Sanaa ”kultti” käytetään perusmerkityksessään sellaisista uskonnollisista lahkoista, joissa jumalan palvonta täyttää ihmisen koko elämän niin, että kaikki siinä määräytyy sen kautta. Sanaa käytetään myös muunlaisesta palvonnasta, onhan käsitteen taustalla latinan palvontaa ja kunnioitusta tarkoittava sana ”cultus”.

Kun marraskuussa 1978 koko maailma uutisoi Guyanan viidakossa tapahtuneesta joukkoitsemurhasta, jossa yli 900 riisti itseltään hengen rituaalisin menoin, puhuttiin ”kulttijohtaja” Jim Jonesista. Hän oli kulttijohtaja sanan molemmissa merkityksissä: hän johti kultiksi muodostunutta uskonlahkoa ja häntä itseään palvottiin kultin tavoin. Kultista voidaan näin ollen puhua, kun yhteisö kohdistaa johonkuhun henkilöön tai jumalaan äärimmäisiä kunnioituksen muotoja.

Kultissa on siis kyse kollektiivisesta käyttäytymisestä, minkä vuoksi sen tutkiminen kuuluu sosiologian ja uskontotieteen piiriin. Yksilötasolla hieman vastaavasta ilmiöstä käytetään nimitystä ”halo-efekti”, jonka olemassaolon psykologit ovat paljastaneet erilaisin eksperimentein. Se on yksi monista ihmispsyyken kognitiivisista harhoista, jotka estävät meitä olemasta homo sapiens, loogisesti ja objektiivisesti ajatteleva ihminen. Tässä tapauksessa harha johdattaa meidät luomaan sädekehän jonkin ihmisen ympärille niin, että katsomme läpi sormien hänen heikkoutensa, jos hänellä vain on jokin ominaisuus, jota arvostamme yli kaiken.

Kun monet ihmiset sortuvat halo-efektiin saman henkilön kohdalla, syntyy henkilökultti. Se, että muutkin ovat samaa mieltä, vahvistaa omaa mielipidettämme. Tätä lujittaakseen kulttiin kuuluvat pyrkivät yhteisesti rakentamaan muunlaisilta näkemyksiltä suojaavan muurin ja elämään omassa kuplassaan.

Pohdiskelen tässä kirjoituksessa, miten kultinomaiset piirteet näkyvät Vladimir Putinin ja Donald Trumpin kannattajissa. Se, voidaanko puhua varsinaisesta kultista, on toissijaista. Olennaista on käsitteellinen viitekehys, joka antaa mahdollisuuden vertailla näitä kahta johtajaa, joista ainakin toinen on iltapäivälehtien otsikoissa melkein joka päivä.

Samanlaisia suosion lähteitä

Sekä Putin että Trump ovat pystyneet luomaan omissa kannattajissaan kuvan karismaattisesta ja erehtymättömästä johtajasta. Muiden silmissä he ovat lähinnä pelottavia ja/tai koomisia hahmoja. Seuraavassa tarkastelen seikkoja, jotka selittävät näiden kahden presidentin suosion ja palvonnan omiensa piirissä.

SUURVALTAUHO

Sekä yhdysvaltalaiset että venäläiset haluavat asua maassa, jolla on suurvallan piirteitä. Siksi suuren karismaattisen johtajan pitää pystyä luomaan tällainen kuva sanoillaan ja teoillaan. Vaikuttaa siltä, että suurvaltojen täytyy osoittaa suuruutensa halveksumalla kansainvälisiä lakeja. Kun ne rikkovat yhteisesti sovittuja sääntöjä, he osoittavat mahtavuuttaan ja koskemattomuuttaan. Meille ei kukaan mahda mitään.

Suurvallat ovat aina toimineet omavaltaisesti, mutta välillä ne ovat kuitenkin puhuneet kauniisti kansainvälisten sopimusten kunnioittamisesta. Kun Putinin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, presidentti Sauli Niinistö sanoi kuuluisan lauseensa: ”Nyt naamiot on riisuttu”. Kun Yhdysvallat hyökkäsi yhdessä Israelin kanssa Iraniin, tutkija Teppo Turkki kirjoitti samaa Yhdysvalloista. Naamiot oli lopullisesti riisuttu. Tietty härskiyden raja ylitettiin, vaikka Venäjä ja USA olivat rikkoneet useaan otteeseen kansainvälistä oikeutta jo ennen näitä tapahtumia.

Suurvaltauho näkyy myös siinä, että maat julistavat selviävänsä yksinään ilman muiden apua. Putin on sanonut maan pärjäävän sanktioista huolimatta ja lisännyt vielä uhmakkaasti, että niistä kärsivät enemmän sanktioiden asettajat. Kun Trump pyysi eurooppalaisia liittolaisia jelppaamaan Iranin sodassa ja sai kieltävän vastauksen, hän loihe lausumaan, että kyllä USA pärjää yksinkin. Ja MAGA-kansa riemuitsi.

ISÄNMAALLISUUS

Kaikkein tärkein tekijä Putinin ja Trumpin saamalle gloorialle kannattajien silmissä on yltiömäinen isänmaallisuus. Trump tuo sen esille hokemalla ”America First” -fraasia. Hyödyttävätkö isänmaata sitten kaikki Trumpin toimenpiteet, esimerkiksi valtavat tuontitullit, onkin toinen juttu, mutta kannattajien ei tarvitse mennä ajattelussaan niin pitkälle.

Putinilla ei ole samanlaista yhtä slogania, vaan hänellä on ollut pitkän hallintokautensa aikana vaihtuvia teemoja aina kulloisenkin tilanteen mukaan. Aluksi hänen sloganina oli ”kaikille arvokas elämä”, joka muuten oli myös Pekka Himasen Sinisen kirjan pääsanoma. Venäjän mahtavuutta Putin on korostanut osoittamalla olevansa itse fyysisesti vahva ja hyvässä kunnossa. Tässä suhteessa Trumpilla on tekemistä. Isänmaallisuuttaan Putin korostaa myös puhumalla Venäjästä omana ainutlaatuisena sivilisaationa.

PERINTEISET PERHEARVOT

Sekä Putin että Trump kannattavat varmaan ihan aidosti ilman taktista ajattelua vanhoja perhearvoja, joiden perustana on miehen ja naisen avioliitto. Samaan ajattelumalliin kuuluvat perinteiset käsitykset sukupuolista ja niiden rooleista sekä kaikenlaisen poikkeavuuden karsastaminen.

Tässä asiassa Putinin Venäjä on systemaattisemmin ajanut tätä linjausta myös lainsäädännössä. Trump on vasta tämän tien alussa ja on todennäköistä, että hän ei pysty ajamaan samanlaisia lakeja läpi Yhdysvalloissa, joka kumminkin on ollut tämäntapaisissa tasa-arvokysymyksissä edelläkävijä.

MUUKALAISVIHA

Trumpin tärkeimpiä vaalilupauksia oli laittomien maahanmuuttajien karkottaminen, jota hän on lähtenyt toteuttamaankin osin kovakouraisin ottein. Maahanmuuttajat ovat olleet kuitenkin tärkeä osa työvoimaa monella alalla, minkä vuoksi on riskinä, että kantayhdysvaltalaiset kärsivät tästä politiikasta.

Venäjälläkin on omat maahanmuuttajansa, joista suuri osa on laittomasti maahan tulleita työntekijöitä. Putin puuttui tähän ongelmaan allekirjoittamalla syksyllä 2025 asetuksen, jossa määritellään uudet tiukemmat linjaukset maahanmuuttoon. Maahanmuuttajia ei enää nähdä tärkeänä työvoimareservinä, vaan turvallisuusuhkana. Venäläisten tulisi myös itse huolehtia väestölisäyksen turvaamisesta.

Vaikka tällaiset toimenpiteet perustuvat kummassakin maassa katteettomaan toiveajatteluun, niillä on laajaa kannatusta.

