Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Kirjat · Skeptikko 2/2012

Huumorilla uskonnoista

Risto K. Järvinen

SKEPSIKSEN

Mike Pohjola: Ihmisen poika. Gummerus, 2011.

Mike Pohjola on kirjoittanut hauskan,

mutta paksun kirjan.

HMISEN POIKA on yli 600-sivuinen möhkäle. Se kertoo Turusta, joka on rakennettu seitsemälle kukkulalle, kuten Roomakin. Se kertoo kikkailuun viehtyneestä pastori Farforsista, joka lasta kastaessaan painaa vaivihkaa jalkansa rakentamalleen valonheittimen kytkimelle niin, että kapea auringonsäde paistaa sateesta huolimatta suoraan lapsen kasvoille. Se kertoo Pekka Siitoimen yleisistä ohjeista, jotka edesauttavat henkisen voiman käyttöä (pitkä parta ja pitkä tukka, kasvisruoka ja salaperäinen olemus) ja Siitoimen pihapuussa hirtettynä roikkuneesta Muumipappa-nukesta, johon kiteytyi Naantalin saatananpalvonta-skene. Se kertoo Julius Sariolasta, joka murrosiässä tajuaa, että hän saattaa olla Ihmisen Poika, Jeesuksen toinen tuleminen.

HAASTE

JUMALPOMMI ON HEITETTY!

RIPPIKOULUN JÄLKEEN järkiperäinen lähestymistapa voittaa Juliuksen sisäisen taistelun ja hän alkaa uskoa älylliseen maailmankuvaan, jossa evoluutioon, alkuräjähdyksiin ja vapaaseen tahtoon eivät vaikuta mitkään luonnonlakeja salaperäisemmät voimat. Samoihin aikoihin Suomi liittyy Euroopan Unioniin. Pyhän Tien seurakunnan jäsenillä on hämäriä teorioita siitä, miten EU on Antikristus ja lipun kaksitoista tähteä on ennustettu Ilmestyskirjassa. Julius tutkii okkulttisessa kirjakaupassa kirjaa Ufot, uskonto ja paholainen, jonka myötä hänen kiinnostuksensa salatieteitä ja magiaa kohtaan muuttuu puhtaan akateemiseksi.

Ihmisen poika kertoo myös Juliuksen Matias-ystävästä, jota Julius oli pitänyt järkevänä miehenä, mutta joka olikin kummallisen tiedeuskon vallassa. ”Eiku mä en usko että on olemassa Jumalaa, mutta mä uskon että ihmiset voi silti kokea Jumalan! Koska! Koska ihmisen aivojen ohimolohkoissa on sellasia osasia, jotka tuottaa sen tuntemuksen tietyissä tilanteissa. Esimerkiksi epileptisen kohtauksen yhteydessä tai LSD:n vaikutuksen alaisena.” Matias kertoo, että ohimolohkoja voidaan stimuloida myös magneettikentillä. ”Yks kanadalainen tutkija on kehittänyt simmosen laitteen ku Jumalakypärä.”

Kirjan loppuhuipennus tapahtuu mielenosoituksessa Raunion puutalokorttelin puolesta. Matiaksen tietokone lähettää ihmisten ohimoihin valtavan magneettipulssin, Jumalpommin. Tämän jälkeen tarjolla on vaihtoehtoisia loppuja kirjalle ja Juliuksen kohtalolle uutena Jeesuksena sen perusteella, mitä lukija itse tuntee Jumalpommin jäljiltä: ei mitään epätavallista, jotain selittämätöntä, Jumalan läsnäolon.

Ihmisen poika on sekoitus päiväkirjamerkintää, kunnallispolitiikkaa, pitkää roolipelikuvausta ja muita harha-askeleita, huonoa dialogia ja kirjoitusvirheitä. Kaiken kruunaa homman lekkeriksi lyövä loppu, joka saa kokemaan, että on lukenut kirjan vain tullakseen huijatuksi. Tästä huolimatta kirjaa lukee mielellään, sillä aiheet ovat kiinnostavia ja huumori kohdallaan. Paras vitsi on takaliepeessä, jonka mukaan kirjan elokuvaoikeudet on jo optioitu Hollywoodiin.

10 000 EUROA

KÄTEEN PUHTAANA SILLE, JOKA TUOTTAA

VALVOTUISSA OLOSUHTEISSA

PARANORMAALIN ILMIÖN.

