Skeptikko · Skeptikko 3/2012
Puheenjohtajan palsta
KUTEN TUNNETTUA, olen skeptikko, jota siis on vaikea saada uskomaan vähintäänkin outoja väitteitä. Ainakin pitävät todisteet pitäisi saada. Tuossa jokin aika sitten sekaannuin kasvien kommunikointia käsittelevään keskusteluun. Muistelin niitä 70-luvulta peräisin olevia pseudotieteellisinä pidettyjä kokeita, joissa valheenpaljastuslaitteen avulla tutkittiin kasvien reagointia ympäristöön.
Laitteen toiminta perustuu yksinkertaisesti sähkönjohtavuuden mittaukseen, joka kasvin tapauksessa kertoo veden määrän muutoksista sen osissa. Eräässä kokeessa saman lajin kasvi tuhottiin toisen läsnä ollessa ja samalla seurattiin reaktioita. Kun toisen kasvin ”murhaaja” vietiin myöhemmin todistajakasvin luokse, reagoi tämä varsin vahvasti.
Niinpä, vanhoihin tietoihini vedoten pidin kasvien välistä kommunikointia lähinnä hölynpölynä, koska eiväthän ne edes pääse karkuun vaaran uhatessa. Sain keskustelussa vahvasti takkiini; nykytutkimusten perusteella kasvit havainnoivat ympäristöään ja jopa muistavat aistimalla kerättyä tietoa. Ne pystyvät kommunikoimaan ja toimimaan yhdessä vihollisiaan vastaan. Niinpä, tiede ja tutkimus etenevät sellaista vauhtia, ettei kalkkeutunut dissidentti pysy enää mukana, vaan tarttuu vanhaan turvalliseen ja hyväksi havaittuun. Ei kuitenkaan pitäisi keskustella asioista, mistä ei mitään tiedä.
MTV3:n Studio55 on kustantajansa mukaan yli viisikymppisten houkuttelevin verkkopalvelu. Se on kyllä ihan totta, käyn säännöllisesti siellä lukemassa ja ihmettelemässä, miten sivun toimitus julkaisee ihan mitä tahansa päättömiä väitteitä. Kuten, että ihminen voi lopettaa syömisen ja elää pelkällä valolla. Eihän hömppään uskomisesta ole mitään haittaa… paitsi että tietooni on tullut jo kaksi tapausta, joissa valoravintoa kokeil-
uheenjohtajan
lut nuori ihminen on laihtunut sairaalakuntoon.
Ketään heitä siihen kannustaneita ihmisiä ei kuitenkaan ole asetettu edesvastuuseen, vaikka kyse on vähintään rikoslain 21 luvun 13 § Vaaran aiheuttamisesta. ”Joka tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttaa toiselle vakavan hengen tai terveyden vaaran, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä yhtä ankaraa tai ankarampaa rangaistusta, vaaran aiheuttamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”
Elokuun alussa jännitin, päädynkö minäkin Marsin pinnalle, ihan kirjaimellisesti. NASA:n Curiositymönkijän mukana on mm. mikrosiru, jossa on niiden ihmisten nimet, jotka aikanaan mukaan halusivat kirjautua. Eipä minullakaan muuta mahdollisuutta avaruusmatkailuun ole tarjottu, joten osallistuin sitten ainakin nimelläni, joka jää ikuisiksi ajoiksi Marsin pinnalle.
Odotan tältä mönkijältä yllätyksiä. Itse asiassa suurin yllätys minulle olisi, jos se ei löytäisi merkkiäkään edes menneisyyden elämästä. Onhan planeettaa sentään joskus meri peittänyt; märissä unissani kallioiden kerrostumista löytyy jopa suuria eliöiden fossiileja!
Vuoden 2011 viimeisessä palstassani ennustin tällä tavalla: ”Ehkä uusi [korvavalo]mainos, vai oliko se -tutkimus, ilmestyy jälleen ensi syksynä.” Niinhän siinä sitten kävikin, joten aloitan neuvottelut Skepsiksen tarjoaman 10 000 euron palkkion lunastamisesta.
Elokuun lopussa julkaistu ”Valkeen” tutkimus väittää, että korvakäytävän kautta annettu kirkasvalohoito parantaa myös terveiden ihmisten suorituskykyä ja mielialaa. Uutisoinnissa korostettiin, että tulokset julkaistiin oikein ”Helsingissä tiedekonferenssissa”!
Uutisissa ei kuitenkaan mainittu, että Valkee Oy oli konferenssin sponsori.
Julkaistu Skeptikko-lehdessä 3/2012. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Skeptikko pakeni Intiasta Suomeen
Homeopaatit taistelevat
Skeptikko 20 v. sitten
Myytinmurtaja Twitterissä
Kiuruveden ufo - Valokuvauskisan voittaja
Kahvinmyynnillä Bemarin omistajaksi?
Vuorovaikutus vai vedätys
Salaliitto olympialaisissa
Tulisten mausteiden salaisuus
Hoono soomi, hoonot jutut
Kansainvälistä kauhugenreä Suomen tutuissa maisemissa