KRISTINUSKON KOROSTAMINEN

En tiedä, ovatko Trump ja Putin oikeasti uskovaisia kristittyjä, mutta jos ovat, niin heillä on kovin outo käsitys Jeesuksen opeista. Uskovia tai ei, kumpikin johtaja turvautuu maansa kristittyjen tukeen.

Äärikristityt ovat MAGA:n kaikkein uskollisin tukijoukko, mikä tuntuu täysin absurdilta. Mutta ihmisten käyttäytymisessä on muutenkin vaikea löytää minkäänlaista logiikkaa. Melkein kaikki, mitä Trump tekee, sotii ainakin sitä käsitystä vastaan, mikä minulla on ollut kristinuskon perussanomasta, johon kuuluu köyhistä huolehtiminen ja ihmisten tasavertainen kohtelu.

Venäjän ortodoksinen kirkko ei ole samanlainen suora Putinin tukija, mutta kiltisti se on siunannut aggressiivisen ulkopolitiikan oikeutuksen. Uskon myös, että Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Kirill hykertelee tyytyväisenä, kun Putin puhuu perinteisten perhearvojen puolesta.

Aikoinaan kokoomuksen slogan oli Suomessa ”Koti, uskonto ja isänmaa”. Nyt kristillisdemokraatit ovat anastaneet uskonnon ja kodin, perussuomalaiset isänmaan niin, että kokoomukselle on jäänyt vain rippeitä. Niinpä se on kehittänyt uuden kolmen kohdan politiikan: ”Talous, talous ja talous”.

RASISMI

Rasismi ei voi olla eksplisiittisesti yhdenkään johtajan ohjelmassa – tai mikäpä sitä tietää, ehkä voikin olla. Mutta ainakaan kukaan ei halua tulla haukutuksi rasistiksi.

En tiedä, lipsauttaako Trump välillä sammakoita tahallaan, vai sanooko hän vahingossa sellaista, mitä kukaan muu ei julkisesti sanoisi, vaikka ajattelisi niin. Ainakin hän tuntuu olevan rehellinen. Tämä tuli mieleeni, kun hän taannoin uhkaili Nigerian hallitusta vakavilla sanktioilla ja jopa sotilaallisella väliintulolla, koska maassa ”oli tapettu kristittyjä”. Trump ei siis puhunut viattomista kansalaisista, vaan nimenomaan kristityistä. Tietysti looginen ei Trump ole tässäkään asiassa. Hän ei ruvennut uhkailemaan Israelia, kun se hyökkäsi Libanonissa kristittyjen kimppuun. Kyse on siis taktisesta rasismista, joka sopii kannattajien maailmankuvaan.

Venäjällä on systemaattisen rasismin vahvat perinteet. Kohteina ovat olleet milloin juutalaiset, milloin muslimit. Tšetšenian sodat ovat tästä hyvä esimerkki. Julmien sotien aikana venäläiset eivät olleet huolissaan aiheutetuista siviiliuhreista ja maan tasalle hävitetystä Grosnyista, vaikka tuho oli totaalisuudessaan melkein samaa luokkaa kuin Israelin Gazassa aiheuttama. He olivat huolissaan siitä, että ensimmäisessä Tšetšenian sodassa Venäjä ei päässyt vielä tavoitteeseensa. Kun sitten Putin vei tuoreena presidenttinä toisen sodan kunniakkaaseen(?) loppuun, hän sai siitä kansan silmissä suuren johtajan leiman, joka ei ole vieläkään täysin haalistunut.

KANSAN SYVIEN RIVIEN ÄÄNITORVI

Sekä Trump että Putin ovat osanneet naamioitua suurten massojen presidentiksi. Tämä on ollut tärkeää, koska ilman niiden tukea hallitseminen käy vaikeaksi. Yhteiskunnat Venäjällä ja USA:ssa ovat kovin erilaiset, mutta kummassakin maassa – ja missä ei olisi – kansan syvien rivien edustajien piirissä on pitkään (aina?) kytenyt syvä antipatia ”eliittiä” ja ”valtaa pitäviä” kohtaan, jotka ”ajattelevat vain itseään eivätkä koskaan meitä”.

