Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 4/2005

Skepsiksen Huuhaa-palkinto kahdelle kansanopistolle

Risto K. Järvinen

Huuhaa-palkinnon saajat ovat ilmoittaneet tarjoavansa muun muassa astrologian, unien tutkimisen, elämänenergian ja useiden uskomushoitojen opetusta sekä runsaasti muita vastaavia opintoja.Tällaisilla aiheilla opistot tuntuvat pyrkivän kansansivistystyön perinteisten päämäärien sijasta houkuttelemaan uusia opiskelijoita ja tavoittelemaan taloudellista etua. Näin toimiessaan opistot myös käyttävät niille suunnattua julkista tukea tavalla, joka ei vastaa tuen alkuperäistä tarkoitusta, Skepsis toteaa palkintoperusteluissaan.

Palkinnon Peruuttamista Pyydettiin

Paimiossa sijaitseva Varsinais-Suomen Kansanopisto on tullut tunnetuksi erityisesti enkelienergiahoitajakurssistaan. Koko lukukauden mittaisella kurssilla opetetaan ns. enkelienergian välittämistä. ”Energiahoitajia” perehdytetään myös yritystoimintaan, mistä päätellen opisto on kouluttamassa markkinoille uusia uskomusterapeutteja. Opisto ei kuitenkaan osoita minkäänlaista vastuuntunterapiamuodon perusteiden kes-

siitä, että tällaisten tera peuttien toiminta jää virallisen valvonnan ulkopuolelle.

Enkelienergiakurssin ohella Varsinais- Suomen Kansanopisto tarjoaa muutakin epäilyttävää hoito-opetusta muun muassa lyhytkursseillaan. Tarjolla on esimerkiksi vyöhyketerapiaa, shiatsua ja Bach-kukkauute-tietoutta.

Tätä osaa toiminnastaan Varsinais-Suomen Kansanopisto ei ole uskaltanut tehdä täysin avoimesti. Opisto ei ole julkisuudessa kommentoinut enkeli energiakurssia koskenutta keskustelua, jota kuluneen vuoden aikana on herätelty muun muassa Satakunnan Kansassa, Ilta-Sanomissa, Turun Sanomissa ja Turun Radiossa.

Tulevasta Huuhaa-palkinnosta kuullessaan Varsinais-Suomen Kansanopiston rehtori Elina Lukka ja hallituksen puheenjohtaja Leena Järvi ilmoittivat Skepsikselle, että opisto on ”suunnitelmistaan poiketen poistanut opetustarjonnastaan energiahoitajalinjan vuodelta 2006 ja siitä eteenpäin”. He ilmoittivat myös, että ”lisäksi kaikki lyhytkurssit vaihtoehtoisten hoitomuotojen alalta on vedetty pois Varsinais-Suomen Kansanopiston kurssitarjonnasta”. Heidän ”vastineensa” päättyi seuraavasti: ”Näin ollen pyydämme vuoden 2005 Huuhaa-palkinnon peruuttamista Varsinais-Suomen Kansanopiston osalta.”

Skepsis ei palkintoa tietenkään peruuttanut, koska se jaettiin menneistä ”ansioista”, mutta yhdistys ilmoitti pitävänsä Varsinais-Suomen kansanopiston kehitystä erittäin positiivisena, ja toivotti opistolle menestystä tulevaisuudessa.

Uskomaton aihevalikoima Toisen Huuhaa-palkitun, Kokemäellä sijaitsevan Räisälän kansanopiston toiminnasta on ollut hankala saada yksityiskohtaisia tietoja. Opisto ei ole vastannut Skepsikselle opettajakuntaansa, opiston hallintoa tai johtokuntaa koskeviin tiedusteluihin. Yhdistyksen saamien tietojen mukaan perinteikkään opiston toimintaa on jouduttu rajusti supistamaan ja opettajista suurin osa on lomautettu. Joulukuussa 2005 käynnissä on ainoastaan luovan elämäntaidon linja, jolla on vain kymmenkunta opiskelijaa.

Tätä Skepsis ei palkintoa myöntäessään voinut tietää, sillä verkkosivujensa mukaan Räisälän kansanopisto tarjoaa opintoja elokuvalinjalla (40 viikkoa), luovien terapioiden linjalla (23 viikkoa), luovan elämäntaidon linjalla (23 viikkoa) ja ääni- ja energiahoitajalinjalla (23 viikkoa) sekä muutaman päivän lyhytkursseja.

Luovan elämäntaidon linjan tavoitteena on ”elämäntaitojen opettelu ja oman luovuuden löytäminen, ihmisen kasvu, fyysisen ja psyykkisen eheyden saavuttaminen, luonnon ja ihmisen keskinäisen tasapainon vaaliminen”. Linjan aihevalikoima on laaja ja sisällöltään uskomaton; se yltää uskomus- ja energiahoidoista feng shuihin ja luonnonhenkiin.Valikoimaan kuuluvat muun muassa elämänhallinta, NLP , unelmakartta, logoterapia, aroma-, kukka- ja yrttiterapia, väri-, kivi- ja taideterapia, vyöhyke-, rosen- ja tragerterapia, bioenergiahoito, ayurveda, healing ja elämänenergiat, jooga, meditaatio, shiatsu, shindo, kiinalainen lääketiede, homeopatia, intiaanien voimaenergiat, enkelit, ekoterapia, esoteerinen psykologia, astrologia, tarot, unet, sadut ja tarinat sekä värit ja aurat.Verkkosivujen mukaan useimpia näistä on saatavissa myös lyhytkursseina.

Huuhaa-palkinnot Odottavat Tieteiden Talon Toa Oudon Luentosalin Pöydällä Noutajiansa, Joita Ei Tälläkään Kertaan Ollut Paikalle Materialisoitunut. Tävyydestä Tai

Järvinen Risto K.

Toiminnanjohtaja Pirkko Lahti (vas.) Kiitti Skepsistä Sokrates-palkinnosta. Hänen Mukanaan Oli Keskellä Palkinnon Luovuttanut

Suomen Mielenterveysseuran Saamasta Seuran Viestintäjohtaja Kristiina Salonen. Skepsiksen Puheenjohtaja Matias Aunola.

Uutisvuoto

Skepsis, niin kuin muutkin tiedotteita jakavat tahot, on aina luottanut siihen, että lehtien toimituksissa osataan lukea. Tähän vuoteen asti on aina osattu. Tällä kertaa Skepsiksen tiedotteen tekstiä ”ei julkisuuteen ennen 7.12. klo 18.00 ei ollut ymmärretty Sydän-Satakunta -lehdessä. Maanantaina 5. joulukuuta, siis kaksi päivää ennen Huuhaa-palkinnon virallista julkistamista toimittaja Pirjo Haimila jo kertoi lehdessä, että Skepsis on myöntänyt Huuhaa-palkintonsa Räisälän kansanopistolle.

Uutisvuodon tapahduttua Hannu Aaltonen Satakunnan Kansan Huittisten toimituksesta viestitti Skepsikselle, että ”Sydän-Satakunta -lehdessä palkitsemisen perusteita on referoitu jo perusteellisesti tänään ilmestyneessä lehden numerossa.Teitä ei siis haitanne enempää se, että mekin teemme asiasta uutisen huomiseen lehteemme.”

Koska Sokrates-palkinnon saajaa ei naapu-

Sokrates-palkinto Suomen Mielenterveysseuralle

Vuoden 2005 Sokrates-palkintonsa Skepsis Ry Myönsi Suomen Mielenterveysseuralle, Joka On Ajanut Vaikeassa Asemassa Olevien Ihmisten Asiaa Harjoittaen Kaikkea Mystiikkaa Kaihtavaa Valistus- Ja Tiedotustyötä Ja Esittänyt Aiheellista Kritiikkiä Terveydenhuollon Liepeille Pesiytynyttä Kyseenalaista, Valvomatonta Ja Mystifioivaa Kaupallista Toimintaa Kohtaan.

Myöntämänsä Palkinnon Kautta Skepsis Halusi Kiinnittää Huomiota Asiallisen Tiedon Jakamisen Tärkeyteen Sekä Yksilön Oikeuksien Puolesta Tehtyyn Työhön. Yksittäinen Ihminen Ei Useinkaan Pysty Varmistamaan Tietojensa Oikeellisuutta, Vaikka Sitä Yrittäisikin. Edelleen Erilaisiin Väärinkäytöksiin On Voitava Puuttua Joko Viranomaisten Tai Järjestöjen Toimesta.

Skepsiksen Mielestä On Tärkeää, Että Suomessa On Luotettavia Ja Kriittisiä Tahoja, Joiden Lausuntoihin Voidaan Luottaa. Huuhaan Vastaisessa Taistelussa Oikean Tiedon Levittäminen Ja Väärien Tietojen Oikaiseminen Ovat Ratkaisevan Tärkeitä Välineitä.

Sokrates-palkinnon Ottivat Vastaan Suomen Mielenterveysseuran Toiminnanjohtaja Pirkko Lahti Ja Viestintäjohtaja Kristiina Salonen. Pirkko Lahti Kertoi, Että Mielenterveysseura On Erittäin Kiitollinen Saamastaan Palkinnosta. Hän Myös Pohti, Miksi Ihmiset Turvautuvat Kyseenalaisiin Hoitoihin Ja Terapioihin. Erääksi Syyksi Hän Mainitsi Sen, Että Ihmisillä On Valtaisa Tarve Tulla Kuulluiksi.

Pirkko Lahti Totesi, Että Skepsis Ja Suomen Mielenterveysseura Ovat Itse Asiassa Hyvin Samankaltaisia Toimijoita. Kummankin Työ On Avointa, ”läpinäkyvää”; Kummankin Toiminta Perustuu Faktoihin; Kummatkin Kyseenalaistavat Asioita. Lisäksi Hän Kiitti Skeptikko-lehteä 3/2005:

– Se Oli Erinomaisen Hyvä Numero.

Risto K. Järvinen

rilehti julkistanut, ei sitä tehnyt myöskään Satakunnan Kansa ennen kuin Skepsiksen ”toivomana” päivänä 7. joulukuuta. Olisi hauska tietää, postitettiinko lehti lukijoille todellakin vasta klo 18.00 jälkeen…

Hienoa tietenkin on, että asia herätti mielenkiintoa ja siitä lehdissä kirjoitettiin, mutta yhteisiä pelisääntöjä olisi joka tapauksessa voinut noudattaa.

Risto K. Järvinen

P Uheenjohtajan Palsta

Uudistumisen vuosi 2006?

Hyvät Skeptikon lukijat.

Kulunut vuosi on ollut mielenkiintoinen, ja yhdistys on näkynyt julkisuudessa varsin hyvin. Erityisesti lehdistö on kysellyt asiantuntijoita artikkeleita varten, mutta mukaan on mahtunut myös radio- ja televisiohaastatteluja.Valitettavasti Huuhaa- ja Sokrates-palkinnot jäivät lähes kokonaan ilman julkisuutta, vaikka tiedottamisessa pyrittiin kattavuuteen.

Luonnollisesti lehdet ja radio valitsevat itse uutisensa. Siksi on vain todettava, että tänä vuonna ei Suomen mielenterveysseuran palkitseminen ylittänyt uutiskynnystä, vaikka aihetta olisi ollut. Samoin kahdelle kansanopistolle myönnetty Huuhaa-palkinto oli uutinen vain paikallisesti sekä kansan- ja kansalaisopistojen piirissä.

