Skeptikko · Skeptikko 1/2005
Skepsiksen jäsenmäärä lievässä nousussa
Skepsis ry:n toimintakertomuksen mukaan vuosi 2004 kului mielenkiintoisten luentojen ja mediassa vaikuttamisen parissa. Täysin uusi asia oli viime vuonna perustettu yhdistyksen edesmenneen kunniajäsenen Nils Mustelinin nimeä kantava rahasto.
Skepsiksen sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 3.3.2004 ja syyskokous 3.11.2004 Tieteiden talossa Helsingissä. Vuoden 2005 hallituksessa valittiin jatkamaan Jukka Häkkinen, Otto J. Mäkelä, Pertti Laine ja Anna-Liisa Räihä. Mikko Hyvärinen ja Vesa Kolhinen erosivat, ja tilalle valittiin Robert Brotherus ja Heikki Ervasti. Puheenjohtajana valittiin jatkamaan Matias Aunola.
Yhdistyksen hallitus kokoontui toimikaudella yhdeksän kertaa ja piti yhden puhelinkokouksen.
Yhdistyksen talous perustui edelleen jäsenmaksuihin. Suurimman osan menoista muodosti Skeptikko-lehden julkaisu - lehti ilmestyi 4 kertaa. Yhdistyksen jäsenmaksu oli 21 euroa ja nuorisojäsenmaksu 10,50 euroa. Yksityisen henkilön kannatusjäsenmaksu oli 84 euroa ja oikeustoimikelpoisen yhteisön 168 euroa. Skeptikko-lehden tilausmaksu oli 24 euroa. Vuonna 2005 em. maksut pysyvät ennallaan.
Skepsis sai Opetusministeriöltä 2000 euroa kulttuurilehtitukea.
Yhdistyksen maksaneiden jäsenten määrä nousi hieman, se on nyt noin 1250. Uusia jäseniä liittyi 156, mutta ilmoitettujen erojen lisäksi useat jättivät jäsenmaksunsa maksamatta. Naisten osuus jäsenistöstä oli edelleen noin 17 %.
LUENTOJA, KESKUSTELUITA, MUISTELUA
Yhdistyksen Helsingin tilaisuuksissa luennoivat dos. Panu Raatikainen (mieli, tietoisuus, aivot ja evoluutio), TM Jussi Sohlberg (modernin maagisen maailmankuvan historiaa ja peruspiirteitä), prof. Kai Kaila (tietoisuuden ongelma), prof. Heikki Ervasti (postmodernismi, paranormalismi ja tieteellinen ajattelu - katsaus suomalaisiin uskomuksiin), prof. Mika Hemmo (ei-rationaaliset asiat ja oikeusjärjestelmä) sekä FM Olli Erjanti (mystinen tajunta - mystisen ykseyskokemuksen aivofysiologiaa). Syyskuun 1. päivä ystävät Skepsiksestä muistelivat edesmenneen prof. Nils Mustelinin uraa ja elämäntyötä.
Jyväskylässä luennoi FM Piia Karisola (geenit ja kloonit).
Oulussa järjestettiin tapaamisia joka kuukauden toisena sunnuntaina klo 14.00 toriravintola Tervasoihdussa.
Tampereen tilaisuuksissa luennoivat prof. Markku Ojanen (psykoterapian vaikuttavuus), toht. Mikael Fågelholm (ravinnosta tänään terveyttä, huomenna sairautta) sekä dos. Matias Aunola ja vararehtori Ilpo V Salmi (olemmeko kaikki marsilaisia).
Turussa luennoivat dos. Pertti Mustajoki (laihdutusbisnes huijaa ihmisiä), psykol. Jukka Häkkinen (mitä huuhaa on ja miten tunnistat pseudotieteen) sekä prof. Heikki Ervasti (postmodernismi, paranormalismi ja tieteellinen ajattelu - mihin suomalaiset uskovat). Lisäksi pidettiin keskustelutilaisuus poltergeistista ja kummituksista, jonka alustajina olivat DI Olavi Kiviniemi ja FM Kirsi Hänninen. Luentotilaisuuksien lisäksi Turun jäsenistöllä oli kolme tapaamista.
Skepsiksen kevätretkellä toukokuussa tutustuttiin Helsingin yliopiston vanhaan tähtitorniin. Oppaina olivat FM Asko Palviainen sekä Ilpo V Salmi.
Helsingissä yhdistys osallistui lokakuussa perinteisille Hengen ja Tiedon messuille sekä Kirjamessuille Kultin osastolla. Turussa osallistuttiin myös jo perinteisille Kirja-, Tiede-, ja Uskontomessuille.
MEDIAVAIKUTTAMISTA
Tiedotusvälineissä skeptikot esiintyivät vuoden aikana mm. seuraavasti: * Jukka Häkkinen - Tammikuussa haastattelu ”Forum för Ekonomi och Teknik” - lehdessä: Humbug och pseudovetenskap locker med enkla svar på svåra frågor
-
- maaliskuuta TV 2:n keskusteluohjelma Zulussa: Tiede ja epätavalliset ilmiöt
-
- maaliskuuta radiohaastattelu YleQ:ssa: Kuun vaikutus käyttäytymiseen
Joulukuussa haastattelu Kirkko ja Kaupunki -lehdessä Huuhaa-palkinnon johdosta * Vesa Kolhinen - 30. maaliskuuta Radio Keskisuomessa Skepsis ry:n esittely * Ilpo V Salmi Joulukuussa haastattelu Forssan Sanomiin yritysastrologiasta.

Vuoden Puolella. Kuvassa Skepsiksen Puheenjohtaja Matias Aunola Antamassa Yhteishaastattelua Radioon.
Mediassa On Oltu Esillä Myös Kuluvan Ja Hallituksen Jäsen Robert Brotherus
NILS MUSTELININ RAHASTO
Skepsiksen kunniajäsen Nils Mustelin poistui keskuudestamme 28.4.2004. Mustelinin omasta pyynnöstä yhdistys perusti hänen nimeään kantavan rahaston, jonka tarkoituksena on tukea Skepsiksen toimialaan liittyvää työtä ja julkaisutoimintaa. Rahaston johtoryhmään kuuluvat lääk. yo. Linda Mustelin, ylitarkastaja Pekka Elo Opetushallituksesta, FT Hannu Karttunen, dos. Robert Paul sekä Skepsiksen puheenjohtaja , FT Matias Aunola.
10 000 EUROA JÄI LUNASTAMATTA
Yhdistyksen mediaryhmän e-mail -lista toimi lähinnä sisäisenä keskustelukanava. Toimintaa on edelleen tarkoitus tehostaa jatkossa.
Skeptikko-lehti ilmestyi 4 kertaa, painoksen määrä oli 1550 kpl/no.
Yhdistyksen 10 000 euron haaste oli edelleen voimassa. Vakavasti otettavia osallistujia ei edelleenkään ilmaantunut.
Vuoden 2004 Huuhaa-palkinto myönnettiin Teknillisen korkeakoulun bioprosessitekniikan laboratoriolle kreationistisen opin esittämisestä luonnontieteellisenä seminaarina. Sokrates-palkinnon sai Helsingin Sanomien tiede- ja luontosivujen toimitus tasapainoisesta ja asiallisesta tiedeuutisoinnista.
SUDENPENTUPROJEKTI VALMISTUI
saaman apu- ET-opettajille opetusmateriaali
”Sudenpentu- Salmi, materi- ■ Yhdistyksen Kulttuurirahastolta rahan turvin toteutettu, koulujen suunnattu, Internetiin sijoitettu valmistui joulukuussa. Kyseisen projektin” vetäjänä toimi Ilpo V aalin kirjoittamisesta vastasi Risto Selin.
Keskustelua
Kirjat
Kulttuurin pimeällä puolella
Tapio Tamminen: Pahan viehätys – natsismin ja terrorin jäljillä. Helsinki: Otava. ISBN 951-1- 19252-3, 272 s.
Mikä aiheuttaa sen fanaattisuuden, joka heijastuu terrori-iskuissa, satanismissa, rituaalimurhissa ja kouluissa sattuneissa ampumavälikohtauksissa? Tapio Tammisen mukaan vastaus löytyy läheltä, omasta kulttuuristamme ja sen vuosisataisista perinteistä. Kulttuuri on vuosisatoja kantanut mukanaan fanaattisuutta ruokkivia uskomuksia, tarinoita ja myyttejä, jotka ajoittain nousevat pintaan.
Tapio Tammisen kirja ”Pahan viehätys” valottaa niin äärinationalismin, fundamentalismin kuin muukalaisvihan aatehistoriallista ja filosofista taustaa. Laajan tarkastelun kohteena ovat niin natsi-Saksan mystikot, hindufundamentalistit kuin satanistit. Erityisenä tarkastelukohteena on natsismi ja siihen liittyvä arjalaisuusmyytti.
Eurooppalainen kiinnostus arjalaisuuteen on peräisin intialaisesta kulttuurista. Tamminen esitteleekin Intia-innostuksen ja arjalaisuusmyytin kehitystä 1800-luvun Euroopassa. Varsinkin saksalaiset romantikot innostuivat helposti siitä ajatuksesta, että arjalaiset kansat ovat muita kansoja arvokkaampia. Pian idän renessanssi levisi Ranskaan ja jonkin verran myös Englantiin. Arjalaisuus oli keskeisessä asemassa teosofiassa, ariosofiassa ja antroposofiassa. Vähitellen antisemitismiä ja rasismia tuettiin myös luonnonvalinnan teorialla ja varsinkin sosiaalidarwinismillä. Rotuhygienia sai kannatusta.
Tamminen katsoo, että kiinnostus okkultismiin on virinnyt aina uudelleen syvällisten kulttuurimurrosten yhteydessä. Näin tapahtui myös uuden ajan taitteessa, jolloin länsimaisen maailmankuvan perusteet alkoivat muuttua luonnontieteiden vallankumouksen, empiirisen tieteen ja kirkon aseman murtumisen myötä. Tähän murrokseen liittyi myös mystiikan renessanssi. Vanhoja mystisiä kirjoituksia toimitettiin uudelleen. Itse asiassa empiristinen tiede kehittyi aluksi mystiikan ja esoteerisen perinteen rinnalla. Vaikka monet modernin tieteen klassikoista tunnetaan mystiikan harrastuksestaan, kysymys ei ollut siitä, että mystiikka olisi jossain vaiheessa jalostunut tieteelliseksi ajatteluksi. Tammisen mukaan juuri siellä, missä positivistinen tieteenfilosofia saavutti vankinta kannatusta, myös romantikot ja mystikot vahvimmin etsivät vaihtoehtoja rationalistiselle maailmankuvalle. Tamminen toteaa, että ei ollut sattuma, että teosofinen liike syntyi ja saavutti eniten kannatusta teollisesti kehittyneimmissä valtioissa. Kun maailma käy käsittämättömäksi, monilla on taipumus etsiä yksinkertaisia ja perinteisiä vastauksia ongelmiinsa, Tamminen toteaa osuvasti.
Yhteiskunnallinen epävarmuus saattaakin osittain selittää irrationaalisten uskomusten yleisyyttä. Teollistuvassa yhteiskunnassa etsittiin turvaa mystiikasta, kun perinteinen sosiaalinen järjestys alkoi hajota. Tällä hetkellä taas globalisoituva talous, teknisen kehityksen kiihtyminen ja ympäristöongelmat saavat maailman tuntumaan hallitsemattomalta. Jälleen kerran vastauksia haetaan erilaisista sosiaalisista fantasiakertomuksista. Näin voidaan selittää esimerkiksi uusnatsien esoteerisen hitlerismin elinvoimaa, mutta myös sankarimyyttien muodostumista vaikkapa Elviksen, Jim Morrisonin, John Lennonin tai prinsessa Dianan ympärille. Sopivassa tilanteessa ihmisille on helppo uskotella lähes mitä tahansa. Erityisesti nk. millianistiset, parempaa maailmaa ja tuhatvuotista valtakuntaa lupailevat liikkeet keräävät jäseniä.
Mielenkiintoisella tavalla Tamminen jäljittää myös luontoliikkeiden alkujuuria. 1900-luvun alusta lähtien luontoliikkeet ovat etsineet totuutta ja ekstaattisia elämyksiä luonnosta. Luonnon mystifiointia harjoitettiin muinaisuskontojen ja teosofian pohjalta. Tämä ilmeni myös natsien ideologiassa. Hitler ja Himler olivat tunnetusti vegetaristeja ja eläinten oikeuksien puolustajia. Hessin ihailu antroposofi Steineria kohtaan oli lähes pohjatonta. Samaan aikaan kun keskitys-
Keskustelua
Herne nenässä
Ei pitäisi vetää hernettä pakinoitsija yrittää olla ti Jemina Staalon viimeinen liikaa.
