Skeptikko · Skeptikko 1/2009
Näin teet paranormaalin ilmiön

ilmiön
Levitaatio
Uudessa juttusarjassa taikuri Jose Ahonen opettaa erilaisia tapoja toteuttaa ”paranormaaleita ilmiöitä” kotioloissa. Sarjan edetessä opimme lusikoiden taivutuksia, telekineettisiä taitoja, telepatiaa ja muita niksejä, joilla voit vakuuttaa ystäväsi ja lähimmäisesi yliluonnollisista kyvyistäsi.
Ensimmäisenä opettelemme fysiikan lakien uhmaamista pelkän mielen – ja hieman myös kehon – avulla. Joogalentäjien säälittävät pomppimiset eivät meille riitä, vaan tavoitteenamme on leijua parin sentin korkeudessa ainakin muutaman sekunnin ajan.
Balducci-levitaatio on ikivanha illuusio. Sen alkuperää ei tunneta, mutta jotkut lähteet ovat kuvailleet sirkusklovnien käyttäneen tekniikkaa jo 1800-luvulla. Ensimmäisenä tempun rekisteröi taikuri Ed Balducci vuonna 1974.
Temppu on klassikko, ja vaikka moni sen jo tunteekin, olen onnistunut huijaamaan sillä useita ihmisiä sekä Suomessa että ulkomailla. Espanjassa Almerian pimeällä kujalla temppu vakuutti paikalliset siinä määrin, ettei parille raavaalle miehelle meinannut enää birrakaan maistua. Oikein tehtynä temppu on vaikuttavan näköinen. Lisäämällä hieman teatraalisuutta ja hienovaraista mimiikkaa saadaan leijuminen parhaimmillaan hyvinkin vakuuttavaksi ihmisten mielissä.
Kuten useimmat taikatemput, myös levitaatio pohjautuu vahvasti psykologiaan. Ihmisen mieli liioittelee helposti muistoja. Olen useita kertoja kuullut, kuinka ihmiset ovat jälkeenpäin muistelleet minun leijuneen puolisen metriä ilmassa. Näitä tarinoita on hauska kuunnella, sillä niistä oppii aina jotain uutta ihmisen muistista ja kognitiivisista kyvyistä.
Temppu Ja Kuinka Se Tehdään
Balducci-levitaatiossa seisot selin yleisöön ja näytät nousevan muutaman sentin ilmaan. Temppu on yksinkertainen, sen voi tehdä missä tahansa, eikä se vaadi paljon harjoittelua. Lähinnä kyse on oikean kulman löytämisestä katsojiin nähden ja hetken tasapainottelusta yhdellä jalalla.
Ensimmäiseksi on siis löydettävä oikea kulma katsojiin nähden. Yksi tai kaksi katsojaa yleisönä on paras tilanne, isomman ryhmän joudut kokoamaan lähelle toisiaan. Tekosyynä tähän olen käyttänyt muun muassa sitä, että lähekkäin olevat katsojat ovat valmiina ottamaan minut kiinni, mikäli sattuisin leijuessani putoamaan. Uskottavaa tai ei, kukaan ei ole koskaan kyseenalaistanut selitystä.
Sopivan kulman löytämisessä auttaa seuraava nyrkkisääntö. Asetu ensin seisomaan selkä suoraan katsojiin päin. Käänny tämän jälkeen hieman oikealle, ikään kuin voisit siten helpommin katsoa ja puhua olkasi ylitse. Varminta on, että tarkistat oikean kulman kokovartalopeilin avulla ennen kuin alat levitoida yleisölle.
Itse leijuminen tapahtuu näin. Laita jalat tiukasti yhteen ja nouse vasemmalla jalalla hiukan varpaillesi. Nosta samalla oikea jalka kokonaan ilmaan samaan tasoon, missä vasen kantapääsi on. Koska jalkasi ovat yhdessä ja kulma oikea, oikea jalkasi peittää vasemman jalan varpaasi, jotka siis ovat maassa. Seisot hetken yhdellä jalalla varpaittesi varassa, mutta katsojan mielestä molemmat jalkasi nousevat irti maasta.
Varo nousemasta liian korkealle – illuusio rikkoutuu, jos maassa oleva varvas pilkahtaa katsojille. Riittää, kun leijut sentin tai pari.
Alastulossa olen lisännyt putoamisvaikutelmaa pienellä polvien notkautuksella. Stuntin vaatima mentaalinen voima korostuu, kun leijuja lysähtää alas kaikkensa antaneena ja joutuu kokoamaan voimiaan.
Lopuksi on tietysti hyvä mainita katsojille, ettei temppua voi tehdä kuin kerran kuukaudessa tai muuten seurauksena ovat hirvittävät päänsäryt chi-energian ylikäyttämisestä.
Ylhäällä: Leijunta katsojan näkökulmasta.
Alhaalla: Jalkojen asento leijuessa.
Jose Ahonen Www.taikuutta.com


Julkaistu Skeptikko-lehdessä 1/2009. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Pääkirjoitus
Puolimatkan teesit
Savolaista postmodernismia tieteen tulkinnassa?
”Puolimatkan vaatimukset perusteettomia ja vaarallisia”
”Puolimatkan luento hillitöntä stand up -komiikkaa”
Darwin tänään
Kreationismin vaarat
Väärin ymmärrettyä kieltä
Cowboy mursi intiaanin kirouksen
Maanviljelijän kirous
Minä, skeptikko
Skeptikko 20 v. sitten
Autoilu ja huuhaa
