Kirjat · Skeptikko 2/2012
Kuollut, joka tanssi sukkansa puhki
kirjat
Kirsti Mäkinen: Kruunupäinen käärme ja muita Suomen kansan tarinoita. Otava, 2011.
Suomen kansan tarinoissa esiintyy kaukoparantamista,
narkolepsiaa ja jopa skeptikko.
TEOS KRUUNUPÄINEN KÄÄRME on täynnä vanhoja suomalaisia uskomustarinoita. Tunnistamme niistä yliluonnollisia henkilöhahmoja, haltioita ja maahisia, ja tarinoiden tapahtumat ovat mielestämme epäuskottavia: emäntä lennähtää noitien kokoukseen talon savupiipusta, vainaja tanssii riihessä sukkansa hajalle. ”Entisajan kansanihmisen maailmaan kuului uskomuksia, jotka me jälkiviisaina määrittelemme yliluonnollisiksi. Kansanusko on ollut kuitenkin luonteva osa esivanhempiemme elämää”, Kirsti Mäkinen kirjoittaa.
Kruunupäisen käärmeen tarinat ovat olleet tosia kertojilleen ja kuulijoilleen. Entisajan ihmiset elivät vesien rannoilla, metsät, niityt ja pellot vierellään. Vuoden kiertokulku, eläimet ja kasvit piti tuntea, jotta säilyi hengissä. Vanhan kansanuskon mukaan kaikki luonnossa on elollista pienintä kiveä ja kuusenhavua myöten. Luonto oli arvaamaton kumppani ja ihminen pieni tekijä luonnonvoimien myllertäessä.
Vanhat tarinat on tunnettu hyvin eri puolilla Suomea, samoin niissä esiintyvät hiidet, pirut, maahiset ja vedenhaltiat. Erilaiset haltiaolennot ovat eläneet luonnossa ja pihapiirissä näkymättöminä ja silti osana ihmisten näkyvää maailmaa, ihmisten rinnalla. Kun ihmiset saattoivat asua sukupolvesta toiseen samoilla mailla, myös suvun vainajat tuntuivat liikkuvan vielä elävien kanssa samoilla tanhuvilla.
Kirkko hallitsi väkevästi kansanihmisen elämää. Kirkkorakennus ja hautausmaa olivat monien tarinoiden jännittäviä tapahtumapaikkoja. Uskonnollisista rituaaleista tuli taikakeinoja, rukous ja siunaus vaikuttivat loitsun tavoin. Vainajat haudattiin vuosisatojen ajan kirkon lattian alle. Niinpä kuolleet tekivät kirkon melkein pelottavaksi paikaksi ja kirkonväki sai tarinoissa suorastaan hurjat piirteet. Kansanusko onkin Mäkisen mukaan vuosisatojen kuluessa monin tavoin sulautunut kirkon julistamaan oppiin.
TIETÄJÄN TAIKAPUSSI
KIRJAN TARINAT ovat mielenkiintoisia. Aarnivalkeat palavat, haltia nykäisee jalasta, maahinen kutsuu vieraakseen, vainaja saapuu häihin, haamu ajaa partaansa, piru pelaa korttia, home tippuu pappien naamasta… Eräässä tarinassa veljen vaimo noituu Heikkiin unitaudin, jonka jälkeen Heikki saattoi nukahtaa keskellä kirkasta päivää kävellessään tai ongella tai vieraisilla naapurissa tai kesken töiden.
Seikkaileepa yhdessä tarinassa jopa skeptikko.
”Mies kulki rahtimatkalla ja yöpyi Kainuussa tunnetun tie- täjän luona. Illalla turistiin pitkään valkean lämmössä. Tulivat puheeksi näkymättömät, ja mies väitti, ettei hän us- ko mihinkään, mitä hän ei itse omilla silmillään näe.
‘En usko, että semmoisia olentoja on olemassakaan, jos en kerran voi niitä nähdä’, hän toisti.