NENÄÄN, SAAHAN TOKI HAUSKA. MINUA SILKIRJOITUS TYMPI
Olen nuori skepsisläinen (ikää 70 vuotta). Yleensä seuran toiminta on tuntunut hyvältä ja lehti fiksulta, mutta välillä on annettu tilaa ahdasmielisille jumalankieltäjille. Minulla on tieteellinen maailmankatsomus. Siihen sisältyy sekin, että joitakin asioita ei voi logiikalla todistaa ja joistakin jäämme iäksi tietämättömiksi. Niihin on otettava vastaus sieltä, mistä annetaan. Kaikille Jumala ei itseään ilmennä. Ei musiikkikaan soi jokaisen korvaan. Ei silti ole taikauskoa mennä konserttiin.
Kovasti lehdessä kinataan luomisuskoisia darvinismin arvostelijoita vastaan, ja hyvä niin. Oikeata vasta-argumenttia ei tosin keksitä: Ne, jotka kieltävät kehitysopin, luulevat Jumalan ajattelevan yhtä alkeellisesti kuin he itse. Se on jumalanpilkkaa. Jumalaa ei sido meidän maailmamme lait ajasta ja paikasta, että siis hän olisi juuri seitsemänä päivänä jotain meidän makumme mukaan tehnyt.
Jos on uskovaisilta monesti logiikka hukassa on se ateisteiltakin. Turhautunut ja alkoholisoitunut esteetikko teki itsemurhan ”koska Jumalaa ja kuolemanjälkeistä elämää ei ole.”
Senhän luulisi olevan syy pitää kiinni elämästä viimeiseen saakka.
Heikki Pesonen Tyrnävä leireillä toteutettiin kansanmurhaa, Berliinissä säädettiin lakeja villieläinten suojelemiseksi. Antroposofian ja biodynaamisen viljelyn lisäksi natseja kiehtoivat homeopatia ja muut ”luonnonmukaiset” hoitomuodot.
Kaiken kaikkiaan Tammisen teos on erittäin mielenkiintoinen kuvaus länsimaisen kulttuuriperinteen hämäristä piirteistä. Tamminen on
Skepsiksen kevätretki
Tallinnaan
Ilmoittaudu pian!
Seuran Kevätretki Tallinnaan Tehdään
21.-22.5.2005
M/S Meloodialla
Aikataulu: klo 09:00 - 12:15 Helsinki - Tallinna klo 23:55 - 08:15 Tallinna - Helsinki
Ohjelmassa: * Sightseeing halukkaille, oppaana Kulle Raig * Seminaari virolaisten skeptikoiden kanssa Suomi-Viro-instituutissa (Harju 1) klo 17- 20 * Illallinen virolaisten kanssa
Hinta: 31,50 EUR/henkilö B-luokan kahden hengen hytissä (sisältää matkan ja sightseeingin).
Ilmoittautumiset 20.4. mennessä yhdistyksen sihteerille Anna-Liisa Räihälle:
09 - 698 1976 050 - 3271 164 membership@skepsis.fi asiantunteva ja sujuva kirjoittaja. Vaikka kirjan lähdeviitteet onkin merkitty summittaisesti, sen käytännöllisyyttä lisää loppusivuilta löytyvä henkilöhakemisto.
Heikki Ervasti
Salatiedettä Helsingin yliopistossa
”VÄITÖSKIRJA KATOSI MYSTISELLÄ TAVALLA. NÄIN OLLEN LÅNG ON SUOMEN ENSIMMÄINEN HELSINGIN YLIOPISTOSTA VALMISTUNUT SALATIETEEN TOHTORI.”
Markus Lång väitteli tohtoriksi Helsingin yliopistolla 4.2. 2005. Lång käsittelee väitöskirjassaan musiikkia psykoanalyysiin nojautuen. Hän mm. toteaa psykoanalyysin harjoittamisen olevan ”performanssitaidetta” (Lång 2004, s. 96) ja sanoo, ettei sitä sovi arvioida tieteellisin perustein, koska se ei tieteen kriteereitä väitäkään täyttävänsä (s. 332).
Tästä huolimatta Lång käyttää psykoanalyysia käsitystensä perustana ja kritisoi sen avulla uusdarwinistista evoluutioteoriaa ja sosiobiologiaa, jotka molemmat ovat keskeinen osa nykybiologian paradigmaa (ks. Dawkins 1993; Niemelä 2004 b). Hän siis suomii virallisesti hyväksytyssä väitöskirjassa tiedettä pseudotieteen avulla. Tämä ei humanismissa ole mitään uutta: postmodernistitohtoreita on Suomessa ja maailmalla jo ennestään pilvin pimein (Niemelä 2004a). Långin väitökseen liittyy kuitenkin kyseenalaisia piirteitä, jotka ansaitsevat tulla mainituksi.
Lång sai poikkeusluvan pitää väitöskirjaa julkisuudessa vain viisi päivää normaalin kymmenen asemesta, mutta tosiasiassa se ei ollut välittömästi ennen väitöstilaisuutta eikä sen jälkeen lainkaan esillä. Väitöskirja siis katosi mystisellä tavalla. Näin ollen Lång on Suomen ensimmäinen Helsingin yliopistosta valmistunut salatieteen tohtori. Långin väitöskirja oli kuitenkin aiemmin esillä eräillä Internet-sivuilla, joilta eräät Darwin-seuran jäsenet - allekirjoittanut mukaanlukien - saivat sen käsiinsä. Tästä johtuen tieteeseen olennaisesti kuuluvan julkisen kritiikin (ks. Niiniluoto 2003) on kohdistuttava siihen versioon, mikä käytettävissä on (Lång 2004).
Väitöskirjansa B-liitteessä Lång siis hyökkää
Keskustelua
sosiobiologiaa ja samalla koko uusdarwinismia vastaan. Långin sosiobiologiakritiikki on perusteetonta, poliittisideologisesti motivoitunutta, epätieteellistä ja harhaanjohtavaa (Niemelä 2004b, Epilogi). Huvittavinta asiassa on se, että Lång päättää väitöskirjansa seuraavasti: ”ʼÄlä salpaa tutkimuksen tietä!ʼ kuului Charles R. Peircen perusohje tieteenharjoittajille. Kuten voimme nähdä, ohje on sopusoinnussa hyve-epistemologian ja psykoanalyysin opetusten kanssa. Ratkaisevaa on ajatusten avoimuus ja valppaus: kyllä työ tekijäänsä neuvoo” (s. 320).
