Kuva 1.

Britannian Hadley-ilmastokeskus Laatii Ja Ylläpitää Laajaa Kirjoa Erilaisia Maailman Ilmastoa Koskevia Tilastoja. Yllä Oleva Käyrä Kuvastaa Maapallon Pinnanläheisen Lämpötilan Vaihtelua Vuodesta 1850 Vuoden 2007 Kesäkuuhun. Siinä Näkyy 1800-luvun Jälkipuoliskon Vaihtelevat Lämpötilat Ja 1900-luvun Alusta Alkanut Nopea Lämpeneminen, Joka Loppuu 1940-luvun Alkuun. Sitä Seuraa Vuoroin Lämpimämpää Ja Vuoroin Kylmempää Kunnes Tullaan Vuoteen 1975, Mistä Alkaa Samantapainen Lämpeneminen Kuin 1900 Alusta. Vuoden 1998 Tyynenmeren El Niño -ilmiön Jälkeen Lämpeneminen Loppuu.

Kuva 2.

Tilastoitaessa Maapallon Lämpötilaa Joudutaan Turvautumaan Olemassa Olevaan Historialliseen Aineistoon. Kuva Kertoo Kansainvälisessä Data Arkistossa (global Historical Climate Network Ghcn) Vuosittain Käytettävissä Olleiden Havaintoasemien Lukumäärän. Arkistoa Ylläpitää Yhdysvaltain Kansallinen Ilmastotietokeskus Sekä Hiilidioksidi-informaation Analyysikeskus Jota Ylläpitää Oak Ridge Kansallinen Laboratorio. Lisätietoa Löytyy Osoitteesta: Http://www. Worldclimate.com/sources.htm

ei tee sitä tänäkään päivänä.

Herää kysymys, mikä lämpötila ja miten se on laskettu? Meteorologeilla on säähavaintoasemansa, jossa periaatteessa 2 metrin korkeuteen sijoitetussa valkoiseksi maalatussa säleikkökopissa olevaa lämpömittaria luetaan päivittäin sovittuina ajankohtina. Näistä mittaustuloksista laaditaan pitkänaikavälin tilastoja, joiden tulisi kertoa mittauspaikan lämpötilan vaihteluista - mutta?

Pitkien mittaussarjojen lineaarisuutta on pyritty selvittämään niin meillä (ks. Heikki Tuomenvirran väitöskirja 2004) kuin muuallakin. Tiedämme, että lämpömittareita lukee kirjava joukko ja usein vaihtelevalla tarkkuudella. On myös huomioitava, että havaintoasemien paikkoja joudutaan vuosien saatossa eri syistä siirtämään eikä niiden välitön ympäristökään pysy muuttumattomana. USA:ssa, jossa säähavainnoinnin oletetaan olevan korkeatasoista, on juuri huomattu, että National Weather Servicen (USA:n kansallinen sääpalvelu) laajassa käytössä olevat etäluettavat sääasemat joko liioittelevat ajan myötä vallitsevaa lämpötilaa tai ovat sääntöjen vastaisesti sijoitettu esim. liian lähelle rakennuksia tai muita esteitä. NASAn ylläpitämään GISS-tietokantaan onkin äsken tehty merkittävä korjaus, jonka jälkeen vuosi 1998 ei olekaan enää lämpimin vuosi vaan kunnian on saanut 1934. Maailmanlaajuisia tilastoja laadittaessa joudutaankin käyttämään mitä erilaisempia korjausalgoritmeja, jotka tuskin parantavat lopputulosta.

On myös mielenkiintoista todeta, että lämpötilaa tilastoivien (Global Historical Climate Network) asemien lukumäärä nousi tasaisesti 1800-puolelta ollen 1920-luvulla n. 2000 (kuva 2). Maksimi lukumäärä, noin 5500 saavutettiin 1970-luvulla, jonka jälkeen luku putosi 1990-luvulla takaisin lukuun noin 2000.

eivät tue IPCC:n väitettä viimevuosikymmenten kiihtyvästä lämpötilan noususta - eivät osoita virherajoja ylittävää lämpötilan nousua kiihtyvästä noususta puhumattakaan.

Tiedämme niin historiankirjoista kuin myös luonnon omista indikaattoreista (puulustot, kasvivyöhykkeet, vuoristojäätiköiden liikkeet ym.), että ilmasto on vaihdellut suuresti aikojen saatossa. Tätä osoittavat myös eri säätilastot. Tiedämme myös, että keskiajalla (900-1100 -luvulla) oli nykyistä lämpimämpää ja niin sanotun pienen jääkauden aikana (1600- 1800 -luvulla) oli huomattavan kylmiä aikoja, jotka meillä Suomessa ilmenivät mm. katovuosina nälkäkuolemineen. Tosin väliin mahtui 1700-luvun jälkimmäisellä puoliskolla hyvin lämmin jakso, jolloin Suomessa suunniteltiin jopa silkintuotantoa (Holopainen ja Helama, Tieteessä Tapahtuu 2/2007). Siis ilmasto ei tosiaankaan pysy vakiona!