‘No, lähdetään tuonne tielle’, tietäjä myhäili, ‘minäpä näytän sinulle jotain.’ Lähdettiin läheiselle tielle. 'Näkyykö jotain, mitä tahansa erikoista?' ‘Ei näy kyllä yhtään mitään’, mies vastasi. Tietäjä antoi nyt kädestään hänelle nahkapussin. 'Eikö vieläkään näy?'
Mies ei arvannut, että hänellä oli kädessään taikapussi. Ja mitä hän näkikään: koko suora tie, niin pitkälle kuin sil- mä kantoi, oli mustanaan pikkuisia ukkoja, kalmanväkeä. Niitä virtasi tien täydeltä heitä kohti. Takaa tuli yhä uusia, ne ympäröivät molemmat miehet, mutta yksikään ei koske- nut heihin. 'No, pelottaako?', tietäjä kysyi ja naurahteli. ‘Ei pelota, mutta eiköhän tämä pussi jouda jo sinulle ta- kaisin.’ Mies ojensi taikapussin liukkaasti tietäjälle.
Kun pussi oli taas tietäjän kädessä, oli manalan väkikin kadonnut. Mies ei sen koommin enää puhunut epäilyistään. Yksi kerta riitti hänelle, niin kamala oli kokemus ollut. Sen kuulivat naapuritkin vielä moneen kertaan.”
MURHA TEKI VAINAJASTA VAARALLISEN
KIRSTI MÄKINEN on havainnollistanut kansanuskon piirteitä eri lukujen johdantoteksteissä.
Oma pihapiiri on asukkailleen tärkeä; kotitalo, riihi ja sauna, aitat, talli, navetta. Ei ole sattumaa, että niitä vartioi ja hallitsi haltia. Myllylläkin oli oma haltiansa, jauhettiinhan siellä se vilja, jonka varassa elettiin seuraavaan kesään.
Moni mökki rakennettiin muinoin korpeen. Metsä alkoi usein kylän laidalta tai suoraan pihapiiristä. Metsä oli pelottava ja vaarallinen sille, joka ei ollut oppinut metsämiehen taitoja. Metsässä eleli monenlaista väkeä: metsänneitoja, vuorenpeikkoja, maahisia. Niiden kanssa oli paras olla hyvissä väleissä. Muuten saalis pakenee eikä marjoja löydy tutustakaan paikasta.
Jokien ja järvien rannoilla elävät ihmiset osasivat varoa vettä, sillä he osasivat vain harvoin uida. Syvässä vedessä asui näkki, vedenhaltia. Siellä oli myös vedenhaltian valtakunta rikkauksineen. Viehkeät vedenneidot houkuttelivat kalastajaa kylmään syleilyynsä.
Entisajan ihmiset eivät välttämättä erottaneet eläviä ja kuolleita kahteen eri maailmaan kuuluviksi. Kun läheinen omainen kuoli, hänen ajateltiin vaikuttavan vielä pitkään läheistensä kohtaloihin. Kotona kuolemansa kohdannut jäi jollain tavoin elämään entiseen kotiinsa ja tarkkailemaan asukkaiden, hänelle läheisten ihmisten elämää. Kodinhaltia oli kuin talon entinen emäntä, joka varoittaa asukkaita taloa uhkaavasta vaarasta ja turmelevasta elämästä.
Äkkikuolema, verinen onnettomuus tai murha teki vainajasta jopa vaarallisen. Ilkeät ihmiset ovat ilkeitä myös kuolleina, esimerkiksi pelottavana kirkonväkenä tai hiidenväkenä. Kuollut voi liikkua rauhattomana selvittämättömän rikoksen vuoksi. Monet tarinat kertovat siitä, miten vainajaa lepytetään. Ruumiin pilkkaajat saavat palkkansa.