JULIUS SARIOLA on kirjan päähenkilö, joka lukee uudelleen ja uudelleen Tarua Sormusten Herrasta, seuraa fanaattisesti Star Trek – uutta sukupolvea ja pelaa ahkerasti roolipelejä. Ufot ja haltiat, Kalevala ja kuningas Arthur, telepatia ja henkiparantaminen ja kaikki sellainen kiinnostaa häntä. Valkoinen magia ja okkultismi ovat mahdollisia reittejä hänelle, eivätkä automaattisesti johda Helvettiin. Hän kysyy pastori Farforsilta, miten armolahjoja saa käyttöön. ”Mä olen rukoillut aika paljon, mutta musta tuntuu, että vasta hiukan alkaa nähdä auroja ja parantaa, mutta esimerkiks profetointi tai kielet ei vielä onnistu.”

Pyhän Tien seurakunnan herätyskokouksessa Julius opettelee puhumaan kielillä. Lahkolainen Kaisa neuvoo häntä: ”Rupeat vaan puhumaan, kyllä se siitä lähtee. Pyhä Henki auttaa. Kato tällee: Agababa ölömölö schutzen gatzen gorschen borrchen jorschen lorchen lorsson larsson laxxon exxon nixon saxon tuxon.” Hauskaa on, että Kaisa ei tiedä, mitä puhe tarkoittaa, sillä hänellä ei ole kielten selittämisen armolahjaa.

Toinen lahkolainen, Heini, eroaa myöhemmin lahkosta ja liittyy helluntaiseurakuntaan, jossa menettää neitsyytensä erään helluntalaiskaverinsa helluntailaisisän kanssa, joka pakottaa Heinin tekemään abortin, vaikka Jumala sellaiset kieltää. Tämän jälkeen Heini liittyy lestadiolaisiin (Suomen suurimmat kesäfestarit), jehovantodistajiin (paljon kiinnostavia ulkomaalaisia), ortodokseihin (ihana tuoksu jumalanpalveluksissa), harekrishnoihin (hyvää kasvisruokaa) ja körtteihin (maalaisjuntteja).

Dosentti Hannu Karttunen Ja Taikuri Iiro Seppänen Ovat Lupautuneet Maksamaan Kumpikin 2500 Euroa Edellä Mainitusta Kokonaissummasta. Haastesumma Voidaan Maksaa Myös Humanoidistipendinä – 10 000 Euroa Puhtaana Ulottimeen Sille Humanoidille, Joka Itse Noutaa Stipendin Ja Antaa Samalla Dna- (tai Vastaavan) Näytteen. Poikkeustapauksessa Summa Voidaan Myös Maksaa (mikäli Esimerkiksi Henkilötunnuksen Tai Pankkikortin Saanti On Osoittautunut Humanoidille Vaikeaksi) Mukana Seuraavalle Ihmiskontaktiseuralaiselle.

Liity Skepsiksen Jäseneksi!

Kuka Tahansa Kiinnostunut Voi Hakea Jäsenyyttä Koulutustaustasta Ja Elämänkokemuksesta Riippumatta, Kun Hän Hyväksyy Yhdistyksen Säännöissä Määritellyn Tarkoituksen Ja Toimintaperiaatteet.

Yhdistyksen Kalenterivuosittainen Jäsenmaksu Tilauksen) On 25 € Tai Alle 24-vuotiailta 12,50

Vuodelle 2012 (sis. Skeptikko-lehden € (jos Olet Alle 24-vuotias, Ilmoita Syntymäaikasi).

Voit Myös Tilata Skeptikko-lehden Liittymättä Jos Liityt Keskellä Vuotta, Sinulle Toimitetaan

Jäseneksi. Tilausmaksu On 25 € / Vuosi. Kaikki Kuluvana Vuonna Ilmestyneet Skeptikko-lehdet Jälkeenpäin.

Voit Liittyä Skepsikseen Netissä Tai Lähettämällä Vapaamuotoisen Hakemuksen Sihteerillemme: Anna-liisa Räihä, Borgströminkuja 1 B 19, 00840 Helsinki.

SKEPSIKSEN

HAASTE

10 000 EUROA

KÄTEEN PUHTAANA SILLE, JOKA TUOTTAA

VALVOTUISSA OLOSUHTEISSA

ILMIÖN.