Tunteelle on oikeutusta niin demokratioissa kuin autoritaarisissakin valtioissa. Ei ihme, että sen pohjalta ovat menestyneet monet populistiset puolueet pitkin Eurooppaa, eikä ihme, että sekä Trump että Putin ovat pyrkineet vaikuttamaan näiden ”veljespuolueiden” kannatuksen kasvuun. ”Eliitin” vieroksumisen ja suoranaisen vihan taustalla ovat olleet woke-kampanjat ja muut kaupunkien koulutetun väestön keksinnöt, jotka ovat vallanneet median, mutta jotka ovat maalta tai muuten syrjästä katsottuna typeriä villityksiä ilman minkäänlaista kosketuspintaa tavallisten ihmisten elämään.

Trump ja Putin ovat taitavasti osanneet naamioitua eliitin vastustajaksi, vaikka ovat oikeastaan itse osa sitä.

RÖYHKEÄ MASKULIININEN PUHETAPA

Sekä Trump että Putin osoittavat olevansa kovia jätkiä ja kuuluvansa kansaan käyttämällä härskiä ja yksinkertaista kieltä.

Vuonna 1999, kun Putin oli vielä pääministeri, hän lohkaisi: ”Tulemme vainoamaan terroristeja kaikkialla. Lentokentillä ja lentokentillä. Ja – anteeksi ilmaisuni… Otamme heidät kiinni vessassa ja listimme heidät siellä perin pohjin. Ja niin koko ongelma on ratkaistu lopullisesti”.

Trumpin lausahduksia olemme saaneet seurata kauhun sekaisin tuntein melkein päivittäin. Härskiyden huippu koettiin tämän vuoden maaliskuussa, kun Trump ilakoi FBI:n entisen johtajan Robert Muellerin kuolemaa sanomalla ”Robert Mueller kuoli juuri. Hyvä, olen iloinen hänen kuolemastaan. Hän ei enää voi vahingoittaa syyttömiä ihmisiä!”. Vaikka olemme tottuneet siihen, että Trump möläyttelee julkisesti sellaisia asioita, joita voimme joskus kuulla baarissa loppuillasta, tämä lausahdus sai monet kauhistumaan. Möläytysten jälkeen voi todella ihmetellä, toimiiko halo-efekti edelleen niin, että ”pienet rikkeet” pitää katsoa taas kerran läpi sormien.

JOUSTAVA SUHTAUTUMINEN TOTUUTEEN

Trump työllisti jo ensimmäisen kautensa aikana faktantarkistajia, jotka pitivät kirjaa hänen valehtelustaan. Listalle tuli päivittäin uusia esimerkkejä. Toisella kaudella tahti on sen kuin kiihtynyt.

Virheellistä faktoista voi jäädä kiinni, siksi Trump ja Putin, niin kuin muutkin poliitikot, puhuvat mieluummin valikoituja (osa)totuuksia. Toinen suosittu ja tehokas tapa vaikuttaa ihmisiin on hokea kaiken aikaa jotakin yhtä totuutta ja vaieta kokonaan jostakin toisesta. Puheen falskiuden koko kuva paljastuu usein vasta vuosien päästä, kun ihmiset ovat jo unohtaneet, mitä puhuja aikaisemmin sanoi.

Putin totesi vuoden 1999 vaalimanifestissaan: ”Lehdistömme on tänään vapaa ja tulee aina olemaan”. Ihan niin ei mennyt.

HISTORIAN HYÖDYNTÄMINEN

Trump on tietoisesti hyödyntänyt "Manifest Destiny" -symboliikkaa, joka liittyy ajatukseen Yhdysvaltojen suuruudesta myös alueellisesti. Kyseisen opin avulla perusteltiin 1800-luvun puolivälissä sotia Meksikon kanssa ja intiaanien karkottamista omilta asuinsijoiltaan. Nyt se antaa oikeutuksen puhua Grönlannin ja tarpeen mukaan minkä muun maan tahansa kuulumisesta oikeastaan Yhdysvalloille. Perusteeksi riittää se, että se nyt vain on niin.

Putin puhuu mielellään urheista sodista, joissa Venäjä on torjunut ulkoisen vihollisen valloitusyritykset kansan sitkeyden ansiosta. Putinista on kuoriutunut myös kirjallisuuden ja muun kulttuurin suuri ihailija. Kyse ei ole kuitenkaan näitten vaarallisten alojen suosimisesta nyky-Venäjällä, vaan siitä, että venäläinen kulttuuri on ylivertaista, ovathan Dostojevski, Tolstoi ja Tšehov maailman tunnetuimpia kirjailijoita ja Tšaikovski, Rahmaninov, Šostakovitš ja Stravinsky kuuluvat tärkeimpien säveltäjien joukkoon. Tämä on hyvä asia toistettavaksi, koska se on aika pitkälle tottakin.

Eroja Putinin ja Trumpin välillä

Vaikka Putinissa ja Trumpissa on paljon yhteisiä piirteitä, on myös paljon eroja, jotka useimmat selittyvät sillä, että Venäjän ja Yhdysvaltojen kansat ovat historialtaan ja maailmankatsomuksiltaan erilaisia. Tässä joitakin eroavuuksia:

VALTAANNOUSUN HISTORIA

Putin tuli valtaan messiaanisena johtajana nostamaan Venäjän kansan alennustilasta, johon sekasortoinen 1990-luku oli sen johtanut. Kansan tuoreessa muistissa oli kaaokseen johtanut demokratian ja markkinatalouden kokeilu ja kansainvälisen aseman valuminen nollatasolle niin, että Venäjän yli käveltiin mennen tullen. Tarvittiin voimakas johtaja, joka palauttaa ihmisten uskon tulevaisuuteen. Sen Putin teki. Hän lupasi kitkeä maasta korruption, pistää maan talouden kuntoon ja palauttaa Venäjän kansainvälisen kunnioituksen. Tässä hän aluksi onnistukin osin öljyn korkean hinnan ansiosta.

Trumpkin oli messiaaninen pelastaja, mutta lähtökohdat olivat toisenlaiset. Hän julisti, että kansan syvien rivien ongelmat johtuivat globalisaatiosta ja maahanmuuttajista ja siitä, että kaikkien uusien hömpötysten huumassa valkoinen hetero tavismies oli tyystin unohdettu. Trump sanoi palauttavansa tälle väestönosalle sen ansaitseman aseman ja kunnian. Tämä puri myös moniin naisiin.

PUOLUEJÄRJESTELMÄ

Venäjällä ei ole syntynyt kunnon oppositiota, eikä sellaista voikaan syntyä. Venäjällä on historian kuluessa aina vieroksuttu esivallan kyseenalaistajia. Heitä on pidetty oman pesän pilaajina. Jos arvostelet presidenttiä, arvostelet samalla isänmaatasi ja itseäsi. Kuten historioitsija Jukka Korpela on todennut, Venäjällä presidentin valta saa oikeutuksensa jumalalta, lännessä kansalta.

Yhdysvaltalainen kaksipuoluejärjestelmä saa aikaan poliittisia jännitteitä, mikä heijastuu Trumpin tapaan puhua ja johtaa maata. Hän käyttää paljon aikaa ja energiaa demokraattien arvostelemiseen tai suoranaiseen mollaamiseen. ”Projekti 2025” -suunnitelmaan on kirjattu tavoitteeksi ”turhasta” demokratiasta luopuminen, mutta tällainen haave jäänee toteutumatta. Vaikuttaa siltä, että Trump on tässä asiassa jopa kateellinen Putinille. Tämän kun ei tarvitse kaiken aikaa pohdiskella, miten oma puolue pysyy vallassa.

KANNATTAJAJOUKKO

Putinilla on maan enemmistön tuki, mutta mitään MAGA:n tapaista liikettä hänen takanaan ei ole. Kuten toimittaja Kalle Kniivilä kirjassaan Putinin väkeä kuvaa, Putinin kannattajat edustavat kansan syviä rivejä, joilla ei ole suuria tavoitteita demokratian tai sananvapauden suhteen, kunhan saavat elää rauhassa omaa turvallista elämäänsä niin, että toimeentulo on edes jotenkin taattu. Osa Putinia ja Yhtenäistä Venäjää äänestävistä ei ole varsinaisia kannattajia, vaan äänestyskäyttäytymisen taustalla on kunnon vaihtoehtojen puute tai laiskuus ottaa niistä selvää.

Yhdysvalloissa tilanne on monimutkaisempi. Osa Trumpia äänestävistä ei varsinaisesti kannata häntä, vaan antaa hänelle äänensä vain sen vuoksi, että ei mistään hinnasta haluaisi äänestää demokraatteja. MAGA-kansan kovaäänisen ydinjoukon piirissä trumpilaisuudesta on tehty uskonto, jonka ylipappina Trump saa tehdä mitä vaan ilman, että häntä kyseenalaistettaisiin – eli kirkon piiristä tuttu halo-efektin muoto.

SUHDE OLIGARKKEIHIN

Putin on pistänyt oligarkit kuriin, mikä on kansalle hyvin kelvannut. Metodi on ollut hyvin yksinkertainen: saat pitää valtasi ja rahasi, jos et asetu puoluetta vastaan. Jos et tähän suostu, sinut pistetään vankilaan syyttämällä väärinkäytöksistä, joita on helppo löytää.

Trump sen sijaan on tehnyt liiton megaoligarkkien kanssa, jotka hallitsevat maailman informaatiomarkkinoita. Trump auttaa heidän yrityksiään kasvattamaan omaisuuttaan ja valtaansa. Vastalahjana hän sai suuren määrän riihikuivaa vaalikassaansa ja välineen vaikuttaa informaatiovirtoihin. Oligarkit käyttävät myös valtavia tulojaan tavalla, mikä on Trumpin mieleen. Kuten muun muassa Teppo Turkki on todennut, Oraclella rikastuva Larry Ellison on lahjoittanut suuria summia Israelin puolustusvoimille ja Tony Blairin pahamaineiselle TBI-instituutille.

Fasismia?

Kun vertaa edellä esitettyjä Putiniin ja Trumpiin liitettyjä piirteitä, tulee mieleen kirjailija Umberto Econ ja filosofi Jason Stanleyn kuvaukset fasismista. Niitä voidaan epäilemättä nähdä.

Yksi ilmiselvä fasismin piirre on kummallekin johtajalle ominainen machoimago, johon kuuluu voiman korostaminen ja heikkojen syyllistäminen omasta kohtalostaan. Toinen yhdistävä piirre on kaiken erilaisuuden torjuminen. Erilaisia ovat muunrotuiset tai muualta tulleet ja seksuaalisesti valtavirrasta poikkeavalla tavalla käyttäytyvät. Elämä olisi paljon selkeämpää, jos kaikki olisivat samanlaisia ja ajattelisivatkin samalla tavalla. Moniarvoisuus ja monikulttuurisuus hankaloittaa elämää. Siksi parlamentarismi on rasite eikä tavoiteltava olotila.

Vihollisia on sekä maan sisällä että rajojen ulkopuolella. Siksi pitää lujittaa poliisin valtaa ja rakentaa entistä mahtavampi armeija. Yhdysvalloissa ja Venäjällä on suhteessa väestömäärään paljon enemmän väkeä vankiloissa kuin useimmissa muissa maissa. Armeijan koko viittaa siihen, että kansainväliset konfliktit ratkaistaan aseilla eikä diplomatialla. Yhdysvalloissa puolustusministeriön nimikin muutettiin sotaministeriöksi.

Perinteisten arvojen kunnioittaminen ja takertuminen menneisyyden myytteihin kuuluu sekin fasismin keinovalikoimaan. Tiede ja tutkimus pyritään valjastamaan valtaa pitävien kontrolliin. Sitä ei kokonaan kielletä, mutta sen pitäisi tuottaa tuloksia, jotka tukevat valittua poliittista linjaa. Politiikan kieli on aina tarkoitushakuista selittelyä ja sanoilla pelaamista, fasismissa mennään pidemmällä ja rakennetaan systemaattisesti orwellilainen uuskieli, jonka avulla musta voidaan muuttaa valkoiseksi.

