20v.

UFO-TUTKIMUKSEN METODIIKKA on hämmästyttävän samantapainen lähes kaikilla ilmiötä tutkineilla: Haastatellaan yksittäisen tapauksen silminnäkijöitä ja analysoidaan ilmiön mahdollisesti jättämiä fyysisiä jälkiä, vaikkapa vaurioita kasvistossa.

Tietojen kokoilemisen ja selitysten etsimisen jälkeen ufotutkija laatii raportin, joka sitten arkistoidaan – joko selvitettyjen tai selvittämättömien tapausten mappiin. Tutkija siirtyy seuraavaan tapaukseen. Akateemisesta tieteestä on vaikea löytää aloja, joilla aineistosta tehtäisiin yhtä säästeliäästi yleistäviä johtopäätoksiä. Poikkeuksia ovat ehkä historiantutkimus ja jotkut liiketaloustieteen haarat.

Ufo-tutkimuksessa ei juuri voi tehdä kokeita. Poikkeuksena ovat abduktiosta eli sieppauksesta kertoneen ihmisen hypnoositutkimukset. Humanoidien sieppaamiksi väitetyt ihmiset ovat kertoneet hypnoosissa yllättävän yhdenmukaisia kertomuksia kokemuksistaan. Mutta, yllätys yllätys: suunnilleen kuka tahansa pystyy hypnoosissa tuottamaan tähän joukkoon mainiosti sopivia tarinoita.

Kokeellinen tutkimus on ufologiassa erittäin poikkeuksellista. Siinä suhteessa ala ei ole ainutlaatuinen. ”Oikeistakin” tieteistä monet ovat sellaisia, ettei kokeiden järjestäminen käy päinsä: ajatellaan vaikkapa tähtitiedettä, evoluutioteoriaa tai makrotaloustiedettä.

Näillä muilla aloilla toimii palkattuja ammattimaisia tutkijoita, joilla on perusteellinen koulutus tutkimusmenetelmissä. Ufologit ovat kuitenkin useimmiten vain innokkaita harrastajia. Oikeissa tieteissä vaihtoehtoisten teorioiden ennustuksia voidaan verrata systemaattisesti kerättyyn aineistoon. Jos teorian mukaan pulsarin pitäisi lähettää radioaaltoja, joita ei kuitenkaan havaita, on teoriassa vikaa.

KIINNOSTAVIMPIA UFO-TARINOITA ovat kertomukset toisen ja kolmannen asteen lähituntumista. Tällaiset tarinat ovat konkreettista todellisuutta, ja niistä on aloitettava, koska juuri mitään muuta kiinnostavaa ja analysointikelpoista aineistoa ei ole. Siis: ovatko silminnäkijät todella nähneet suunnilleen sitä mitä väittävät, vai ovatko he tietoisesti tai tiedostamattaan keksineet havaintojensa yksityiskohdat?

Lähes kaikki ilmiöt voidaan jakaa tyyppeihin tai kategorioihin, joilla on useita omintakeisia erityispiirteitä: karvaiset eläimet eivät lennä, eivätkä kiduksilla hengittävät juuri käy kuivalla maalla. Jos vuoressa on kraatteri, sen rinteiltä luultavasti löytyy laavaa. Jos teknisessä laitteessa on sähköjohto, sen sisältä löytyy käämejä paljon suuremmalla todennäköisyydellä kuin johdottomasta kojeesta.

Ufo-kertomuksissakin on runsaasti toistuvia yksityiskohtia: Ihmisen sähköjärjestelmiin tulee häiriöitä. Lentävät lautaset laskeutuvat hitaasti vaappuen, mutta nousevat syöksyen. Humanoidit ovat pienikokoisia, ja niin edelleen. Tietääkseni missään ei ole selvitetty, liittyvätkö jotkut silminnäkijäkertomusten säännölliset piirteet tilastollisesti toisiinsa.

Analyysia varten pitäisi kerätä kaikki saatavilla olevat uudehkot raportit lähituntumista. Mitä enemmän aineistoa onnistutaan kokoamaan, sitä parempi. Jos tapausten määrä on pitkälti yli sadan, voidaan huoleti siirtyä tutkimuksen seuraavaan vaiheeseen.

Seuraavaksi pitäisi muodostaa vertailuaineisto, joka tiedetään varmuudella mielikuvituksen tuotteeksi. Pyydetään vaikkapa paria sataa ihmistä keksimään mahdollisimman uskottava tarina aiheesta ”kun tarkkailin ufoa läheltä”. Hupitarinoiden kirjoittaminen olisi erityisesti kielletty. Juttujen pitäisi olla outoja, mutta mahdollisimman uskottavia.

Vertailuaineistoja voisi olla useitakin: vaikkapa normaalissa valvetilassa, pienessä humalassa ja hypnoosissa sepitetyt erikseen – ja vaikkapa yli 70-vuotiaiden ja alle 20-vuotiaiden laatimat erikseen. Koehenkilöille ei mielellään pitäisi kertoa aineiston täsmällistä käyttötarkoitusta etukäteen.

Sekä ”oikea” että ”sepitteellinen” aineisto kootaan samalla tavalla tietokoneelle. Koodaus voisi olla järkevintä tehdä sokkona: havaintokertomukset numeroaineistoksi muuttava henkilö ei saa tietää, kummasta aineistosta kukin tapaus on otettu.

Onko vaappuvan lentoradan ja pienikokoisen humanoidin esiintymisen tilastollinen vastaavuus voimakkaampi oikeassa vai sepitetyssä aineistossa? Sopiva menetelmä vastauksen esiin kaivamiseksi voisi olla Anova-analyysi, joka sofistikoidulla ristiintaulukointianalyysilla tunnistaa herkästi interaktiovaikutuksia.

Jos hurjimpien ufo-raporttien takana on joku todellinen ilmiö, pitäisi ”todellisessa” aineistossa vallita muuttujien välillä toisenlaisia ja useimmiten voimakkaampia tilastollisia vastaavuuksia kuin kuvitelluissa tarinoissa.

Karlo Kauko

lainaus Lehdestä Skeptikko 15, Syksy 1992 skeptikot Verkossa: www.skepsis.fi/julkaisuja/skeptikkolehti.aspx