PARANORMAALIN

Dosentti Hannu Karttunen Ja Taikuri Iiro Seppänen Ovat Lupautuneet Maksamaan Kumpikin 2500 Euroa Edellä Mainitusta Kokonaissummasta. Haastesumma Voidaan Maksaa Myös Humanoidistipendinä – 10 000 Euroa Puhtaana Ulottimeen Sille Humanoidille, Joka Itse Noutaa Stipendin Ja Antaa Samalla Dna- (tai Vastaavan) Näytteen. Poikkeustapauksessa Summa Voidaan Myös Maksaa (mikäli Esimerkiksi Henkilötunnuksen Tai Pankkikortin Saanti On Osoittautunut Humanoidille Vaikeaksi) Mukana Seuraavalle Ihmiskontaktiseuralaiselle.

Liity Skepsiksen Jäseneksi!

Kuka Tahansa Kiinnostunut Voi Hakea Jäsenyyttä Koulutustaustasta Ja Elämänkokemuksesta Riippumatta, Kun Hän Hyväksyy Yhdistyksen Säännöissä Määritellyn Tarkoituksen Ja Toimintaperiaatteet.

Yhdistyksen Kalenterivuosittainen Jäsenmaksu Tilauksen) On 25 € Tai Alle 24-vuotiailta 12,50

Vuodelle 2012 (sis. Skeptikko-lehden € (jos Olet Alle 24-vuotias, Ilmoita Syntymäaikasi).

Voit Myös Tilata Skeptikko-lehden Liittymättä Jos Liityt Keskellä Vuotta, Sinulle Toimitetaan

Jäseneksi. Tilausmaksu On 25 € / Vuosi. Kaikki Kuluvana Vuonna Ilmestyneet Skeptikko-lehdet Jälkeenpäin.

Voit Liittyä Skepsikseen Netissä Tai Lähettämällä Vapaamuotoisen Hakemuksen Sihteerillemme: Anna-liisa Räihä, Borgströminkuja 1 B 19, 00840 Helsinki.

25 Vuotta Kysymyksiä

Skepsis Ry:n Yhteystiedot Postiosoite: Pl 483, 00101 Helsinki Internet: Www.skepsis.fi Pankkiyhteys: Aktia Fi13 4055 2920 1119 88

Jäsenasiat, Lehtitilaukset, Osoitteenmuutokset Anna-liisa Räihä Borgströminkuja 1 B 19 00840 Helsinki Puh. (09) 698 1976 Membership@skepsis.fi

Taloudenhoitaja: Toni Heikkinen Härkävuorentie 8 01260 Vantaa Treasurer@skepsis.fi Puh: 050 537 3792

Skepsiksen Hallitus Vuonna 2012: Puheenjohtaja Pertti Laine Varapuheenjohtaja Otto J. Mäkelä, Ville Aarnikko, Denis Galkin, Juha Leinivaara, Heikki Nevala, Tiina Raevaara.

Alueyhteyshenkilöt Joensuu: Vesa Tenhunen Puh. 0400 935 893 Vesa.tenhunen@skepsis.fi

SKEPSIS RY ON VUONNA 1987 PERUSTETTU SUOMALAISTEN SKEPTIKKOJEN YHDISTYS.

Skepsiksen Vuonna 2009 Muutettujen Sääntöjen Mukaan Yhdistyksen Tarkoitus On:

– Edistää Kriittistä Ajattelua, Tieteellisen Tiedon Hankintamenetelmien Opetusta Sekä Tieteeseen Ja Järkeen Perustuvaa Käsitystä Maailmasta. – Edistää Kiisteltyjen Tai Erityisen Poikkeuksellisten Väitteiden Tieteellistä Tarkastelua. – Edistää Keskustelua Tieteelliseen Maailmankuvaan Liittyvistä Tärkeistä Aiheista. – Ylläpitää Tällaisesta Toiminnasta Kiinnostuneiden Ihmisten Verkostoa, Järjestää Kokouksia Ja Keskustelu- Ja Luentotilaisuuksia Sekä Harjoittaa Tiedotus- Ja Valistustoimintaa.

