Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 2/2012

Nasa ja salatut avaruusolennot

Juha Leinivaara

Jose Ahonen Kuva :

BRITTILÄINEN DAILY MAIL -sanomalehti esitteli Aurinkoa sohivan SOHO-satelliitin – tuttavallisemmin Solar and Heliospheric Observatory – taltioimia valokuvia. Kuvasarjasta erottuu erikoinen ilmiö. Aivan kuin scifi-elokuvista karannut avaruusolentojen emoalus olisi pysäköinyt Auringon viereen. Tarkennettu kuva tuosta kohteesta on kuitenkin melko epäselvä. Oikeussaleista tuttua pikselöitymistä ei voida estää, vaikka kamera on avaruudessa asti.

Ihmetystä aiheuttanut valokuva julkaistiin alunperin Nasan virallisella verkkosivulla. Julkinen palvelu mahdollistaa satelliittien tuottamien valokuvien tarkastelun. Näistä valokuvista on nähtävissä salaperäisiä asioita parikin kertaa per vuosi.

Kuvia ja lyhyitä videoita lisätään sivustolle päivittäin. Useampi salaliittoteoreetikko seuraa näitä tähtikuvia suurella mielenkiinnolla. He bongaavat niistä epäselvyyksiä vähintään kerran kuukaudessa. Kuvakaappauksia lataillaan eteenpäin YouTubeen, jotta totuus tulisi julki.

Salaliittoteoriat avaruusolennoista vain viillintyvät, kun samat salaliittoteoreetikot huomaavat miten esiin nostetut kuvat katoavat Nasan kuvapalvelusta. Kommentit mustiin pukeutuneiden miesten manipulaatiosta näyttävät saavan tukea Nasan toimista.

Mutta – olisiko katoaville avaruuskuville jokin toinen selitys?

Nasa on luonut lähes vakuuttavalta vaikuttavan peitetarinan. Se esitellään satelliitiprojektin kotisivulla. Teknologisen jargonin alta paljastuu, että internetiin ladataan valokuvia kahdessa vaiheessa. Ensimmäisenä tuodaan julki satelliittien ns. live-lähetyksenä välittämät valokuvat ja videot. Ne ovat tekniikan sanelemana automaattisesti huonommalla resoluutiolla taltioituja. Satelliitit tallentavat videonauhureihinsa jatkuvasti kuitenkin tarkempaa materiaalia. Se välitetään planeetallemme pitkinä latausjaksoina. Tarkemmat kuvat vaativat isompia tiedostoja. Niiden siirtäminen eetterissä ei ole ripeää hommaa. Ilmiö on tuttu kaikille, jotka ovat yrittäneet ladata sitä ainoaa videota juuri silloin, kun on kiire lähteä jonnekin.

Kun satelliitin kuvat ovat vihdoinkin perillä, Nasan asiantuntijat laittavat ne vanhojen kuvien tilalle. Silloin tarkemmissa kuvissa ei enää näy nopeasti ladattujen kuvien pikselimössöä, epätarkkuuksia tai muita erikoisuuksia. Samalla katoavat avaruusolentojen ”karavaanareiksi” luullut kuvat.

ONKO NASAN selityksessä mitään perää? Huomaavatko nasalaiset aina liian myöhään, että he ovat vahingossa julkaisseet todistusaineistoa avaruusolennoista? Deletoidaanko kuvat totuuden salaamiseksi? Useimpien ufo-valokuvien ongelmana ovat niissä näkyvien kohteiden koko. Jos Daily Mailin uutisessa näkyvä avaruusalus olisi oikeasti olemassa, olisi sen kokoluokka suurempi kuin Maa-planeetan halkaisija. Kuitenkaan kyseinen avaruusalus ei näy muiden satelliittien ottamissa kuvissa. Eikä sillä ole massaa, joka vaikuttaisi planeetoiden kiertoratoihin.

Aivan kuin epätarkoissa kuvissa nähtäviä kohteita ei olisikaan oikeasti olemassa Auringon vieressä.

Minulla on parempi salaliittoteoria Nasan tempuista. Organisaation budjetti jäädytettiin viime vuonna vaivaiseen 18,7 miljardiin dollariin. Irtisanomiset ja töiden ulkoistaminen ovat pakottaneet Nasan epätoivoisiin tekoihin. On huomattavasti loogisempaa teorisoida, että Nasa luo tarkoituksella kohua avaruusolennoilla. Veronmaksajien rahat alkaisivat taas virrata kohti avaruustekniikan kehittämistä, jos kaikki olisivat täpinöissään avaruusolennoista. Kaikkien aikojen ufo-buumi ajaisi kansalaiset kongressin kimppuun, joka joutuisi vuorostaan nostamaan Nasan budjettia tähtiin asti.

SETI-projektilla on etsitty älykästä elämää avaruudesta. Keinotekoisten signaalien metsästys ei ole kerännyt enää suuria rahalahjoituksia. Myös tällä rintamalla voimme päätellä, milloin Nasa on väärentämässä signaaleja. Jos uutisiin päätyy sensaatiomaisia tietoja olennoista, jotka haluavat auttaa, sivistää ja pelastaa ihmiskunnan, ovat tiedot varmasti Nasan väärentämiä. Sensaatiolla halutaan kiristää lisää rahaa avaruustutkimukseen. Lupaus a-meraphonen Jose www.taiKuutta.com masta saa kukkarot vuotamaan käteistä.

SETI on iskenyt kultasuoneen vasta sitten, kun antennit ovat poimineet taustasäteilystä eksoottisempaa informaatiota; esim. seurustelupalvelua seitsemälle eri sukupuolelle, lonkeroiden pidennyspillereiden mainoksia, Universe-Capitan takuuvarmoja sijoitusneuvoja tähtipölyteollisuudesta tai edullisten kuukausittaisten telepatiapakettien tilausjaksoja.

Vasta roskapostin löytäminen avaruudesta takaa varman merkin aidon älykkään elämän olemassaolosta Maan ulkopuolella. Todennäköisesti Nasa on salannut tuollaiset tulokset kaikki nämä vuodet.

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 2/2012. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Pääkirjoitus
Taikavarvulla tohtoriksi?
Sokrates-palkinto Ylen hyvälle ohjelmalle
Selvänäkijä selättämässä Skepsiksen?
Naimaikäisten uskonnollisuus Suomessa
Skeptikot Tampereella
Skeptikolle syyte ihmeen selittämisestä
Vuorovaikutus vai vedätys
Ei aivan täytä odotuksia
Kuollut, joka tanssi sukkansa puhki
Huumorilla uskonnoista

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit