Skeptikko · Skeptikko 2/2010
Juonitteleva joogi

Liikalihavuus on yhä kasvava ongelma sivistysvaltioissa. Itse kunkin vyötärölle kertyy empiiristä näyttöä. Onneksi muinaisten sivilisaatioiden äärellä osataan välttää turhat ihrat. Intian joogit ovat aina olleet tavallista kansaa viisaampia. Vuosikymmeniä sitten nuori Prahlad Jani käveli metsässä. Hän tapasi aidon jumalattaren – Amban – joka tarjosi veitikalle taikavoimia. Prahlad ei enää potenut nälkää. Hän löysi sisäisen anorektikkonsa. Suun sisälle muodostui maaginen aukko, josta tuli aina tarpeen mukaan taivaallista nektaria. McNektari takaa myös ikuisen elämän. Tosin Prahlad on vaatimattomasti todennut, että hän elää vain joitain tuhansia vuosia.
Nyt Prahlad on uutisissa kykynsä takia. Intian armeija halusi valjastaa joogin voimat sotilaiden käyttöön. Samoin astronautit hyötyisivät ravinnottomista avaruusmatkoista. Viranomaiset palkkasivat 35 tohtoria tutkimaan asiaa. Prahlad oli peräti 15 päivän ajan valvontakameran syynissä. Lääkärit ottivat miehestä verikokeita ja virtsarakon sisältöä mittailtiin ultraäänilaitteella. Myös suolen sisältöä ihasteltiin MRI-laitteella. Lääkärit päättelivät, että kuvissa näkyvät kuona-aineet imeytyivät takaisin joogiin. Muutenhan Prahlad olisi täynnä – siis huijari. Huoneessaan lepäävä joogi ei saanut murkinaa koko tutkimuksen aikana. Tohtoreiden huijaamisen ei pitäisi olla helppo nakki, siis helppo tehtävä.
Tiedotusvälineet toistivat ilman kritiikkiä intialaisen sairaalan tiedotteita. Joogin kyvyt oli tarkastettu tieteellisesti! Tohtoreiden parissa teorisoitiin ihmiskehon uusista tavoista nauttia energiaa. Skeptikot jäivät ilman huomiota. Tunnettujen luonnonlakien noudattaminen ei ole mediaseksikästä. Kuitenkin nettipalstoilla alettiin kylvää kritiikkiä. Ehkä joogi olikin haukannut liian suuren palan – siis ei ennakoinut kaikkea kritiikkiä.
Leinivaara
Joogin huoneeseen asennettu valvontakamera jätti ammottavan aukon valvontaan. Prahlad pääsi tepastelemaan kuvan ulkopuolella. Vierailevat tohtorit peittivät myös näkyvyyttä juuri sellaisella tavalla, ettei ole varmaa vaihdettiinko kädestä käteen jotakin ravinnetta. Lisää ongelmia ilmeni joogin päivittäisestä kylpemisestä. Haastatteluissa Prahlad on maininnut, ettei hän hikoile edes viidakossa kävellessään. Siksi kylpeminen tuntuu turhalta hommalta. Se mahdollistaa veden huomaamattoman hörppäilyn. Vaikka veden määrää mitattiin, niin ovela joogi osaisi juoda kylpysession alussa ja vapauttaa vastaavan määrän nestettä kylpemisen lopussa.
Kaikkein epäilyttävimpänä käänteenä tutkimusta pyörittävät tohtorit eivät päästäneet riippumattomia tarkkailijoita sairaalaan. Intian Rationalistiyhdistys ilmoitti olevansa halukas auttamaan valvonnassa. Televisiolähetyksessä sairaalan edustaja lupasi heille passit sairaalaan, mutta kutsua ei koskaan lähetetty. Näin tapahtui myös edelliseen kokeen aikana, jolloin sama joogi oli samojen tohtoreiden syynissä. Silloin Prahlad laihtui neljä kiloa. Kokeessa tehtyjen veriarvojen tulokset on julkaistu ja kaikkien luettavissa. Niissä näkyy nälkään nääntymisen oireita. Verensokeri laski ja asetonia kertyi. Kolme päivää kokeen lopettamisen jälkeen arvot palasivat normaaliksi.
Oudot arvot voivat selittyä kulman takana luuravan skeptikon negatiivisilla värähtelyillä. Tai sitten Prahlad söi ja helpotti oloaan salaa. Epäilijöitä on syytelty pelkuruudesta, kun he eivät edes suostu testaamaan ravinnottoman ideologian johtotähtiä. Kokeet ovat kuitenkin riskialttiita. Useampi pelkällä hengityksellä elänyt henkilö päätyi kuolleeksi, kun elimistö petti. Munuaiset voivat olla kovin yhteistyöhaluttomia.


Juha Leinivaara
PSYKOKINESIA
Psykokinesia tarkoittaa ihmisen kykyä vaikuttaa esineisiin, organismeihin ja tapahtumiin ilman fysikaalisia keinoja. Populaarikulttuurissa termillä viitataan yleensä kykyyn liikuttaa esineitä pelkästään ajatuksen voimalla. Psykokinesia on luonteeltaan paranormaali ilmiö. Sen olemassaolosta ei ole selkeää ja kiistatonta tieteellistä näyttöä. Psykokinesiatempun voi kuitenkin oppia helposti.

Pillitemppu…
Tempun metodi on jälleen varsin yksinkertainen, mutta juuri helppoutensa vuoksi se tarjoaa paljon hupia kaikille kotipsyykikoille. Psykokinesiavoimiaan voi nyt todistella vaikka McDonaldsissa.
Tempun aluksi psyykikko ottaa esiin juomapillin, ja esittelee sen katsojille tarkasti. Hän myös näyttää, ettei pilliin ole kiinnitetty mitään lankoja tai magneetteja. Pilli tutkitaan myös salaovien tai kätkettyjen avustajien varalta (kuva 1).
Tällä kerralla opettelemme tempun, jonka avulla voit vakuuttaa tuttavasi psykokineettisistä kyvyistäsi.
Seuraavaksi psyykikko asettaa pillin lasipullon suulle (kuva 2). Sitten hän pyytää yhtä katsojaa asettamaan käden hänen suunsa eteen, jotta myös puhaltaminen on suljettu pois laskuista.
Psyykikko keskittyy voimakkaasti ja mutisee hiljaa intialaisen mantran. Hän liikuttaa käsiään hitaasti lähellä pilliä, jolloin pilli alkaa liikkua ja pyöriä. Psyykikko ei missään vaiheessa koske pilliin – pelkällä pienellä sormen heilautuksella hän saa pillin liikkumaan aavemaisesti (kuva 3).

… Ja Miten Se Tehdään
Koulufysiikan perusteet lukeneet saattavat jo arvata tempun ratkaisun: kyse on staattisesta sähköstä.
Pienet alkuvalmistelut ovat paikallaan. Jos temppu täytyy suorittaa valvotuissa olosuhteissa, voit tehdä valmistelut salakavalasti. Kerro, että pilli on hieman kostea, joten se täytyy kuivata. Hiero pilliä esimerkiksi paperisella lautasliinalla, jolloin pilli varaa itseensä sähköä. Jos haluat psykokinesiademonstraatioosi extreme-tehon, tee valmistelut salaa ennen temppua ja hiero pilliä turkikseen.
Temppua kannattaa harjoitella etukäteen. Oikeanlaiset käden liikkeet lisäävät mystisyyttä kummasti, ja pilliä pystyy pienellä treenauksella hallitsemaan hyvinkin vaikuttavan näköisesti. Pullon suun täytyy olla ehdottoman kuiva.
Tempun voit suorittaa ilman pulloakin, asettelemalla pillin pöydän reunalle siten, että pillin toinen pää nousee hiukan pöydältä.



Suolikaasuennustaja ja hauskaa muuta
Filmiteollisuus, YLE, Panvision 2010: Ihmebantu
Ihmebantu on saatanan hyvä kesällä 2009 esittämää mm. kertoo odottavien äitien antikristusseulonnasta.
komediasarja. Näin kai voi arvostella YLE TV1:n mustantörkeää huumoria sisältävää sketsiohjelmaa, joka
normaalitutkimusten rinnalle kirkon tuella tuodusta
Ihmebantu ilmestyi DVD:nä kesäkuun alussa. Ohjelma varmasti raivostuttaa ja ahdistaa monia, mutta niin on tarkoituskin. Sketsit eivät kovin usein saa hekottamaan hulluna, mutta monesti jää ihastelemaan, miksei kukaan ole tuotakaan aikaisemmin uskaltanut sanoa ääneen.
Sarjan käsikirjoittajilla ja myös ohjelmassa näyttelevillä Jani Volasella ja Tommi Korpelalla on kynä heilunut äärimmäisen terävänä.
Skeptikoille sarjasta löytyy useita alaan liittyviä mainioita sketsejä. Esimerkiksi kaiken maailman huuhaaterapioita parodioidaan herkullisesti.
”Suolikaasua, pierua, käytetään nykyään myös hoitomuotona, ja se on noussut yhdeksi varteenotettavimmaksi hoitomuodoksi luonnonmukaisten hoitojen joukkoon.”
Seuraavassa, ehkä ohjelman hauskimmassa kohtauksessa, suolikaasuterapeutti Nikulainen hoitaa mm. lihastukoksia ja ruhjevammoja ikivanhalla hoitomenetelmällä: istumalla kahareisin potilaansa yllä ja päästämällä pieruja hänen selkäänsä.
Ihmebantussa tätä kakan ”aineetonta pikkuserkkua”, pierua, voi myös luovuttaa, varsinkin jos tietää pieruryhmänsä.
Myös musiikilla on Ihmebantussa parantava vaikutus. ”Näin ainakin uskoo Helsingin terveydenhuoltopiiri, joka yhteistyössä Esiintyvien taiteilijoiden liiton kanssa tuo hieman toisenlaisen sairaalakokemuksen potilailleen Helsingin, Espoon ja Vantaan hoitolaitoksissa. Kokeiluluonteisessa yhteistyössä mm. ensiapuklinikoilla kuullaan nyt normaalin keskustelusorinan ja sairaalakuulutusten lisäksi myös balladeja, iskelmiä ja miksei myös hieman rockiakin.”
Seuraavassa kuvassa muusikko on edistämässä paranemisprosessia jopa kesken defibrillaattorielvytyksen: ”Kuinka käy? Nyt hän heräsi. Eikä herännytkään. Vai heräsikö?” Näin taiteilija rämpyttää kitaraansa ja laulaa terapeuttisesti sähköshokkien välissä.
Ohjelma uskoo myös ihmiseen. ”Jos elokuva on todellisuutta, josta on poistettu tylsät kohdat, miksei elämä muka voisi olla samoin? Kyllä mä haluaisin uskoa, että me kehitytään korkeammiksi olennoiksi, jotka kykenevät pikakelaamaan elämästämme tylsät kohdat pois ja soittamaan päässämme taustamusaa.”
Edesmenneille vainajille hautausmaalla omaisten kysymyksiä maan läpi esittävä henkiasiantuntija kertoo, että maaperän koostumus, se on ihan A ja O. Tarinansa mukaan hän yrittää toimia mahdollisimman näkymättömänä kuolleen ja nykymaailman välissä, tulkkina.
Silti hän huutaa hautaan ääni käheänä: ”Mitäää!” Savimoreeni on kuulemma pahin maaaines. ”Se on kuin betoniin huutaisi, ei mene läpi mitään.”
Sketsisarja esittelee vielä keuruulaisen vaihtoehtoennustaja Julia Merosen, joka löytää tulevaisuuden salat korttien ja kahvinporojen sijaan ihmisen sisältä, suolistosta. Hän itse ei pidä touhua yliluonnollisena tai rajatietoutena, sillä hän uskoo, että sielu asuu suolessa. Hän sanookin mieluummin ”sielusto” kuin ”suolisto”. Asiakastapaamisen aikana hän kuuntelee asiakkaan takapuolta ja ennustaa: ”Kohtaat tumman muukalaisen.”
Erään sketsin mukaan oikea kysymys ei ole: ”Jeesus tulee, oletko valmis?” Oikea kysymys on: ”Jeesus tulee, ketä kiinnostaa?” Jeesuksen valtti oli se, että hänestä ei ole valokuvia. Nykymedian aikana hänellä ei olisi mitään mahdollisuuksia. Kuka kuuntelisi minuuttiakaan sellaisen profeetan julistusta, joka näyttä Osama Bin Ladenilta? Pikemminkin odottaisimme, milloin hänen kaapunsa alta paljastuu pommiviritelmä. Nykyään ei riitä, että ”heittää läppää ja tekee mini-ihmeitä”, kävelee vetten päällä. David Copperfield sentään kadotti vapaudenpatsaan – suorassa lähetyksessä.
Entä se antikristusseulonta? ”Testi ei ole täysin aukoton, mutta varmuudella huomataan, jos sikiön hännän alku on erityisen turvoksissa tai jos raajoissa esiintyy orastavaa sorkkapoimua.”
Paikoittain dvd:tä katsoessa käy aika käy pitkäksi, mutta hyvää kannattaa odottaa. Suosittelen. RISTO K. JÄRVINEN
”Mitäää!” Henkiasiantuntija on huutanut haudan läpi. Hän ja omaiset odottavat vastausta.


