Minä, Skeptikko: Denis Galkin

M Inä, Skeptikko

Minut On Nyt Sitten Valittu Ensi Vuoden Skepsis Ry:n Hallitukseen Poisjääneen Pertti Laineen Tilalle. Miten Tämä On Päässyt Tapahtumaan? Olenko Minä Niin Tylsä? Niin Sulkeutunut? En Tarpeeksi Avoin? Vaikka Miten Etsin, En Löydä Itsestäni Näitä Ominaisuuksia, Joita Skeptikoilla Usein Mielletään Olevan. Pidän Itseäni Tavallisena, 19-vuotiaana Helsinkiläisnuorena.

Joudun pakosta ottamaan muutaman askeleen taaksepäin, jotta näkisin, mistä elämäni skeptikkona sai alkunsa. Näen itseni Moskovassa juoksemassa keittiöstä olohuoneeseen. Olen kolmivuotias… ei, ei. Perun muutaman askeleen, ja näen itseni kymmenen vuoden ikäisenä. Olen äitini kanssa Turussa, jonne muutimme Venäjältä, kun olin neljä vuotta vanha. Olemme erään vanhan venäläisen naisen luona, joka käskee minua pitämään kättäni äidin pään päällä; sillä välin vanha nainen poistaa vihan sävyttämällä äänellä minusta pirua. Kun yritän katsoa pienen Deniksen kasvoja, näen niissä vienon, salaisen hymyn. Olinko jo tuolloin skeptikko?

Minusta on selvää, että skeptikoksi ei synnytä. Skeptikoksi kasvetaan. Milloin minusta tuli skeptikko? Olen vieläkin vailla vastausta. Astun muutamia askelia eteenpäin kymmenen vuoden iästä ja näen itseni yläasteikäisenä: istun etupenkillä äidin autossa, ajamme Turusta Saloon. Venäjältä on jälleen saapunut kaksi homeopatia-/vyöhyketerapiaparantajaa. Kun istahdan takapenkille seuraamaan äidin ja itseni keskustelua, näen itsessäni henkilön, joka vankasti uskoo omiin käsityksiinsä, joita hän ei ole pitkään aikaan taikka ikinä kyseenalaistanut.

Valintana Sokrateen Tapa

Nyt ymmärrän entistä vahvemmin sen, että urani skeptikkona on hyvin lyhyt. Löydän ”skeptikkonuoran” alun muutaman askeleen päästä lukion alusta. Olemme muuttaneet Helsinkiin, ja istun ensimmäisellä filosofian tunnilla Etu-Töölön lukiossa. Opettaja vetää koko maailmankuvani kuin maton jalkojeni alta. Kyseessä on hetki, jolloin koko maailmankuvani romahtaa.Vapaa-ajattelija -minusta tulee deterministi ja dualisti-minusta materialisti. Tein käytännössä 180 asteen kurvin käsityksissäni. Tuo oli hetki, jolloin opin kyseenalaistamaan asioita.

Kun opin kyseenalaistamisen jalon taidon, minulle heräsi kysymys: mistä hakea tietoa, jota kyseenalaistaa? Kun tietoa kyseenalaistaa, se vaatii pakosta monin kerroin enemmän tietoa kuin aikaisemmin, sillä suurin osa saadusta tiedosta torjutaan heti, kun se on altistettu kritiikille.

En koskaan ole nauttinut lukemisesta, itse asiassa se on toiminut rangaistuksena. Kun minulla on huono omatunto, niin pahin rangaistus, jonka itselle annan, on mennä lukemaan jotain. Poikkeus kuitenkin vahvistaa säännön; kirja, josta olen saanut valtavan määrän korvaamatonta informaatiota, on ollut Franz Kafkan Oikeusjuttu. Tuo kirja näyttää paremmin kuin mikään muu sen tilanteen, kun yhteen lyöttäytyvät sekä kyseenalaistaminen että itsestäänselvyys.

Kuten jo edellä mainitsin, skeptisyyteni alkoi filosofian tunnilla. Kuten varmaan arvaattekin, niin suuri muutos maailmankuvassa yhdisti minut eräällä tavalla filosofiaan. Pian maailmankuvani muutoksen jälkeen sain filosofiasta myös vastauksen tiedonsaantiin koskevaan kysymykseen.

Tietoa voi saada monin eri tavoin: kirjoista, lauluista, tarinoista ja ihmisiltä. Kuten kerroin, on lukeminen ollut minulle aina koetus. Kun henkilö kirjoittaa tekstiä, hän miettii tarkkaan, ei aina vältpelkästään osan tarinoihin ei tilanteessa. mitä haluaa ihmisille sanoa. Hän tämättä kerro totuutta, ehkä siitä. Laulut ovat taiteellisia ja pysty luottamaan oikein missään

Itselleni valitsin juuri minulle sopivimman tavan, Sokrateen tavan, puhumisen ihmisten kanssa. Ihmisen kanssa puhuessa saa kaikkein todellisimman kuvan hänen ajatuksistaan, käsityksistään sekä tiedostaan. Tämä edesauttoi minua liittymään myöhemmin Skepsikseen. Ihmisten ilmoille Liityin Skepsikseen vajaa vuosi sitten. Seinällä komeilevassa jäsendiplomissa komeilee päivämäärä 27.1.2005. Mikä omassa toiminnassani mahdollisti yhdistyksen hallitukseen pääsyn? Toki olin aktiivinen, mutta eikö aktiivisuus kuulu jokaisen Skepsis ry:n jäsenen tehtäviin? Oliko minun työni netissä toimivan keskustelufoorumin, #skepsis -kanavan IRC* puolella niin ihailtavaa? Vai oliko syynä käytökseni, puhetapani vaiko olemukseni? Tätä en osaa sanoa, mutta minun on tunnustettava, että olen jokseenkin liikuttunut saamastani tehtävästä.

Muistan, kun kävellessäni ensimmäistä kertaa Skepsiksen kokoukseen vitsailin kaverini kanssa siitä, että eikös meidän pitäisi päästä jo hallitukseen. Meistä oli täysin selvää, että on oltava erittäin korkeasti koulutettu ja pitkän elämän elänyt, jotta voisi olla niin korkeassa asemassa. Pelkästään kokoukseen pääseminen tuntui meistä aivan taivaalliselta. Jälkeenpäin selvisi, että kokoukset ovat avoinna kaikille tulijoille.

Uskon, että minulla on paljon annettavaa yhdistykselle. Oma linjani tulee todennäköisesti olemaan kenttätyöskentelyyn painottunut. Mielestäni mikään ei ole tärkeämpää kuin olla ihmisten ilmoilla, missään ei voi havainnollistaa vallitsevaa tilannetta niin kuin olemalla itse tilanteessa. Deterministinä uskon syy ja seuraus -suhteeseen: jotta ymmärtäisimme seurauksia, meidän on havainnollistettava niiden syy . En pidä itseäni ammattiymmärtäjänä, mutta ymmärtäminen on mielestäni ehdoton taito, mikäli haluaa poistaa ongelmallisen seurauksen.Tulen tekemään kaikkeni tuodakseni Skepsis ry:n ihmisten tietoisuuteen, ja toivon että tämä tulee kantamaan hedelmää.