Lukumäärän pienenemisen sanotaan johtuneen kustannusten noususta. Todettakoon, että jäljellejääneistä asemista monet sijaitsevat asutuksen tai lentoasemien yhteydessä. Olenkin ihmetellyt, miten voidaan maapallon keskilämpötila määrittää 150 vuoden ajalta asteen desimaalin tarkkuudella. Salaisuus löytynee tilastomatematiikasta – vale, emävale, tilasto?

Koska IPCC puhuu globaalista ilmastosta, tarvitaan myös merialueilta pitkiä lämpötilasarjoja, sillä onhan lähes 3/4 maapallon pinta-alasta veden peitossa. Kiinteitä säähavaintoasemia ei rannikkoalueita ja saaria lukuun ottamatta ole menneinä aikoina juurikaan ollut. Lämpötilatiedot onkin suuren ja vaikean työn tuloksena arvioitu meriä kyntävien laivojen lokikirjoista. Vasta toisen maailmansodan aikoihin eri maiden laivastojen intressit johtivat kiivaaseen säähavaintotoimintaan. Nykyisin saadaan luotettavia tuloksia myös eri maiden tutkimuslaivastojen tiedostoista. Mahdollisimman kattavan verkoston aikaansaamiseksi on viimevuosikymmenten aikana asennettu myös automaattisia säähavaintopoijuja erityisesti valtamerten syrjäisimpiin osiin.

Tässä yhteydessä todettakoon, että vuonna 1979 käynnistyneet alemman ilmakehän lämpötilamittaukset satelliittien avulla

Kuva 3.

Lätkämailakäyrä

Palatkaamme lämpötilapohdiskeluun. IPCC:n kolmas arviointiraportti vuodelta 2001 rakentui paljolti ns. lätkämailakäyrän varaan (kuva 3). Kyseessä on maapallon tuhannen vuoden keskilämpötilaa kuvastava käyrä. Siinä ensimmäiset 900 vuotta perustuvat pääosin pohjoisen pallonpuoliskon puulustoista johdettuihin vuotuisiin keskilämpötiloihin. Näiden jatkeeksi ympättiin suoraan säähavaintoasemista saadut lukemat. Lopputuloksena on käyrä, joka muistuttaa vaakasuorassa lepäävää lätkämailaa. Varren muodostaa keskiajalta hitaasti kylmenevä suora osa ja lavan säähavaintoasemien jyrkästi nousevaa lämpötilaa kuvastava osa.

”Jääkiekkomaila” oli IPCC:n tärkein argumentti teollistumisen myötä tapahtuneesta lämpötilan noususta. Kuitenkin käyrä sai heti tuoreeltaan hyvin voimakasta kritiikkiä, koska siitä puuttuivat sekä keskiajan tunnettu lämpövaihe että pienen jääkauden todella kylmät jaksot. Säähavaintoasemien mitattujen lämpötilojen käyttö toteutuneella tavalla suoraan liitettynä puulustotiedoista johdettuihin karkeisiin lämpötiloihin ei myöskään saanut kiitosta.

Varsinainen skandaali paljastui kun kaksi kanadalaista tutkijaa, Steve Mcintyre (http://www.climateaudit.org/index. php?p=166 ) ja Ross McKitrick, saivat pitkän kädenväännön jälkeen sekä USA:n tiedeakatemian painostuksen avulla käyrän laadinnasta vastanneelta Michael Mannilta tietoa niin käytetyistä algoritmeista kuin myös varsinaisesta aineistosta. Tällöin selvisi, että käyrässä oli käytetty sekä virheellistä aineistoa että laskentaohjelmistoa, joka antoi jopa satunnaisluvuilla samantapaisen lätkämailaa simuloivan käyrän. Tämän skandaalin seurauksena IPCC ei enää uusimmassa raportissaan viittaa käyrään, vaikka tietämättömät sitä edelleen siteeraavat mediassa. Käyrän propaganda-arvon romahtamisesta huolimatta se esiintyy jo aiemmin mainitussa Al Goren virheitä vilistävässä, suuren huomion ja jopa Oscarin saaneessa dokumentissa ”Epämiellyttävä totuus”.

Todettakoon, että Britanniassa ei sallita kaikkiin ala-asteen kouluihin lähetetyn elokuvan esittämistä ilman, että sen yhteydessä oikaistaan tuomioistuimen esittämät 9 merkittävää asiavirhettä. Oikeuden käsittelyssä väläytettiin myös mahdollisuutta vastapainoksi esittää BBC4:n maaliskuussa 2007 lähettämää dokumenttia ”The Great Global Warming Swindle”, jonka MTV3 esitti syyskuussa nimellä ”Ilmastonmuutos - totta vai

Ipcc:n Kolmannen Arviointiraportin (2001) Yhteydessä Laajalle Levitetty ”lätkämailan” Nimellä Tunnettu Pohjoisen Pallonpuoliskon Lämpötilakäyrä. Pystyasteikko Kertoo Poikkeaman Vuosien 1961-1990 Keskilämpötilasta. Käyrän Ensimmäiset 900 Vuotta (lätkämailan Varsi) Ovat Lähinnä Puulustoista Johdettuja Vuoden Keskilämpötiloja – Ns. Proxy-aineistoa. Tumman Harmaa Kuvaa Lustoista Arvioituja Lämpötiloja Ja Vaalea Tilastoinnin Virhearviota. Valkoinen Viiva Kuvaa 30-vuoden Suodatettua Lämpötilaa. Käyrä Sai Lopullisen Muotonsa, Kun Siihen Liitettiin Suoraan Säähavaintoasemien (mustalla - Mailan Lapa) Tilastoidut Vuotuiset Keskilämpötilat (mann, M.e., Bradley, R.s. And Hughes, M.k., Northern Hemisphere Temperatures During The Past Millennium: Inferences, Uncertainties, And Limitations, Geophysical Research Letters, 26, 759-762, 1999). Sittemmin ”lätkämailakäyrä” On Menettänyt Uskottavuutensa.

tarua”. Viimeksi mainitussa dokumentissa kumotaan monia ilmastonmuutokseen liittyviä myyttejä ja Al Goren väittämiä. Tuomio julistettiin juuri ennen Norjan Nobel-komitean rauhanpalkinnon saajien nimeämistä. Tämä IPCC:lle ja Al Gorelle yhteisesti myönnetty palkinto onkin herättänyt maailmalla kummastusta ja paikoin hyvin voimakasta kritiikkiä.

MIKSI SUHTAUDUN KRIITTISESTI IPCC:N väittämiin?

Edellä kuvasin joitain IPCC:n toimintaan liittyviä kyseenalaisia piirteitä. Toteaisin vielä, että geologina olen oppinut hyväksymään ajatuksen maapallon ilmaston rajusti vaihtelevasta luonteesta niin menneinä geologisina kausina kuin myös historian kertomana. Mainitsin jo aiemmin keskiajan lämpökauden, jolloin mm. Grönlanti asutettiin viikinkien toimesta.

Pienen jääkauden aikana monet Keski-Euroopan joet jäätyivät; pidettiinpä jäätyneellä Thamesjoella Englannissa monena vuotena talvimarkkinat. IPCC yritti kylläkin aiemmissa raporteissaan leimata nämä tapahtumat paikallisiksi eurooppalaisiksi ilmiöiksi, mutta todellisuudessa samoista ilmastovaihteluista on kasvava määrä todisteita niin Afrikasta ja Amerikoista kuin myös Kaukoidästä.

Koska uusimmassa keväällä 2007 julkistetussa neljännessä arviointiraportissa myönnetään nämä nopeat ja suuret ilmastovaihtelut tosiksi, on ryhdytty entistä voimallisemmin korostamaan viimeisen sadan vuoden maapallon keskilämpötilan ”rajua” nousua. Syyksi ilmoitetaan ihmisen kasvihuonepäästöt. Kun 50-70 -luvuilla tapahtui pieni lämpötilanotkahdus, olivat jotkut tutkijat jo valmiita uhkaamaan uudella jääkaudella. Nyt notkahdus pyritään selittämään hiukkaspäästöjen (?) viilentävällä vaikutuksella. Kun lätkämailaan vielä uskottiin, ilmastomallit viritettiin kasvihuonekaasujen avulla simuloimaan lämpötilan nousua säännöllisten lämpötilamittausten alkuajoilta nykyaikaan. Valitettavasti matemaattiset ilmastomallit eivät kyenneet luotettavasti matkimaan keskiajan lämpökautta eivätkä pieneen jääkauteen liittyviä ilmasto- Auringon lämmittämä maan pinta jäähtyy säteilemällä ilmakehän kautta ulkoavaruuteen. Osa lämmöstä siirtyy johtumalla suoraan yläpuolella olevaan ilmaan, kun taasen osa suorasta lämpösäteilystä imeytyy kasvihuonekaasuihin. Ilmastonmuutoksen aiheuttajaksi nimetyllä hiilidioksidilla on säteilyä pidättävä (suodattava) vaikutus; tosin se kattaa vain verrattain kapean alueen koko infrapunaspektristä. Mutta, hiilidioksidin absorptiospektri on jo nykyisillä pitoisuuksilla lähes kyllästynyt eikä pitoisuuden ennustettu nousu voi sanottavasti lisätä infrapuna-absorption määrää eikä näin ollen myöskään jarruttaa lämmön poistumista.

Koska hiilidioksidia muodostuu poltettaessa, kuvitellaan, että rajoittamalla fossiilisten polttoaineiden käyttöä voidaan estää ilmaston lämpeneminen. Tällöin mediatiedotuksessa unohdetaan tarkoituksellisesti, että vesihöyry on ylivoimaisesti merkittävin kasvihuonekaasu. Ilmastopelottelun kannalta unohduksen syy on varsin ymmärrettävä; ihmiskunnalla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia vaikuttaa ilmakehän vesihöyryn määrään, eikä näin ollen lämmön karkaamiseen avaruuteen. Tosin hiilidioksidin määrään vaikuttaminen lienee myös utopiaa.

Ilmastomalleissa absorptiospektriin perustuvan lämpövaikutuksen laskeminen vaikkapa kasvihuonekaasuille koko maapallon alueella on ylivoimainen tehtävä nykyisillä resursseilla. Siksi on otettu käyttöön ns. säteilypakote. Se on eräänlainen laskennallinen arvo, jolla pyritään kuvaamaan eri fysikaalisten tekijöiden vaikutuksia maavaihteluita.

Hiilidioksidin Rooli

pallon energiatasapainoon.

Eri säteilypakotteet yhteen laskemalla saadaan summa, jonka tulisi vastata sitä eroa, mikä syntyy, kun lasketaan maahan lankeavan ja maasta karkaavan energian erotus, edellyttäen, että lämpötila tropopaussissa säilyy muuttumattomana. Miten tämä mielestäni hyvin vaikeasti hahmoteltava tekijä sitten vastaa todellisuutta, onkin eri asia, sillä en ymmärrä miten säteilypakotteissa voidaan luotettavasti huomioida esimerkiksi lämmenneiden ilmamassojen vertikaalisten ja horisontaalisten siirtymien (tuulet) vaikutusta maapallon lämpötilaan.

Eräs toinen mielenkiintoinen piirre liittyy ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden vaihteluihin. Puoli vuosisataa sitten käynnistyivät Havaijilla Mauna Loa -tulivuoren rinteellä ilmakehän systemaattiset hiilidioksidimittaukset. Mittausaseman korkean sijainnin takia tulosten katsotaan vastaavan koko ilmakehän hiilidioksidin keskipitoisuutta. Alusta asti mittaukset osoittivat hiilidioksidin verrattain tasaista pitoisuuden nousua ollen mittausten alkuaikoina n. 330 ppm (0,033%) ja tänä päivänä n. 380 ppm (0,038%). Tämän nousun sanotaan johtuvan ihmisen aiheuttamista päästöistä. Kuitenkin eri puolilla maapalloa, niin maalla kuin merellä, hiilidioksidipitoisuus vaihtelee ajasta ja paikasta riippuen huomattavan paljon (jopa 200-600 ppm).

IPCC korostaa hiilidioksidin merkitystä kasvihuonekaasuna esittämällä, että sen viipymä ilmakehässä on hyvin pitkä, peräti satakunta vuotta. Päättäjille suunnattu lyhennelmä antaa ymmärtää, että kasvihuonevaikutus säilyisi pitkään, vaikka kaikkinainen polttaminen lopetettaisiin kerralla. Kuitenkin radiohiiliajoituksen kehittäjäksi tituleerattu professori Minze Stuiver esittää kyseisen viipymän olevan vain 5-7 vuotta. Tähän hän on päätynyt tutkimalla 50-60 -luvun ydinkokeiden seurauksena syntyneen, radioaktiivista hiiltä sisältävän hiilidioksidin käyttäytymistä ilmakehässä. Hiilidioksidin nopea vaihtuvuus ilmakehässä näkyy myös varsin hyvin eri vuodenaikoina tehdyissä mittauksissa. Ilmasta hiilidioksidi poistuu kasvukautena ja palautuu lahoamisen kautta takaisin ilmakehään. Huomattavasti suurempi tekijä sekä lähteenä että nieluna ovat kuitenkin meret.

Uusimman arviointiraportin tieteellisissä perusteissa IPCC pitää hiilidioksidia edelleen pitkäikäisenä kasvihuonekaasuna, ilmeisesti, jotta se toimisi riittävänä ilmastopelotteena. Tarkempi lukeminen kuitenkin osoittaa, että pitkäikäisyys ei suinkaan tarkoita pitkää viipymää ilmakehässä vaan siihen lasketaan myös mm. maahan ja veteen varastoitunut ”helposti” vapautuva alkuaine hiili laskettuna dioksidiksi.

Ilpo Salmen Väittämät

Sanotaan, että usko ei ole tiedon väärti. Tämä pätee mitä suuremmissa määrin nimenomaan ilmastonmuutoksesta käytävään keskusteluun. Tieteessä eri näkemyksiä pohditaan ja relevansseja verrataan. Mediassa sen sijaan tieto ja usko kulkevat käsi kädessä eikä koskaan tiedä kummasta on kyse.

Salmi esittää: ”… Aluksi pohdittiin sitä, että lämpeneekö vai jäähtyykö maapallo eli tuleeko helle vai jääkausi. Nyttemmin on varmistunut, että keskilämpötila nousee vieläpä kiihtyvästi…”. Kuva 1 osoittaa muun muassa, että keskilämpötila näyttää nousevan verrattain tasaisesti vuosina 1910-1940. Sitä seuraa selkeä aleneva trendi, joka 70-luvulta alkaen jälleen jatkaa nousuaan lähes 30 vuotta, mutta pysähtyy vuoteen 1998. Tuon Tyynenmeren el Niño -ilmiön aiheuttaman lämpöhuipun jälkeen nousua onkin pysähtynyt. Kuitenkin IPCC väittää, että lämpeneminen on viimeisen 50 vuoden aikana ollut ennennäkemätöntä ja Salmi toteaa keskilämpötilan nousevan vieläpä kiihtyvästi. Mitähän ”kelloja säätieteilijät” soittavatkaan? Mihin perustuvatkaan mediassa esitetyt kauhukuvat?