Tuhtia purtavaa kreationisteille




Richard Dawkins: Maailman hienoin esitys – Evoluution todisteet (suom. Kimmo Pietiläinen; Terra Cognita 2009).
Dawkins ei taaskaan petä Dawkinsin uuden kirjan kuin alkuperäisteoksen. Suomessa evoluution todisteista aivan Maailman kenties tunnetuin ateistibiologi Richard lukijoitaan. Mikä hienointa, Kimmo Pietiläinen sai suomennoksen kauppoihin lähes samaan aikaan päästään siis nauttimaan Dawkinsin esittämistä tuoreeltaan.
Uusia nämä evoluution todisteet eivät ole, mutta on hienoa, että ne on koottu yksiin kansiin helposti omaksuttavassa ja kiehtovassa muodossa. Evoluutiobiologiaa osaavalle kirja ei varsinaisesti tarjoa mitään uutta, etenkin, kun mukana on argumentteja Dawkinsin varhaisemmista teoksista. Läheskään kaikkia tekijän aiempia teoksia ei kuitenkaan ole suomennettu, joten siinäkin mielessä ”Maailman hienoin esitys” puolustaa paikkaansa jokaisen luonnontieteen ystävän kirjahyllyssä.
Tekijä toteaa heti alussa, että evoluution todisteet lisääntyvät päivittäin. Hän myös selittää, miksi ”teoria”-termi on niin väärinymmärretty. Evoluutioteoria kun ei ole ”vain teellinen fakta. Harva nettu. Dawkinsin teos winin evoluutioteorian teitahan riittää.
teoria”, vaan ns. luonnontieteoria on yhtä hyvin todenonkin huimaava matka Dartodisteiden pariin. Ja todis-




Mistä On Kyse
Dawkins aloittaa esipuheen kirjoittamalla, että ”Evoluution todisteet lisääntyvät päivittäin eivätkä ne ole koskaan olleet vahvemmat. Samalla tietämätön oppositio on paradoksaalisesti myös vahvempi kuin koskaan ennen.”
Tekijä viittaa tässä Yhdysvalloissa valtoimenaan rehottavaan kreationismiin eli luomisuskoon, jonka uudistettu versio tunnetaan nimellä ”intelligent design”, ID, toisin sanoen ”älykäs suunnittelu”. Suomen tunnetuimmat älykkään suunnittelun puolestapuhujat ovat Matti Leisola, Pekka Reinikainen ja Kimmo Pälikkö.
Viime vuosina kasvatuksen teorian ja tradition professori, käytännöllisen filosofian dosentti Tapio Puolimatka on kuitenkin noussut skeptikkojen ja suurenkin yleisön tietoisuuteen kristillistä maailmankuvaa markkinoivien, tiedekriittisten kirjojensa ja lehtikirjoitustensa sekä radio- ja televisioesiintymistensä myötä (ks. Tiina Raevaaran arvio Puolimatkan uusimmasta kirjasta tämän lehden sivuilta 39-43).
Vaikkapa Pälikköä ja Puolimatkaa lukemalla selviää nopeasti, että kumpikaan kriitikko ei ymmärrä evoluutioteoriaa eikä halua uskoa sitä massiivista todistusaineistoa, joka teorian puolesta on vuosien saatossa kertynyt. Suotta Richard Dawkins ei uuden teoksensa ensimmäisessä luvussa käsittele evoluutioteoriaa ”pelkkänä” teoriana, otsikolla ”Vain teoria?”.
Tekijä osoittaa, että kreationistit käyttävät termiä ”teoria” tarkoitushakuisesti väärin. Tieteellinen teoria voi nimittäin pitää paikkansa joko osittain tai kokonaan, ja vastaavasti teoria voi olla osittain tai täysin virheellinen. Evoluutioteoria on varmasti totta eikä todisteita puutu. Toki teorialla on useita alateorioita, joista osa on vielä hypoteettisella asteella. Myös tiedot evoluutioteorian alle kuuluvista yksityiskohdista tarkentuvat ja korjaantuvat koko ajan.
Kriitikot kuitenkin samastavat koko teorian joihinkin vanhentuneisiin tai todistetusti virheellisiin teorioihin, huomaamatta, että juuri tämä on itse asiassa vahva argumentti evoluutioteorian oikeellisuuden puolesta. Kuten luonnontieteessä aina, virheellisistä uskomuksista ja teorioista luovutaan. Kreationistit takertuvat kuitenkin epätoivoisina oljenkorsiin, pieniin aukkoihin joissain evoluutioteorian alateorioissa, ja työntävät näihin oman uskontonsa tyhjyyttä kumiseviin epävarmuuksiin käsityksensä luojajumalasta. He eivät tarkoituksella puhu ”Jumalasta”, siis kristinuskon Jumalasta isolla J:llä, mutta esimerkiksi kaikkia edellä mainittuja suomalaiskreationisteja yhdistää vahva usko nimenomaan ristillä riippuneeseen syntisten ihmispolojen puolesta uhrautuneeseen Jeesus Kristukseen ja hänen kaikkivoipaan isäänsä. Juuri tämä Jeesuksen isä on eittämättä sekä yhdysvaltalais- että suomalaiskreationistien älykäs suunnittelija.
Muslimien älykäs suunnittelija on tietenkin Allah, juutalaisten Jahve. Jahve yhdistettynä Eliin on kristittyjen Jumala, joten voidaan perustellusti kysyä, ovatko kristityt monoteistejä ollenkaan. Myös pyhä kolminaisuus ja Jeesus sekä Maria ynnä muut enkelit ja pyhimykset, Pyhää Henkeä unohtamatta, viittaavat polyteismin suuntaan. Joka tapauksessa kristityt ainakin luulevat tai uskovat uskovansa vain yhteen jumalaan, Jumalaan, joka siis on heidän älykäs suunnittelijansa. Todellisuudessa älykäs suunnittelija on heidän luomuksensa.





Relativismi Vastaan Empiria
Dawkins kumoaa käsityksen yliluonnollisesta maailmankaikkeuden ja elämän luojasta vastaansanomattomasti. Uskovaiset tietenkin jatkavat uskomistaan, mittavista todisteista ja rationaalisista argumenteista huolimatta. Juuri usko Jumalaan saa heidät kannattamaan jotain niin absurdia ja järjetöntä kuin älykäs suunnittelu. Argumentteja kreationisteilla ei ole, vain pelkkää tieteenfilosofista saivartelua ja olkiukkojen mätkimistä. Erityisesti Puolimatka kunnostautuu filosofisessa jargonissa ja nimien pudottelussa. Hän on tieto-opillinen relativisti, subjektivisti ja sisäisesti ristiriitainen. On kuvaavaa, etteivät relativistit edes ymmärrä olevansa sisäisesti täysin epäjohdonmukaisia.
Jumaluskon tuominen tieteeseen ei ole uutta. Erityisesti humanistisissa tieteissä spekulaatio on sallittua, itse asiassa toivottua. Ajattelu ei edisty ilman rohkeita avauksia. Myöskään tiede ei edisty ilman uusia hypoteeseja ja teorioita. Dawkinsin esittelemässä kahdessa merkityksessä hypoteesi on alustava teoria, oletus, ja juuri tätä kreationistit retoriikassaan hyödyntävät – kun luonnontieteilijät puhuvat teoriasta vahvassa merkityksessä, kuten heliosentrisestä eli aurinkokeskeisestä tai evoluutioteoriasta, he puhuvat aina tosiasiasta. Kreationistit sen sijaan yleistävät oletuksen, heikon teorian, koskemaan kaikkia tieteellisiä teorioita. Ainoa, mikä heille on varmaa, on luojajumalan vaikutus tapahtumiin, lajien luominen valmiina.
Tässäkin on hämmentävää epäjohdonmukaisuutta. Jos älykäs suunnittelija on luonut lajit valmiina, miksi lähes kaikki nykykreationistit hyväksyvät mikroevoluution eli lajin vähittäisen muutoksen? Siksi, että todisteet ovat vastaansanomattomat. Kuitenkin makroevoluutio, lajien muuttuminen uusiksi lajeiksi, juuri kuten Darwin oletti ja osoitti, edellyttää mikroevoluutiota. On toki selvää, että kreationistit eivät usko makroevoluutioon, koska sen tukena ei ole samanlaista välitöntä evidenssiä kuin mikroevoluutiolle. Paljain silmin ei voi nähdä lajin muuttuvan toiseksi eikä kreationistien mukaan edes lajien välimuotoja. Tässä he ovat väärässä.
Jokainen nykyisin olemassa oleva laji on välimuoto. Lajit kehittyvät jatkuvasti ja juuri tätä on mikroevoluutio. Ylipäätään evoluution jakaminen mikro- ja makroevoluutioon on käytössä vain kreationistien joukossa. Erilaiset valintapaineet muokkaavat lajeja eri ympäristöissä ja näin syntyy muunnoksia, rotuja sekä vähitellen myös uusia lajeja. Näistä vain viimeisen askeleen, makroevoluution, kreationistit kieltävät. Tämä on äärimmäisen epäjohdonmukaista ja älyllisesti epärehellistä.
Kielto johtuu siitä, että kreationistit uskovat luojajumalaan. Myös koko ”lajin” määritelmä on hyvin joustava ja tulkinnanvarainen; lajirajat ovat ihmisen itsensä määrittelemiä. Koska Raamatussa ja Koraanissa sanotaan, että Jumala (eli muslimien Allah) loi elämän ja lajit, asian on oltava niin. Tieteestä ja sen tukena olevista todisteista huolimatta näihin muinaisten taikauskoisten paimentolaisheimojen sepitteisiin uskotaan. Itse asiassa on masentavaa, että jopa tieteellisen koulutuksen saanut henkilö – paraatiesimerkkinä Tapio Puolimatka – on niin jumiutunut uskoonsa, ettei kykene pitämään sitä erillään tieteellisistä faktoista ja tieteen metodiikasta. Usko ei ole järjen vaan tunteen asia. Tunteet eivät ole hyväksyttävä tapa puolustella tieteellisiä väitteitä, siksi uskovien täytyy turvautua leimakirveisiin, linssin viilaukseen, itsepetokseen ja valehteluun. Heidän retoriikkansa on propagandaa, joka valitettavasti uppoaa herkkäuskoisiin tietämättömiin yksilöihin kuten mikä tahansa muukin huuhaa.
Luonnontiede siis perustuu väitteiden todistamiseen, empiriaan. Havainnot voivat tukea teorioita ja hypoteeseja. Kreationistit väittävät havaintojensa tukevan teoriaa älykkäästä suunnittelijasta. Dawkins osoittaa, että oikeasti havainnot tukevat pikemminkin oletusta älyvapaasta suunnittelijasta. Niin huonosti suunniteltuja eliöitä kuin maapallolla tapaamme ei pitäisi löytyä, jos suunnittelija todella olisi älykäs.
Toki jo termi ”älykkyys” on pahamaineisen vaikea määritellä. Kreationisteilta pitäisikin kysyä, mikä on älykkään suunnittelijan vähimmäisälykkyysosamäärä ja miten he ovat mitanneet sen. Eliöitä tarkkailemalla suunnittelijan älykkyysosamäärää on mahdoton päätellä. Mutta niitä tarkkailemalla tyhmempikin tajuaa, ettei niitä ole voinut suunnitella mikään älykäs olento. Virheitä, pahoja suunnitteluvirheitä, on yksinkertaisesti liikaa.