Niin Trump kuin Putinkin ovat selittelyn mestareita. Kumpikin perustelee kansalaisilleen aggressiivisia hyökkäyksiään muihin maihin sillä, että ne ovat menossa ”auttamaan toista kansaa”. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan pelastaakseen ukrainalaiset natsihallinnon kynsistä. Yhdysvaltalaisten hyökkäysten selitykset tuntuvat ehkä jonkun korvissa uskottavammilta, kun he korvaavat Venezuelan ja Iranin totalitaarisen johtajan kansanvallalla. Epäilys syntyy, kun miettii, että maailmassa on iso liuta yhtä epädemokraattisia maita. Niiden joukossa on muun muassa Saudi-Arabia, joka ei jatkossakaan varmastikaan ole hyökkäyksen kohteena.

Afganistanin kokemus myös osoittaa, että hyökkäyksen kohteeksi joutuminen pikemminkin vahvistaa epädemokraattista hallintoa. On selvää, että todelliset syyt ovat muualla, mikä ainakin ulkomailla hyvin nähdään. Se ei kuitenkaan haittaa, koska suurvallan ei tarvitse välittää siitä, mitä siitä ajatellaan. Riittää, kun sitä pelätään ja kunnioitetaan.

Jos ajattelee Suomen politiikkaa, ei voi tulla muuhun johtopäätökseen kuin, että hyvin ovat Putin ja Trump onnistuneet politiikassaan. Ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme ohjaa pelonsekainen kunnioitus.

Trump ja Putin yhteiskunnan kehityksen luonnollisia jatkoja

Kun vertaa Putinia ja Trumpia, on hyvä muistaa yksi tärkeä ero, jonka toimittaja Iida Tikka toi esille, kun oli keskustelemassa podcastissani aiheesta ”Alkaako Trumpin Yhdysvallat muistuttaa Putinin Venäjää?”. Trump on todellakin tuonut Yhdysvaltoihin sellaisia toimintamalleja, joita olemme tottuneet näkemään vain totalitaarisissa maissa. Mutta, kuten Tikka totesi, Yhdysvalloissa kansalaiset uskaltavat vielä vapaasti ilmaista maan johtoa arvostelevia mielipiteitä, ainakin jos eivät ole töissä valtion virastossa. Venäjällä on paljon pidemmälle levinnyt pelon ilmapiiri, joka pistää olemaan varovainen puheissaan, jos kuuntelija ei kuulu lähipiirin luottohenkilöihin.

Yhdysvaltalainen The New York Times -lehden toimittaja Lydia Polgreen julkaisi maaliskuussa mielenkiintoisen kirjoituksen, joka oli otsikoitu: ”It’s not Trump, it’s America”. Siinä pohditaan, onko Trump yhdysvaltalaisen yhteiskunnan vai henkilökohtaisen (vinoon)kasvamisen tuloksena syntynyt tuote. Polgreen tulee siihen johtopäätökseen, että Trumpille on ollut Yhdysvalloissa tilaus, hän on ympäröivässä yhteiskunnassa tapahtuneen kehityksen luonnollinen jatko.

Voidaanko Putinista sanoa samalla tavalla: ”Eto ne Putin, eto Rossija”? Varmaankin. Putin on johdonmukainen jatko Venäjän historialliselle kehitykselle. Trumpin ja Putinin asema jonkinlaisina kulttihahmoina selittyy juuri tällä. He eivät ole muista maailmoista paikalle lentäneitä outoja messiaita, vaan kotoisia suuriegoisia johtajia, jotka istuvat hyvin omiin kansallisiin kulttuureihinsa.

Kirjoittaja Arto Mustajoki on emeritusprofessori, tietokirjailija ja podcast-isäntä (Kommunikaation kompastuskiviä, Totuuden liepeillä).