Huijaamisen sietämätön keveys

Ajoin Kolme Tuntia Jyväskylään Osallistuakseni Myös Skeptikkoja Kiinnostavaan Valheista Ja Huijauksista Kertovaan Seminaariin. Kun Pääsin Perille, Kuulin, Ettei Mitään Seminaaria Ole. Minulle Oli Valehdeltu, Minua Oli Huijattu.

Wsoy Julkaisi Viime Vuonna Juha Räikän Kirjan itsepetoksen filosofia. Teoksessa Räikkä Tutkii Itsepetosta filosofian Ja Psykologian Näkökulmasta. Miten Ihminen Voi Saada Itsensä Uskomaan Jotakin, Mitä Ei Pidä Totena? Miten Itsepetos Liittyy Valehteluun? Mitä On Kollektiivinen Itsepetos? ”itsepetos On Arkipäiväinen Ilmiö: Kukaan Ei Pysty Aina Olemaan Rehellinen Edes Itselleen”, Räikkä Kirjoittaa Kirjassaan.

Harju A.

Onneksi näin ei käynyt, minä näet huijasin teitä, lukijoitani. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim todellakin järjesti neljännen monitieteisen Terveys, sairaus ja kulttuuri -seminaarinsa marraskuussa Jyväskylässä. Tällä kertaa seminaarin aiheena todellakin oli Valhe ja huijaus.

Seminaarin avasi arkkiatri Risto Pelkonen, joka totesi meidän elävän näennäisten totuuksien maailmassa.

– Uskomme siihen, mihin haluamme ja hylkäämme sen, mihin emme halua uskoa.

Käytännöllisen filosofian dosentti Juha Räikkä Turun yliopistosta puhui otsikolla It- sepetos ja valehtelu. Tyypillinen itsensä pettäjä on hänen mukaansa esimerkiksi potilas, joka uskoo olevansa terve, vaikka on nähnyt ja ymmärtänyt raportit vakavasta sairaudestaan.

– Itsepetoksessa henkilön pitäisi tietää, miten asiat todellisuudessa ovat, sillä todisteet ovat ilmeisiä. Silti hänen halunsa, toiveensa ja pelkonsa saavat hänet erehtymään.

Kyse ei ole pelkästä toiveajattelusta tai arkipäivän optimismista. Itsensä pettäjä tuntee usein sisäistä epävarmuutta ja näyttää toisinaan itsekin aavistelevan olevansa väärässä.

– Itsepetos on kuitenkin eri asia kuin toiveajattelu, optimismi sekä tietoinen ja tarkoituksellinen itsensä harhauttaminen.

Itsepetos tapahtuu Räikän mukaan tulkitsemalla todisteita ennakkoluuloisesti. Tapoja tehdä tämä on neljä: positiivinen väärintulkinta, negatiivinen väärintulkinta, selektiivinen todisteiden tarkastelu ja selektiivinen todisteiden keruu.

Itsepetos liittyy kiinnostavalla tavalla myös valehteluun ja harhaanjohtamiseen. Jotkut sanovat, että itsensä pettäjät valehtelevat itselleen, ja tietyssä mielessä näin onkin. Kirjaimellisesti valehtelusta tuskin on kyse, sillä toisin kuin valehtelu itsensä pettäminen ei ole tietoista ja intentionaalista toimintaa.

– Itsepetos voi saattaa muut ihmiset vaaraan tai aiheuttaa heille haittaa, koska se toimii uskomusten pohjalta. Itsepetos myös auttaa muiden ihmisten harhaanjohtamisessa. Esimerkiksi aviorikoksen tehnyt voi itse uskoa, ettei hän oikeastaan ”todella” pettänyt puolisoaan. Seuraus on, että valehtelun ulkoiset merkit, kuten ihoreaktiot, katoavat ja virheellinen viesti saattaa mennä läpi. Tällainen toiminta ei ole intentionaalista, hyödyllistä kylläkin.

Räikkä totesi, että Bill Clintonin tapaus ”I did not have sexual relations with that woman, Miss Lewinsky…” on ilmeinen esimerkki itsepetoksesta.

Valehtelija voi yrittää saada huijauksen kohteen pettämään itseään. Esimerkiksi äiti voi tietää faktat poikansa huumekokeiluista, mutta poikkeuksellisen hyvällä käytöksellä poika voi saada aikaan sen, ettei äiti usko kokeilujen olevan totta. Poika voi käyttää hyväkseen äitinsä uskoa siihen, ettei huumeita ole käytetty.

