kelpaisivat. Myöhemmät automatisoidut ganzfeld-kokeet antoivat vaihtelevia tuloksia, ja riippumattomat toistot epäonnistuivat. Yhdysvaltain armeijan ja CIA:n Stargate-ohjelma käytti 1972–1995 noin 20 miljoonaa dollaria "kaukokatseluun"; loppuarvio totesi, ettei siitä ollut ollut tiedusteluhyötyä.
Vuonna 2011 sosiaalipsykologi Daryl Bem julkaisi arvostetussa lehdessä yhdeksän koetta, jotka näyttivät osoittavan prekognitiota. Toistot eivät löytäneet ilmiötä, mutta tapaus paljasti, kuinka tavalliset tilastolliset menetelmät ja joustava analyysi tuottavat "merkitseviä" tuloksia olemattomasta ilmiöstä. Bemin artikkelista tuli yksi psykologian toistettavuuskriisin alkusysäyksistä.
Miksi skeptikko epäilee
Psi-ilmiöille ei ole mekanismia: telepatia ei heikkene etäisyyden mukana eikä läpäise seiniä eri tavoin kuin tunnettu fysiikka edellyttäisi, ja prekognitio kääntäisi syyn ja seurauksen järjestyksen. Se ei tee ilmiöitä mahdottomiksi, mutta nostaa todistusvaatimusta. Toiseksi, kokeet, joissa taikuri on mukana suunnittelussa, eivät tuota tuloksia. Uri Gellerin lusikat taipuivat television studiossa, mutta eivät Johnny Carsonin ohjelmassa 1973, kun rekvisiitan oli valmistellut taikuri James Randi.
Parapsykologia on tehnyt yhden kiistattoman palveluksen: se on opettanut muulle psykologialle, kuinka helposti kokeilija pettää itsensä, ja monet nykyiset tutkimuksen laatuvaatimukset, kuten ennakkorekisteröinti, nousivat juuri psi-kiistoista.