Toivottavasti palkinnoilla onkin enemmän vaikuttavuutta pidemmällä aikavälillä. Varsinais-Suomen Kansanopisto onkin jo ilmoittanut keskeyttävänsä energiahoitajalinjansa, mikä on erittäin positiivinen kehityssuunta.

Vaikka palkintojen saama julkisuus oli tänä vuonna odotettua pienempi, on muistettava, ettei vuoden 2004 ”älykkään suunnittelun” kaltaista yleiseen tietoisuuteen asti leviävää aihetta ole usein liikkeellä. Palkinnot jaetaan kunakin vuonna esillä olevien ehdokkaiden joukosta.Tänäkin vuonna ehdotuksia tuli niin rivijäseniltä kuin aktiiveilta, mistä kiitos myös kaikille lehden lukijoille.

Jatkossa yhdistyksen Tieteellinen neuvottelukunta halunnee sanoa painavan sanansa palkittavista.Tämä on mahdollista, koska pitkään puuhattu neuvottelukunnan uudistaminen ja aktivointi alkavat olla toteutusvaiheessa. Seuraavassa Skeptikossa paljastetaan uuden neuvottelukunnan kokoonpano. Selvä nuorennusleikkaus on ainakin luvassa, mutta monet vanhat ja ansioituneet jäsenet tulevat jatkamaan edelleenkin.

Neuvottelukunta tulee kokoontumaan vuosittain, ja kokouksista tullaan julkaisemaan tiivistelmät, päätökset ja lausunnot. Mikäli neuvottelukunta pysyy aktiivisena, voi tulevaisuudessa Skeptikossa alkaa ilmestyä neuvottelukunnan oma palsta. Neuvottelukunnan jäseniä tullaan esittelemään lyhyesti ensi vuoden Skeptikoissa.

Skepsis pyrkii tarjoamaan neuvottelukunnalle toimintaedellytykset ja tarvittavia työkaluja. Neuvottelukunnan velvollisuuksiksi muodostuvat painavien lausuntojen antaminen ajankohtaisista aiheista sekä yhdistyksen toiminnan valvominen ja tarvittaessa ohjaaminen.

Nykyistä mediacouncil-ryhmää ei tulla unohtamaan, vaan postituslista on eräs tärkeistä paikoista, joissa skeptisiä asioita puidaan ensi vuonnakin.

Toinen ensi vuoden tavoitteista on saattaa yhdistyksen asiantuntijarekisteri ajan tasalle ja laajempaan toimintaan. Tässä työssä tarvitaan yhteistyötä aktiivien ja asiantuntijoiden välillä. Rekisterin kerääminen ja ylläpito ovat yhdistyksen vastuulla, mutta kaikki jäsenet, joilla on asiantuntemusta yleisesti kiinnostavista aiheista sekä mahdollisuus kertoa niistä julkisuudessa, ovat tervetulleita mukaan. Etsimme sopivia toimintamuotoja ja sijoituspaikkaa listalle.

Asiantuntijarekisterin tavoitteena on nopeuttaa ja tehostaa toimintaamme, kun lehdistö tai sähköiset mediat lähestyvät yhdistystä kysymyksin tai haastattelupyynnöin. Lopullinen toimintapa selviää ensi vuoden aikana ja sitä voidaan kehittää jatkuvasti.

Toivotan kaikille Skeptikon lukijoille menestyksekästä uutta vuotta 2006! Matias Aunola

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 4/2005. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Pääkirjoitus
Fasilitointi – faktaa fiktiota vai filunkia?
Messut
Hypnomaakarin vastaanotolla
Väite oikeudessa: Astrologia on tiedettä
James Randi kommentoi spagettihirviötä
Huijaamisen sietämätön keveys
Minä, Skeptikko: Denis Galkin
Kuolleita
Keskustelua
Summary

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit