Marsilaisten hieroglyfejä meteoriiteissa?
Katsaus vanhoihin sanomalehtiin paljastaa, että marsilaiset ovat yrittäneet kommunikoida kanssamme hieroglyfien välityksellä.
Meteoriitin pinnassa oli kaiverrettuna tekstejä ja kuvia. Tekstit muistuttivat pikakirjoitusmerkkejä. Kuvissa oli nelisakarainen tähti ympyrän sisässä ja lentoliskoa muistuttava olio.” Kuva Natural History Magazine -lehden artikkelista ”Comets, Meteors and Meteorites” (T.W. Voter, 1901). commons.wikimedia.org
Egyptologia syntyi 1800-luvun alussa. Napoleon teki sotaretken Egyptiin vuosisadan vaihteessa, ja sotajoukkojen mukana kulki lukuisia tutkijoita. He toivat Eurooppaan niin tietoa kuin ryöstösaalista. Muinainen Egypti oli tapana yhdistää raamatulliseen maailmaan. Sitä pidettiin tieteiden ja taiteiden kehtona.
Uusi ikkuna Egyptin muinaisuuteen aukeni vuonna 1822, kun Jean-François Champollion onnistui Rosettan kiven avulla ratkaisemaan hieroglyfien arvoituksen. Kiinnostus Egyptiä kohtaan kasvoi entisestään. Yhä suurempi määrä aarteita ryövättiin eri puolille maailmaa.
Hieroglyfejä meteoriiteissa
Hieroglyfeihin liittyvä mystisyys ja niistä välittyvä muinainen viisaus yhdistyivät ihmisten mielissä myös muihin kohteisiin. Erityisesti 1800-luvun amerikkalaisista sanomalehdistä voimme lukea marsilaisista hieroglyfeistä.
Brooklyn Daily Eagle -sanomalehti kertoi marraskuussa 1865 James Lumleystä, kokeneesta Kalliovuorten metsästäjästä [1]. Eräänä syyskuisena iltana Lumley näki vähän auringonlaskun jälkeen kirkkaan valon liikkuvan taivaan halki. Se oli näkyvissä ainakin viiden sekunnin ajan ennen kuin hajosi kappaleiksi. Hetken päästä Lumley kuuli räjähdyksen. Ilmassa haisi rikin katku.
Seuraavana päivänä hän löysi räjähdyspaikan. Lumley näki, kuinka puunlatvoja oli katkennut ja valtavia puita oli kaatunut juurineen. Rinteestä tuhon keskeltä hän löysi suuren kiven.
Kiveä tutkiessaan hän huomasi sen olevan jaettu osioihin, joissa osassa näkyi hieroglyfejä. Toisaalla oli lasinkaltaista ainetta. Hieroglyfit ja kivi itsessään olivat selvästi älykkään olion valmistamia.
Daily Eagle päättää artikkelin toteamalla, että tähtitieteilijät ovat pitkään pitäneet mahdollisena, että taivaankappaleet, jopa komeetat, ovat asuttuja. Jonain päivänä tälle planeetalle voi saapua jokin Kolumbus Merkuriukselta tai Uranukselta.
Tähtienväliseen Kolumbukseen liittyvät uhkakuvat eivät jääneet toimittajalta huomioimatta. Amerikan alkuasukkaiden kohtalo ei ole kaunis tarina. Samoin koko ihmiskunta voisi joutua ylivoimaisempien olentojen orjuuttamaksi.
Tuntemattomasta aineesta koostuvia meteoriittejä
Chicago Tribunesta voimme lukea, kuinka tohtori Seyers näki eräänä iltana palatessaan kotiin potilaan luota meteoriitin tippuvan [2]. Väläys oli kuin salaman leimahdus, mutta ukkosesta ei ollut tietoakaan.
Putoamispaikalta nousi vielä höyryä, kun tohtori saavutti sen. Seyers haki kotoaan lapion, ja puoli tuntia uurastettuaan sai hän kaivettua pudonneen kappaleen esiin. Kun tohtori nosti sen lapiolla kuopasta, se oli vielä polttavan kuuma.
Kappale oli raskaasta metallista tehty pallo. Pallomainen muoto tuo mieleen Sputnikin kaltaiset varhaiset satelliitit. Tekokuut olivat kuitenkin tuolloin vielä kaukana tulevaisuudessa.
Teräksensinisen, sileän pallon pinnassa oli kaiverrettuna tekstejä ja kuvia. Tekstit muistuttivat pikakirjoitusmerkkejä. Kuvissa oli nelisakarainen tähti ympyrän sisässä ja lentoliskoa muistuttava olio.
Tohtori ei tunnistanut, mistä metallista pallo oli tehty. Se oli yhtä kovaa kuin kupari, eikä sulanut, kun tohtori kuumensi sitä bunsenlampulla. Seyers antoi kemistin tutkia pallosta lohkaisemiaan siruja. Spektrianalyysin perusteella se oli valmistettu aiemmin tuntemattomasta alkuaineesta.
Tuntemattomasta materiaalista oli myös meteoriitti, joka löytyi Binghamtonista vuonna 1897 [3]. The World kertoi, että meteoriitin löytäjä professori Jeremiah Macdonald oli astronomi ja astrologi [4]. Kuulostaa luotettavalta kaverilta – kukapa ei luottaisi astrologiin.
Kun Macdonald rikkoi meteoriitin, löysi hän sen sisältä metallinpalan, jossa oli erikoisia merkkejä. Merkit muistuttivat egyptiläistä kirjoitusta. Monet olivat sitä mieltä, että se on viesti toiselta planeetalta.
Eräs professori Wiggins arvioi, että kappale todella on sanoma Marsista [5]. Raamattu kertoo, kuinka Mooses toi Siinain vuorelta kiveen hakatut laintaulut. Varhaisimmat tunnetut tärkeät tekstit on todellakin hakattu kiviin. Wiggins pohti, että niiden mallina on ehkä ollut Birminghamin meteoriitin kaltaiset viestit avaruudesta.
Ilonpilaajat väittävät, että on helppo luulla meteoriitin sisältä löytyvän toisen kappaleen, koska ilmakehässä palanut pinta näyttää erilaiselta kuin sisus. Hieroglyfejä muistuttavat ”merkit” eivät nekään ole harvinaisia. Yleensä ne johtuva kristallisoitumisesta [6].
Binghamtonin meteoriitti ei ollut sen vuoden ainoa meteoriitteihin liittyvä erikoinen tapaus. Belgiassa putosi mötikkä vahingoittaen pellolla työskennellyttä miestä. Miehen vammoista ei enempää kerrottu, mutta meteoriitti oli yhdeltä sivulta sileä ja siihen oli kaiverrettu jotain hieroglyfeiltä näyttävää [7].
Marsilainen putosi Callaoon
Mars-meteoriitit voivat tuoda mukanaan paljon hieroglyfejä ihmeellisempiä asioita. Kotimaisetkin lehdet kertoivat Callaoon, Peruun pudonneesta suuresta meteoriitista [8]. Meteoriitin sisältä löytyi ihmistä muistuttava olio. Kokoa sillä oli yli neljä jalkaa ja painoa noin viisi paunaa.
Olion lisäksi meteoriitissa oli hopeinen taulu, johon oli kaiverrettu jonkinlaista kirjoitusta. Callaon oppineet epäilivät, että kivi olioineen oli peräisin Marsista. Sieltä se olisi lennähtänyt avaruuteen tulivuorenpurkauksen myötä.
Lehdet kutsuivat juttua vuoden paksuimmaksi uutisankaksi.
Oltiinko Suomessa skeptisempiä?
Voiko Callaon uutisankasta päätellä, että suomalaiset lehdet suhtautuivat hieroglyfimeteoreihin amerikkalaisia medioita kriittisemmin? Yhden tarinan perusteella on vaikea tehdä johtopäätöksiä.
Kotimaiset lehdet kirjoittivat kyllä toisestakin vastaavasta tapauksesta.
”Ankka ui halki lehden useiden palstojen” lopetti Åbo Underrättelse pikku-uutisen, jonka se lainasi brysseliläislehti Indépendence Belgeltä [9]. Turkulaislehti ei selvästikään ottanut tosissaan tarinaa Jamaikalle tippuneesta kivestä, johon oli kaiverrettu maisema toisesta maailmasta.
Pari päivää myöhemmin Helsingfors Dagbladet käytti saman uutisen selostamiseen lähes puolitoista sivua [10]. Ei mikään lyhyt juttu, sillä lehden numerossa oli yhteensä vain neljä sivua.
Alkuperäinen tarina on kyllä luotettavan kuuloinen. Sen kertoo tohtori Hopkins – ja kyllähän lääkäriin voi luottaa. Lisäksi Hopkinsin tarinan vahvistaa 19 ihmistä, jotka joko näkivät meteoriitin tippuvan tai auttoivat sen kuljettamisessa. Kiven kemiallista koostumusta oli selvittämässä useampi kemisti.
Tarinaan on myös upotettu paljon tieteellisiä yksityiskohtia ja numeerisia mittaustuloksia. Esimerkiksi meteorin tippumisesta kertoessaan Hopkins kertoo taivaan olleen kirkas ja hän erotti neljännen magnitudin tähtiä. Tulipallo lensi halki Kassiopeian tähtikuvion ja oli kooltaan kolmasosa täydestä kuusta. Lisää lukuja ja detaljeja vilisee tarinassa. Kerrotaan kuinka syvälle kivi oli iskeytynyt maahan, ja kiven kemiallista koostumusta kuvataan tieteellisellä tarkkuudella.
Hopkinsin löytämä kivi oli kenties jonkinlaista sementtiä. Sen arveltiin olevan osa jotakin rakennusta. Siihen on piirretty maisema, jossa näkyy kasvillisuutta, rakennuksia ja olentoja, jotka pystyvät kiertämään neljä raajaansa jollakin tavalla ympyröiksi rullatakseen kovalla vauhdilla eteenpäin.
Helsingfors Dagbladet antoi jutulle otsikon ”?!” ja kutsui sitä erittäin erikoiseksi, mutta mitään muuta kommentaaria sille ei annettu. Josko lehden toimitus otti tarinan tosissaan vai piti sitä vain viihdyttävänä kertomuksena, ei selviä.
Hieroglyfimeteorit eivät ikinä päädy museoihin
Tohtori Hopkinsin meteorin tarina ei päättynyt heti jutun levittyä ympäri maailmaa. Vuonna 1932 Jamaikalla ilmestyvä lehti välitti tiedustelun, jossa kysyttiin meteoriitin olinpaikkaa [11]. Siihen vastasi historiantutkija Frank Cundall, joka oli vastuussa kirjastosta, joka nykyään tunnetaan Jamaikan kansalliskirjastona.
Cundall perehtyi tarinaan huolellisesti, mutta ei pystynyt sitä vahvistamaan. Tohtori Hopkinsista ei löytynyt mitään tietoa. Muutkin tarinassa mainitut yksityiskohdat antoivat aihetta sen todenperäisyyden kyseenalaistamiseen.
Voisi kuitenkin kuvitella, että edes joidenkin tarinoiden taustalla voisi olla edes hitunen totuutta. Meteoriitteja putoaa maahan aina silloin tällöin, ja hyvällä mielikuvituksella kivessä voi nähdä vaikka minkälaisia kuvioita.
On melko harvinaista löytää meteoriitti, jonka putoaminen on havaittu. Meteoriitit ihan ilman hieroglyfejäkin ovat tieteellisesti kiinnostavia. Kuitenkaan lehtijutuissa kuvatut kivet eivät ole päätyneet maailman museoihin.
Tohtori Seyrsin löytämä kivi oli tarkoitus lähettää Smithsonian-instituuttiin ja siitä oli tarkoitus laatia virallinen raportti [2]. Näin ei tainnut käydä.
Teini-ikäinen Willie McKinnon löysi Kanadassa, Cowichanissa, meteoriitin, jossa oli hieroglyfejä muistuttavia merkkejä [12]. Willie luuli meteoriitin tippumisesta kuuluvaa ääntä ohikulkevaksi junaksi. Kun meteoriitti iski maahan saaden sen tärisemään ja lennätti kiviä yltympäriinsä, Willie säikähti pahoin. Yhdessä vanhempiensa kanssa hän kaivoi yhä kuumana hehkuvan pyöreän kiven esiin.
Kuukautta myöhemmin saman lehden palstoilla kyseli mineralogian asiantuntija ja museon kuraattori Ottawasta kiven perään [13]. Willien isän Angus McKinnonin kanssa ei tiettävästi ollut helppo neuvotella [14]. Hän ei olisi varmastikaan kallisarvoista avaruuskiveä niin vain luovuttanut Ottawan herroille. Kiven kohtalo ei ole tiedossa.
Jos haluaisimme muodostaa viestiyhteyden marsilaisten kanssa, olisi kivien sinkoaminen punaiselle planeetalle todella tehoton kommunikaatiokeino. Seuraavassa Skeptikossa kerron, kuinka 1800-luvun lehdet kertoivat myös marsilaisten lähettämistä valomerkeistä. Optinen viestintä mahdollistaisi tehokkaamman planeettainvälisen kommunikaation.
LÄHTEET
[1] The Brooklyn Daily Eagle, 14.11.1865, s. 4; myös Daily Missouri Democrat, 19.10.1865, s. 4.
[2] Chicago Tribune, 22.7.1887, s. 1.
[3] The New York Times, 14.11.1897, s. 1.
[4] The World, 21.11.1897, s. 39.
[5] The New York Times, 18.11.1897, s. 5.
[6] The Windsor Magazine, 1905, vol. 22, s. 421.
[7] Logansport Pharos-Tribune, 23.1.1897, s. 7.
[8] Helsingfors Dagblad, 8.10.1878, nro 274, s. 4; Dagens Nyheter 10.10.1878, nro 236, s. 3; Åbo Underrättelser, 15.10.1878, nro 280, s. 3.
[9] Åbo Underrättelser, 25.4.1863, nro 48, s. 2.
[10] Helsingfors Dagblad, 28.04.1863, nro 96, s. 2.
[11] Daily Gleaner, 5.4.1932, s. 23; ks. myös https://nlj.gov.jm/project/frank-cundall-1858-1937/
[12] The Cowichan Leader, 5.9.1908, s. 1.
[13] The Cowichan Leader, 3.10.1908, s. 1.
[14] Cowichan Valley Citizen, 7.1.2015, https://www.cowichanvalleycitizen.com/news/was-a-1905-cowichan-meteor-a-message-from-outer-space-757994 (viitattu 5.10.2024).
Uusi ikkuna Egyptin muinaisuuteen aukeni vuonna 1822, kun Jean-François Champollion onnistui Rosettan kiven avulla ratkaisemaan hieroglyfien arvoituksen. Kiinnostus Egyptiä kohtaan kasvoi entisestään. Yhä suurempi määrä aarteita ryövättiin eri puolille maailmaa.
Hieroglyfejä meteoriiteissa
Hieroglyfeihin liittyvä mystisyys ja niistä välittyvä muinainen viisaus yhdistyivät ihmisten mielissä myös muihin kohteisiin. Erityisesti 1800-luvun amerikkalaisista sanomalehdistä voimme lukea marsilaisista hieroglyfeistä.
Brooklyn Daily Eagle -sanomalehti kertoi marraskuussa 1865 James Lumleystä, kokeneesta Kalliovuorten metsästäjästä [1]. Eräänä syyskuisena iltana Lumley näki vähän auringonlaskun jälkeen kirkkaan valon liikkuvan taivaan halki. Se oli näkyvissä ainakin viiden sekunnin ajan ennen kuin hajosi kappaleiksi. Hetken päästä Lumley kuuli räjähdyksen. Ilmassa haisi rikin katku.
Seuraavana päivänä hän löysi räjähdyspaikan. Lumley näki, kuinka puunlatvoja oli katkennut ja valtavia puita oli kaatunut juurineen. Rinteestä tuhon keskeltä hän löysi suuren kiven.
Kiveä tutkiessaan hän huomasi sen olevan jaettu osioihin, joissa osassa näkyi hieroglyfejä. Toisaalla oli lasinkaltaista ainetta. Hieroglyfit ja kivi itsessään olivat selvästi älykkään olion valmistamia.
Daily Eagle päättää artikkelin toteamalla, että tähtitieteilijät ovat pitkään pitäneet mahdollisena, että taivaankappaleet, jopa komeetat, ovat asuttuja. Jonain päivänä tälle planeetalle voi saapua jokin Kolumbus Merkuriukselta tai Uranukselta.
Tähtienväliseen Kolumbukseen liittyvät uhkakuvat eivät jääneet toimittajalta huomioimatta. Amerikan alkuasukkaiden kohtalo ei ole kaunis tarina. Samoin koko ihmiskunta voisi joutua ylivoimaisempien olentojen orjuuttamaksi.
Tuntemattomasta aineesta koostuvia meteoriittejä
Chicago Tribunesta voimme lukea, kuinka tohtori Seyers näki eräänä iltana palatessaan kotiin potilaan luota meteoriitin tippuvan [2]. Väläys oli kuin salaman leimahdus, mutta ukkosesta ei ollut tietoakaan.
Putoamispaikalta nousi vielä höyryä, kun tohtori saavutti sen. Seyers haki kotoaan lapion, ja puoli tuntia uurastettuaan sai hän kaivettua pudonneen kappaleen esiin. Kun tohtori nosti sen lapiolla kuopasta, se oli vielä polttavan kuuma.
Kappale oli raskaasta metallista tehty pallo. Pallomainen muoto tuo mieleen Sputnikin kaltaiset varhaiset satelliitit. Tekokuut olivat kuitenkin tuolloin vielä kaukana tulevaisuudessa.
Teräksensinisen, sileän pallon pinnassa oli kaiverrettuna tekstejä ja kuvia. Tekstit muistuttivat pikakirjoitusmerkkejä. Kuvissa oli nelisakarainen tähti ympyrän sisässä ja lentoliskoa muistuttava olio.
Tohtori ei tunnistanut, mistä metallista pallo oli tehty. Se oli yhtä kovaa kuin kupari, eikä sulanut, kun tohtori kuumensi sitä bunsenlampulla. Seyers antoi kemistin tutkia pallosta lohkaisemiaan siruja. Spektrianalyysin perusteella se oli valmistettu aiemmin tuntemattomasta alkuaineesta.
Tuntemattomasta materiaalista oli myös meteoriitti, joka löytyi Binghamtonista vuonna 1897 [3]. The World kertoi, että meteoriitin löytäjä professori Jeremiah Macdonald oli astronomi ja astrologi [4]. Kuulostaa luotettavalta kaverilta – kukapa ei luottaisi astrologiin.
Kun Macdonald rikkoi meteoriitin, löysi hän sen sisältä metallinpalan, jossa oli erikoisia merkkejä. Merkit muistuttivat egyptiläistä kirjoitusta. Monet olivat sitä mieltä, että se on viesti toiselta planeetalta.
Eräs professori Wiggins arvioi, että kappale todella on sanoma Marsista [5]. Raamattu kertoo, kuinka Mooses toi Siinain vuorelta kiveen hakatut laintaulut. Varhaisimmat tunnetut tärkeät tekstit on todellakin hakattu kiviin. Wiggins pohti, että niiden mallina on ehkä ollut Birminghamin meteoriitin kaltaiset viestit avaruudesta.
Ilonpilaajat väittävät, että on helppo luulla meteoriitin sisältä löytyvän toisen kappaleen, koska ilmakehässä palanut pinta näyttää erilaiselta kuin sisus. Hieroglyfejä muistuttavat ”merkit” eivät nekään ole harvinaisia. Yleensä ne johtuva kristallisoitumisesta [6].
Binghamtonin meteoriitti ei ollut sen vuoden ainoa meteoriitteihin liittyvä erikoinen tapaus. Belgiassa putosi mötikkä vahingoittaen pellolla työskennellyttä miestä. Miehen vammoista ei enempää kerrottu, mutta meteoriitti oli yhdeltä sivulta sileä ja siihen oli kaiverrettu jotain hieroglyfeiltä näyttävää [7].
Marsilainen putosi Callaoon
Mars-meteoriitit voivat tuoda mukanaan paljon hieroglyfejä ihmeellisempiä asioita. Kotimaisetkin lehdet kertoivat Callaoon, Peruun pudonneesta suuresta meteoriitista [8]. Meteoriitin sisältä löytyi ihmistä muistuttava olio. Kokoa sillä oli yli neljä jalkaa ja painoa noin viisi paunaa.
Olion lisäksi meteoriitissa oli hopeinen taulu, johon oli kaiverrettu jonkinlaista kirjoitusta. Callaon oppineet epäilivät, että kivi olioineen oli peräisin Marsista. Sieltä se olisi lennähtänyt avaruuteen tulivuorenpurkauksen myötä.
Lehdet kutsuivat juttua vuoden paksuimmaksi uutisankaksi.
Oltiinko Suomessa skeptisempiä?
Voiko Callaon uutisankasta päätellä, että suomalaiset lehdet suhtautuivat hieroglyfimeteoreihin amerikkalaisia medioita kriittisemmin? Yhden tarinan perusteella on vaikea tehdä johtopäätöksiä.
Kotimaiset lehdet kirjoittivat kyllä toisestakin vastaavasta tapauksesta.
”Ankka ui halki lehden useiden palstojen” lopetti Åbo Underrättelse pikku-uutisen, jonka se lainasi brysseliläislehti Indépendence Belgeltä [9]. Turkulaislehti ei selvästikään ottanut tosissaan tarinaa Jamaikalle tippuneesta kivestä, johon oli kaiverrettu maisema toisesta maailmasta.
Pari päivää myöhemmin Helsingfors Dagbladet käytti saman uutisen selostamiseen lähes puolitoista sivua [10]. Ei mikään lyhyt juttu, sillä lehden numerossa oli yhteensä vain neljä sivua.
Alkuperäinen tarina on kyllä luotettavan kuuloinen. Sen kertoo tohtori Hopkins – ja kyllähän lääkäriin voi luottaa. Lisäksi Hopkinsin tarinan vahvistaa 19 ihmistä, jotka joko näkivät meteoriitin tippuvan tai auttoivat sen kuljettamisessa. Kiven kemiallista koostumusta oli selvittämässä useampi kemisti.
Tarinaan on myös upotettu paljon tieteellisiä yksityiskohtia ja numeerisia mittaustuloksia. Esimerkiksi meteorin tippumisesta kertoessaan Hopkins kertoo taivaan olleen kirkas ja hän erotti neljännen magnitudin tähtiä. Tulipallo lensi halki Kassiopeian tähtikuvion ja oli kooltaan kolmasosa täydestä kuusta. Lisää lukuja ja detaljeja vilisee tarinassa. Kerrotaan kuinka syvälle kivi oli iskeytynyt maahan, ja kiven kemiallista koostumusta kuvataan tieteellisellä tarkkuudella.
Hopkinsin löytämä kivi oli kenties jonkinlaista sementtiä. Sen arveltiin olevan osa jotakin rakennusta. Siihen on piirretty maisema, jossa näkyy kasvillisuutta, rakennuksia ja olentoja, jotka pystyvät kiertämään neljä raajaansa jollakin tavalla ympyröiksi rullatakseen kovalla vauhdilla eteenpäin.
Helsingfors Dagbladet antoi jutulle otsikon ”?!” ja kutsui sitä erittäin erikoiseksi, mutta mitään muuta kommentaaria sille ei annettu. Josko lehden toimitus otti tarinan tosissaan vai piti sitä vain viihdyttävänä kertomuksena, ei selviä.
Hieroglyfimeteorit eivät ikinä päädy museoihin
Tohtori Hopkinsin meteorin tarina ei päättynyt heti jutun levittyä ympäri maailmaa. Vuonna 1932 Jamaikalla ilmestyvä lehti välitti tiedustelun, jossa kysyttiin meteoriitin olinpaikkaa [11]. Siihen vastasi historiantutkija Frank Cundall, joka oli vastuussa kirjastosta, joka nykyään tunnetaan Jamaikan kansalliskirjastona.
Cundall perehtyi tarinaan huolellisesti, mutta ei pystynyt sitä vahvistamaan. Tohtori Hopkinsista ei löytynyt mitään tietoa. Muutkin tarinassa mainitut yksityiskohdat antoivat aihetta sen todenperäisyyden kyseenalaistamiseen.
Voisi kuitenkin kuvitella, että edes joidenkin tarinoiden taustalla voisi olla edes hitunen totuutta. Meteoriitteja putoaa maahan aina silloin tällöin, ja hyvällä mielikuvituksella kivessä voi nähdä vaikka minkälaisia kuvioita.
On melko harvinaista löytää meteoriitti, jonka putoaminen on havaittu. Meteoriitit ihan ilman hieroglyfejäkin ovat tieteellisesti kiinnostavia. Kuitenkaan lehtijutuissa kuvatut kivet eivät ole päätyneet maailman museoihin.
Tohtori Seyrsin löytämä kivi oli tarkoitus lähettää Smithsonian-instituuttiin ja siitä oli tarkoitus laatia virallinen raportti [2]. Näin ei tainnut käydä.
Teini-ikäinen Willie McKinnon löysi Kanadassa, Cowichanissa, meteoriitin, jossa oli hieroglyfejä muistuttavia merkkejä [12]. Willie luuli meteoriitin tippumisesta kuuluvaa ääntä ohikulkevaksi junaksi. Kun meteoriitti iski maahan saaden sen tärisemään ja lennätti kiviä yltympäriinsä, Willie säikähti pahoin. Yhdessä vanhempiensa kanssa hän kaivoi yhä kuumana hehkuvan pyöreän kiven esiin.
Kuukautta myöhemmin saman lehden palstoilla kyseli mineralogian asiantuntija ja museon kuraattori Ottawasta kiven perään [13]. Willien isän Angus McKinnonin kanssa ei tiettävästi ollut helppo neuvotella [14]. Hän ei olisi varmastikaan kallisarvoista avaruuskiveä niin vain luovuttanut Ottawan herroille. Kiven kohtalo ei ole tiedossa.
Jos haluaisimme muodostaa viestiyhteyden marsilaisten kanssa, olisi kivien sinkoaminen punaiselle planeetalle todella tehoton kommunikaatiokeino. Seuraavassa Skeptikossa kerron, kuinka 1800-luvun lehdet kertoivat myös marsilaisten lähettämistä valomerkeistä. Optinen viestintä mahdollistaisi tehokkaamman planeettainvälisen kommunikaation.
LÄHTEET
[1] The Brooklyn Daily Eagle, 14.11.1865, s. 4; myös Daily Missouri Democrat, 19.10.1865, s. 4.
[2] Chicago Tribune, 22.7.1887, s. 1.
[3] The New York Times, 14.11.1897, s. 1.
[4] The World, 21.11.1897, s. 39.
[5] The New York Times, 18.11.1897, s. 5.
[6] The Windsor Magazine, 1905, vol. 22, s. 421.
[7] Logansport Pharos-Tribune, 23.1.1897, s. 7.
[8] Helsingfors Dagblad, 8.10.1878, nro 274, s. 4; Dagens Nyheter 10.10.1878, nro 236, s. 3; Åbo Underrättelser, 15.10.1878, nro 280, s. 3.
[9] Åbo Underrättelser, 25.4.1863, nro 48, s. 2.
[10] Helsingfors Dagblad, 28.04.1863, nro 96, s. 2.
[11] Daily Gleaner, 5.4.1932, s. 23; ks. myös https://nlj.gov.jm/project/frank-cundall-1858-1937/
[12] The Cowichan Leader, 5.9.1908, s. 1.
[13] The Cowichan Leader, 3.10.1908, s. 1.
[14] Cowichan Valley Citizen, 7.1.2015, https://www.cowichanvalleycitizen.com/news/was-a-1905-cowichan-meteor-a-message-from-outer-space-757994 (viitattu 5.10.2024).