Havaintoesimerkkejä Tehoamattomana Vastalääkkeenä Uskolle
Dawkins ei säästele paukkuja. Tekijä pommittaa lukijaa hengästymiseen asti lukemattomilla evoluution todisteilla, jotka älyllisesti rehelliselle, älykkäälle tai tyhmemmällekin lukijalle eivät jätä mitään epäselväksi. Vain uskovainen, joka uskonsa tähden joutuu lakaisemaan järjen, rationaalisen argumentaation ja selkeät todisteet maton alle, saivartelee ja vääristelee. Uskovainen kreationisti ei ole järkiargumentein vakuutettavissa, koska usko ei ole järjen vaan tunteen asia.
Dawkinsin todistusaineistossa on paljon havaintoesimerkkejä sekä evoluutiosta että älyvapaasta suunnittelusta. Molemmat tietenkin todistavat kreationismin luojajumalan yksiselitteisen virheelliseksi, mutta tästä uskovaiset eivät tosiaan välitä, jos ovat kreationisteja. Onneksi suurin osa uskovaisista, ainakin kristityistä, on sen verran järkevää, älykästä ja sivistynyttä väkeä, että he osaavat pitää tieteen ja uskonnon erillään. Kreationistit puolestaan haluavat käytännössä tuhota koko tieteen metodiikan ja sen myötä tieteen uskottavuuden tuomalla luojajumalansa yliopistoille asioiden selitykseksi.
Mutta kuten jo skottifilosofi David Hume 1700luvulla havaintoesimerkein osoitti, oletus älykkäästä suunnittelijasta ei selitä mitään. Päinvastoin. Nyt meidän pitää selittää älykäs suunnittelija. Mistä se on tullut, millainen se on, missä se on ja miten se vaikuttaa maapallolla sekä maailmakaikkeudessa. Näihin kysymyksiin kreationistit eivät pysty vastaamaan.
Tapio Puolimatkan väite siitä, että kristillinen maailmankuva on tieteen taustalla ja välttämätöntä tieteelle, ei kestä päivänvaloa. Vaikka kristillinen usko toimisi tieteen tekijän tai filosofin inspiraation lähteenä, pitää väitteet tieteessä pystyä perustelemaan johdonmukaisesti, ja mikäli kyse on todellisuutta koskevista väitteistä, pitää ne myös pystyä todistamaan empiirisesti. Jos Puolimatka väittää, että Jumala on maailmankaikkeuden, elämän ja luonnonlakien taustalla, edelleen aktiivisesti vaikuttamassa luomiinsa prosesseihin, jää väite emotionaaliseksi sanahelinäksi, mikäli Puolimatka ei kykene empiirisesti ja objektiivisesti todistamaan väitettään.
Vetoaminen henkilökohtaiseen kokemukseen tai uskoon ei tietenkään kelpaa; muutoinhan kuka tahansa voisi millä tahansa henkilökohtaisella kokemuksella tai uskolla esimerkiksi Madderakkaan, Odiniin tahi Baaliin oikeuttaa väitteensä, jonka mukaan nämä taruolennot ovat älykkäitä suunnittelijoita ja edelleen ohjailevat prosesseja ja professoreja olevaisuuden taustalta käsin. Kuten lukija huomaa, kun vaihtaa jumalan nimen, väitteen naurettavuus paljastuu.
Puolimatka osoittaa tässä lehdessä arvioidussa viimeisimmässä huuhaakirjassaan, että hän on lukenut myös Dawkinsin uusimman teoksen. Mutta Puolimatka ei kreationistina yksinkertaisesti kykene nielemään Dawkinsin äärimmäisen tuhtia ja terveellistä kattausta, vaan ohittaa evoluution puolesta löydetyn massiivisen evidenssin parilla retorisella silmänkääntötempulla. Puolimatka tietenkin leimaa naturalistit uskovaisiksi. Luonnontiedekin on vain uskonto, ajattelee Puolimatka ja saarnaa kristillistä ilosanomaansa viittaamalla iänikuisiin Ernst Haeckelin alkiopiirroksiin sekä muihin kreationistien lempilapsuksiin.
Kimmo Pietiläisen käännös on erinomainen, lisäksi teoksesta löytyy neljä upeaa värikuvaliitettä. Elämän ihmeet saavat ansaitsemansa selityksen, joka ei tippaakaan vähennä elämän ihmeellisyyttä ja kauneutta, päinvastoin. Kun evoluutioteorian nerokkuus paljastuu todisteiden ja havaintoesimerkkien myötä, elämän monimuotoisuus ja rikkaus ovat entistä arvokkaampia. Niitä kelpaa ihailla läheltä ja kaukaa, kirjoista, kuvista sekä lähietäisyydeltä elävässä elämässä.
Illuusio suunnittelusta on miljardien vuosien evoluution tulos; vähittäisten muunnosten, periytymisen ja valikoitumisen seuraus. Toisin kuin kreationistit esittävät, evoluutioteoria ei perustu sattumaan, vaan vähittäisiin parannuksiin. Lajit sopeutuvat vähitellen uusiin ympäristöihin ja luonnonvalinta muokkaa vanhoista lajeista uusia. Fossiilit todistavat tämän vailla epäilyksen häivää.
Kreationistien mukaan välimuotoja ei ole koskaan löytynyt. Todellisuudessa niitä on löytynyt hämmästyttävän paljon siihen nähden, kuinka pitkä aika lajisukupuutoista on kulunut ja kuinka alttiita erilaisille luonnonilmiöille hauraat fossiilit ovat.








Jussi K. Niemelä


Uskonnollisen ytimessä mysteerin tyhjyys on


Kari Enqvist: Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat (WSOY 2009).
Sokrates-palkittu teoksen. Niin paljon tarkoituksesta tai – tai todellisuutta kosmologian professori Kari Enqvist
sivuja on tuhlattu joutavaan tarkoituksettomuudesta. Enqvist sen ytimestä.
Luonnontiede selittää maailman ja merkitykset luomme me, ihmiset. Joillekin merkitykset ovat mystiikkaa; kaiken takaa pitäisi aina löytää jotain suurempaa ja ihmeellisempää. Kari Enqvist osoittaa, miten tällaiset haaveet ovat tuulen tupia, itsepetosta, hybristä. Ihmisen pitäisi oppia nöyryyttä ja Enqvistin mukaan sitä oppii parhaiten olemalla älyllisesti rehellinen, totuutta kunnioittava. Uskonnot usein korostavat nöyryyttä, mutta ovatko ne oikeasti hyviä väyliä elämän tarkoituksen ja nöyryyden löytämiseen?
Tekijä etenee yksityisestä yleiseen ja kirjoittaa vanhemmistaan varsin avoimesti. Sekä äidin että isän koskettavat ja traagiset tarinat saavat kaikessa sattumanvaraisuudessaan Enqvistin käsissä elämää suuremman merkityksen. Vaikka professori usein korostaa kaiken tarkoituksettomuutta ja maailmankaikkeuden lakien väistämättömyyttä, hänen sanoistaan saa lohtua myös ihminen, joka kaipaa elämän perimmäisten kysymysten pohdiskelua.
on kirjoittanut merkittävän valesyvälliseen jaaritteluun elämän sijaan tarttuu härkää sarvista
Epävarmuus ja sattumanvaraisuus voivat kääntyä voimavaraksi, mikäli uskaltaa katsoa todellisuutta suoraan silmiin. Enqvist ei elättele minkäänlaista sankariromantiikkaa, päinvastoin, mutta yhdessä kohdassa hän paljastaa oman käsityksensä rohkeudesta ja varsinkin kirjan lopussa osoittautuu lähestulkoon perinteiseksi romantikoksi.
Enqvist päätyy pohdintansa lopuksi rakkauteen, rakkauden tärkeyden korostamiseen. Siihen on hyvä päätyä ja olisikin toivottavaa, että myös uskonnolliset fanaatikot edes joskus päätyisivät siihen. Mutta Jumalan fanaattisesta rakastamisesta on pitkä matka ihmiskunnan rakastamiseen ja tästä on ihmiskunnan historiassa karmaisevia esimerkkejä. Tekijä esittää niistä joitakin, sattuvin reunahuomautuksin.
Mielenkiintoista oli huomata Enqvistin päätyneen uskonnon ymmärtämisyrityksissään samaan