Virhe, johon myös Salmi näyttää sortuneen hänen kirjoittaessaan ennusteista, liittyy käsitteisiin ennuste/projektio/skenaario. Alkuaikojen voimakkaan kritiikin jälkeen IPCC ei käytä missään vaiheessa sanaa ennuste vaan käyttöön tulee skenaario tai projektio. IPCC käyttää lisäksi mielellään näistä tulevaisuuden projektioistaan sanaa story- line (liekö oikea käännös: [tarinan] juoni, siis fiktiivinen?).

Salmi on oikeassa, että IPCC:n skenaariot perustuvat useisiin ilmastomalleihin. Tiedetään, että eri mallien keskinäiset eroavuudet ovat usein todella suuret. Kuitenkin oudoksuttaa, että mitään mallia ei ole erikseen määritelty todennäköisimmäksi, vaan lopulliset tulokset esitetään kaikkien kymmenien mallien keskiarvona. Tähänkö tiede on mennyt?

Merenpinnan nousu on aihe, josta on yhtä monta mieltä kuin miestäkin. Suomen kohdalla Salmi esittää rakentamisen tulvarajan nostamista, koska ”ennustettujen” sään ääriilmiöiden lisääntyessä ja voimistuessa tulvariski kasvaa. Helsinki on samaan uhkaan vedoten nostanut tulvarajan 3 metriin. Uudisrakentamisen suhteen asia voidaan hyväksyä; jäähän näin rantaviivan ja rakennusten väliin aluetta virkistyskäyttöön. Mutta Espoossa yritettiin jo pakkolunastaa olemassa olevia rakennuksia ja tontteja puistoksi ilmastonmuutokseen vedoten, vaikka kyseiset rakennukset ovat olleet paikalla yli 50 vuotta eikä tulva ole tähän mennessä koskaan ylettynyt portaille saakka eikä sellaista tule maannousu huomioiden tapahtumaankaan. Onneksi Espoossa otettiin järki käteen.

Salmi esittää, kuten monet muutkin IPCC: n ”väittämiin” uskovat, että ilman tulivuorten ja ihmisen ilmakehään syöttämiä aerosoleja lämpötilan nousu olisi ollut ehkä vieläkin suurempi. Tämä sana ”ehkä” kuten IPCC:n viljelemät muut ehdolliset sanat – mahdollisesti, todennäköisesti, hyvin todennäköisesti jne. vievät poliitikon varmasti syrjäpoluille, jossa oma vilkas mielikuvitus pääsee rehottamaan. Valitettavinta on, kun innokas nuori vihreä ympäristöaktivisti tulkitsee ehdolliset sanat ehdottomina.

Haluan puuttua Salmen väitteeseen, että suurin osa tutkijoista on IPCC:n raporttien takana. Todennäköisesti tämän ajatuksen allekirjoittavat ne tutkijat, jotka ovat osallistuneet tekstien tuottamiseen, ainakin oman erikoisalansa kohdalla. Etenkin median välittämä näkemys, että enemmistö maailman tutkijoista olisi IPCC:n johtopäätösten takana, on silkkaa toiveajattelua. Korostettakoon, että eivät skeptikot kiellä ilmaston vaihtelua eivätkä edes sen pienen jääkauden jälkeistä tähän päivään jatkuvaa lämpenemistä. Sen sijaan keskiverto ilmastoskeptikko ei voi hyväksyä hiilidioksidille annettua ratkaisevaa roolia eikä ilmastomallien ennustuskykyä.

On aivan totta, kuten Salmi kirjoittaa, että monien skeptikkojen kritiikki kohdistuu mallien kyvyttömyyteen jäljitellä esiteollisen ajan ja jopa esihistoriallisen ajan ilmastoja. Korostan, että ”ennustamiseen” käytettävien mallien tulee selviytyä ns. taaksepäin verifioinnista (ns. hindcasting). Kykenevätkö mallit selittämään mm. jääkaudet, holoseenikauden lämpöoptimin, keskiajan lämpökauden ja vaikkapa pienen jääkauden kylmät vaiheet? Valitettavasti siihen ne eivät kykene eivätkä niin ollen myöskään kelpaa tulevaisuutta kuvaamaan.

Salmi siteeraa Ilmatieteenlaitoksen varapääjohtajaa pohtien mm. jäätiköiden sulamista. Horjumaton usko ilmastomalleihin on johtanut siihen, että maapallon jatkuva lämpeneminen johtaisi Grönlannin ja Etelämantereen jäämassojen sulamiseen, mistä seuraisi valtamerenpinnan raju nousu ja alavilla mailla tuhoisia tulvia - mediassa haluttua katastrofiainesta. Todellisuudessa kummallakin alueella jäämassat näyttävät pikemminkin lisääntyvän.

Monet vuoristojäätiköt ovat kyllä supistuneet, mutta luonnollisena selityksenä on toipuminen pienestä jääkaudesta. Näin on asianlaita mm. Alpeilla, missä monet jäätiköt ovat viimeiset satakunta vuotta peräytyneet. Ihmistä mielellään syyllistävät tahot eivät mielellään mainitse, että peräytyvien vuoristojäätiköiden alta on paljastunut mm. arkeologisia löytöjä, jotka ajoittuvat aiempaan lämpimään vaiheeseen 4000-5000 vuotta sitten.

