Hyvän journalistisen tavan mukaan lähetin Skeptikon artikkelin ennen sen julkaisemista juttuun liittyville kommunikoijille mahdollisia kommentteja varten. Piia Väyrynen oli ainoa, jolla oli positiivista sanottavaa: ”Teette arvokasta työtä, kun alalla toimii epäeettisesti toimivia yrittäjiä. Kommunikointihan on aina tulkinnanvaraista ja ei korvaa eläinlääkärin lausuntoja tai käyntejä.”

Terhi Janssonin mielestä Skeptikon tekemän testin lopputulos voi johtua monesta seikasta. ”Omalla kohdallani paras tulos saavutetaan silloin, kun omistaja on minuun puhelimitse yhteydessä. Kirjalliset tulkinnat eivät ole vahvin puoleni, sillä meediona niin elävä kuin kuollut näkyvät minulle samankaltaisina.” Hän suosittelee skeptikoita esittämään aitoja, ei keksittyjä kysymyksiä, ja kehottaa perehtymään eläinkommunikointiin syvemmin.

Anna Perälä kirjoitti pitkän ”vastineen”, vaikka varsinainen vastineoikeus syntyy vasta artikkelin julkaisemisen jälkeen. Hänen mukaansa Skeptikon toimittaja ”syyttää eläinkommunikoijia epäeettisestä toiminnasta, mutta on itse toiminut erittäin epäeettisesti esiintyessään eri henkilönä ja antaessaan vääriä esitietoja”. Perälä tuo esiin, että eläinkommunikoinnin opettajana hän on kursseillaan korostanut etiikkaa. ”Kommunikoija ei koskaan tee diagnooseja sairauksista, eikä korvaa eläinlääkärin tutkimuksia tai hoitoa.”

Myös Heli Heininen kirjoitti ”vastineen”. Sen mukaan artikkelia varten tietoja kerätessä ei ole toimittu hyvän lehtimiestavan mukaisesti. Hänkin kertoo toimivansa eläinkommunikoijana eettisesti: hän ei tee diagnooseja, se on eläinlääkärin tehtäviin kuuluva asia. Heinisen mukaan vaikuttaa siltä, ettei Skeptikon päätoimittaja ole ottanut selvää, mitä eläinkommunikointi on. ”Tämä ilmenee etenkin siinä, että jutussa käytetään sanaa telepatia, joka tarkoittaa ajatusten lukemista.”

Mirja Tuulikarille on tärkeää, että asioista voidaan käydä avointa keskustelua. Keskustelu voi olla kriittistä ilman, että pyritään tarkoitushakuisesti tuomitsemaan tai mustamaalaamaan toista osapuolta. Hän ei koe näin tapahtuneen ja haluaa siksi antaa ”vastineen”. Tuulikarin mukaan valeasiakasasetelma poikkeaa merkittävästi tilanteesta, jossa kommunikaatiota todellisuudessa tehdään. Hän kirjoittaa, että eläinkommunikaatio perustuu asiakkaan ja eläimen väliseen todelliseen suhteeseen, vuorovaikutukseen sekä omistajan tiedossa oleviin taustatietoihin, jotka käydään läpi kommunikoinnin jälkeen. Skeptikon käyttämä asetelma vaikuttaa kommunikaation lopputulokseen. ”Johtopäätös, jonka mukaan tulkinnat olisivat täyttä soopaa, sivuuttaa sen, että eläinkommunikaatio ei ole yksiselitteinen menetelmä, vaan perustuu kokemukselliseen ja tulkinnalliseen työskentelyyn.” Samaa mieltä Tuulikari on siitä, että nostamme esiin tärkeän huolen eläinten hyvinvoinnista ja mahdollisista vääristä diagnooseista.

Halla Juthikin kirjoitti ”vastineen”. Skeptikon toiminta on hänen mukaansa ollut epäammattimaista ja epäeettistä. ”Virheelliset tiedot voivat aiheuttaa väärinymmärryksiä ja johtaa epäselviin eläimiltä välittyviin viesteihin.” Testimme ei hänen mielestään todista millään tavalla telepaattisen viestinnän tai eläinkommunikoinnin toimimattomuutta tai sitä, etteivät eläinten välittämät viestit pitäisi paikkaansa. Se todistaa ainoastaan sen, että missä tahansa ammatissa toimiva ihminen voi tehdä inhimillisiä virheitä. ”En halua enkä aio osallistua millään tavalla näin kyseenalaiseen, epäammattimaiseen ja epäeettiseen toimintaan tai olla tekemisissä kyseisen toimittajan tai eläinkouluttajan kanssa.”