– Vaikka itsepetokseen liittyy usein kielteisiä mielleyhtymiä, kaikissa tilanteissa itsepetosta on vaikeaa tuomita. Itsepetos tuo ihmisille usein lohtua ja helpotusta, antaa aikaa valmistautua karun todellisuuden kohtaamiseen. Tuskin kukaan menisi uhoamaan kuolemansairaalle mutta toivoa ylläpitävälle ihmiselle, että nyt avaat silmäsi ja tajuat tilanteesi.

Luovutaan Plasebovaikutuksesta

Dosentti, yliopiston lehtori Pekka Louhiala Helsingin yliopiston kansanterveystieteen laitokselta puhui seminaarissa Plasebon ongel- masta. Hänen mukaansa plasebon käsite näyttää pakenevan yksiselitteistä määritelmää.

– Sana juontuu latinan verbistä placeo, joka tarkoittaa miellyttämistä tai miellyttävän kokemuksen synnyttämistä. Oxford English Dic- tionary kertoo, että plasebo on ”lääke tai toimenpide, jolla ei todellisuudessa ole erityistä hoidollista vaikutusta”.Vuonna 1998 Lääketie- teen sanastolautakunta hyväksyi suomennoksen ”lume”. Nykyään plasebo ja lume siis viittaavat toisaalta vaikuttamattomaan hoitoon ja toisaalta hoitosuhteeseen liittyvään ilmiöön, joka näyttäisi monissa tapauksissa vaikuttavan suotuisasti potilaan vointiin.

Eräät tutkijat väittävät, että plasebovaikutusta ei ole olemassa, toiset ovat taas osoittaneet monimutkaisin koejärjestelyin, että plasebovaikutuksella on fysiologinen perusta. Louhialan mukaan onkin ilmeistä, että käsitteitä plasebo ja lume käytetään ainakin kahdessa eri merkityksessä.

– Voimme puhua lumelääkkeestä kaksoissokkokokeen yhteydessä, mutta hoitosuhteessa vaikuttavat ilmiöt ovat luonteeltaan jotain ihan muuta.

Hoitotapahtuman yhteydessä ilmenevä myönteinen vaikutus ja potilaan kokemus hoidetuksi tulemisesta ovat todellisia ilmiöitä, eivät huijausta, johon negatiivisen sävyn saanut termi lume mielikuvissamme viittaa. Louhiala esitti, että lume-termin käyttö tulisikin rajata yksinomaan lääketutkimuksiin, jolloin harhauttaminen, lume on tietoista ja kaikki osapuolet hyväksyvät sen.

– Ehdotan myöskin, että sanasta ”plasebovaikutus” luovutaan kokonaan ja sen sijalle otetaan termi ”hoitovaikutus”. Jos plasebo on lumetta, niin miten sillä voi olla mitään vaikutusta?

Louhialan uutta termiä ei yleisö purematta niellyt, vaan asiasta käytiin keskustelua. Kysymykseen ”edustavatko ihmedieettikapselit näennäisiä totuuksia, itsepetosta vai plasebovaikutusta” puhujalla oli lyhyt, mutta selkeä vastaus:

– Huijausta ne edustavat!

Huijaava Apina

Dosentti Jussi Viitala Jyväskylän yliopistosta luennoi aiheesta Miten luonto huijaa? Hänen mukaansa evoluutiobiologeille on ollut ongelma, miksi luonnossa tavattavat signaalit, joilla signaalin esittäjä saa kohteen käyttäytymään edukseen, ovat yleensä rehellisiä. Huijarin luulisi menestyvän paremmin.

– Selityksiä on useampia. Käytetty signaali voi olla niin kallis tuottaa – kuten riikinkukon näyttävä pyrstö, josta lintua saalistavan on helppo saada kiinni – tai se voi olla suora seuraus jostakin ominaisuudesta, eikä sillä sen tähden voi valehdella. Signaalin ottaminen vakavasti voi myös olla sekä lähettäjän että vastaanottajan etu, joten sen kannattaa olla rehellinen. Esimerkiksi mehiläisen väritys kertoo saalista metsästävälle linnulle, että kyseistä lajia ei kannata suuhunsa laittaa; siinä menehtyvät kumpikin, sekä mehiläinen että lintu.

Luonnossa on kuitenkin aina myös huijareita. Lajien välinen huijaus liittyy aina jollain lailla saalistukseen joko niin, että peto huijaa saaliin suuhunsa tai niin, että saalis huijaa petoa naamioitumalla joksikin muuksi kuin on. Esimerkiksi täysin harmiton kukkakärpänen on ”varastanut” värityksensä ampiaiselta, ja saa siten lennellä turvallisesti lintuja pelkäämättä. Kummassakin tapauksessa luonto näyttää olleen rajattoman kekseliäs.

