Skeptikko · Skeptikko 3/2012
Vuorovaikutus vai vedätys
Josen
pikaiset temput,
Tällä kertaa palstalla pikaisia
jippoja ja temppuja pimenevien
syysiltojen viihdykkeeksi.
”LEVITOIVA MATKALAUKKU”
Aina yhtä kiva visuaalinen temppu esimerkiksi lentokentillä suoritettavaksi. Kävele matkalaukun ympäri pitäen samalla kahvasta kiinni yhdellä kädellä. Pyri pitämään matkalaukku täysin paikallaan kun kuljet sen ympäri. Sormiesi täytyy luonnollisesti liikkua kahvalla, ettei ranteesi katkeaisi.
”TÄRISEVÄT HOUSUT”
Tähän temppuun tarvitset housujesi takaosasta, jossa neljä takaisin nopeasti. Edestäpäin seksi koko housusi tärisevät. si, muuten temppu on kovin puvun housut. Ota kiinni
saumaa kohtaa. Nyi edeskatsovien suureksi huvituk- Housujen tulee siis olla ylläerilainen…
”SUDENKORENTOJEN HYPNOTISOIJA”
Jos näet sudenkorennon lentelevän lähelläsi, aseta kätesi auki eteesi. Sudenkorento saattaa lennellä hetken kasvojesi lähellä, mutta lopulta hän laskeutuu hellästi kädellesi. Ihan tosi!

Jose Ahonen Kuva :

”PUUTUNEET SORMET” Laita kaverisi kanssa kädet vastakkain, ja hierokaa vuoronperään peukaloitanne oman kätenne etusormella ja peukalolla, kuvan 1 osoittamalla tavalla. Tuntuu hyvin oudolta… Jostain syystä tämä temppu toimii n. 80 prosentissa tapauksista selville ihmisille, mutta vain 20 prosentissa humalaisille. Virhemarginaali on kuitenkin sen verran iso, ettei tästä ole viralliseksi päihtyneisyystestiksi.
”VUOHEN SILMÄ”
Tarvitset hyväuskoisen uhrin ja viinirypäleen. Pyydä uhria pitämään silmänsä kiinni ja avaamaan suunsa (tämän vuoksi uhrin täytyy olla hyväuskoinen). Laita uhrin suuhun kuorittu viinirypäle. ”Älä pure, kunnes kerron, mikä se on.” Uhri: ”OK, mikä se on?” Sinä: ”Vuohen silmä!” Siirry pois oksennuksen tieltä.
”LASARUS”
Tarvitset elävän kärpäsen. Jos jäädytät kärpäsen, se lopettaa liikkumisen ja näyttää hyvin kuolleelta. Nyt voitkin tuoda tämän onnettoman hyönteisen takaisin elävien kirjoihin asettamalla sen lämpimälle kädellesi ja puhaltelemalla sitä hellästi. Ohessa voit perustaa uuden Jeesus-kultin.
”TUHKAN NOSTAMINEN” Pudotitko savukkeen hiukan sylkeä etusormeesi, ja voit nostaa koko tuhkan tuhkaa kokolattiamatolle? Laita ja kosketa tuhkakasan kärkeä, pois sotkematta mattoa.
Sebastian Kuva Hammar :
Sebastian Kuva Hammar :
www.taikuutta.com
Julkaistu Skeptikko-lehdessä 3/2012. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Skeptikko pakeni Intiasta Suomeen
Homeopaatit taistelevat
Skeptikko 20 v. sitten
Puheenjohtajan palsta
Myytinmurtaja Twitterissä
Kiuruveden ufo - Valokuvauskisan voittaja
Kahvinmyynnillä Bemarin omistajaksi?
Salaliitto olympialaisissa
Tulisten mausteiden salaisuus
Hoono soomi, hoonot jutut
Kansainvälistä kauhugenreä Suomen tutuissa maisemissa
