MINÄ,

SKEPTIKKO

SUOSITUN SARJAKUVAN TEKIJÄ USKOO, ETTÄ IHMISELLÄ ON USKOMATTOMIA KYKYJÄ – VALEHDELLA ITSELLEEN.

Synnyin lokakuussa 1971 Nastolan Uudessakylässä, maalla. Käyskentelin lapsena ahkerasti pelloilla ja maistelin kaikenlaista navetassa. Nykyisin asun varsin siistissä vuokrakolmiossa Helsingin Vallilassa. Kirjahyllyssä on omissa osastoissaan toisaalla skeptikkojen kirjoja, toisaalla Siitointa ja Rauni-Leenaa.

Vasta kotoa muuttamisen jälkeen olen tajunnut, kuinka ahkerasti vanhempani harrastivat rajatietoa ja vaihtoehtolääkintää. Hyllyissä oli pullotolkulla luontaisrohtoja. Isä luki Ultraa, Dänikeniä ja K. Gösta Rehnin sekä kumppaneiden ufokirjoja. Se ei tainnut olla 70-luvulla kovinkaan harvinaista. Uudessakylässä tehtiin paljon ufohavaintoja, enkä ollenkaan epäillyt, etteivätkö avaruusoliot tosiaan pörräisi kylämme yllä. Olihan se ajoittain pelottavaakin.

Heinolalainen henkiparantaja ja kontaktihenkilö Aarno Heinonen kävi meillä pari kertaa. Hän oli erittäin mukava ja hauska mies.

Lapsena en siis ollenkaan epäillyt Jumalan olemassaoloa, ufoja enkä parapsykologiaa. Sisarukseni taisivat olla skeptisempiä. Kun olen lukenut vanhemmiten näiden ilmiöiden kriittistä tutkimusta, ei rajatieto enää ollenkaan vakuuta – ja ateismikin on vallannut alaa.

Heinosen tapaamisesta jäi kyllä käsitys, että alan miehet uskovat asiaansa, eivätkä ainakaan kaikki ole tietoisia huijareita. Uskon ihmisellä olevan uskomattomia kykyjä – valehdella itselleen.

Kaukoparannus Toimii, Ei Toimi…

Joskus kymmenvuotiaana kärsin pahasta yskästä, köhin äänekkäästi päivät ja yöt. Unenlaatuhan siinä kärsi, tätä jatkui loppukeväästä kesän puolelle. Minulle juotettiin reippaasti mm. kuusenkerkkäuutetta, ilman mitään efektiä. Isäni soitti lopulta Aarno Heinoselle, joka lupasi kaukoparantaa minua. Yskäni vaimeni seuraavana yönä ja hävisi pikkuhiljaa kokonaan. Tämä teki tietysti valtavan vaikutuksen.

Seuraavana keväänä yskä alkoi taas, samanlaisena. Taas juotettiin uutteita. Heinoselle soitettiin nyt hyvinkin nopeasti, mutta tällä kertaa useat kaukoparannussessiot eivät auttaneet millään lailla. Kesällä minut lopulta vietiin terveyskeskukseen. En muista mitä lääkäri sanoi, mutta hän antoi pienessä paperikuoressa (niitä ei enää näe) pari pilleriä. Söin yhden ja kuukausia kiusannut yskä lakkasi saman tien. Voitte kuvitella, miten tämä vaikutti näkemykseeni koululääketieteestä ja vaihtoehtohoidoista.

Jälkikäteen ymmärsin, että kyse oli ehkä ollut jostain kasviperäisestä allergiasta. Ensimmäisenä vuonna Heinoselle oli soitettu niin myöhään kesästä, että vaivaa aiheuttaneen kasvin kukinta varmaan oli lopussa. Mitä vanhempiini tulee, he söivät reilusti luontaislääkkeitä ollessaan terveitä, ja aikaa myöten molemmille sitten kuitenkin tulivat vanhuuteen liittyvät vaivat.

Peripohjoismainen Änkyrädemari

Skepsismiin tutustuin kunnolla vasta 2000-luvun puolella. Tässä vaiheessa jo uskoin mieluummin tieteellisiin tutkimustuloksiin kuin erilaisten näkijöiden intuitioon. Luin jostain, että jotkut pitivät kuumatkoja lavastettuina. Tutustuin heidän väitteisiinsä, sitten vietin tuntitolkulla aikaa Phil Plaitin ”Bad Astronomy” -sivustolla ja ”Clavius.orgissa”. Näillä sivuilla selitettiin yksityiskohtaisesti ne fysiikan, optiikan ja muiden alojen väärinymmärrykset, joille kyseinen salaliittoteoria pohjautui.

Toisaalta tämä oli tavattoman kiinnostavaa salapoliisitouhua, toisaalta tyhmän salaliittoteorian suosio suututti ja turhautti. Aloin tutustua muihin huuhaa-uskomuksiin, ja sitä mukaa skeptikoihin. Michael Shermerin kirjat ja Carl Saganin ”Demon-Haunted World” tutustuttivat huuhaan taustalla oleviin mekanismeihin ja toisaalta kriittiseen ajatteluun. Michael Jay Gouldin ja Dawkinsin lukeminen antoi johdatuksen evoluutioteoriaan ja sitä vastaan propagoivaan pseudotieteeseen. ”Paholaisen asianajajista” sai kotimaista näkökulmaa.

Skepsikseen on tullut tutustuttua Skeptikkolehden kautta jo ainakin kymmenen vuotta sitten, kaveri on ollut kauan jäsenenä. Itse sain vasta tänä vuonna aikaan liittyä. Tarkoitus on ollut liittyä jo varmaan viiden vuoden ajan. Olen liikkeissäni hidas.

”Skeptikko” on onneksi riittävän laaja käsite, jotta uskallan sanoa kuuluvani tähän joukkoon. Amerikkalaisissa skeptikoissa vähän hiertää laajalle levinnyt poliittinen libertarismi. Tälle valtiovallan ja verotuksen periaatteelliselle vastustamiselle on vaikea nähdä mitään erityisen tieteellistä pohjaa, itse olen lähinnä peripohjoismainen änkyrädemari. Skeptikkotoimintaani häiritsee se, että opiskelupohjani on heikko. Muistan huonosti lukemani ja olen onneton väittelijä, ellen saa koko ajan luntata.

Helppoheikkien Armoille

Huuhaata on mielestäni kaikki, johon uskotaan, vaikka tieteellinen tutkimus sanoo selvästi toista. Tähän voidaan lukea vaikka World Trade Centerin räjäyttäminen termiittipanoksilla, magneettilaastarit ja Mooseksen ja kumppaneiden voittoisa retki erämaassa. Ns. uskoon tuleminen on mielestäni järjenylittävä kokemus, joka ei välttämättä kuulu huuhaan piiriin. Yritykset pönkittää Raamatun opetuksia pseudotieteellisin keinoin on sen sijaan ”sitä ihtiään”.

Minua eivät huolestuta niinkään mitkään yksittäiset huuhaa-ilmiöt, vaan niiden taustalla oleva järjenvastaisen ajattelutavan yleistyminen: laiska relativismi, jossa kaikkien fiilikset ovat samanarvoisia ja tieteellä ei ole mitään erityisasemaa. Minusta tieteellinen metodi on ainoa vähänkin luotettavaksi osoittautunut tapa saada tietoa maailmasta. Eivät ne avaruusluotaimet sattumalta kohteisiinsa osu.

Päivittäin saa lukea tiedettä halveksivaa tekstiä, joka on naputeltu tietokoneella Internetiin. Ilmeisesti kirjoittajat eivät näe tilanteessa mitään huvittavaa. Tieteellisen metodin hylkääminen ei johda ajattelun vapautumiseen, vaan jättää ihmiset vaikuttavimmin esiintyvien helppoheikkien armoille.

En oikein ymmärrä joitain feministeinä itseään pitäviä naisia, jotka halveksivat sukupuolineutraalia ”länsimaista tiedettä” ja innostuvat kulteista, jotka perustuvat jonkun äijän auktoriteetin ehdottomaan tottelemiseen.

Kiusaavia Tekstejä Nettipalstoille

Tutustuin ensimmäisen kerran henkilökohtaisesti skeptikoihin tänä vuonna Skepsiksen kevätretkellä toukokuussa Heurekassa. Heistä jäi positiivinen kuva, aika hiljaista väkeä kyllä oltiin. Ehkä olisi pitänyt jaksaa osallistua illanviettoon, siellä olisi voinut nähdä ihmisten avautumista.

Hienoa oli päästä osallistumaan avustajana luennoitsija Massimo Polidoron temppuihin. Esityksessä oli paljon Fingerporia inspiroivaa materiaalia, kuten turpealla rintakehällään haarukoita tasapainotteleva ”ihmismagneetti”. Juuri tällainen hämmentävien väitteiden salapoliisinomainen tutkiminen on kiinnostavaa ja sai minut aikoinaan tutustumaan skeptikoiden kirjoituksiin. Taisipa Heurekassa kyseessä olla muistaakseni myös ensimmäinen kerta, kun levitoin.

Skepsis on mielestäni erittäin tärkeä yhdistys edellä mainitsemani urpoilumentaliteetin vallatessa maailmaa. Siksi Skepsiksen toivoisi olevan suurempi, vaikutusvaltaisempi ja paremmin tunnettu. Skeptikoita maailmanlaajuisesti vaivaa umpimielisen leima, joka on tietenkin aivan nurinkurinen: Polidoro ja kumppanit nimenomaan tutkivat ilmiöitä avoimin mielin, nielemättä niiden ympärille kasvaneiden kulttien oppeja.

Skepsis voisi opettaa suurelle yleisölle perusasioita tieteellisestä metodista ja päättelyn säännöistä, nyt ne tuntuvat olevan aivan hukassa.

FINGERPORI: Astrologi Mirja kysyy asiakkaaltaan: - Mikä sinä, Heimo, olet horoskoopissa? Asiakas katsoo hintoja ja vastaa: - Uhri.

FINGERPORI: Jeesus povarilla.

• Terve, eukko! Mitäpä kortit meikäläiselle kertoo?

Povari: - Ristiä tämä nyt kovasti tarjoaa.

FINGERPORI: Professori Adolf Lichtgebet: - Olen elänyt kymmenen vuotta pelkällä valoravinnolla!

Seuraava kuva: Professori juo light-olutta ja syö light-salamia.

Itse olen skeptikkona naamakkain aivan hiljainen ja puhun suoraan vain riittävän samanmielisille. Muuten olen kärsinyt ns. Internetdisinhibitiosta, eli naamakontaktin puutteessa olen loukkaava. Kirjoitan nettipalstoille kristittyjä kiusaavia tekstejä pääsiäisen aikaan ym. Olen mielestäni pääsemässä eroon tästä. Ihmisten suututtaminen ajaa heidät syvemmälle aatteellisiin bunkkereihinsa – ei hyvä.

Taikauskojen voittokulku ei enää niin kovasti turhauta, kun on lukenut sen aivoperäisistä juurista. Emme ehkä olekaan vain huijareiden uhreja, vaan aivoillemme on luonnollista nähdä näkymättömiä voimia asioiden taustalla. Minusta ihmislaji on kehittynyt pääosin aika mukavaan suuntaan näistä rajoituksista huolimatta. Uskonnolliseen auktoriteettiin perustuvilla moraalisäännöillä on voinut olla hyväkin vaikutuksensa.

Pertti Jarla Teki Tämän Sarjakuvan Yksinoikeudella Skeptikko-lehden Lukijoille.

Fingerporilla Lähes Miljoona Lukijaa

Olen näitä, jotka ovat aina piirrelleet. Lähettelin lukioajoista asti sarjakuvia laiskasti lehdille, sitten ajauduin tekemään kuvia yrityksille, se meinasi viedä miehen kokonaan. Jossain vaiheessa muistin, että omien sarjakuvien tekeminen on jäänyt, ja aloin tehdä sittemmin Fingerporiksi kehittynyttä sarjaa. Taustalla oli jonkinlainen näyttämisen halu, että osaan tehdä muutakin kuin logistiikkakaavioita.

Strippini nimi oli alun perin ”Karl-Barks- Stadt”. Paljonpuhuva nimi oli liian hankala, keksin tämän Fingerporin kiireessä juuri ennen kuin sarja alkoi ilmestyä Hesarissa. Se nyt on jonkinlainen paikannimeä muistuttava nimi. Viime vuodenvaihteesta lähtien olen keskittynyt kokonaan Fingerporiin ja pariin muuhun omaan sarjakuvaprojektiin. Suoraan sanottuna en pitänyt tilaustöiden tekemisestä kauheasti, joten nautin nykytilanteesta.

Lukijoita Fingerporilla on lähes miljoona, mutta sitä ei pidä miettiä liikaa, kun ideoi viime tingassa seuraavan viikon juttuja. Koko tilanne on vähän epätodellinen, ylipäätään jo se, että juttujani on näkyvillä päivälehdessä. En usko, että sarjakuvia tehdessä kannattaa ajatella yleisöä, pitää antaa omien pakkomielteiden viedä.

Fingerporissa on usein skeptisiä aiheita, mutta se on sattumaa. En osaa enkä halua tehdä vitsejä harkitusti jostain määrätystä aiheesta, vaan annan juttujen putkahtaa alitajunnasta, jos ovat putkahtaakseen. Vitsien sisältöön vaikuttaa kaikki, mitä olen lukenut ja nähnyt, esimerkiksi huuhaata luettuani voi mieleeni tulla ufoaiheita. Joskus lueskellessa tulee jostain tekstinpätkästä vitsi mieleen.

Elämän Tarkoitus?

Kun luin Skeptikko-lehdestä jutun, jossa Hannu Lauerma totesi, että ”innokkainkaan uskomushoitaja tuskin soittaa kolaripaikalle homeopaattia”, oli siitä pakko kuvittaa Hesariin strippi holistisesta ambulanssista, jossa lääkäri pyytää onnettomuuspaikalla isompia akupunktioneuloja. Korvakynttilä auto-onnettomuuden uhrille on jo asennettu päähän.

Skeptikko-lehden kohdalla olen huumorintajuton lukija, etsin lehdestä ja vastaavasta amerikkalaisesta Skepticistä vain kiinnostavia asiajuttuja. Siksi pakinat ja muu viihdesisältö jäävät usein lukematta. Sarjakuva Skepponen on sinänsä hyvää pienlehtitasoa, mutta voisi olla makuuni vähän ”siistimmin piirretty”.

En ole ennustaja, mutta kymmenen vuoden päästä teen toivottavasti aiempaa nerokkaammaksi kehittynyttä Fingerporia, omia vakavia sarjakuva-albumeita ja koottavia pienoismalleja. Haluaisin tehdä infosarjakuvaa skepsismistä ja ateismista, jotain ”for dummies” -tyyppistä.

Elämällä ei mielestäni ole mitään ennalta asetettua tarkoitusta, mutta se on hauskaa ja kiinnostavaa touhua. Kun tutustuu maailmaan, yrittää tutustua ihmisiin ja päteä, siinä sitä puuhaa riittää eliniäksi. Sitä paitsi kaupoista löytää vaikka mitä mielenkiintoista.

Skepponen Skeptikko Skeptikko 3/2009 3/2009 9 9