Golfvirran pysähtymisestä on kyllä puhuttu ja kirjoitettu, mutta sen todennäköisyys löytyy vain poliittiselta agendalta. Vanhoissa oppikirjoissa korostetaan Golfvirran merkitystä Pohjois-Euroopan ilmastoon, mutta todellisuudessa sen vaikutus on korkeintaan marginaalinen. Todellisuudessa Euroopan säätä ohjailevat ensisijaisesti Amerikan mantereelta Atlantin poikki tulevat ilmamassat. Nämä vuorostaan ovat kytköksissä koko ilmakehän liikkeisiin.

Metaanijään sulaminen on myös toinen myytiksi luettava ilmiö – pelottelukeino. On totta, että metaani kuten hiilidioksidikin esiintyy etenkin valtamerien pohjassa alhaisessa lämpötilassa ja korkeahkossa paineessa klatraatteina – veden ja kaasun muodostamina jäänkaltaisina yhdisteinä. Jos lämpötila jostain syystä nousee tai paine alenee riittävästi, mihin sinänsä ei edes IPCC usko, niin klatraattien hilarakenne hajoaa ja kaasua vapautuu. Tällöin kasvihuonekaasuna vapautuva metaani voisi teoriassa hidastaa lämmön karkaamista avaruuteen. Toisaalta ilmakehään vapautuva metaani, kuten Salmikin mainitsee, hajoaa auringon valon vaikutuksesta varsin nopeasti.

Sademetsien hakkuista voin olla samaa mieltä, että ne muuttavat ilmastoa, mutta ennen kaikkea ne luovat edellytykset erittäin tuhoisalle maaperän eroosiolle ja ovat näin ollen ehdottomasti tuomittavia. Sademetsien kohdalla uusimmat ajatukset liittyvät huomattavasti selvemmin myös ilmastonmuutokseen, kuten Jouko Parantainen päättelee jutussaan lokakuun Tieteessä Tapahtuu -numerossa (6/2007).

Ilpo Salmen toive tutkijoiden tiedon ja osaamisen karttumisesta paikallisennusteista vuosisatojen ja -tuhansien pituisiin ennakointeihin tuskin koskaan toteutuu ilmakehän kaoottisesta (turbulenttisesta) luonteesta johtuen, ellei sitten opita säätelemään auringon ja kosmisen maailman tapahtumia. Tästä pääsenkin sitten valottamaan uusimpia ajatuksia ilmastonvaihtelun mekanismeista. Kosmoklimatologia Vuonna 1991 kaksi tanskalaista tutkijaa, Eigil Friis-Christensen ja Knut lassen, kirjoittivat auringonpilkkujaksojen ja Euroopan vaihtelevan lämpötilan välisestä korrelaatiosta. He havaitsivat, että vuotuinen keskilämpötila seurasi varsin tarkasti auringon aktiivisuuden vaihtelevaa 10-12 vuoden pituista rytmiä. Lyhyt jakso tiesi Euroopassa lämpimiä aikoja ja päinvastoin. Esko Kuusisto (SYKE) päätyi tuolloin Helsingin Sanomissa olleessa kirjoituksessaan samanlaiseen riippuvuuteen Helsingin lämpötilan ja jaksojen pituuksien välillä.

Nämä havainnot olivat ja ovat edelleenkin IPCC:n toiminnassa jääneet vähälle huomiolle, koska niille ei löytynyt kelvollista fysikaalista selitystä. Vuonna 1996 Henrik Svensmark Tanskan Avaruustutkimuskeskuksesta, oli havainnut, että lämpötila korreloi hämmästyttävän hyvin pilvisyyden kanssa, joka vuorostaan muuttuu kosmisen säteilyn vaikutuksesta. Koska satelliiteista saatavat pilvisyystiedot kattoivat tuolloin vain yhden aurinkosyklin, Svensmarkin teoria ei saanut kannatusta etenkin, kun seuraavien vuosien aikana korrelaatiokerroin huononi.

Sitkeänä miehenä Svensmark jatkoi tutkimustyötään ja julkaisi vuonna 2000 yhdessä nigel Marshin kanssa kirjoituksen kosmisen säteilyn vaikutuksesta alapilviin (Physical Review Letters, vol 85, pp 5004-07) ja samana vuonna vielä toisen kirjoituksen aiheena kosmiset säteet, pilvet ja ilmasto (Space Science Review, vol 94, pp 215-30). Vuonna 2003 Svensmark laati nettikirjoituksen kosmisista säteistä ja maapallon ilmaston kehityksestä viimeisten 4,6 miljardin vuoden aikana. Keväällä 2007 ilmestyi Svensmarkin ja Nigel Calderin kirjoittama kirja The Chilling Stars: A new Theory of Climate Change (Vilvoittavat Tähdet: Uusi Teoria Ilmastonmuutoksesta).

Kosmoklimatologiaksi kutsuttu uusi teoria selittää varsin loogisesti miten suurenergiset ulkoavaruudesta tulevat kosmiset säteet synnyttävät pilvien muodostumisen edellytyksenä olevia kondensaatiokeskuksia. Heikon auringon magneettikentän aikana Maan ilmakehään tunkeutuvien kosmisten säteiden lisääntyminen luo edellytykset runsaalle pilvenmuodostukselle aiheuttaen maanpinnan lämpötilan alenemista, sillä pilvet estävät aurinkoa lämmittämästä Maata. Aktiivisen auringon aikana magneettikentän voimistuminen vähentää maahan pääsevien kosmisten säteiden määrää, näin myös

Kokouskutsu

alapilvet vähenevät ja maapallo lämpiää.

Svensmarkin verrattain alkeellisissa oloissa suorittamien kokeiden perusteella luodun teorian varmistamiseksi Euroopan hiukkaskeskuksessa CERN:ssä valmistaudutaan CLOUD kokeeseen, jonka tarkoituksena on selvittää kosmisen säteilyn ja pilvenmuodostuksen mekanismia: (http://press.web.cern.ch/press/ PressReleases/Releases2006/PR14.06E.html).

Kosmoklimatologiassaan Svensmark yhdessä israelilaisen astrofyysikon nir Shavivin kanssa on löytänyt myös järkeenkäyvän selityksen jääkausille ja muillekin menneiden aikojen ilmastovaihteluille aurinkokuntamme matkatessaan linnunradan kierteissumuissa.

Päätän tämän kirjoitukseni jällen IPCC:n 4. arviointiraporttiin vuodelta 2007. Vaikka julkaisun laatijat olisivat voineet hyödyntää Svensmarkin kosmoklimatologista teoriaa auringon ilmastovaikutuksesta, todetaan (vapaa käännös): ”Kaikkein todennäköisin mekanismi [auringon vaikutuksesta maapallon ilmastoon] lienee jonkinlainen auringon totaalisäteilyn vaihtelu ja UVsäteilyn epäsuora vaikutus stratosfääriin. Vähiten varma, ja jo 3. arviointiraportissa väittelyn kohteena ollut [selitys], on galaktisten kosmisten säteiden indusoimat epäsuorat vaikutukset.”

Onko sittenkin mahdollista, että kosmoklimatologiasta tulee se ”kaikenkattava” maapallon ilmaston vaihtelua selittävä teoria, joka vie pohjan IPCC:n uhkakuvilta? Ken elää se näkee!

Boris Winterhalter

SKEPSIKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS PIDETÄÄN KESKIVIIKKONA . MAALISKUUTA 00 KLO 1.0 (LUENTOTILAISUUDEN JÄLKEEN) TIETEIDEN TALOLLA, KIRKKOKATU , HELSINKI.

KoKouKSEn ESiTySliSTa: 1. Kokouksen avaus.

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa.

3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätös-

valtaisuus.

4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys.

5. Esitetään vuoden 2007 tilinpäätös, vuo-

sikertomus ja tilintarkastajien lausunto 6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille. 7. Tiedotus- ja muut esille tulevat asiat. 8. Kokouksen päättäminen.

Summary

Humbug-prize To Finnish Kinesiological Society

Skepsis has awarded the year 2007 Socrates prize to docent Marjaana Lindeman and her research team. Marjaana Lindeman has advanced the spread of critical thinking with both her own research work and with her team, trying to understand the everyday and superstitious thought of humans. Numerous psychological studies researching the magical beliefs concerning food, health and paranormal phenomena have been completed under her tutelage. Special mention to Kia Aarnio’s recent dissertation ”Paranormal, superstitious, magical, and religious beliefs”.

Skepsis has awarded the year 2007 Humbug-prize to Suomen Kinesiologiayhdistys ry (Finnish Kinesiological society) for their successful marketing of ”applied kinesiology” methodology to Finnish educators. Supposed efficacy to any symptoms, indefinite energy claims and the imaginary connections of meridians, muscles and the brain firmly incorporates ”applied kinesiology” to the family of pseudosciences.

Brain Gym® is in Finland easily the most know of the methods offered by the society. In it a direct link is assumed between different exercises and brain function, so that the physical movements supposedly enhance learning and performance in both ordinary and special needs students. The claims by the society of the efficacy of the method are often imprecise and even clearly incorrect, containing numerous seemingly scientific but baseless assumptions on the brain’s operation. Critical research on it is widely available.

Skepsis wishes the Finnish authorities and educators take a critical look at courses and methods espoused by consultants and trainers. Many methods that claim to help just about any problems and to be based on latest scientific studies do not bear closer inspection.

Skepsis awarded the year 2007 Socrates prize to docent Marjaana Lindeman and her research team.

Translation: Otto J. Mäkelä

Liity skepsiksen jäseneksi!

