Skepsiksen Parissa Uskontoon Liittyvät Kysymykset Ovat Kreationismia Lukuun Ottamatta Perinteisesti Olleet Taka-alalla. Tässä Kirjoituksessa Kuitenkin Tarkastelen Kolmea, Joissakin Piireissä Laajalti Hyväksyttyä Uskontoon Liittyvää Ajatusta: 1) Vain Usko Takaa Pääsyn Taivaaseen, 2) Biologia Ja Uskonto Eivät Ole Toistensa Kilpailijoita Ja 3) Ihmisen Moraalisuus Ja Avuliaisuus Ovat Ristiriidassa Biologisen Ihmiskuvan Kanssa. Lisäksi Pohdin Muun Muassa Uskon Kritisoimista, Uskosta Koituvia Haittoja Sekä Ihmisen Käyttäytymistä Geenin Näkökulmasta.

Filosofi Bertrand Russell pohti aikoinaan kysymystä, miksi jumalat haluaisivat, että ihmiset uskovat heihin. Toisin sanoen, miksi usko olisi ainoa asia, joka takaa pääsyn taivaaseen? Mikseivät vaikkapa lähimmäisenrakkaus tai epäitsekkyys kelpaa? Tähän perustavanlaatuiseen kysymykseen yksikään teologi tai kirkonmies/nainen ei ole pystynyt vastaamaan. Taivaspaikka saatettaisiin siis jumalien mielestä aivan yhtä hyvin ansaita kriittisellä keskustelulla ja todisteisiin perustuvalla järkiperäisellä ajattelulla. Näin ollen me maallikotkin voimme vapaasti spekuloida ajatuksella, että palkinnon sijasta uskomisesta lankeaisi jokin pirullinen rangaistus. Mitä tästä seuraisi?

Vastausehdotuksessani on annos moraalista poseeraamista: Me taivaaseen päässeet kriittiset epäilijät aloittaisimme kapinan, jotta uskovat kaikesta huolimatta saisivat inhimillisen kohtelun. Hehän olivat vain yhteiskunnan ja koulutusjärjestelmän pettämiä viattomia uhreja!

Taivasosuuksiin liittyen on tosin myönnettävä, että monet tai kenties useimmat uskovina itseään pitävät eivät sen kummemmin pohdi tuonpuoleista. Käytännössä monien usko onkin sitä, että he sisimmässään tuntevat, että uskosta seuraa joitakin hyötyjä, joita muutoin ei voida saavuttaa. Se, onko asia näin, ei kuitenkaan viime kädessä ole uskonasia. Eli vaikka uskomisen yhteiskunnallisia tai henkilökohtaisia hyötyjä ja haittoja ei ole mahdollista määritellä yksimielisesti, yksityiskohtien suhteen kyse on aina empiirisistä kysymyksistä.

Miten väestön uskonnollisuus on yhteydessä esimerkiksi bruttokansantuotteeseen, sotilasmenoihin tai keskimääräiseen elinikään? Yksilötasolla kysymykset ovat samankaltaisia: lisääkö vai vähentääkö uskonnollisuus vaikkapa ahdistuneisuutta?

Mitä isommassa mittakaavassa asiaa tarkastellaan, sitä perustellumpaa on sanoa, että uskomisesta on haittaa. Esimerkiksi ihmiskunnan hyvinvoinnin kannalta on erittäin vaarallista, että 2000-luvun (sota)teknologiaa on käsissä, joita ohjaavat 1300-luvulla vallinneet, aina rautakaudelta asti periytyvät heimouskomukset. Toistaiseksi tämä toki on vain uskonasia. Kukaan ei siis vielä täydellä varmuudella tiedä, ovatko uskosta/uskonnoista koituvat haitat ja vaarat niin suuria kuin vaikkapa Sam Harris Uskon loppu -kirjassaan (Terra Cognita 2007) esittää. Käsissämme kun on vain yksi maapallo, mikä tekee uskon ja epäuskon vaikutusten suoraviivaisesta vertailusta mahdotonta. Toisaalta epäsuorien havaintojen avulla monimutkaisistakin syy–seuraus –suhteista voidaan tehdä oikeaan osuvia päätelmiä tai vähintään valistuneita arvauksia – ja ne eivät juurikaan anna aihetta optimismiin.