OSASIN TEKEYTYÄ NÄKYMÄTTÖMÄKSI
SUOMALAISET OVAT olleet kuuluisia noitia, niin naiset kuin miehetkin. Heidän maineensa kiiri myös Ruotsin hoviin, ja vuosisatojen ajan hovi turvautuikin suomalaisten noitien taitoihin. Ruotsissa arvostettiin erityisesti Lapin noitia. Pohjanmaalla noitia oli kiusaksi asti.
Verenseisottajia tiedettiin olevan kaikkialla Suomessa. Eräässä tarinassa joku oli lyönyt kirveellä jalkaansa, ja verenseisottajaa lähdettiin hakemaan paikalle. Hän ei lähtenyt vaan tokaisi: ”Se on jo lakannut vuotamasta.” Kaukoparannukseksi tuollaista kai nykyään kutsuttaisiin. Sota-aika teki verenseisauttajat koko maassa ajankohtaisiksi.
Eräässä tarinassa kerrotaan, miten tullaan noidaksi:
Isosetä oli oikea noita. Hän oli saanut taitonsa lappalaisu- kolta. Näin hän kertoi:
”Olin kymmenen vuoden ikäinen, kun meille sisään as- tui kerran kesällä lappalaisukko ja pyysi ruokaa. Olisin kyl- lä hakenut ukolle syötävää, mutta olin yksin kotona en- kä tiennyt, missä aitan avainta säilytettiin. Ukkopa ei vä- hästä hämmentynyt. Hän lupasi neuvoa minulle avaimen kätköpaikan.
kirjat
Ja sieltä avain löytyikin, mistä ukko sen minulle neuvoi. Minä kannoin pöytään voita, viiliä, kalaa, lihaa ja leipää. Ukko söi tyytyväisenä ja maksoi sitten ruokansa. Lähtiessään hän sanoi minulle:
'Kiitos, sinä autoit minua, vanhaa nälkäistä mies- tä. Niinpä minä tahdon palkita sinut. Kunhan tulet täy- si-ikäiseksi, saat salattuja tietoja ja taitoja, joita muilla ei ole. Aikuisena miehenä tiedät salaisista yhtä paljon kuin mi- nä nyt.'
Niin siinä kävikin. Kun pääsin lailliseen ikään, elämä- ni muuttui kokonaan. Minulle avautui aivan uusi maa- ilma: ymmärsin lintujen kielen, tiesin tautien syyt ja nii- tä parantavat rohdot. Ymmärsin ihmisten salaiset ajatukset. Hautausmaanväki totteli minua, kirkon ovet avautuivat it- sestään minulle. Osasin tekeytyä näkymättömäksi.
Lappalalaisukko siirsi minulle kaikki taitonsa.”
SKEPTIKOIDEN TARINAT
KIRJA SAA MUISTAMAAN, että myös nykyajan tarinat kummituksista, ennustuksista ja paranormaaleista ilmiöistä ovat tosia kertojilleen ja usein myös kuulijoilleen. Ehkä 500 vuoden päästä tarinoista kootaan kirja, jossa todetaan että ne olivat luonteva osa joidenkin esivanhempiemme elämää. Tai ehkä jostain löytyy salatun maailman paljastava taikapussi, ja kansien väliin pääsevätkin skeptikoiden tarinat kuten Todistustaakka, Olkiukko ja Humanoidistipendi.
Kirjan mustavalkoisesta, teemaan oivasti sopivasta pelottavasta kuvituksesta on vastannut Jussi Kaakinen.

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 2/2012. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Pääkirjoitus
Taikavarvulla tohtoriksi?
Sokrates-palkinto Ylen hyvälle ohjelmalle
Selvänäkijä selättämässä Skepsiksen?
Naimaikäisten uskonnollisuus Suomessa
Skeptikot Tampereella
Skeptikolle syyte ihmeen selittämisestä
Vuorovaikutus vai vedätys
Nasa ja salatut avaruusolennot
Ei aivan täytä odotuksia
Huumorilla uskonnoista