Niinpä niin, niinhän se neuvoo. Ajatusten avoimuutta Lång on väitöskirjansa kohdalla kuitenkin erittäin valppaasti vältellyt. Salailu kuuluu ilmeisesti sekä hyve-epistemologiaan että psykoanalyysiin. Kumpikaan ei täytä tieteen tuntomerkkejä, päinvastoin. Hyve-epistemologia perustuu Oklahoman yliopiston katolisen uskonnonfilosofian professorin Linda T. Zagzebskin näkemyksiin. (American Catholic Philosophical Association on nimi, johon Google-haku hänet yhdistää; ks. esim. www.pdcnet.org/procacpa.html; ks. myös teol. lis. Juha Ahvion kirjoitus, www. teolinst. fi/luennot/ja031015.html; sekä Långin kirjoitus, www.helsinki.fi/~mlang/opinnot/psykoanalyysi. html). Långia hyve-epistemologian uskonnollinen tausta ei mitenkään haittaa, sehän sopii mainiosti hänen postmoderneihin tarkoituksiinsa.
Hyve-epistemologiassa tieto määritellään seuraavaan tapaan: ”Tieto on tila, joka syntyy kognitiivisessa kosketuksessa todellisuuteen ja joka saa syntynsä älyllisesti hyveellisistä teoista” (Lång 2004, s. 94). Tämä määritelmä on niin epämääräinen, että sen perusteella lähes mitä tahansa voidaan pitää tietona. Kyse on siis relativismista. Ja kuten Långin väitös osoittaa, hyve-epistemologia soveltuu erinomaisesti mm. psykoanalyyttisten uskomusten epistemologiseen oikeutukseen.
Långin vastaväittäjänä toiminut Altti Kuusamokaan ei tuntunut elävän tieteen aikakaudella. Hän esim. sanoi, että ”vanhemmat luovat lapseen superegon” ja ”se, mitä ei ole torjuttu, muistetaan hyvin”. Kuusamo vaikutti olevan vielä enemmän kiinni ego-, superego- ja id-rakennelmissaan kuin Lång. Kuusamo jopa kysyi, miksei väitöskirjassa ole lainkaan käsitelty aihetta ”kastraatiokammon aiheuttama toiston pakko”. Lisäksi hän mainitsi omassa alustuksessaan, että Lång väitöksessään kumoaa psykoanalyysia kritisoineet luonnontieteilijät, mm. sosiobiologit, järjestelmällisesti. Hän kehui Långin ajatuksia emergenssistä, ja piti mm. termistä ”kehkeytyvyys”. Väittelijä ja vastaväittäjä myös pitivät ajatuksesta, että reaalimaailma ”emergentoituu unissa”, mitä tämä sitten tarkoittaakaan.
Lång ”puolusti” kantaansa seuraavasti: ”Vietti on sitä, että biologinen yllyke edustuu psyykkisessä toiminnassa ... Tiedostumaton on määre, joka voidaan antaa tietyille psyykkisille prosesseille. Sen ohella on esitietoiset prosessit.”
Lång sanoi myös, että ”idin toiminnasta on hankala puhua, koska sitä ei voida havainnoida suoraan ennen psyykkistä, egojen luomaa järjestystä…” Kuusamo vastasi kaikkeen, että ”mielenkiintoinen vastaus” ja että ”tuohon voi varmasti yhtyä”. Paikalla olleen tiedetoimittaja Osmo Tammisalon mukaan väitöstilaisuus oli kokonaisuutena hyvin surullista kuultavaa.
Långin arvostama tieteenfilosofi Ilkka Niiniluoto on sanonut julkisuusperiaatteesta seuraavaa: ”Vaatimus tieteellisen tutkimuksen tuottaman tiedon julkisuudesta on jo yli kolmen vuosisadan ollut tieteen eetoksen keskeinen periaate, joka on osaltaan turvannut tieteen edistymistä kognitiivisena pyrkimyksenä. Samalla julkisuuden tuoma kunnia on ollut erottamaton osa tieteen palkkiojärjestelmää. Tutkimuksen julkaisemiseen liittyvät käytännöt ovat olleet myös tieteen laatukontrollin olennaisia aineksia” (2003, s. 186).
Kuten sanottua, väitöskirja oli aiemmin verkossa luettavissa ja sosiobiologiaa koskeva, väitöksen B-liitteeksi päätynyt kirjoitus ”Sosiobiologia: retoriikkaa ja mielettömiä ihmisiä” jopa Långin kotisivuilla. Lång kuitenkin veti sosiobiologiakritiikkinsä pois julkisuudesta, kun hänelle eräiltä tahoilta osoitettiin sen perustavanlaatuinen virheellisyys. Samoin katosi hieman myöhemmin koko väitöskirja, niin etteivät kriittisesti asennoituneet tahot sitä ennen väitöstilaisuutta päässeet lainkaan tutkimaan. Ehkä Lång oli kuullut, että verkossa oli julkaistu häntä tieteellisin perustein kritisoivaa materiaalia (Niemelä 2004b, Epilogi).
Myyttisesti kadonnut väitöskirja on nyt ilmestynyt painettuna, mutta ei vieläkään (ainakaan tätä kirjoitettaessa) verkossa. Olen turhaan etsinyt väitöstä Helsingin yliopiston Ethesis-sivuilta, sekä viikkoja ennen väitöstä että sen jälkeen. Siellä oli vain saksankielinen tiivistelmä. Tämä kuvaa Långin asennetta yleisemminkin, olihan saksa virallinen kieli Suomen yliopistomaailmassa freudilaisuuden kulta-aikana. Tiedekirjakaupassa saatavilla olevan painetun version selkämystekstissä kerrotaan että ”Markus Lång ratsastaa jälleen”; B-liitteestä on vedetty vain yksi sana yli. Muuten tämä psykoanalyysin ja pseudotieteen Don Quijote edelleen piilottelee väitöskirjaansa niin, ettei hän edes ole laittanut siitä tiivistelmää tms. kotisivuilleen (www.helsinki.fi/~mlang/).
Lång ei ilmeisesti ole tutustunut Ilkka Niiniluodon tieteenfilosofisiin käsityksiin, joiden mukaan ”ollakseen tieteellistä tiedon täytyy olla julkista, kaikkien asiaan perehtyvien ja tuota tieteenalaa ymmärtävien henkilöiden saavutettavissa ja tavoitettavissa” (2003, s. 190). Salailun perusteella onkin ilmeistä, että Långin väitöskirja ei objektiivisesti arvioituna täytä tieteellisiä vaatimuksia.
Kirjallisuus
Dawkins, Richard (1993): Geenin itsekkyys. 2., laajennettu laitos. Suom. Kimmo Pietiläinen. Art House, Jyväskylä.
Lång, Markus (2004): Psykoanalyysi ja sen soveltaminen musiikintutkimukseen. Väitöskirjakäsikirjoitus, Helsinki.
Niemelä, Jussi (2004a): Uskomatonta mutta totta. Skeptikko 1/2004, s. 34-41.
- (2004b): Sosiobiologiaa humanisteille ja muille vasta-alkajille - Pamfletti. (www.masters. fi/pamfletti.shtml).
Niiniluoto, Ilkka (2003): Julkisuusperiaate ja tutkimustulosten salailu. Teoksessa Totuuden rakastaminen - Tieteenfilosofisia esseitä. Otava, Keuruu.
Kirjoittaja Jussi Niemelä on Darwin-seuran ja Skepsis ry:n jäsen.
Teologiikkaa?
TKK on siis saanut Huuhaa-palkinnon täällä järjestetyn älykästä suunnittelua käsitelleen seminaarin vuoksi. En oikein osaa olla häpeissäni. Olen jopa ihan pikkuisen ylpeä.
Samoin kuin TKK:lla järjestetty ID-seminaari kuvasti bioprosessitekniikan professorin Matti Leisolan vakaumusta, seuraavat mielipiteet edustavat vain omaani, eivät TKK:n kantaa.
Tieteen ideaaliin ei kuulu dogmaattisuus, vaan avoin mielipiteen vaihto. Asiat eivät ole tieteessäkään mustavalkoisia. Ihmisiä pitää kouluttaa omine aivoineen pohtimaan asioita sen sijaan, että auktoriteettien arvovallalla heti tyrmätään poikkeavat mielipiteet. Ehkä TKK:lla pyritäänkin tarkoituksellisesti hieman tuulettamaan luutuneita käsityksiä?
Virallisesti ”oikeaksi” julistetusta tieteellisestä mielipiteestä olkoon esimerkkinä vaikkapa suhtautuminen hiilidioksidipäästöihin. Huomasin ilokseni jokin aika sitten Helsingin Sanomien keskustelupalstalla TKK:n systeemianalyysin professorin Raimo P. Hämäläisen kirjoituksen, jossa hän kritisoi silmitöntä uskoa matemaattisiin malleihin: kasvihuoneilmiön ennustaminen perustuu malleihin, ja mallien lähtötiedot perustuvat toisiin malleihin, vaikkei mitään näistä malleista ei ole kyetty verifioimaan. Meitä skeptikkoja näyttää täältä löytyvän enemmänkin.
Mikä on sitten meidän oma asiantuntemuksemme? Olemme maallikoita ilmakehäilmiöiden ymmärtämisessä, ja siihen voi ”kritiikin kriitikko” vedota - mutta väitämme ymmärtävämme jotakin yleisesti malleista ja mallituksesta. Tiedämme, että mallien antamat tulokset voivat olla täysin harhaanjohtavia, vaikka tulokset antaisi erehtymätön tietokone. Kärjistäen - mielestäni nyt ollaan tekemässä valtavia yhteiskunnallisia ohjaustoimenpiteitä ja investointeja varsin kevyin perustein.
Olen kuullut sellaista että ”kukaan vakavasti
Keskustelua
otettava tiedemies ei kyseenalaista kasvihuoneilmiön riskiä”. Olen kai sitten tieteen piirissä kerettiläinen. Mutta, totta vieköön, olen ylpeä siitä. Lisää vain Huuhaa-palkintoja tännepäin!
Eikö ole kuitenkin hyvä että ympäristöasioista puhutaan? Yllättäen, tässä tapauksessa ei ole. Ihmisillä - ja sitä myöden myös poliitikoilla - voi ilmeisesti olla vain yksi asia kerralla mielessään. Jokin aika sitten se oli otsoniaukko, nyt kasvihuoneilmiö. Ja kun tätä asiaa jauhetaan, maailma sitten muka pelastuu!
Yksi pahimmista esitetyistä uhkakuvista kasvihuoneilmiön osalta on maapallon vilja-alueilla tapahtuva kasvuolosuhteiden heikkeneminen. No, siinä vaiheessa, kun tämä riski ehkä realisoituu, on nykymenolla ruokamulta näiltä alueilta jo huuhtoutunut mereen. Tehomaanviljelyn vuoksi esimerkiksi Yhdysvalloissa on muutamassa vuosikymmenessä tapahtumassa se, mikä Etelä-Euroopassa aikanaan kesti useita vuosisatoja; ja tulva, joka nousee vain sentin vuodessa on sentään aika inhimillinen…
On tärkeitä asioita ja ”tärkeitä asioita”. Yksi asia, mistä oikeasti pitäisi olla huolissaan, on ympäristön kemikalisoituminen. Yhä uusia kemikaaleja kehitetään ja niitä päästetään luontoon pitkäaikaisvaikutuksia tutkimatta. Vasta vuosikymmenten kuluttua nähdään, millainen vaikutus niillä on biosfääriin - hyvä esimerkki tästä oli aikanaan DDT. Nyt on jo esimerkiksi havaittu, että jostakin syystä miesten siemennesteen laatu on laskenut. Jos kehitys jatkuu tämänsuuntaisena, jonakin päivänä yhtäkkiä huomataan, että se oli siinä: uusia ihmisiä ei enää synny…
Jaa, että onhan niitä hedelmöityshoitoja? Ikävä kyllä, koko luomakunta on samassa veneessä (etten sanoisi arkissa). Suvullisen lisääntymisen biologia on sama kaikissa kasveissa ja eläimissä. Paatuneinkin skeptikko taitaa siinä vaiheessa tarttua Raamattuun, kun tehtävänä on älykkäästi suunnitellen toteuttaa mittava logistinen operaatio - kaikki maailman eliöt kun on ”kukin lajinsa mukaan” pareittain toimitettava jonkun arkkiatrin luokse hedelmöityshoitoon… Voi olla, että tämän jälkeen maailmaa kansoittavat enää arkkibakteerit!
Olen aiemminkin ollut Kari Enqvistin kanssa taittamassa peistä tieteen tilasta, ja jatkan edelleen aihepiiristä. Kosmologiaan liittyen haluaisin mainita multiversumien teorian. Jos joku tieteen nimissä sanoo jotakin järjetöntä, miksi kukaan ei saa sanoa ettei keisarilla ole vaatteita? Multiversumien ajatus on mielestäni älyllisesti triviaali ratkaisu perustavanlaatuisiin ongelmiin, omalla tavallaan täsmälleen yhtä aukoton kuin ID-hypoteesi: se ei ole testattavissa. Määritelmän mukaan rinnakkaistodellisuuksista ei koskaan voida saada mitään tietoa. Kyseessä ei tällöin enää ole fysiikka vaan metafysiikka, filosofian pohjaton syöveri. Älykkään suunnittelun ajatuskin on tässä tapauksessa - niin, todellakin - uskottavampi.
Skeptikko-lehdessä 4/2004 pohdittiin loogisella analyysillä kehäpäätelmien luonnetta. Minun täytyy myöntää, etten vieläkään oikein tiedä oliko kyseessä parodia - jonkinlainen Sokal-tyyppinen realiteettitestaus skeptikoiksi itseään väittäville, vai vakavasti otettavaksi tarkoitettu kirjoitus. Vieläkö puhtaan tieteen kammioissa yritetään semanttisia ongelmia ratkaista syntaksin keinoin? Onneksi teknisellä alalla teorian paras todistus on sen toimivuus käytännössä. (Kyllä, ilman analyysejakin voi todeta että esitetty Murasen selittely oli aivan päätön!)
Logiikan hämäryydestä puheen ollen, tulkoon esimerkkinä erikseen mainituksi sumea logiikka. Sumeiden järjestelmien ajatus on tieteessä (enemmän tai vähemmän) yleisesti hyväksytty, ja esimerkiksi säätösovelluksissa sumeus antaa käyttökelpoisen kehyksen epälineaarisuuksien kuvaamiseen. Kuitenkin sumeusajatusta on laajennettu myös ”sanoilla laskemiseen”: Bart Koskon kirjassa ”Sumea logiikka” esimerkiksi väitetään, että kaksiarvoisen logiikan paradoksit voidaan ratkaista ”ottamalla käyttöön totuusarvo 0.5”. Tätä väitettä ei kuitenkaan mitenkään perustella. Vakavaa on että sama löysä ajattelu tuli vastaani eräässä väitöskirjan luonnoksessa, jossa ilman perusteluja todettiin: ”perinteinen logiikka ei voi vastata kysymykseen, onko jokin rationaaliluku tai kompleksiluku parillinen tai pariton; sen sijaan sumea logiikka kykenee tähän”. Miten ihmeessä?
Jos tällainen teoretisointi on hyväksyttävää, kyseessä on todella mullistava paradigman muutos: filosofoinnin ja teorian teon perinteinen ideaali, kirkas looginen ajattelu, täytyy kai myös muuttaa ”hämäräksi päättelyksi”.
Tällaiset ironisen tieteen tunnusmerkit (John Horganin termiä käyttääkseni) ovat alalla kuin alalla lisääntymässä - ”tiedettä” on tehtävä kiihtyvään tahtiin, ja julkaisuja tuotetaan niin nopeasti, ettei kukaan ehdi niitä kriittisesti lukea. Pitäisikö tällainen kehityssuunta tunnistaa ja nostaa keskustelun kohteeksi? Pitäisikö myöntää, että postmoderni tiede on jossakin määrin pelkkää mielen ja meemien leikkiä?
Toisekseen, ID-tapahtumasta puheen ollen - hyvin perustellut vastaväitteet pakottavat terävöittämään argumentteja, ja parhaimmillaan antiteeseistä muotoutuu uusi synteesi. Mielestäni perinteisen evoluutioteoriatulkinnan kyseenalaistaminen on varsin perusteltua. Epätodennäköisyyden kasaantuminen evoluutiossa on kerta kaikkiaan käsittämätöntä.
Kun haasteet tieteen ja tekniikan alalla ovat entistä kompleksisempia, tarvitaan entistä vahvempia ja toisaalta spekulatiivisempia mallitusmenetelmiä. Esimerkiksi biologisten ja kognitiivisten prosessien luonnetta selvitettäessä ei datan kuvaileminen riitä, vaan tarvitaan yhä teologisempia periaatteita. Asia ei ehkä kuulosta niin pahalta, jos universaalin Logoksen tai Elämänvoiman sijaan puhutaan vaikkapa maksimientropiaprinsiipistä…
Edellä oleva ei ole pelkkää semanttista sanahelinää - haastan tutustumaan näihin asioihin verkko-osoitteessa: www.control.hut.fi/research/ cybernetics/.
Uusia paradigmoja varroten,
Heikki Hyötyniemi
Professori, TKK heikki.hyotyniemi@hut.fi
Kuolleita
Parapsykologi Morris pysyi uskollisena tieteelle
Parapsykologit menettivät vaikutusvaltaisimman ja tunnetuimman akateemisen edustajansa, kun professori Robert L. Morris kuoli yllättäen sydänkohtaukseen 12. elokuuta 2004. Morris oli syntynyt 9. heinäkuuta 1942 Pensylvaniassa, Yhdysvalloissa.
Morris väitteli Duken yliopistossa Pohjois- Karolinassa, Yhdysvalloissa, lintujen parinmuodostuksesta vuonna 1969 ja työskenteli muun muassa samassa yliopistossa toimivassa tunnetun parapsykologin J.B. Rhinen tutkimuslaboratoriossa, jossa hän sai ensi kosketuksen parapsykologiseen tutkimukseen. Lisäksi hän opetti psykologiaa ja parapsykologiaa Santa Barbaran yliopistossa Kaliforniassa. Morris toimi myös Amerikan parapsykologisen seuran puheenjohtajana kahteen otteeseen.
Parhaiten Morris kuitenkin tunnetaan hänen Koestler-professuuristaan Edinburghin yliopiston parapsykologian laitoksella, jota hän hoiti vuodesta 1985 aina kuolemaansa saakka. Lahjoittajansa, tunnetun kirjailijan Arthur Koestlerin mukaan nimetty professuuri on ainoa parapsykologian oppituoli Britanniassa.
Arthur Koestler, joka oli tehnyt vaimonsa kanssa kaksoisitsemurhan, oli määrännyt jälkisäädöksessään osan omaisuudestaan - 500 000 puntaa - sille brittiläiselle yliopistolle, joka suostuu perustamaan kyseisen oppituolin. Kaikki muut brittiyliopistot kieltäytyivät kunniasta paitsi Edinburgh, joka otti lahjoituksen vastaan.
Morris sai osakseen jopa skeptikkojen arvostuksen huolellisen tutkimusotteensa vuoksi. Hän pyrki välttämään virheitä ja petosta, eikä lähtenyt heti etsimään yliluonnollisia selityksiä havainnoilleen. Hän ei esimerkiksi tulkinnut ennalta-arvaamiskokeissa löytyviä positiivisia anomalioita eli tilastollisesta todennäköisyydestä positiiviseen suuntaan poikkeavia havaintoja todisteiksi parapsykologisista ilmiöistä. Morris lähestyi tutkimuskohdettaan tiukan tieteen näkökulmasta yrittäen liittää tutkimusmenetelmänsä ja havaintonsa valtavirtapsykologian viitekehykseen.
Skeptikkojen 11. eurooppalaisessa konferenssissa Lontoossa vuonna 2003 Morris luennoi ja puhui ”rohkaisevista tutkimustuloksistaan” liioittelematta menestyksiään. Hänen oli myös määrä luennoida Skeptikkojen 5. maailmankonferenssissa Padovassa Italiassa lokakuussa 2004, mutta valitettavasti tämän luennon joutui pitämään hänen monivuotinen työtoverinsa Caroline Watt.
Skepsis ry. järjesti vuonna 1989 Helsingin yliopistolla kolmipäiväisen kansainvälisen seminaarin ”Are there any well-attested paranormal phenomena?” johon yhdeksi pääpuhujaksi oli kutsuttu professori Robert L. Morris. Kuulijat muistavat hänet varovaisen asiallisena sekä miellyttävänä tutkijana ja luennoitsijana.
Ilpo V Salmi Marketta Ollikainen
Robert L. Morris

UNSCIENTIfiC PHENOMENA AND THE SYSTEM OF LAW - SOME VIEWPOINTS
By Mika Hemmo
The question of the scientific view and the views taken on unscientific phenomena in the system of law and jurisdiction would undoubtedly offer a very wide field of study. In the article by Mika Hemmo a much more restricted view with less abstraction is used to probe how the system of law treats belief-based treatments, prognostication, graphology, geomancy and other such services, and zappers, cell phone radiation protectors, GIE-water activators and similar products.
Evaluation of unscientific activity in the courts or similar ruling bodies has not been widely publicized. However, a few examples of different kinds of application practice can be given.
In a decision by the Finnish supreme court (KKO) in 1994 appraised the criminal culpability of a person presenting himself as an expert on natural treatments. He had instructed the parents of a child with diabetes to forgo insulin and replace it with kuhne treatments. The child perished some time after the omission of insulin treatment. KKO stated: ”It is also a common experience of life, that mere bath treatments cannot replace insulin in the treatment of diabetes. The healer, though at least initially confident of the efficacy of his treatments, can not have based his assessment on any impartial knowledge or basis that would have unsettled this mentioned experience of the necessity of insulin in the treatment of diabetes.” Taking these facts into account, the kunhe healer was convicted for involuntary manslaughter.
The consumer complaints board in 2004 gave a decision on a complaint of a consumer about
Summary
predictions they had received from a psychic hotline. The appellant had been given completely contradictory predictions on consecutive days. However, the board considered that there were no grounds for recompensation, since the consumer should understand that this is an entertainment service and that the contents of the predictions could therefore not be held reliable.
IS FOLK MEDICINE A flUMMERY?
By Heikki Hemmilä
There is undoubtedly much flummery in alternative medicine, both swindlers as well as honestly self-deluded fools. Folk medicine is at it foundations an altruistic activity born of true necessity, which still has a market opening because modern medicine canʼt or wonʼt treat all human ailments, nor are its services everywhere sufficiently available.
Part of the popularity of folk medicine can be explained with some of its treatments having a ”real” effect in addition to a placebo effect. On the other hand, there are symptoms and complaints which are not explained by medicine, like fibromyalgia. For these ”fake illnesses” a fake treatment can be the ”treatment of choice”, as long as medically necessary treatments are not neglected.
The commercialization of folk medicine adds to the risk of pure swindlers entering the field. On the other hand, the border between official and unofficial treatments blurs when bone-setting and cupping courses are attended by nurses, physiotherapists, and even doctors, and folk healers attend official courses.
It becomes the problem of the service users to determine the trustworthiness of unofficial treatment givers. Certain groups of organized healers have strived toward quality control
Summary
by awarding diplomas to treaters they have found to be competent. The government could reduce the portion of swindlers on the market by increasing research into folk remedies as per the WHO resolution of last spring, and taking alternate healers into the National Authority for Medicolegal Affairs register, for example using the criteria suggested by the Finnish natural medicine society.
DOUBLY AWARDED CREATIONISM
By Anssi Saura
The theory of evolution advances and produces more information in all fields of science. In the last few years the theory has been widely tested, as the whole genomes (DNA nucleotide sequences) of many organisms have been sequenced. The theory of evolution predicts that the genomes should differ in relation to the structure of the organism, known fossil history and distribution.
Once again, the theory has passed this test and become stronger. Intelligent design, meanwhile, does not predict anything and has no consequences. Science must be humble when facing the truth, but it need not humble itself in front of those who have already found the truth. There may be more than one of these truths (like religions).
It is evident that the world views of skeptics and intelligent design proponents do not meet at any point. American christian conservatism justifies indifference for the environment by claiming that the second coming is so near that one does not have to worry about pollution. We can all ward off this irresponsibility.
Skeptical Inquirer
The Magazine
For Science
And Reason
Http://www.csicop.org/si
For a fast-growing number of discriminating persons, the Skeptical Inquirer is a welcome breath of fresh air, separating fact from myth in the flood of occultism and pseudoscience on the scene today.
This dynamic magazine, published by the Committee for the Scientific Investigation of Claims of the Paranormal, tells you what the scientific community knows about claims of the paranormal, as opposed to the sensationalism often presented by the press, television, and movies.
European Subscriptions European net surfers can subscribe for £11.50 for one year, £22.50 for two years, or £33.50 for three years. Contact Mike Hutchinson (europe@csicop.org), or mail to the following address: Skeptical Inquirer, 10 Cresent View, Loughton, Essex, IG10 4PZ.
LIITY SKEPSIKSEN JÄSENEKSI!
Jos haluat liittyä Skepsiksen jäseneksi, lähetä oheinen lomake tai sen kopio täytettynä Skepsiksen jäsenasioista vastaavalle osoitteella:
Anna-Liisa Räihä Borgströminkuja 1 B 19
00840 Helsinki membership@skepsis.fi
Yhdistyksen jäsenmaksu vuodelle 2005 (sisältää Skeptikko-lehden tilauksen) on 21 euroa
tai alle 20-vuotiailta 10,50 euroa (jos olet alle 20-vuotias, ilmoita syntymäaikasi). Voit myös tilata Skeptikko-lehden liittymättä jäseneksi. Tilausmaksu on 24 euroa/vuosi. Lehtitilausta tehdessä tiedoksi riittävät nimi ja osoite.
Jäsenhakemus/tilauskaavake löytyy myös Internetistä Skepsiksen kotisivuilta: www.skepsis.fi
JÄSENHAKEMUS
Haluan liittyä jäseneksi
Nimi:
Ammatti ja koulutus:
Lähiosoite:
Postinumero ja -toimipaikka:
Puhelin ja mahdollinen sähköpostiosoite vain lehtitilaajaksi
Haluan Skepsiksen sähköpostituslistalle sivuavat julkaisut, jäse-
kohteet ym. Kokemus Skepsiksen toimialaan liittyvistä asioista, mahdollisesti aihetta nyys muissa tieteellisissä yhdistyksissä, erityiset mielenkiinnon (käytä tarvittaessa erillistä paperia):
Korostamme kuitenkin, että kuka tahansa kiinnostunut voi hakea jäsenyyttä yhdistyksen hallitukselta koulutustaustasta ja elämänkokemuksesta riippumatta.
Hyväksyn Skepsis-yhdistyksen säännöissä määritellyn tarkoituksen ja toimintaperiaatteet ja haluan liittyä yhdistyksen jäseneksi.
Päiväys ja allekirjoitus
SKEPSIS
Skepsis ry on vuonna 1987 perustettu suomalaisten skeptikkojen yhdistys.
Skepsiksen sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoitus on: - Edistää paranormaaleja ilmiöitä koskevien väitteiden objektiivista ja puolueetonta tieteellistä tutkimusta ottamatta näiden väitteiden paikkansapitävyyteen kantaa apriorisin, tutkimusta edeltävin perustein.
Ylläpitää tällaisesta tutkimuksesta kiinnostuneiden ihmisten verkostoa sekä pitää yhteyttä vastaavanlaisiin yhteisöihin kotimaassa ja ulkomailla.
Julkaista paranormaaleja ilmiöitä koskevia väitteitä tutkivia artikkeleja ja kirjoja sekä laatia tällaisia väitteitä sisältävien julkaisujen bibliografioita.
Järjestää alaan liittyviä kokouksia ja konferensseja sekä harjoittaa valistus- ja tiedotustoimintaa.
Yhdistys on poliittisesti, aatteellisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton.
Yhdistyksen hallitus voi hyväksyä hakemuksesta yhdistyksen jäseneksi yksityishenkilöitä ja oikeuskelpoisia yhteisöjä, jotka hyväksyvät edellä mainitut yhdistyksen periaatteet.
Yhdistys julkaisee neljä kertaa vuodessa ilmestyvää Skeptikko-lehteä.
Mallia yhdistykselle haettiin Yhdysvalloissa 1976 perustetusta CSICOPista (Committee for the Scientific Investigation of Claims of the Paranormal), mikä ilmenee mm. yhdistysten samankaltaisina toimintaperiaatteina.
Skepsis ry toimii kuitenkin itsenäisesti, vaikkakin yhteistyössä CSICOPin ja muiden vastaavien järjestöjen kanssa. Yhdistys on ECSOn (European Council of Skeptical Organisations) ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan jäsenjärjestö.
Seuraava Skeptikko ilmestyy kesäkuussa.
Lehteen tarkoitettu aineisto tulisi olla toimituksessa toukokuun loppuun mennessä.
Skepsis ry:n yhteystiedot Puhelinpalvelu: 0208 - 355 455 Postiosoite: PL 483, 00101 HELSINKI Internet: http://www.skepsis.fi Pankkiyhteys: AKTIA 405529 - 2111988
Jäsenasioista ja lehtitilauksista pyydetään neuvottelemaan yhdistyksen jäsenasioista vastaavan kanssa. Hänelle toimitetaan myös osoitteenmuutokset:
Anna-Liisa Räihä Borgströminkuja 1 B 19 00840 Helsinki puh. (09) 698 1976 membership@skepsis.fi
Rahastonhoitaja Veikko Joutsenlahti Roihuvuorentie 30 A 96 00510 Helsinki puh: 040-7587286
Skepsis ry:n hallitus vuonna 2005 Puheenjohtaja Matias Aunola Varapuheenjohtaja Otto J. Mäkelä Robert Brotherus Heikki Ervasti Jukka Häkkinen Pertti Laine Anna-Liisa Räihä
Alueyhteyshenkilöt Joensuu: Vesa Tenhunen puh. (013) 123 254; vesa.tenhunen@skepsis.fi Jyväskylä: Vesa Kolhinen puh. 050 - 3820 251; vesa.kolhinen@skepsis.fi Oulu: Juha Vuorio puh. 040 - 5006 955; juha.vuorio@skepsis.fi Tampere: Heikki Lindevall puh. 0400 - 622 636; heikki.lindevall@skepsis.fi
Turku: Heikki Kujanpää puh. (02) 244 6400, 0440 - 220 420 heikki.kujanpaa@skepsis.fi
Yhdistys toivoo, että alueilla asuvat ilmoittaisivat yhdyshenkilöille yhteystietonsa, jotta he voisivat tiedottaa omalla alueellaan tapahtuvasta toiminnasta. Yhteyshenkilöille voi myös ilmoittaa halukkuutensa osallistua yhdistyksen toimintaan omalla alueellaan.
SKEPSIS RY:N
TIETEELLINEN NEUVOTTELUKUNTA
professori Kari Enqvist (puheenjohtaja) professori Nils Edelman professori Pertti Hemánus assistentti Virpi Kalakoski dosentti Raimo Keskinen dosentti S.Albert Kivinen professori Raimo Lehti professori Anto Leikola dosentti Marjaana Lindeman professori Ilmari Lindgren professori Ilkka Niiniluoto dosentti Heikki Oja professori Jeja Pekka Roos VTM Jan Rydman professori Heikki Räisänen dosentti Veijo Saano professori Lauri Saxén professori Anssi Saura professori Raija Sollamo yliassistentti Lauri Tarkkonen akatemiaprofessori Raimo Tuomela FL Tytti Varmavuo professori Johan von Wright professori Risto Vuorinen
Skepsiksen haaste
10 000 euroa puhtaana käteen sille, joka tuottaa valvotuissa olosuhteissa paranormaalin ilmiön. Dosentti Hannu Karttunen ja taikuri Iiro Seppänen ovat lupautuneet maksamaan kumpikin 2500 euroa edellä mainitusta kokonaissummasta. Haastesumma voidaan maksaa myös humanoidistipendinä - 10 000 euroa puhtaana ulottimeen sille humanoidille, joka itse noutaa stipendin ja antaa samalla DNA- (tai vastaavan) näytteen. Poikkeustapauksessa summa voidaan myös maksaa (mikäli esimerkiksi henkilötunnuksen tai pankkikortin saanti on osoittautunut humanoidille vaikeaksi) mukana seuraavalle ihmiskontaktiseuralaiselle.


Julkaistu Skeptikko-lehdessä 1/2005. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Epätieteelliset ilmiöt ja oikeusjärjestys – eräitä näkökulmia
Onko kansanparannus huuhaata?
Kruunaa ja klaavaa
Bara Normal kiittää ja kumartaa
Tuplapalkittu luomisoppi
Tehoiskuja ja kampanjoita huijareita vastaan
Kuka skeptikkoa kuuntelee?
Tiede vastaan aasainusko