Pitää myös muistaa, että monille usko – liittyipä se vakiintuneisiin uskontoihin tai muunlaiseen paranormaaliin – on jo itsessään suuri epäkohta ja moraaliton elämänasenne. On siis joukko ihmisiä, jotka ajattelevat, että uskonnoista pitäisi mahdollisista haitallisista seuraamuksista huolimatta päästä kokonaan eroon. Tällaisia näkemyksiä on kunnioitettava paljon korkeammalle kuin edellä mainittua tunnetta uskomisen hyödyllisyydestä. En osaa perustella tätä sen painavammalla järkisyyllä kuin että uskon vastakohta, todisteisiin perustuva tietäminen, on historian saatossa merkittävästi parantanut ihmisten elämänlaatua ja lievittänyt heidän kärsimyksiään. Lisäksi tunteen tasolla, ilman minkäänlaisia hyötyfunktioita, satun pitämään totuuden tavoittelua sellaisenaan yhtenä ihmisen jaloimmista päämääristä. Ja on sanomattakin selvää, että verrattuna minkäänlaisiin ilmestyksiin tieteellinen metodi on ylivertainen keino saavuttaa perusteltua ja todenmukaista tietoa maailmasta.

Yhtä ilmeistä on, että joidenkin tosiasioiden levittäminen tai perusteluiden/todisteiden vaatiminen saattavat olla haitallista joillekin yleisesti toivottavina pidetyille asiaintiloille. Tähän liittyen toisinaan kuulee jopa epäilyjä, että kansa ilman uskontoa muuttuisi ahneeksi ja rikoksiin taipuvaiseksi väkijoukoksi. Näkemys on kyyninen ja epädemokraattinen. Sen mukaan teologinen tiedekuntakin olisi vain jonkin sortin poliisikoulu.

En tiedä, missä määrin tämä pitää paikkansa tai missä määrin teologit itse ajattelevat niin, mutta ainakaan valtioiden välinen vertailu tai historiallinen aineisto eivät tue ajatusta. Toistaiseksi uskonnot ovat nimittäin olleet varsin huonoja hyvien tapojen vaalijoita. Ja jos perusteltujen totuuksien leviäminen kovasti pelottaa, voi rohkaisuksi tutkailla lähimmäisistään, miten rajallista pätevien argumenttien tai kriittisen elämänasenteen viehätysvoima onkaan.

Toki aina löytyy sellaisia, jotka kaikesta edellä mainitusta huolimatta peräänkuuluttavat uskontojen ”kunnioittamista”. Heille totean vain, etten ole löytänyt yhtäkään pätevää syytä, miksi uskontojen väitteisiin tulisi enää nykypäivänä suhtautua eri tavoin kuin esimerkiksi historiaa tai biologiaa koskeviin väitteisiin. Historiallisten tai biologisten tapahtumien suhteen ihmiset yleisesti ottaen luottavat vain väitteisiin, joiden takana on todisteita. Emme siis kunnioita näkemyksiä, joissa kielletään vaikkapa juutalaisvainojen tapahtuminen tai eliölajien vähittäinen muuttuminen.

Vastaavalla tavalla perusteettomalle uskolle ei tule antaa erivapauksia millään elämänsaralla, edes uskonnossa – varsinkaan Skepsiksen kaltaisessa yhdistyksessä. Ja siinä missä meidän on osoitettava uskonnollisten väitteiden puutteet ja loogiset virheet, meidän on myös tuettava uskonnollisten kokemusten tutkimista tieteellisten menetelmien avulla.

Daniel C. Dennettiä mukaillen, uskon lumous on murrettava. Julkisuusmielessä saattaisi jopa olla paikallaan antaa Huuhaa- palkinto Suomen evankelisluterilaiselle kirkolle. (Perusteluissa tulisi epäilemättä mainita, että tunnistamme uskonnon aseman ihmiskunnan/Suomen historiassa sekä sen, että uskonto mahdollisesti tuottaa joitakin hyötyjä. Mutta samalla olisi todettava, että kirkon on aika tunnustaa, että he levittävät perusteettomia uskomuksia, jotka saattavat merkittävästi pahentaa maailman ongelmia.)

Perusteettoman uskomisen haitallisuudesta siirrytään tarkastelemaan hieman toisenlaista väitettä. Usein kuulee sanottavan, että biologia ja uskonto eivät olisi toistensa kilpailijoita. Yksilö voisi siis sekä uskoa jumalalliseen luojaan että evoluutioteoriaan. Asiassa on melkoinen ristiriita, sillä evoluutioteoria poistaa kaikki järkisyyt uskoa luomisoppiin. Miksi jumala olisi vaivautunut luomaan yhtään mitään, kun luonnonvalinta olisi voinut hoitaa homman?

Tilanne on vastaava, jos murhaoikeudenkäynnissä käy ilmi, että uhri kokikin luonnollisen kuoleman. Tällöin tuomari luonnollisesti toteaa, että esiin nousseet todisteet ovat ristiriidassa syyttäjän näkemyksen kanssa ja että murhasta syytetty voidaan vapauttaa. Samalla tavoin tiede voi vapauttaa jumalolentoja tehtävistään.

Esimerkiksi tähtitiede on ristiriidassa sellaisen jumalan kanssa, joka lentää taivaankannella tulisilla vaunuilla. Ja geologia on ristiriidassa jumalan kanssa, joka loi maapallon kuusituhatta vuotta sitten. Biologia ja evoluutiopsykologia puolestaan ovat ristiriidassa sellaisen jumalan kanssa, joka suunnitteli ihmislajin ja sille tyypilliset moraalitunteet. Minkäänlainen uskonnon ja biologian välinen vuoropuhelu, jota kristityt toisinaan juhlallisesti toivovat, ei tule tätä seikkaa poistamaan.

Kolmas lähempää tarkastelua ansaitseva väite koskee edellä mainittuja moraalitunteita. Monien mielestä vaikkapa Jeesuksen julistama pyyteetön uhrautuvuus on mahdotonta selittää biologisesti. Evoluutioteoria ja niin sanottu geenin itsekkyys ovat kyseisen näkemyksen mukaan ristiriidassa ihmisten avuliaisuuden kanssa. Tämä on virhepäätelmä, joka näihin päiviin asti on ollut yleinen kaikkein oppineimpienkin keskuudessa. Erhe on erityisen hassu siksi, että altruismin selittäminen on yksi evoluutiobiologian suuria saavutuksia.

Biologia on viimeisen 40 vuoden aikana vakuuttavasti selittänyt, miten yhteistyö, epäitsekkyys ja niiden taustalla olevat tunteet voivat evoluutiossa kehittyä. Vaikka geenit siis ovat rakentuneet niin, että ne pyrkivät ”itsekkäästi” kopioitumaan, se ei tarkoita, että geenejä kantava yksilö olisi välttämättä itsekäs. Päinvastoin, yhteistyö ja avuliaisuus ovat evoluutioympäristössä olleet erinomaisia strategioita omien geenien levittämiseen.

Tuloksena on syntynyt lukuisia yhteistyötä ja vastavuoroisuutta ylläpitäviä tunteita: kiitollisuutta, häpeää sekä huijariin kohdistettua moraalista suuttumusta. Leikillisenä lisähuomautuksena todettakoon, että varsinkaan se, miksi jotkut saarnaavat pyyteettömän avuliaisuuden puolesta, ei evoluutioteorian valossa ole kovin kummallista. Moraalisaarnojen sisältöhän voidaan suoraan ennustaa teorian perusteella: tietyissä tilanteissa yksilön on kannattanut vaatia muilta entistä suurempaa uhrautumista. Ehkä jeesustelukin siis on geneettistä. Voidaan jopa todeta, että moraaliposeeraaminen, halu näyttää muiden silmissä paremmalta – ja sen ajoittainen onnistuminen – pitää maailmaa pystyssä.

Toinen geeneihin liittyvä virhepäätelmä on olettaa, että geenit eivät vaikuttaisi ihmisen käyttäytymiseen sen takia, että ihmiset verrattain usein tekevät sellaista, mikä ei auta heidän geeniensä leviämistä, esimerkiksi pitäytyvät selibaatissa. Tässä virhepäätelmässä sekoittuvat geenien ”itsekäs” tapa kopioitua ja ihmisyksilöiden pyrkimys levittää geenejään. Näistä edellinen on olemassa, jälkimmäistä ei. Geenien ei siis ole tarvinnut tuottaa yksilöille tietoista halua levittää geenejä; siihen on riittänyt esimerkiksi halu seksuaaliseen kanssakäymiseen ja uhrautuva kiintymys omiin jälkeläisiin. Jos vaikkapa seksuaalikäyttäytymisen takana oleva välitön motiivi olisi geenien levittäminen, miehet maksaisivat lahjoituksista spermapankkiin, eivät pornon katselusta.

Kirjallisuutta: sam Harris: uskon loppu (terra Cognita 2007) Daniel Dennett: lumous murtuu (terra Cognita 2007) Richard Dawkins: Jumalharha (terra Cognita 2007), Geenin itsekkyys (Arthouse 1992)

Osmo Tammisalo

nils mustelinin Rahasto

Rahaston tarkoituksena on antaa taloudellista tukea Skepsiksen toimialaan liittyvään tieteelliseen työhön ja julkaisutoimintaan. Rahastoa hoitaa Skepsis ry:n hallitus, joka kutsuu 3-5 henkilöä rahaston johtoryhmään. Rahaston kartuttaminen tapahtuu lahjoituksilla, yhdistyksen talousarvion ulkopuolisilla tilapäisillä tuloilla, rahaston pääoman vuotuisella korolla ja yhdistyksen hallituksen päätöksellä yhdistyksen muista varoista tai ylijäämistä.

RAHASTON TILI: AKTIA 40-101.