Sksssssssssssekkkkkkkkkkkpeetikikkokkitppeetikkkkkkkiiittttpppeeeekkkkkkkkk O O O O O O O 2/22/0210110222////222222//20001110 0 0

Väärinymmärretty Uskonto

tulokseen kuin itse muutama vuosi sitten päädyin ja vieläpä saman teoksen luettuamme. Kyse on uskontotieteilijä Pascal Boyerin teoksesta ”Ja ihminen loi jumalat – Miten uskonto selitetään” (suom. Tiina Arppe, WSOY 2007). Uskontoa ei pidä ottaa ideologiana, oppirakennelmana. Uskonto ja uskonnollinen usko on tunteen, ei järjen, asia. Uskovaa ei minkäänlainen rationaalinen argumentaatio voi vakuuttaa, koska uskossa ei ole kyse rationaalisuudesta saati argumentaatiosta.
Aiemmin professori oli ajatellut uskontoa ideologiana ja arvostellut sekä yrittänyt ymmärtää sitä sellaisena. Mutta Boyerin myötä lähestymiskulma muuttui. Tämä avaa Enqvistin pohdinnoille aivan uusia näköaloja. Hän tunnustaa, ettei ymmärrä uskontoa ja uskonnollisen uskon luonnetta. Sitä onkin uskonnottoman todella vaikea, jopa mahdoton, yrittää ymmärtää. Uskovat puhuvat mysteereistä, Jumalasta kaiken takana. Enqvistille nämä puheet ovat vailla mieltä ja merkitystä.
Muistelen huvittuneena professorin vastausta Skepsis ry:n kevään luentotilaisuudessa, kun eräs yleisön joukosta kysyi häneltä äärettömyydestä ja muistaakseni eräs toinen tyhjiöstä. Enqvist vastasi diplomaattisesti, ettei moisissa kysymyksissä lopulta kysytä mitään mielenkiintoista. Kysymyksiä ei ilmeisesti sen enempää mietitty, vaan niissä haluttiin ainoastaan haastaa professori perinteisen filosofian tapaan kyseenalaistamalla faktat tai itsestäänselvyydet. Mutta käsite ”ääretön tyhjiö” on tietenkin yhtä mahdoton määriteltäväksi kuin käsite ”jumala”. Siksi sellaisesta puhuminen tai sellaisen pohtiminen on ajan haaskausta.
Uskonto ei haasta pohtimaan, uskonto ja siihen liittyvä usko pakenevat mystiikkaan. Tämä on Enqvistin keskeinen viesti. Tekijä väittää olevansa uskonnoton, ei ateisti, mutta samalla hän kyllä tukee ateisteja tahtomattaan ja on määritelmän mukaan ateisti itsekin; ei-teisti, ihminen, joka ei usko teismiin, Jumalan olemassaoloon. Enqvist haluaa esiintyä välinpitämättömänä, mutta on vaikea uskoa, ettei uskonto miestä kiinnosta, kun hän kirjoittaa siitä kokonaisen kirjan. Tekijää ei kuitenkaan näytä uskontojen oppisisältö kiinnostavan, oletettavasti edellä mainitusta syystä. Sen sijaan hän tarkastelee uskontoja psykologisesti ja meemiteoreettisesti. Tämän tarkastelun uskovainen varmasti kokee loukkaavaksi, koska professori vertaa uskonnollista uskoa skitsofreniaan ja mielen virukseen. Samalla hän kritisoi voimakkaasti lapsikastetta ja ylipäätään uskonnollista indoktrinaatiota.
Nähdäkseni Enqvist on oikeassa siinä, että ilman lapsuudessa tapahtuvaa uskomusten siirtämistä vanhemmilta suoraan jälkeläisille uskonnolliset uskomukset eivät säilyisi. Tämä seuraa suoraan Boyerin ja muiden kognitiivisten uskontieteilijöiden löydöistä. Meemit – tai mentaaliset representaatiot – pitää siirtää aivoista toisiin ja uskovaiset tietävät, että tehokkainta siirtyminen on siinä iässä, kun ihminen ei vielä kykene kriittiseen ajatteluun. Auktoriteettiasemaa hyväksi käyttämällä aikuiset saavat helposti lapset uskomaan satuja, joita he totena lapsilleen kertovat, itsekin kyseisiin satuihin uskoen.
Tässä on myös avain siihen ahdistukseen, joka uskonnon taustalla usein on. Enqvist on tutkinut teologien ja piispojen sanojen asemasta ”Vantaan Laurin” nettisivuja ja löytänyt myös radion aamuhartauksista ja jumalanpalveluksista uskonnollista arkisemantiikkaa. Näin hän ottaa uskonnon sellaisena kuin tavalliset ihmiset sen arjessaan kokevat. Piispojen ja teologien saivartelut voidaan siis huoletta ohittaa. Erityisesti Enqvistiä närästää tapauskovaisten älyllinen itsepetos, jossa tieteen metodi sekä tulokset hyväksytään, mutta samaan aikaan toivotaan, että Jumala olisi olemassa. Tekijä ei ymmärrä tällaista toivetta ja siihen liittyvää älyllistä epärehellisyyttä.
Mutta tekijä ei myöskään vie ajatustaan aivan loppuun asti. Koska mielen evolutiivisesti kehittynyt arkkitehtuuri mahdollistaa ja edistää uskonnollisen uskon takertumista tajuntaan sekä vielä panssaroi sen voimakkaiden emootioiden suojiin, en näe kovin outona sitä, että tapauskovainen, joka on tieteellisesti oppinut ja älyllisesti orientoitunut, pakenee uskonsa irrationaalisuutta viimeiseen oljenkorteen, haaveiluun. Määritelmän mukaan tällainen ihminen ei edes ole uskova, vaan pikemminkin agnostikko. Mutta jotenkin hänen epätietoisuutensa saa hänet ajattelemaan maailmankaikkeutta ja elämää sen verran sumeasti ja pehmeästi, että kokonaisuus jättää Jumalan mentävän aukon. Aukko on äärettömän tyhjyyden kokoinen, vailla mieltä ja merkitystä. Sinne sopii projisoida omat haaveensa, pelkonsa ja toiveensa, toisin sanoen luoda ikioma jumalarepresentaatio.
Teologien ja piispojen harrastama käsiteakrobatia onkin paras todiste jatkuvan luomisen puolesta; ihminen luo jumalansa aina uudestaan ja uudestaan. Tosiasioiden edessä jumala pitää aina määritellä uudestaan, hänet pitää siirtää uuteen aukkoon. Prosessi on päättymätön, mystiikkaa on näet mahdoton kumota järkiargumentein.
Mainittu mekanismi selittää sen, miksi jumalaan uskovaa ei turhaan pidä ahdistella kyseenalaistamalla hänen emotionaalisesti suojatut uskomuksensa. Enqvist ei vaikuta ymmärtävän, miksi uskonnollisia uskomuksia ei saisi epäillä kuten mitä tahansa muita uskomuksia. Mutta juuri edellä kuvatut tosiasiat tekevät uskonnollisista uskomuksista erityisiä ja siksi voimakas hyökkäys uskovaisen vakaumusta vastaan kääntyy usein tarkoitustaan vastaan. Sen asemesta, että uskovainen kääntyisi uskonnottomaksi, uskovainen reagoi takertumalla entistä voimakkaammin ikiomaan jumalarepresentaatioonsa ja toisinaan hyökkäys ajaa uskovaisen fundamentalismiin. Hänen uskonsa puolustautuu ja piikit nousevat pystyyn. Tästä on varoittavia esimerkkejä varmasti jokaisen kiihkoateistin elämässä. Ja toki myös ateismi voi olla fanaattista ja valitettavan usein onkin. Silloin se ei mitenkään eroa uskonnollisesta fundamentalismista. Enqvist ei ole fanaattinen missään mielessä, mutta se ei liene uutinen kenellekään miehen kirjoja lukeneelle tai hänen luentojaan kuunnelleille.
Tyhjyys joka ei täyty Enqvistin analyysi uskonnollisuudesta on mielestäni oikea ja ei häneltä ainakaan empatiaa puutu. Tietenkin uskovaisten mielestä moinen syväluotaus varmasti on pahinta inhimillistä hybristä, kun professori kehtaa armotta ruotia elämän tarkoitusta ja syviä mysteereitä luonnontieteellisesti ja rationaalisesti. Mutta olen aivan samaa mieltä siitä, että mysteerien takaa löytyy lopulta pelkkää tyhjyyttä. Siksi uskovaiset ovat niin emotionaalisia uskossaan. He taitavat lopulta itsekin syvällä sisimmässään ymmärtää, että uskossa on kyse pelkästä uskosta, epävarmuudesta.
Toki jumalaan uskovalla voi olla voimakaskin tunne mainitun mielikuvitusolennon olemassaolosta, mutta kyseinen tunne ei kelpaa todistukseksi mistään. Tyhjyys ei täyty, vaikka niin moni sitä semantiikalla ja retoriikalla yrittää täyttää. Kunnioitan joviaalin sekä sivistyneen uskovaisen tunnetta, koska sen hyökkäävä kyseenalaistaminen aiheuttaa ahdistusreaktion ja on muutenkin karkeaa käytöstä. Sen sijaan en ole valmis kunnioittamaan niitä, jotka uhkaavat tappaa vaikkapa profeetta Muhammadin pilakuvan piirtäneen tai Allahia tai profeettaa arvostelleen ihmisen. En myöskään kunnioita pätkääkään paavin kristillistä vakaumusta, jonka suojista hän hyssyttelee katolisen kirkon kätköissä vuosikausia harjoitettua pedofiliaa. Fanaatikkoja ja ryökäleitä ei pidä heidän uskomustensa takia suvaita, koska se olisi suvaitsevaisuuden itsemurha. Rikolliset kuuluvat maallisten tuomioistuinten tuomittaviksi, koska taivaallisia ei ole olemassakaan.
Tekijää ärsyttää myös uskovien lähetyssaarnaaminen ja erityisesti terrori. Ketäpä rationaalista ihmistä ei ärsyttäisi. On hienoa lukea terävää kritiikkiä islamistiterrorista, jota usein näkee vähäteltävän varsinkin ansioituneempien tiedekirjoittajien teksteissä. Enqvist uskaltaa kirjoittaa asiasta suoraan ja tiukasti. Kuten Sam Harris, Christopher Hitchens ja erityisesti Richard Dawkins, myös Enqvist näkee ongelman syyn olevan nimenomaan uskonnollisessa uskossa. Se saa nuoret miehet lentämään lentokoneilla päin pilvenpiirtäjiä ja räjäyttämään itsensä aamuruuhkassa metrossa tai junassa. Toki muitakin tekijöitä on, mutta juuri usko Allahiin on keskeinen selittäjä. On turha selitellä, että ”tämä ei ole oikeaa islamia”, koska Enqvistin mukaan uskontoa on kaikki sen nimissä tehdyt teot.
Onkin toivoton tehtävä yrittää teologisesti saivarrella, mikä on oikeaa uskontoa ja mikä ei, koska mitään lopullista totuutta ei mihinkään tunteenomaiseen, epämääräiseen rautakaudelta periytyvään uskomusjärjestelmään yksinkertaisesti voi sisältyä. Tyhjyyden ympärille on rakennettu valtavia spekulaatiomuureja juuri siksi, ettei niiden takana ole yhtään mitään. Siksi uskovaista usein ahdistaa ja hänen elämältään tuntuu puuttuvan merkitys. Jumala on pitänyt luoda helpottamaan tätä ahdistusta, mutta kuten Enqvist, minäkään en mitenkään saata ymmärtää, kuinka rautakaudella vaikuttaneiden juutalaisten keksimään mielikuvitusolentoon uskominen voisi aidosti lohduttaa nykyajan ihmistä.
Olen taipuvainen yhtymään professoriin ja korostamaan elämän ainutkertaisuutta sekä rakkauden merkitystä. Kun uskovaiset kaupittelevat kuolemanjälkeistä elämää ja taivaspaikkoja, uskonnoton haluaa kertoa elämän ainutlaatuisuudesta ja sen hyvin elämisen tärkeydestä. Tosin tämä on nykyään myös luterilaisuuden valtavirtaa, ainakin mikäli piispoja ja pappeja on uskominen. Mutta kuten jokainen tietää, pappi valehtelee ja/tai satuilee ammatikseen. Yksikään aidosti oppinut teologi ei usko Raamatun sepitteisiin tai evankeliumien kertomuksiin. Jokainen teologi tietää, että Jeesus ei syntynyt tallissa Betlehemissä vuonna 0, jos syntyi ollenkaan, yhtään missään. Ja jos syntyi, ei syntynyt ainakaan tallissa Betlehemissä vuonna 0. Silti kyseistä fiktiota vuodesta toiseen saarnataan kirkoissa, päiväkodeissa, kouluissa ja aamuhartauksissa. Tapauskovaiselle se on ehkä perinnettä, mutta keskivertouskovaiselle totta. Karmeaa petosta ja itsepetosta. Valhe. Huijausta.