Yhdistys On Poliittisesti, Aatteellisesti Sekä Uskonnollisesti Sitoutumaton. Yhdistyksen Varsinaiseksi Jäseneksi Voidaan Hyväksyä Yksityinen Henkilö Tai Oikeustoimikelpoinen Yhteisö, Joka Hy-

Jyväskylä: Juha Merikoski Puh. 040 755 1820 Juha.merikoski@skepsis.fi

Oulu: Mikko Repka Puh: 050 482 1419 Mikko.repka@skepsis.fi

Tampere: Jose Ahonen Puh. 040 558 7497 Jose.ahonen@skepsis.fi

Turku: Heikki Kujanpää Puh. 044 022 0420 Heikki.kujanpaa@skepsis.fi

Skepsis Ry:n Tieteellinen Neuvottelukunta Tnk:n Puheenjohtaja, Professori Jukka Maalampi (hiukkasfysiikka), Professori Kari Enqvist (fysiikka), Professori Mika Hemmo (oikeustiede), Pst Virpi Kalakoski (psykologia), Professori Hannu Karttunen (tähtitiede), S. Albert Kivinen (filosofia), Professori Hanna Kokko (biologia, Ekologia), Professori Eerik Lagerspetz (yhteiskuntatiede/ Filosofia), Professori Hannu Lauerma (lääketiede), Professori Anto Leikola (biologia, Oppihistoria), Dosentti Marjaana Lindeman (psykologia), Dosentti Juha Merikoski (fysiikka), Dosentti Markku Myllykangas (terveyssosiologia), Dosentti Ilkka Pyysiäinen (uskontotiede), Professori Jeja Pekka Roos (sosiaalipolitiikka), Dosentti Veijo Saano (lääketiede), Anssi Saura (biologia).

Väksyy Yhdistyksen Tarkoituksen Ja Toimintaperiaatteet. Kannattavaksi Jäseneksi Voidaan Hyväksyä Yksityinen Henkilö Tai Oikeustoimikelpoinen Yhteisö, Joka Haluaa Tukea Yhdistyksen Tarkoitusta Ja Toimintaa.

Yhdistys Julkaisee Viisi Kertaa Vuodessa Ilmestyvää Skeptikko-lehteä.

Mallia Yhdistykselle Haettiin Yhdysvalloissa 1976 Perustetusta Csicopista (committee For The Scientific Investigation Of Claims Of The Paranormal), Mikä Ilmenee Mm. Yhdistysten Samankaltaisina Toimintaperiaatteina. Skepsis Ry Toimii Kuitenkin Itsenäisesti, Vaikkakin Yhteistyössä Csicopin (nykyään Csi – The Committee For Skeptical Inquiry) Ja Muiden Vastaavien Järjestöjen Kanssa.

Yhdistys On Ecson (european Council Of Skeptical Organisations) Ja Tieteellisten Seurain Valtuuskunnan Jäsenjärjestö.

Skepsikselle

kaksi uutta esitettä

Skepsis Ry On Teettänyt Kaksi Mikä On Skeptikko-lehti, Mikä On

Uutta Esitettä Suurelle Yleisölle Jaettavaksi. Esitteissä Kerrotaan, Huuhaa-palkinto Ja Mikä On Sokrates-palkinto.

Esitteissä Kerrotaan Skepsiksen Tarkoituksesta Ja Skepsiksen 10 000 Euron Haasteesta. Mukana On Luonnollisesti Kehotus Liittyä Yhdistyksen Jäseneksi.

Jos Innostuit Ajatuksesta Jakaa Esitteitä, Niitä Voi Tiedustella Sihteeriltämme: Secretary@skepsis.fi

MYYDÄÄN YHDISTYKSEN JÄRJESTÄMISSÄ TILAISUUKSISSA JA POSTITSE.

TILAUKSET: SECRETARY@SKEPSIS.FI TAI 09 698 1976

MALLIT: 1. IHANKO TOTTA? 2. SAPERE AUDE KOOT: S, M, L, XL, XXL.

Vain 15 €

NÄYTÄ SKEPTIKOLTA!

Hanki Skepsis Ry:n T-paita

Jose Kuva Ahonen :

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 2/2012. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Pääkirjoitus
Taikavarvulla tohtoriksi?
Sokrates-palkinto Ylen hyvälle ohjelmalle
Selvänäkijä selättämässä Skepsiksen?
Naimaikäisten uskonnollisuus Suomessa
Skeptikot Tampereella
Skeptikolle syyte ihmeen selittämisestä
Vuorovaikutus vai vedätys
Nasa ja salatut avaruusolennot
Ei aivan täytä odotuksia
Kuollut, joka tanssi sukkansa puhki

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit