Skeptikko · Skeptikko 1/2009
Cowboy mursi intiaanin kirouksen
USA:n uusi presidentti Barack Obama vannoi virkavalansa tammikuun 20. päivä. Samalla varmistui lopullisesti, että intiaanipäällikkö Tecumsehin Amerikan presidenteille 1800-luvun alussa langettama kirous on viimeinkin voitettu. Western-elokuvissa näytelleestä Ronald Reaganista tuli ensimmäinen presidentti, jota kirous ei tappanut kesken virkakautensa.
Legenda kertoo, että Tippecanoen taistelun (1811) katkeroittama intiaanipäällikkö Tecumseh langetti kirouksen, jonka mukaan intiaaneja vastaan taistelleesta kenraali William Henry Harrisonista tulee myöhemmin ”iso päällikkö”, mutta että hän kuolee päällikkönä ollessaan. Hänen väitetään ennustaneen myös, että tulevaisuudessa, kahdenkymmenen vuoden välein, jokainen Amerikan iso päällikkö tulee kuolemaan päällikkönä ollessaan. ”Aina, kun näin tapahtuu, kaikki tulevat muistamaan intiaanien kohtalon.”:
Seitsemän Kuollutta Presidenttiä
Skeptikko-lehdessä 4/2001 kerrottiin, että kirous alkoi toteutua vuonna 1840, jolloin William Henry Harrison valittiin USA:n 9. presidentiksi. Hän kuoli vain kaksi kuukautta presidenttinä toimittuaan keuhkokuumeeseen. Tästä alkoi ”kierre”, jonka seurauksena kaikki nollaan päättyvänä vuonna valitut USA:n presidentit tulisivat kuolemaan virassa ollessaan.
Abraham Lincoln valittiin USA:n 16. presidentiksi kaksikymmentä vuotta myöhemmin
1860 ja uudelleen 1864. Näyttelijä John Wilkes Booth murhasi hänet pitkäperjantaina huhtikuussa 1865 Washingtonissa Ford-teatterissa.
James Abram Garfield valittiin USA:n 20. presidentiksi 1880. Charles Julius Guiteau ampui häntä Washingtonin rautatieasemalla seuraavan vuoden heinäkuussa ja Garfield kuoli tulehdukseen ja verenmyrkytykseen kolmisen kuukautta myöhemmin.
William McKinley valittiin USA:n 25. presidentiksi 1896 ja uudelleen 1900. Anarkisti Leon Czolgosz ampui häntä Buffalossa syyskuussa 1901. McKinley kuoli vammoihinsa noin viikkoa myöhemmin.
Warren Gamaliel Harding valittiin USA:n 29. presidentiksi 1920. Hän kuoli sydänkohtaukseen kaksi ja puoli vuotta virkaanastumisensa jälkeen San Franciscossa elokuussa 1923.
Franklin Delano Roosevelt valittiin USA:n 32. presidentiksi 1932 ja uudelleen vuosina 1936, 1940 ja 1944. Roosevelt kuoli aivoverenvuotoon Warm Springsissa Georgiassa huhtikuussa 1945, alle neljä kuukautta sen jälkeen, kun oli aloittanut neljännen kautensa.
John Fitzgerald Kennedy valittiin USA:n 35. presidentiksi 1960. Hänet ammuttiin autoonsa Dallasissa marraskuussa 1963.
Ronald Wilson Reagan valittiin USA:n 40. presidentiksi 1980. Maaliskuussa 1981 John F. Hinckley ampui ja haavoitti Reagania. Nopeasti suoritetut lääketieteelliset toimenpiteet pelastivat Reaganin hengen ja hän jatkoi presidenttinä myös toisen kauden tammikuuhun 1989 asti.
Laimea Loppu
Tecumsehin kirous näytti siis voitetulta jo vuonna 2000, koska Reagan ei kuollut virkakautensa aikana. Kiroukseen uskovien mukaan asiaa ei voinut tulkita näin. ”Kirous toimii edelleen, koska Reagania kuitenkin ammuttiin.”
George Walker Bush valittiin USA:n 43. presidentiksi 2000. Hänen presidenttikausiensa jälkeen on nyt selvää, että kirous on viimeinkin lopullisesti voitettu, sillä myös hän selvisi hengissä virkakaudestaan. Vai onko? Kyllähän Bushkin joutui attentaatin kohteeksi. Toimiiko kirous edelleen, koska irakilainen tv-toimittaja Muntazer al-Zaidi heitti kuitenkin Bushia Bagdadissa 14. joulukuuta 2008 kengillään?
Vai onko niin, että kirous on laimentunut matkan varrella?
Risto K. Järvinen

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 1/2009. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Pääkirjoitus
Puolimatkan teesit
Savolaista postmodernismia tieteen tulkinnassa?
”Puolimatkan vaatimukset perusteettomia ja vaarallisia”
”Puolimatkan luento hillitöntä stand up -komiikkaa”
Darwin tänään
Kreationismin vaarat
Väärin ymmärrettyä kieltä
Maanviljelijän kirous
Minä, skeptikko
Skeptikko 20 v. sitten
Näin teet paranormaalin ilmiön
Autoilu ja huuhaa