Vaikka se onkin hämmästyttävän vähäistä, myös lajin sisäistä huijausta tavataan. Eräät linnut ja nisäkkäät saattavat päästää hälytyshuudon, kun korkeampiarvoiset yksilöt estävät niiden pääsyn käsiksi ruokaan. Esimerkiksi määrätty talitiainen voi lähettää ilmaan ”varpuspöllöhälytyksen”, ja kun muut talitiaiset pyrähtävät karkuun, pääsee hälytyksen antaja ruokailemaan rauhassa.

– Talitiaisen tapauksessa kyseessä on luultavasti pikemminkin ehdollistettu oppiminen kuin tietoinen huijaus.

Viitalan mukaan jokseenkin varmaa on, että vervettiapinat ovat tietoisia valevaroitushuutojensa merkityksestä, eli huutajan petos on yleensä harkittu. Tällaisella petoksella on kuitenkin hintansa. Huijariapina saattaa menettää luottamuksensa yhteisössä, jonka jälkeen hän tuskin pärjää ”lisääntymismarkki- Tieteellisestä huijauksesta kertoi professori Veikko Launis Turun yliopistosta. Hänen mukaansa tieteellinen huijaus on tiedeyhteisön, päätöksentekijöiden ja yleisön tarkoituksellista tai itsepetokseen perustavaa harhauttamista. Se on väärien tietojen tai tulosten esittämistä tiedeyhteisölle tai niiden levittämistä esimerkiksi julkaisuissa, esitelmissä, julkaistaviksi tarkoitetuissa käsikirjoituksissa tai rahoitushakemuksissa.

– Huijauksen motiiveina voivat olla maineen ja kunnian tavoittelu, turhamaisuus, uskomus ”oikeassa oleminen on tärkeämpää noilla”.

Myös Tiedemies Osaa Huijata

kuin rehellisyys”, taloudellisen menestymisen halu, uralla etenemisen halu (vauhtisokeus), tieteenteon mieltäminen kilpailuksi (doping), pelko rahoituksen päättymisestä, toimeentulon epävarmuus, maailmankatsomukselliset motiivit ja niin edespäin.

Launis kertasi, mitkä ovat tieteellisen huijauk sen eli tutkimusvilpin muodot Tutki- museettisen neuvottelukunnan (2002) mukaan: Huijauksen muotoja ovat Launiksen mukaan myös:

Välttely, eli systemaattinen tiedolliseen vaatimukseen vastaamatta jättäminen.

Salaaminen, eli tarkoituksellinen relevantin informaation pois jättäminen tai sen pimittäminen.

Kaunistelu, eli kiistanalaisen tai paheksuntaa herättävän tuloksen korvaaminen hyväksyttävämmällä tuloksella.

Liioittelu, eli esimerkiksi käänteentekevästä tutkimuksesta puhuminen.

Verhoaminen, eli väärän vaikutelman luominen.

Vaikeneminen, eli oleellisista asioista kertomatta jättäminen.

Tieteenhistorioitsijoiden dokumentoimia vilppitapauksia löytyy Launiksen mukaan jo ohjeistuksen

Kovat konstit, eli valehtelu, vaientaminen ja lahjonta.

antiikin ajoista lähtien. Epäilyksen alla ovat mm. kuuluisat tiedemiehet Isaac Newton, Gregor Mendel ja Louis Pasteur.

1. sepittäminen, Eli Tekaistujen Havaintojen Esittäminen Tiedeyhteisölle; Keksittyjen Tulosten Esittäminen Tutkimusraportissa Tai Rahoitushakemuksessa; Tekaistujen Ansioiden Esittäminen Ansioluettelossa.

2. vääristely, Eli Alkuperäisten Havaintojen Tarkoituksellinen Muokkaaminen Tai Esittäminen Niin, Että Havaintoihin Perustuva Tulos Vääristyy; Tieteellisesti Perusteeton Tutkimustulosten Muuttaminen Tai Valikointi; Johtopäätösten Kannalta Olennaisten Tulosten Tai Tietojen Esittämättä Jättäminen.

3. plagiointi, Eli Luvaton Lainaaminen: Toisen Tutkijan Julkituoman Tutkimussuunnitelman, Käsikirjoituksen, Artikkelin Tai Muun Tekstin Tai Sen Osan Esittäminen Omanaan; Tieteellisen Tuotannon Plagiointi; Internet-plagiointi Ja Plagiointipalvelujen Ostaminen.

