Kirjat · Skeptikko 2/2012
Ei aivan täytä odotuksia
kirjat
Richard Wiseman: Yliluonnollinen ilmiö. Atena, 2012.
Psykologi ja taikuri Richard Wisemanin ”Yliluonnollinen ilmiö” -kirjan ta-
kakansi lupaa paljon. ”Wiseman nappaa kiinni haamun lakananliepeestä
selvittääkseen, mikä saa meidät näkemään olemattomia ja miksi haluamme
uskoa ihmeisiin”. Ihan näin laajaan kokonaisuuteen Wiseman ei kirjassaan
yrityksestä huolimatta vastaa.
WISEMANIN kirjan kepeästi kirjoitettu ja helppolukuinen teksti tekevät teoksesta kertalukaisulla eräänlaisen läpileikkauksen hullunkurisista myyteistä ja uskomuksista, joita Wiseman tai hänen kollegansa ovat tutkineet. Mukana on tarinaa aina yliluonnollisia kykyjä omanneesta koirasta sielua valokuvaavaan tiedemieheen ja puhuvasta mungosta enneuniin.
Kirjan mielenkiintoa on lisätty muutamilla lukijalle annettavilla havaintotehtävillä sekä mukana olevilla interaktiivisilla QR-koodeilla, joilla pääsee älypuhelimella katsomaan luettavasta aiheesta videoita tai muuta lisämateriaalia.
Monissa tapauksissa kirjan jutut jäävät pintapuolisiksi. Wiseman kirjoittaa kappaleen alussa tarinan tai uskomuksen ja pyrkii parhaansa mukaan avaamaan uskomuksen todellista puolta. Hän kertoo useista yksittäisistä tutkimuksista ja välillä aasinsiltojen kautta palaa alkuperäiseen aiheeseen.
Selvä puute piilee juuri tutkimuksiin viittaavissa osuuksissa. Vaikka tutkimukset ja niiden sisältö on kerrottu hyvinkin yksityiskohtaisesti, ei Wiseman juurikaan kerro samasta aiheesta tehdyistä muista tutkimuksista eikä vertaile juuri valitsemansa tutkimuksen tuloksia mihinkään.
Laajimmin käsitellään ehkä enneunia ja unitutkimusta. Sen sijaan lähes kaikkien muiden aiheiden kohdalla odotukset olivat liian korkealla. Syytä aiheiden pintapuoliseen käsittelyyn ei tarvitse pohtia pitkään. Kirja on selvästi suunnattu suurelle yleisölle. Siksi kepeä teksti, vitsailu ja riittävän hölmöt esimerkit pitänevät kirjan kädessä alusta loppuun myös niillä, jotka ovat Wisemanin ja järjen kanssa totaalisen eri mieltä.
Kirjan mieliinpainuvampia osuuksia ovat sielun painoa punnitsemaan pyrkinyt lääkäri Duncan MacDougall sekä Mansaaren puhuvan mungon tarina.

SIELU VAA’ALLA
MACDOUGALLIN uskontoa, tiedettä, pseudotiedettä ja omituisuuksia sisältäneet tutkimukset ovat mielenkiintoista luettavaa. Hän päätyi lopulta tutkimuksissaan siihen, että ihmisen sielu painoi keskimäärin 21 grammaa – tämä takasi hänelle paikan historiassa.
Myöhemmin MacDougall päästi Wisemanin mukaan tutkimuksissaan hengiltä ainakin 15 koiraa vaa’an päällä, eikä havainnut koirilta katoavan grammaakaan painoa. Tämä oli omiaan todistamaan tälle hassuttelijatieteilijälle, että eläimillä ei ole sielua, kuten hän oli alun perinkin päätellytkin.
MacDougallin löydökset tyrmättiin tuoreeltaan vuonna 1907 yksinkertaisella selityksellä. Kuoleman hetkellä ruumiinlämpö nousee äkillisesti, koska keuhkot eivät enää jäähdytä verta. Tästä seuraava hikoilu selittää helposti MacDougallin pitkäaikaisen tutkimuksen tuloksena katoavan 21 gramman.
Järkiselityksestä huolimatta MacDougalista on tehty elokuva, hänen omituista maailmaansa on kuvattu eri kirjoissa laajasti ja eritoten hänet tunnetaan miehenä, joka punnitsi sielun.
GEF , PUHUVA MUNGO
WISEMANIN keräämistä oudoista tarinoista oudoin ja hupaisin kertoo Mansaarella asuvasta Irwingin perheestä ja heidän mystisestä juttukumppanistaan, Gef-nimisestä mungosta. Tämän tarinan osuus on osuvasti otsikoitu kirjaan nimellä ”Väliaika”.