Sksepetpppppppikiiiiiiiiiiikkkkkokkkkkkkkkkkkkkkkkkitpeekkptikkkkkkkkittttttppppptttttttttpppeeeeeeeeekkkkkkksssskksssss O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O 2/22010102/ 2/202222210001110222///////////////222222 0 0 0 0





Ssssssssssskkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkeeeeeeeeeeppppppttttttiiiiiiikkkkkkkkkkkko O O O O O O O 2/22010110002222//222222////011102/ 0 0




Totuus On Uskoa Vahvempi
Tekijä kirjoittaa (s. 116): ”… totuus on jotakin, jota voidaan koetella vain rationaalisessa maailmassa. Totuus ei ole sama asia kuin mielipide, vaikka näitäkin joskus valitettavasti näkee synonyymeinä käytettävän. Tuskin millään muulla hokemalla on niin paljon yritetty peitellä latteiden ajatelmien kompostoimaa löyhkää kuin ‘toisenlaisella totuudella’.”
Tämä on skeptikolle herkkua. Totuusrelativismi jyllää nykyään kaikkialla ja erityisesti uskontoa yritetään toistuvasti puolustella relativismilla. ”Uskonto on kielipeli eikä uskonto ole ristiriidassa tieteen kanssa.” Roskaa. Aina kun uskonnon nimissä esitetään tosimaailmaa koskeva väite, se tulee tieteen alueelle. Jos uskovainen, esimerkiksi Tapio Puolimatka, väittää, että Jumala vaikuttaa jotenkin todellisuuteen ja maailmankaikkeuteen, hänen tulee kyetä todistamaan väite. Muuten se on pelkkää sanahelinää. Ja kuten me kaikki tiedämme, se on pelkkää sanahelinää. Usko on tunne rinta-alassa, värisevä sydämen lepatus pimeässä huoneessa, ”henkinen vakuutuslaitos”, kuten filosofi Eino Kaila asian on ilmaissut.
Enqvist lähestyy totuutta varsin inhorealistisesti, osoittamalla sattuman merkityksen kohtalokkaissa tapahtumissa II maailmansodan aikaan Japanissa. Tekijä kuvaa ensimmäisten ydinpommien pudottamista ja selittää samalla ydinräjähdykset fysiikan näkökulmasta. Kaikessa yksityiskohtaisessa kauheudessaan teksti on paikoitellen lähes runollisen kaunista. Jumalaa ei näy missään eikä uskovainen Jumalaa kauheuksissa halua nähdäkään. Tämä on professorin karu viesti uskovaisille. Aasian tsunamissa piispa Eero Huovinen oli sanaton. Miten hyvä Jumala saattoi sallia sellaisen näytelmän?
Totuus on tietenkin yksinkertainen. Jumalaa ei ole muualla kuin Huovisen ja uskonsisarten sekä -veljien rintapielessä, tai tarkemmin sanoen aivoissa, meeminä, representaationa. Uskonnottomalle selitys on helppo, mannerlaattojen liikahdus ja siitä seurannut hyökyaalto. Tällaista vain tapahtuu eikä sitä tarvitse sen enempää ihmetellä. Uskovaista katastrofi epäilemättä ahdistaa enemmän kuin ateistia, koska uskovaisen tunne on ristiriidassa järjen kanssa. ”Tällaista nyt vain ei saisi tapahtua, koska Jumala rakastaa ihmiskuntaa.” Totuus on kuitenkin yksinkertainen – ja karu. Jumala ei rakasta ihmiskuntaa koska Jumalaa ei ole. Lause ”Jumala rakastaa ihmiskuntaa” on vailla mieltä. Tästä olen Enqvistin kanssa täysin samaa mieltä.



Skssssepeeetppppikiiiiiiiiiiiiikkkkkkkkkokkkkkkkkkkkkkkkkkitpekkeptikkkkkiiiittttpppppttttttpppeeeeeeekkkkkkksssskksss O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O 2/22010102/ 2/2022222222222222100001112//////////222222 0 0 0 0

Vakaumuksetta Paras?
Erityisen ilahtunut olen siitä, että Enqvist on lukenut J.M. Coetzeen mestariteoksen ”Elizabeth Costellon”. Kyseinen kaunokirjallinen tekele on oikeastaan sarja filosofia tutkielmia eri aiheista. Matemaatikon uran kirjallisuuden vuoksi jättänyt Coetzee syväluotaa muissakin teoksissaan ihmisyyttä ja todellisuutta, mutta erityisesti Elizabeth Costello on oikea ajatusten aarreaitta. Sieltä Enqvist on nostanut tarkasteluun vakaumukset ja niiden merkityksen ihmisyydelle.
Portit eivät aukene sille, joka on vailla vakaumuksia, toteaa kirjailijan alter ego Costello teoksessa. Mutta älyllinen rehellisyys ei mahdollista varmoja vakaumuksia. Kirjailija ja tieteilijä muistuttavat tässä Enqvistin mukaan toisiaan; molempien tulee kyetä objektiivisesti tarkkailemaan maailmaa ja ihmistä vailla lopullisesti ankkuroituja vakaumuksia. Jo Nietzsche korosti vakaumusten vaarallisuutta ja niiden vaalimiseen liittyvää älyllistä epärehellisyyttä. Uskonnollinen usko ja sen puute ovat molemmat vakaumuksellisia asioita. Ehkä tästä syystä professori ei halua esiintyä ateistina vaan uskonnottomana. Mutta vakaumus se on uskonnottomuuskin, voisi kyynikko veistellä. Ja vakaumus se on vakaumuksettomuuskin, voisi vieläkin koiramaisempi vakaumusten kyseenalaistaja nauraa.
Tässä piilee merkittävä idea. Tieteellinen totuus ei ole vakaumus, vaikka mysteerikauppiaat ja uskovaiset usein niin väittävät. ”Tiedekin on vain uskonto, ateismikin on uskonasia.” Tätä Tapio Puolimatka väsymättä saarnaa, teoksesta toiseen. Kumpikaan väite ei pidä paikkaansa. Enqvist osoittaa jälleen kerran, miten tieteellinen totuus eroaa uskonnollisesta tunteenomaisesta ”totuudesta”. Tieteellinen totuus ei ole subjektiivinen uskonasia, henkilökohtainen vakaumus, tunne sydänalassa. Tieteellinen totuus tiedetään usein monen desimaalin tarkkuudella. Maailmankaikkeuden mysteerit on jo pitkälti selvitetty, vaikka uskonto tietenkin haluaa kaupitella juuri mystiikkaa ja mysteereitä kaiken selityksen taustalla. Mutta Enqvist kysyy aiheellisesti, minkä taustalla ja miten. Kysymyksissä ei ole mitään järkeä, niiden takaa paljastuu tyhjyys.
Mutta onko vakaumuksettomuuden tavoittelu lopulta samaa ”horror vacui” -ajattelua kuin uskonto? Kun tekijä kirjan lopussa paljastaa arvostavansa rakkautta ja osoittaa syvää sekä empaattista henkilökohtaisen sielunelämän ymmärtämystä, hän mielestäni paljastaa myös joitakin vakaumuksiaan. Minusta luonnontieteilijän tai tieteellisesti asennoituneen ihmisen ei tarvitse vakaumuksiaan hävetä tai pitää niitä älyllisesti epärehellisenä haihatteluna. Kyse lienee loppujen lopuksi persoonallisuudesta ja siitäkin Enqvist kirjoittaa erittäin nautittavasti.
Ihmisen minuuden ei senkään tarvitse olla sen suurempi mysteeri, ja juuri minuuden hauraus on kirjan keskeinen teema. Hauraallakin minällä voi olla vakaumuksia ja usein mitä hauraampi minä, sen vankkumattomammat vakaumukset. Ehkä tässä on Enqvistin tärkein viesti meille kaikille. Ymmärtämällä oman minuutensa koostumuksen ihminen voi kasvaa irti fanaattisuudesta ja fundamentalismista.
Professorin viimeisin teos, kruununa oivalliselle kirjasarjalle, ei aiheetta tuonut näiden muiden teosten ohella hänelle Skepsis ry:n Sokrates-palkintoa. Enqvist on heittänyt rohkeasti koko persoonallisuutensa peliin ja kirjoittanut mestariteoksen ihmisenä olemisesta. Toivottavasti myös uskovaiset ymmärtävät tämän. Kirja ei missään nimessä ole ensisijaisesti uskontokritiikki. Se on henkilökohtainen matka tuntemattomaan ja sen Enqvist tekee oivallisella tavalla meille kaikille tunnetuksi.






Skssssssssekkkkkptikkokkkkittppeeikkiiitttppppttkkkkk O O O 2/201011002//22222222102/2 0 0 0
Jussi K. Niemelä


Professori
ja vakaumus Jumalasta tieteenteon perustana


Tapio Puolimatka: Tiedekeskustelun avoimuuskoe (Kustannus Oy Uusi Tie, 2010).
Uudessa kirjassaan ”Tiedekeskustelun avoimuuskoe” Tapio Puolimatka julistautuu tieteen avoimuuden puolesta taistelevaksi ristiretkeläiseksi. Ristiretkellä tämä kasvatustieteen professori onkin, mutta hän ei taistele tieteen ja tieteenteon periaatteiden, vaan kristillisen maailmankatsomuksen ja sen leviämisen puolesta. Puolimatka nostaa kirjansa teesiksi väitteen, että ”koska tiede ei toimi ilman laajaalaisia olettamuksia, jokainen tieteentekijä joutuu tietoisesti tai tietämättään tekemään jonkin oletuksen Jumalasta tutkimusta tehdessään ja tosiasioita tulkitessaan”. Tosiasiassa Puolimatka ajaa kirjassaan ajatusta siitä, että tieteellisen tutkimuksen lähtökohdaksi sopii ajatus Jumalan olemassaolosta ja henkilökohtaisen vakaumuksen kautta saatu varmuus tästä.
Kasvatustieteilijä ja filosofi Tapio Puolimatka on muutaman vuoden sisällä onnistunut herättämään huolestunutta mutinaa sellaisten ihmisten keskuudessa, jotka uskovat, että tiedettä pitää tehdä uskonnollisista käsityksistä irrallaan ja että tieteellisiä tuloksia ei saa tulkita uskonnollisista lähtökohdista.
En tiedä, onko huoleen aihetta. Puolimatkan ajatukset ovat erittäin subjektiivisia, hänen omasta maailmankatsomuksestaan kumpuavia suljettuja näkemyksiä, jotka eivät missään nimessä kykene horjuttamaan tieteenteon periaatteita. Lisäksi hän sotii muun muassa evoluutioteoriaa ja ateismia vastaan moneen kertaan kuulluilla ja kumotuilla argumenteilla.
Huolestuttavaa on se, että Tapio Puolimatka esiintyy tieteen ja tiedemaailman nimissä: hän on kasvatuksen teorian ja tradition professori Jyväskylän yliopistossa sekä käytännöllisen filosofian dosentti Helsingin yliopistossa, ja näitä titteleitä hän myös ahkerasti käyttää kirjoitustensa yhteydessä. Akateemiset tittelit tuovat uskottavuutta ja auktoriteettia, vaikka esitetyt ajatukset olisivat käytännössä vain kirjoittajansa oman maailmankatsomuksen esittelyä ja soveltamista aloille, joista kirjoittajalla ei ole juuri lainkaan tietoa. Jyväskylän suunnalta on kantautunut tietoa, että professori Puolimatkan vahvasti uskonnollinen maailmankatsomus myös näkyy hänen opetuksessaan.
Skepsis ry:n sisällä ja ulkopuolella käydään jatkuvasti keskustelua siitä, kuinka vahvasti yhdistyksen tulisi ottaa kantaa uskonnollisiin näkemyksiin. Tapio Puolimatkalla on annettavaa tähän keskusteluun: Skepsiksen tulee ehdottomasti puuttua uskonnollisiin näkemyksiin, jos niillä yritetään Puolimatkan tavoin vaikuttaa tieteen metodeihin ja sisimpään olemukseen.
Toisaalta puuttumista ei ehkä voi toteuttaa kiistelemällä suoraan esimerkiksi juuri Puolimatkan kanssa. Hänen esittämissään ajatuksissa on ennen kaikkea kyse hänen henkilökohtaisesta, ilmeisesti erittäin syvästä uskonnollisesta vakaumuksestaan. Keskustelu Puolimatkan kanssa ei tule koskaan edistymään, niin kaukana hänen henkilökohtainen vakaumuksena on tieteellisestä maailmankuvasta ja yleisesti hyväksytyistä tavoista tehdä tiedettä. Siksi puuttuminen tulee tehdä instituutioiden tasolla ja tieteellisten käytäntöjen kautta.
Miten uskovainen tutkisi proteiineja?
Tiedekeskustelun avoimuuskoe on varustettu alaotsikolla ”Mitä tapahtuu, kun tunnettu teisti esittelee ateistifilosofin kriittisiä näkemyksiä valtakunnan suurimmassa lehdessä?” Tällä Puolimatka viittaa omaan kirjoitukseensa Helsingin Sanomissa, jossa hän Vieraskynä-palstalla marraskuussa 2008 arvosteli evoluutioteorian opettamista kouluissa otsikolla ”Evoluutioteoriaa on opetettava kriittisesti avoimella tavalla”. Tieteen avoimuus tarkoittaa Puolimatkalle sitä, että uskonnollisten näkemysten, käytännössä kristinuskon, tulisi päästä vaikuttamaan tieteen tekemiseen. Evoluution lisäksi Puolimatka soimaa kirjassaan muun muassa ateismia, naturalisteja, darvinismia ja uskonnottomia.
Kirjailijan näkemyksen mukaan ”naturalistiselle evoluutioteorialle on annettu horjumaton asema, ja se on tehty immuuniksi empiiriselle todistusaineistolle” ja ”koska evoluutioteoria esittää laaja-alaisia väitteitä prosesseista, joita ei voida suoranaisesti havaita, vastakkaisen todistusaineiston löytäminen ei ole mahdollista”. Väitteet ovat samoja, joita kreationistit ja ID-uskovaiset jatkuvasti esittävät. Evoluutio ei kuitenkaan ole biologiassa mikään kuuma peruna, jota ei saisi tutkia tai käsitellä. Evoluutiobiologia on varsin monimuotoinen ja elävä tieteenala, joka tuottaa jatkuvasti uusia tuloksia, korjaa aiempia vääriä käsityksiä tai vahvistaa oikeita. Evoluutioteoriassa ei ole sellaisia aukkoja, jotka paikkautuisivat älykkäällä suunnittelijalla tai muulla yliluonnollisella toimijalla.
Evoluutioteorian isää, Charles Darwinia Tapio Puolimatka sen sijaan jopa hieman puolustaa: ”Darwin ei kehittänyt teoriaansa sen oletuksen varassa, että luonnon älykäs suunnittelu olisi mahdottomuus. Hänen tarkoituksensa oli selittää, miten älykkäästi suunnitellulta vaikuttava luonto on saattanut syntyä ilman suunnittelijaa”. Tämän ajatuksen voin hyväksyäkin, sillä en tunne Darwinin ajatuksia tästä aiheesta kovin syvästi. Mutta Puolimatka tekee edellä olleesta varsin mielenkiintoisen päätelmän: ”Siksi evoluutioteorian ymmärtäminen edellyttää älykkään suunnitelman teorian tuntemista.” Ainakaan suomalaiset biologit eivät siis kirjailijan mukaan ymmärrä kunnolla evoluutioteoriaa, sillä suomalaisissa yliopistoissa biologian koulutusohjelmiin ei kuulu tuntiakaan älykkään suunnittelun teorian opetusta. Puolimatkalle sopivampi auktoriteetti biologian alalla onkin ollut tekstissä siteerattu ja kiitetty lääkäri Pekka Reinikainen, tunnettu kreationisti. Muista tunnetuista suomalaisista kreationisteista tulee kirjassa mainituksi ja mainostetuksi Matti Leisola.
Tapio Puolimatka kohdistaa ”avoimuuskritiikkinsä” käsittääkseni koko tieteen kenttään, tai ainakaan hän ei erittele tieteenaloja, joihin haluaisi avoimuuttaan iskostaa. Olisin halunnut kirjaan esimerkkejä, miten tutkija käytännön työssä ottaisi kantaa Jumalan olemassaoloon. Itse esimerkiksi tein väitöstutkimukseni MLH1-geenin sekvenssistä löytyneiden mutaatioiden vaikutuksesta syntyvän MLH1proteiinin toimintakykyyn. En osaa ajatella, mitä olisin tehnyt toisin, jos tutkimuksen teon aikaan olisin uskonut Jumalaan yhtä syvästi kuin Puolimatka tai millä tavalla vakaumukseni olisi näkynyt esimerkiksi tutkimuksesta julkaistuissa artikkeleissa.
Riittäisikö vakaumus Jumalasta tieteenteon perustaksi?
Laajemmin tulkittuna Puolimatkan kirjassaan esille nostama kysymys tieteentekijän uskonnollisten käsitysten olennaisuudesta olisi hyvinkin mielenkiintoinen: kuinka paljon tieteentekijän maailmankuva vaikuttaa hänen tutkimuksensa lähtökohtiin, kysymyksenasetteluun ja päätelmiin? Tätä aihetta Puolimatka ei kuitenkaan todellisuudessa käsittele, vaikka siitä voisi tehdä laajankin, tieteellisesti pätevän ja Puolimatkan omaan oppiaineeseen varsin hyvin soveltuvan tutkimuksen. Tieteellinen tutkimus ei kuitenkaan ilmeisesti ole professorin ominta agendaa.
Tosiasiassa teistiksi tunnustautuva kasvatustieteilijä ajaa kirjassaan ajatusta siitä, että ”tieteellisen tutkimuksen lähtökohdaksi voidaan perustellusti ottaa itsenäisesti, välittömän kokemuksen pohjalta omaksuttu vakaumus, että Jumala on olemassa. Tämän vakaumuksen pohjalta luonnon tosiasiat tulkitaan eri tavalla kuin jos lähtökohtana on vakaumus, ettei Jumalaa ole olemassa tai ettei hänestä voida tietää mitään”.
Ajatus on peräisin filosofi Thomas Nagelilta – Puolimatka tituleeraa häntä johdonmukaisesti ”ateistifilosofiksi” ikään kuin alleviivatakseen sitä, että tieteentekijän henkilökohtainen maailmankatsomus on ymmärryksen kannalta olennaista, tai ehkä sitä, että Nagelin ajatukset eivät ole uskovaisen hörhötyksiä.
”Välittömän kokemuksen pohjalta omaksuttu vakaumus” Jumalan olemassaolosta kelpaa Puolimatkan mielestä ilmeisesti minkä tahansa tieteellisen teorian pohjaksi – ”tieteellisen” toki lainausmerkeissä, koska tieteellisyys katoaisi nopeasti moisen perustan päältä. Esimerkiksi älykkään suunnittelun teorian lähtökohdaksi tällainen vakaumus on Puolimatkan mukaan riittävä.
Itse asiassa Tapio Puolimatka kirjoittaa ”monien aikamme tietoteoreetikkojen” olevan sitä mieltä, että on perusteltua ottaa tieteellisen tutkimuksen lähtökohdaksi ”välittömän kokemuksen tarjoama tieto Jumalasta”. En itse ole tietoteoreetikko enkä filosofi, mutta veikkaisin, että ne tietoteoreetikot, jotka tällaisen allekirjoittavat, eivät ole omalla alallaan kovinkaan arvostettuja. Nimiä Puolimatka ei juuri tarjoile.


Skssseptpppikiiikkkkkokkkitppeekktikkkkkkkkkkittttppppttttpeeeekksssskkkss O O O O O O O O O 2/2010102/2 2/202222100000000011100222////////222222222 0 0 0 0 0





Sssssssssskkkkkkkkkkkkkkkkkkkkeeeeeeeeeeeeeeepppppppppppttttttttttttiiiiiiiiiikkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkko O O O O O O O O O O O O O O 2/22010110000102/ 2/2021001111111000000222222///////222222222 0 0 0 0 0 0 0 0




Tarkoitushakuista Väärinymmärrystä
Tapio Puolimatka käyttää osan kirjasta Skepsis ry:ltä saamansa Huuhaa-palkinnon ja sen perustelujen pohtimiseen. Tai oikeastaan en löydä kirjasta mainintaa itse palkinnosta; Puolimatka viittaa palkinnon perusteluihin vain maininnalla ”Skepsis ry:n arvio kirjoistani”. Onko itse palkinto kuitenkin sen verran ikävä saavutus, ettei varsinaista mainintaa siitä ole laitettukaan kirjaan?
Tapa, jolla kirjailija pyrkii osoittamaan palkinnon perustelut epäpäteviksi, on hyvä tiivistys siitä, millainen rotko hänen kaltaistensa ja esimerkiksi Huuhaa-palkinnosta päättäneen Skepsiksin hallituksen välillä on. Skepsiksen hallitukselle kristittyjen Jumala on yhtä yliluonnollinen taho kuin poltergeistit. Puolimatka sen sijaan ei suostu näkemään Jumalaa osana yliluonnollisten olentojen jatkumoa, vaan ainoana mahdollisena selityksenä maailman ja elämän olemassaololle. Hän myös jatkuvasti, varmaankin tahallaan, sekoittaa uskonnollisen vakaumuksen tieteenteon motivoijana siihen, että tieteellisiä tuloksia pitäisi tulkita uskonnollisten näkemysten avulla: ”Luomisnäkemyksen kuvaaminen ’tiedon vastakohdaksi’ ja ’hyvin perusteltujen tieteellisten teorioiden vaihtoehdoksi’ ei tee oikeutta sille, että luomisnäkemys on tieteen historiassa johtanut modernin kokeellisen luonnontiedon syntyyn.”
Puolimatka vertaa älykkään suunnittelijan ongelmaa aiemminkin käytettyyn esimerkkiin Henry Fordista ja tämän kehittämästä polttomoottorista. Koska polttomoottorin toimintaperiaatteen voi ymmärtää ilman käsitystä Henry Fordista ja koska moottorin sisältä ei löydy jälkiä Fordista itsestään, myös maailmankaikkeus voisi olla yhden rakentajan kokoama, vaikka kaikkeudesta itsestään ei löytyisi rakentajasta jälkiä ja vaikka kaikkeuden toimintaa voisi ymmärtää ilman ymmärrystä sen rakentajasta.
Esimerkki on löysä analogia, jota ei voi jatkaa kovin pitkälle. Polttomoottoria tieteellisesti tutkimalla kävisi nopeasti selväksi, että se ei ole syntynyt itsestään esimerkiksi jonkin geologisen prosessin seurauksena, vaan sen on rakentanut tieteen tuntema kädellinen – olisipa tämä kädellinen ehkä yksilöitävissäkin Henry Fordiksi. Analogiat ovat Puolimatkan kaltaisten taitavien sanankäyttäjien helposti omaksuttavia sanaleikkejä, jotka harvoin tarjoavat mitään merkittäviä argumentteja.
On totta, että ”väite, jonka mukaan moottorin toimintaperiaatteiden ymmärtäminen tekee mahdottomaksi uskoa, että koskaan on ollut olemassa herra Fordia, joka alun perin rakensi moottorin, on epäpätevä”. Sen sijaan ”jos ei koskaan ollut herra Fordia, joka rakensi moottorin mekanismin, ei olisi olemassa mitään moottoriakaan, jota voisimme pyrkiä ymmärtämään” on Puolimatkan omasta uskonnollisesta todellisuudesta kumpuava merkityksetön kehäpäätelmä. Mutta mitä voi sanoa vastaan henkilölle, jonka mielestä ”Jumala ei ole luonnollisen todellisuuden vaihtoehto vaan luonnollisen todellisuuden Luoja ja ylläpitäjä” ja ”aineellisen maailman syiden ja seurausten suhteet ovat ilmausta Luojan älykkyydestä”?
Tapio Puolimatkalla on kyky esittää asiat itselleen sopivassa, tarkoitushakuisessa valossa. Vaikka hän syyttää muun muassa Skepsis ry:tä ”henkilöä vastaan hyökkäämisestä”, hän itse käyttää sujuvasti esimerkiksi yhden henkilön tapaa kritisoida sanomaansa mustamaalaamaan koko tieteellistä retoriikkaa. Puolimatka kertoo yksittäisen paneelikeskustelukumppaninsa (ehkä Markku Myllykankaan?) käyttäneen ilmaisuja ”täydellinen satutunti” ja ”hölynpölyä”, ja saa samalla itsensä kuulostamaan lähes vainotulta ja kohtuuttomasti pilkatulta rauhallisuuden ja selväjärkisyyden puolestapuhujalta. Hän myös kuvailee, kuinka paneelikeskustelun kuuntelijoille eivät riittäneet Kuopion yliopiston auditorion 250 paikkaa, koska väittely uskon ja tieteen suhteesta ”herätti niin suurta mielenkiintoa”. Mainitsematta jäi, että suurin osa kuuntelijoista oli Puolimatkan uskonveljiä, jotka huutelivat ”Halleluja!” mestarinsa puheenvuorojen aikana.
Puolimatka tarttuu hanakasti epäolennaisuuksiin tutkijoiden väittämissä. Biologit Katja Bargum ja Hanna Kokko kirjoittavat evoluutiokirjassaan ”Kutistuva turska ja muita evoluution ihmeitä” amatsonimolli-kaloista, jotka ovat käytännössä kaikki naaraita, ja lajin säilymiseksi naaraat parittelevat lähilajin koiraiden kanssa. Tämä siittiövarkaus vaikeuttaa lähilajin menestymistä, mikä taas johtaa amatsonimollien omankin kannan pienenemiseen. ”Onhan kerrassaan älytöntä, että laji näin rajoittaa esiintymisensä muiden mollien kanssa samoille alueille, kun täydellisen emansipoituneesta itsenäisyydestä ei puuttuisi kuin pienen yksilönkehityssignaalin muokkaaminen”, Bargum ja Kokko kirjoittavat ja käyttävät yksityiskohtaa argumenttina älykkään suunnittelun teoriaa vastaan. Puolimatka tarttuu epäolennaisuuteen: ”Tiedämmekö siis, ettei Jumalaa voi olla olemassa, koska hän ei amatsonimollien lisääntymistä suunnitellessaan ole toteuttanut yhtä länsimaisen yhteiskunnan keskeistä arvoa, täydellisen emansipoitunutta itsenäisyyttä?” Näin professori ja tieteentekijä tarttuu kansantajuisen tietokirjan värikkääksi tarkoitettuun kielikuvaan sen sijaan, että kävisi käsiksi argumentin ytimeen: siihen, miksi älykäs suunnittelija ei ole tehnyt amatsonimollien lisääntymistapaa sellaiseksi, ettei laji tuhoaisi itse itseltään elinmahdollisuutta.



Sksepeeeeetpppikiitttpiikkkkkkkokkkkkkkkitpeekkptikkkiittttpppekssssskkkkksss O O O O O O O O O 2/22010102/ 2/202222100010011111111000022//22//////2222 0 0 0 0 0 0





Ssssssskkkkkkkkkkkkkeeeeeeepppppppppptttttttttttiiiiiiiiiiikkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkko O O O O O O O O O O O O O O 2/2021010/2 2/202222222222100011111100000222//////////22222222222 0 0 0 0 0 0 0 0 0







Ei Ole Muita Jumalia, Eihän?
Tapio Puolimatka on kiitettävän selväsanainen kirjoittaja, hänen tekstiään on helppo lukea ja ajatuksia helppo seurata – niin vieraita kuin hänen päättelyketjunsa ajoittain ovatkin.
Kirjailijan tieteelliseen argumentaatioon pyrkivä ilmaisu lipsuu usein henkilökohtaisen uskontunnustuksen ja vakaumuksellisen opastuksen puolelle. ”Saadaksemme täsmällistä tietoa Jumalasta meidän on oltava Jumalan kanssa mahdollisimman suorassa vuorovaikutuksessa. (...) Jos haluamme tietoa Jumalan olemassaolon mahdollisuudesta, meidän täytyy olla avoimia sille, että Jumala ilmoittaa itsensä inhimillisen kielen välityksellä, ja jopa että Jumala tulee ihmiseksi”. Puolimatkan ilmoittamassa lähdekirjallisuudessa tieteelliset ja populaaritieteelliset kirjat vuorottelevat iloisesti teologisten tekstien ja katsomuksellisen tunnustuskirjallisuuden kanssa.
Esimerkiksi Skepsiksen taholla on kritisoitu Tapio Puolimatkaa siitä, että hän selittää kaikkeuden juuri kristittyjen Jumalalla – ei sotkan munalla, Manitolla, Allahilla tai Ahuramazdalla. Puolimatkalle Jumala onkin ainoa vaihtoehto, ja maailmankatsomustenkin vaihtoehdoiksi hän antaa vain teismin, ateismin ja agnostisismin.
Miten Puolimatka perustelee Jumala-keskeisyyttään? Näin: ”Se, että yliluonnollinen on otettava vakavasti, jos haluamme puhua Jumalasta, ei tarkoita, että avaisimme rajoittamattomien kummallisuuksien Pandoran laatikon. Mikä tahansa käsitys Jumalasta ei ole yhtä hyvin perusteltu. Jumalan täytyy olla sellainen, että hän voi olla selitys tarkasti hienosäädetylle ja mittasuhteiltaan valtavalle maailmankaikkeudelle. Ateistisen retoriikan suosikkijumalat ’suuri kurpitsa’ tai ’lentävä spagettihirviö’ eivät kelpaa tällaiseksi selitykseksi.” Todellisia perusteluja Puolimatka ei siten tarjoa. Uskovaiselle vain hänen oma jumalansa on oikea.
Tiedekeskustelun avoimuuskoe ei ole kannanotto tieteen avoimuudesta käytävään keskusteluun, vaan kirjoittajansa henkilökohtainen uskontunnustus. Tapio Puolimatka on syvästi uskova kristitty, jonka mielestä Jumala voi tulla ihmiseksi, kommunikoida ihmisen kanssa ja ainoana tarjota ihmiselämään moraalia, merkitystä ja pyhyyden tunnetta.
Kirjailija tarjoaa perusväittämästään ”tieteentekijä ei voi irtautua uskonnollisesta näkemyksestään” itse parhaan esimerkin. Kirjansa perusteella Tapio Puolimatka ei tosin ole tieteentekijä, vaan professorin mandaatilla esiintyvä evankelista.
JOKAINEN LÄÄKÄRI tietää, että uuden hoitomenetelmän tehokkuus ja mahdolliset sivuvaikutukset voidaan luotettavasti varmistaa vasta hyvin laajojen kliinisten tutkimusten avulla. Ja valitettavan usein tieteellinen rehellisyys pakottaa hänet kertomaan potilaalle, että sekä diagnoosiin että ehdotettuun hoitoon liittyy tiettyä epävarmuutta. Tällaista nöyryyttä vaihtoehtolääketieteen edustajat eivät tunne – he tietävät hyvin, että ainakin lyhyellä tähtäimellä varaukseton varmuus on myyntivaltti verrattuna tietämättömyyden tunnustamiseen.
HÉLÈNE SMITHIN kyvyt osoittavat ihmisen sielunelämän tiedostamattomien kerrosten pystyvän niin yllättäviin suorituksiin, ettei oikeastaan ole ihme, että spiritismiin liittyviin ilmiöihin etsittiin selityksiä henkimaailmasta – varsinkin ennen kuin ihmisen sielunelämän alitajuisten kerrosten monimutkainen luovuus ja teleologisuus tulivat Freudin ansiosta laajemmin tunnetuiksi ja lopulta osaksi kansanomaista psykologiaa. Flournoyn tutkimus ilmestyi samoihin aikoihin, kun Freud kehitteli psykoanalyyttista teoriaansa. Flournoyn kirja, jossa hän toteaa unen toimivan luotaimena, jolla voimme kartoittaa persoonallisuuden syvempiä kerroksia ja alitajuisia tunteita, ilmestyi vuonna 1900, samana vuonna kuin Freudin Traumdeutung (Unien tulkinta).
SKEPSIKSEN jatkovuosikokouksen yhteydessä pidettiin 24. toukokuuta pienimuotoinen paneelikeskustelu, johon oli kutsuttu kaikki yhdistyksen lääkärijäsenet arvioimaan ns. vaihtoehtolääketiedettä omien kokemustensa perusteella.
… (Kuopion yliopiston farmakologian dosentti Veijo) Saano kertoi olevansa kiinnostunut huuhaasta



Tiina Raevaara Kirjoittaja On Perinnöllisyystieteilijä, Ft Sekä Vapaa Kirjoittaja
Sksepeetppikikkkokkitpeekkptikkkkkkkkkkkiiiitpppttttttpppppeeeeekkkkkkkksssskkkkssss O O O O O O O O O O 2/22/010102 2/20222222221001111110000002////////////2222222222 0 0 0 0 0


Nils Mustelin

Timo Kaitaro

20 sitten v.
erityisesti Martti ”huuhaa” Innasen tuotannon psykoanalyyttisen tulkinnan näkökulmasta. Hän muistutti kliinisen farmakologian periaatteesta, jonka mukaan ”jokainen uusi hoitotapa on tehoton ja vaarallinen, kunnes toisin todistetaan”.
… LL Pekka Roponen asetti kyseenalaiseksi koko lääketieteen käsitteen. Hänen mielestään lääkärit vain soveltavat muiden luonnontieteiden hankkimaa tietoa – heillä ei ole puhdasta tieteellistä tiedonintressiä vaan parantamisen intressi. Lääkärillä (ja lääketieteilijällä) on selvä normatiivinen asenne työhönsä: on paha (sairaus), jota pitää vastustaa ja hyvä (terveys), jota pitää edistää. Lääketiede on tässä Roposen katsannossa ”kokoelma menetelmiä sairauksien hoitamisesta”. Hän ehdotti koko alalle uudeksi nimeksi lääkintätaitoa, joka voisi helpottaa lääkäreiden paineita: kun parantaminen on pääasia, hoidon tieteellisyys” voisi olla toisarvoista.
… Roposen mukaan lääkärin suuri ongelma ovat ne potilaat, joita ei voi auttaa, mutta joille kuitenkin pitäisi tehdä jotakin. Tässä avautuu rajaton mahdollisuus kaikenlaisille vaihtoehtohoidoille. Roponen ei halua kategorisesti tuomita niitä, koska lääketiedekin on tehotonta ja epävarmaa. Lääketiede pyörii Roposen mukaan yhä tiiviimmin pilleriteollisuuden ympärillä. Kun aiemmin lääketieteen eturintama löytyi kirurgiasta, se on nyt siirtynyt lääketehtaiden tuotekehitysosastoille. ”Taloudellisesti pillerituotanto kannattaa ja tekee lääkärin työn helpoksi. Mikään ei ole niin helppoa kuin reseptin kirjoittaminen, etenkään kun käsialastakaan ei tarvitse saada selvää.”


Matti Virtanen

Sksssssssssekkkkkkkpeeeeetppppppikikkkkkkokkkkkkkkkkkkkkkkitpekkkkkkiiiiiiitttttpttttpeekkkkkkkkkk O O O O O O O O O O O O O O O O 2/2010 2/2022221000111111111000000022222////////////22222222222 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
Skeptikot Verkossa: Www.skepsis.fi/lehti


SKEPSIKSEN HAASTE
10 000 Euroa Puhtaana Käteen Sille, Joka Tuottaa Valvotuissa Olosuhteissa Paranormaalin Ilmiön.
Dosentti Hannu Karttunen ja taikuri Iiro Seppänen ovat lupautuneet maksamaan kumpikin 2500 euroa edellä mainitusta kokonaissummasta. Haastesumma voidaan maksaa myös humanoidistipendinä – 10 000 euroa puhtaana ulottimeen sille humanoidille, joka itse noutaa stipendin ja antaa samalla DNA- (tai vastaavan) näytteen. Poikkeustapauksessa summa voidaan myös maksaa (mikäli esimerkiksi henkilötunnuksen tai pankkikortin saanti on osoittautunut humanoidille vaikeaksi) mukana seuraavalle ihmiskontaktiseuralaiselle.


Liity Skepsiksen Jäseneksi!
Kuka tahansa kiinnostunut voi hakea jäsenyyttä koulutustaustasta ja elämänkokemuksesta riippumatta, kun hän hyväksyy yhdistyksen säännöissä määritellyn tarkoituksen ja toimintaperiaatteet.
Yhdistyksen kalenterivuosittainen jäsenmaksu vuodelle 2010 (sis. Skeptikko-lehden tilauksen) on 25 € tai alle 24-vuotiailta 12,50 € (jos olet alle 24-vuotias, ilmoita syntymäaikasi).
Voit myös tilata Skeptikko-lehden liittymättä jäseneksi. Tilausmaksu on 25 € / vuosi. Jos liityt keskellä vuotta, sinulle toimitetaan kaikki kuluvana vuonna ilmestyneet Skeptikko-lehdet jälkeenpäin.
Voit liittyä Skepsikseen myös lähettämällä vapaamuotoisen hakemuksen sihteerillemme: Anna-Liisa Räihä, Borgströminkuja 1B 19, 00840 Helsinki.
Täytä Jäsenhakemuskaavake: Www.skepsis.fi/liity/
Skepsis ry:n yhteystiedot Puhelinpalvelu: 020 8355 455 Postiosoite: PL 483, 00101 HELSINKI Internet: www.skepsis.fi Pankkiyhteys: AKTIA 405529-2111988
Jäsenasiat, lehtitilaukset, osoitteenmuutokset Anna-Liisa Räihä Borgströminkuja 1 B 19 00840 Helsinki puh. (09) 698 1976 membership@skepsis.fi
Taloudenhoitaja: Toni Heikkinen Härkävuorentie 8 01260 Vantaa treasurer@skepsis.fi puh: 050 537 3792
Skepsiksen hallitus vuonna 2010: Puheenjohtaja Pertti Laine varapuheenjohtaja Otto J. Mäkelä, Denis Galkin, Toni Heikkinen, Heikki Nevala, Jussi K. Niemelä, Tiina Raevaara.
Alueyhteyshenkilöt Joensuu: Vesa Tenhunen puh. 0400 935 893 vesa.tenhunen@skepsis.fi
SKEPSIS RY ON VUONNA 1987 PERUSTETTU SUOMALAISTEN SKEPTIKKOJEN YHDISTYS.
Skepsiksen vuonna 2009 muutettujen sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoitus on:
Edistää kriittistä ajattelua, tieteellisen tiedon hankintamenetelmien opetusta sekä tieteeseen ja järkeen perustuvaa käsitystä maailmasta. - Edistää kiisteltyjen tai erityisen poikkeuksellisten väitteiden tieteellistä tarkastelua.
Edistää keskustelua tieteelliseen maailmankuvaan liittyvistä tärkeistä aiheista.
Ylläpitää tällaisesta toiminnasta kiinnostuneiden ihmisten verkostoa, järjestää kokouksia ja keskustelu- ja luentotilaisuuksia sekä harjoittaa tiedotusja valistustoimintaa.
Yhdistys on poliittisesti, aatteellisesti sekä uskonnollisesti sitoutumaton.
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hy-
Jyväskylä: Juha Merikoski puh. 040 7551 820 juha.merikoski@skepsis.fi
Oulu: Juha Vuorio puh. 040 500 6955 juha.vuorio@skepsis.fi
Tampere: Jose Ahonen puh. 040 558 7497 jose.ahonen@skepsis.fi
Turku: Heikki Kujanpää puh. 044 0220 420 heikki.kujanpaa@skepsis.fi
Skepsis ry:n tieteellinen neuvottelukunta TNK:n puheenjohtaja, professori Jukka Maalampi (hiukkasfysiikka), professori Kari Enqvist (fysiikka), professori Mika Hemmo (oikeustiede), PsT Virpi Kalakoski (psykologia), professori Hannu Karttunen (tähtitiede), S. Albert Kivinen (filosofia), professori Hanna Kokko (biologia, ekologia), professori Eerik Lagerspetz (yhteiskuntatiede/filosofia), Anto Leikola (biologia), dosentti Marjaana Lindeman (psykologia), dosentti Juha Merikoski (fysiikka), dosentti Markku Myllykangas (terveyssosiologia), dosentti Ilkka Pyysiäinen (uskontotiede), professori Jeja Pekka Roos (sosiaalipolitiikka), dosentti Veijo Saano (lääketiede), Anssi Saura (biologia).
väksyä yksityinen henkilö tai oikeustoimikelpoinen yhteisö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja toimintaperiaatteet. Kannattavaksi jäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeustoimikelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa.
Yhdistys julkaisee viisi kertaa vuodessa ilmestyvää Skeptikko-lehteä.
Mallia yhdistykselle haettiin Yhdysvalloissa 1976 perustetusta CSICOPista (Committee for the Scientific Investigation of Claims of the Paranormal), mikä ilmenee mm. yhdistysten samankaltaisina toimintaperiaatteina. Skepsis ry toimii kuitenkin itsenäisesti, vaikkakin yhteistyössä CSICOPin (nykyään CSI – the Committee for Skeptical Inquiry) ja muiden vastaavien järjestöjen kanssa.
Yhdistys on ECSOn (European Council of Skeptical Organisations) ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan jäsenjärjestö.



Julkaistu Skeptikko-lehdessä 2/2010. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Pääkirjoitus
Homeopatiaputiikit Skeptikon testissä Samat oireet – eri lääkkeet
Evoluutiobiologian nykytila muurahaistutkijan näkökulmasta
Uskomusten uhri
”Sokrates-palkinnon velvoittava polte”