4. anastaminen, Eli Tutkijalle Luottamuksellisesti Esitetyn Alkuperäisen Tutkimusidean, -suunnitelman Tai -havaintojen Oikeudeton Esittäminen Tai Käyttäminen Omissa Nimissään; Tekijyyden Ja Muiden Tieteellisten Ansioiden Oikeudeton Vieminen Toiselta Tutkijalta.

Rypyt Eivät Enää Kerro Eletystä Elämästä

Arkkiatri Risto Pelkosen luennon otsikko oli Medikalisaatio ja terveyden markkinointi. Pelkonen selosti, kuinka äskettäin tehdyn onnellisuusbarometrin mukaan terveys on ihmisille perheen jälkeen toiseksi tärkein onnen tekijä. Siksi terveyttä etsitään monella taholla, tasolla ja tavalla. Sitä hankitaan omin voimin ja tuotetaan toisen toimesta – ostetaan ja myydään. Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan terveys on täydellisen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila. Tämä kaiken kattava määritelmä merkitsee elämän arkisten ilmiöiden lääketieteellistämistä, sillä määritelmän mukaan yksikään meistä ei voi olla terve.

Elämän medikalisoitumiseen on monta syytä. Pelkosen mukaan ongelma ei johdu pelkästään terveysviranomaisten tavoitteesta vähentää terveydenhuollon kustannuksia, niin kuin kriitikot asian esittävät. Syyt ovat pikemminkin syvällä välineellisten arvojen maailmassa ja kuvastavat kilpailuyhteiskunnan arvoja.

– Ihminen pyrkii olemaan parempi ja toisenlainen kuin on luonnostaan: nuorempi, voimakkaampi, kauniimpi tai pitempi, lyhyempi ja solakampi.Tähän tilanteeseen on syntynyt suuri terveysteollisuus ja maailmalaajuiset terveysmarkkinat.

Lääkkeiden, hormonien, vitamiinien ja luontaistuotteiden avulla etsitään Pelkosen mukaan entistä parempaa terveyttä ja ikuista nuoruutta. Rypyt eivät enää kerro eletystä elämästä, vaan väliin jääneestä kasvojen kohotuksesta.

Arvioiden mukaan joka kolmas aikuinen suomalainen syö luontaistuotteita säännöllisesti, yhtä usea satunnaisesti. Valmisteita on Suomen markkinoilla noin 3000, ja niitä kulutamme vuodessa noin 155 miljoonalla eurolla. Yhdysvalloissa uskomuslääkkeitä käyttää Pelkosen tietojen mukaan 150 miljoonaa kansalaista. Koko maailmassa näihin tuotteisiin käytetään 60 miljardia dollaria vuodessa!

– Miksi näin tapahtuu, vaikka tutkittua tietoa luontaistuotteiden terveysvaikutuksista ei ole lainkaan? Taustalla on ikiaikainen kuvitelma, että terveyttä edistetään parhaiten – ja joskus hoidetaan jopa sairauksiakin – luonnon itsensä valmistamilla tuotteilla. Kauppiaat käyttävät hyväkseen tätä toivetta markkinoimalla katteettomia terveysväittämiä ja rahastamalla hyväuskoisia kansalaisia.

Katteettomien terveysväittämien esittäminen on arkkiatri Pelkosen mukaan laissa kielletty , joten niitä esitetään nykyään vain vihjaavissa muodoissa niin, ettei niiden esittäjä joudu edesvastuuseen. Totuus kuitenkin on, että mitä enemmän luvataan, sen vähemmän annetaan.

Laihdutusvalmisteita ei katteettomien väitteiden sääntö näytä jostakin syystä koskevan. Sloganit, kuten ”syömällä solakaksi” ja ”syö veriryhmäsi mukaan” ovat Pelkosen mielestä täyttä humpuukia.

Arkkiatri peräsikin tutkittua tietoa ja vaikuttavuuden vaatimuksia, jotka ovat paras keino rajoittaa elämän lääketieteellistymisen leviämistä. Hän huomautti, että terveyden ostaminen kaupan hyllyltä on turhuutta ja tuulen tavoittelua. Internetistä hankittu eksoottinen tuote voi viedä hengen.

– Paras vastavoima harmaiden terveysmarkkinoiden houkutuksille on meillä kansalaisilla itsellämme: terve arkijärki.

Risto K. Järvinen

Niilas Nordenswan