Gef oli mukava juttukumppani, jota ei vain onnistuttu näkemään koskaan. Gefin tarina kertoo kaikessa hauskuudessaan, miten legendat syntyvät suusta suuhun -menetelmällä.
Tämä outo puhuva mungo antoi lehtihaastatteluja ja jutteli maatilalla vieraileville uteliaille ihmisille. Toki perhe teki pientä bisnestä Gefin kustannuksella siinä sivussa. Gefistä tarjottiin jopa 50 000 dollarin elokuvaoikeuksia.
Vuonna 1932 ”Manchester Daily Sketch” -lehti teki Gefistä haastattelun. Lehti kirjoitti mm.: ”Tuo salaperäinen ihmis-magnusti on tänään puhunut minulle. Kuulin äänen, jonka en voisi uskoa olevan peräisin ihmiskurkusta”.
Tarvitseeko kertoa enempää? Puhuvan mungon tapaus johti lopulta moniin tutkimuksiin. Gef yritettiin saada näkyville, mutta se ei vain onnistunut. Tutkijat saivat myös karvanäytteitä, jotka mungoperheen pää, herra Irwing heille lähetti. Niiden todettiin olevan peräisin pitkäkarvaisesta koirasta.
Lopulta asian tiimoilta päädyttiin oikeuteen asti, ja aina pääministeriä myöten pohdittiin voiko Gef olla totta, saako siitä tehdä elokuvan ja onko puhuvan mungon olemassaolon kieltäminen suorastaan kunnianloukkaus.
kirjat
ei ole puhunut sitten mungolla on omat facetuostakin erilaisissa pateoksissa. Gef elää muuten edelleen, vaikka vuoden 1970. Tällä salaperäisellä book-sivut ja sitä käsitellään tuon ranormaaleja asioita käsittelevissä
VIIHDYTTÄVÄN VITSIKÄS TIEDEKIRJA
WISEMANIN KIRJAA kokonaisuudessaan voisi kutsua ”viihdyttävän vitsikkääksi tiedekirjaksi”. Kirjaa ei voi lopettaa kesken, koska se on paikoin niin hauska, että nauru puskee väkisin läpi. Paikoin pureudutaan myös asiaan ja saadaan tieteellisen kovaa faktaa, miksi ennustaja osuu oikeaan ja miten vähän me lopulta havaitsemme, vaikka luulemme toisin.
Tehtävät ja muutamat esimerkit siitä, miten näemme mitä haluamme ja miten ymmärrämme niin kuin toivomme, ovat avaavia. Silti kirja jää monessa kohdassa kesken.
Ehkä Wiseman uskoi, että kaikki lukijat innokkaasti käyttävät QR– koodeja ja tutkivat asioita lisää. Tämä toimintatapa ei ainakaan minulle sopinut, vaan luin kirjan mieluummin loppuun ja vasta viikkoja sen jälkeen aloin tutkiskella kirjan antamia nettilinkkejä.
Tieteellisesti mielenkiintoisinta luettavaa ovat monet kirjassa kerrotut testit ja kokeet sekä unia ja niiden syntyä sekä enneunia pohtivat osuudet. Ne vaikuttaisivat olevan Wisemanille itselleenkin mielenkiintoisinta osa-aluetta.
Hardcore-skeptikko ei tästä kirjasta löydä juurikaan uusia argumentteja huuhaa-uskovaisten kanssa väittelyyn, mutta moni huuhaa-uskovainen löytänee selväsanaista ja järkeenkäypää tekstiä, jonka pohjalta hän kenties ajattelee: ”Totta tosiaan, voihan se näinkin olla.”
”Yliluonnollinen ilmiö” puolustaa paikkaansa, vaikka ei aivan odotuksia täytäkään.
kirjoittaja On Palkittu Taikuri, Mentalisti Ja Skeptinen lueonnoitsija.
Julkaistu Skeptikko-lehdessä 2/2012. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Pääkirjoitus
Taikavarvulla tohtoriksi?
Sokrates-palkinto Ylen hyvälle ohjelmalle
Selvänäkijä selättämässä Skepsiksen?
Naimaikäisten uskonnollisuus Suomessa
Skeptikot Tampereella
Skeptikolle syyte ihmeen selittämisestä
Vuorovaikutus vai vedätys
Nasa ja salatut avaruusolennot
Kuollut, joka tanssi sukkansa puhki
Huumorilla uskonnoista