Jos Haluat Liittyä Skepsiksen Jäseneksi, Lähetä Oheinen Lomake Tai Sen Kopio Täytettynä Skepsiksen Jäsenasioista Vastaavalle Osoitteella:

Anna-liisa Räihä, Borgströminkuja 1 B 19, 00840 Helsinki Membership@skepsis.fi

Yhdistyksen Jäsenmaksu Vuodelle 2008 (sisältää Skeptikko-lehden Tilauksen) On 25 Euroa Tai Alle 24-vuotiailta 12,50 Euroa (jos Olet Alle 24-vuotias, Ilmoita Syntymäaikasi). Voit Myös Tilata Skeptikko-lehden Liittymättä Jäseneksi. Tilausmaksu On 25 Euroa/vuosi. Lehtitilausta Tehdessä Tiedoksi Riittävät Nimi Ja Osoite. Jäsenhakemus/tilauskaavake Löytyy Myös Internetistä Skepsiksen Kotisivuilta: Www.skepsis.fi

Jäsenhakemus

Haluan Liittyä Jäseneksi

Nimi:

Ammatti Ja Koulutus:

Lähiosoite:

Postinumero Ja -toimipaikka:

Sähköposti:

Puhelin:

Vain Lehtitilaajaksi

Haluan Skepsiksen Sähköpostituslistalle

Kokemus Skepsiksen Toimialaan Liittyvistä Asioista, Mahdollisesti Jäsenyys Muissa Tieteellisissä Yhdistyksissä, Erityiset (käytä Tarvittaessa Erillistä Paperia):

Aihetta Sivuavat Julkaisut, Mielenkiinnon Kohteet Ym.

Korostamme Kuitenkin, Että Kuka Tahansa Kiinnostunut Voi Hakea Jäsenyyttä Yhdistyksen Hallitukselta Koulutustaustasta Ja Elämänkokemuksesta Riippumatta.

Hyväksyn Skepsis-yhdistyksen Säännöissä Määritellyn Tarkoituksen Ja Toimintaperiaatteet Ja Haluan Liittyä Yhdistyksen Jäseneksi.

Päiväys Ja Allekirjoitus:

skepsiksen haaste

10 000 EUROA PUHTAANA KÄTEEN SILLE, JOKA TUOTTAA VALVOTUISSA OLOSUHTEISSA PARANORMAALIN ILMIÖN.

Dosentti Hannu Karttunen ja taikuri iiro Seppänen ovat lupautuneet maksamaan kumpikin 2500 euroa edellä mainitusta kokonaissummasta. Haastesumma voidaan maksaa myös humanoidistipendinä – 10 000 euroa puhtaana ulottimeen sille humanoidille, joka itse noutaa stipendin ja antaa samalla DNA- (tai vastaavan) näytteen. Poikkeustapauksessa summa voidaan myös maksaa (mikäli esimerkiksi henkilötunnuksen tai pankkikortin saanti on osoittautunut humanoidille vaikeaksi) mukana seuraavalle ihmiskontaktiseuralaiselle.

Skepsis ry:n yhteystiedot Puhelinpalvelu: 0208-355 455 Postiosoite: PL 483, 00101 HELSINKI Internet: www.skepsis.fi Pankkiyhteys: AKTIA 405529-2111988

2 0 V U O T T A K Ys Y My K S I Ä

Jäsenasiat, Lehtitilaukset, Osoitteenmuutokset:

ANNA-LIISA RÄIHÄ

Borgströminkuja 1 B 19 00840 Helsinki puh. (09) 698 1976 membership@skepsis.fi

Rahastonhoitaja Veikko Joutsenlahti Roihuvuorentie 30 B 62 00820 Helsinki puh: 040 758 7286

Skepsis ry:n hallitus vuonna 2008 Puheenjohtaja Pertti laine otto J. Mäkelä, Matias aunola, Denis Galkin, Jukka Häkkinen, Virpi Kalakoski, Jussi K. niemelä.

– Edistää paranormaaleja ilmiöitä koskevien väitteiden objektiivista ja puolueetonta tieteellistä tutkimusta ottamatta näiden väitteiden paikkansapitävyyteen kantaa apriorisin, tutkimusta edeltävin perustein. – Ylläpitää tällaisesta tutkimuksesta kiinnostuneiden ihmisten verkostoa sekä pitää yhteyttä vastaavanlaisiin yhteisöihin kotimaassa ja ulkomailla.

– Julkaista paranormaaleja ilmiöitä koskevia väitteitä tutkivia artikkeleja ja kirjoja sekä laatia tällaisia väitteitä sisältävien julkaisujen bibliografioita.

– Järjestää alaan liittyviä kokouksia ja konferensseja sekä harjoittaa valistus- ja tiedotustoimintaa.

Skepsis ry:n tieteellinen neuvottelukunta TNK:n puheenjohtaja, professori Jukka Maalampi (hiukkasfysiikka), Professori Kari Enqvist (fysiikka), professori Mika Hemmo (oikeustiede), PsL Virpi Kalakoski (psykologia), professori Hannu Karttunen (tähtitiede), S. albert Kivinen (filosofia), professori Hanna Kokko (biologia, ekologia), professori Eerik lagerspetz (yhteiskuntatiede/filosofia), anto leikola (biologia), dosentti Marjaana lindeman (psykologia), dosentti Juha Merikoski (fysiikka), dosentti Markku Myllykangas (terveyssosiologia), professori Jeja Pekka Roos (sosiaalipolitiikka), dosentti Veijo Saano (lääketiede), anssi Saura (biologia).

Yhdistys on poliittisesti, aatteellisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton.

Yhdistyksen hallitus voi hyväksyä hakemuksesta yhdistyksen jäseneksi yksityishenkilöitä ja oikeuskelpoisia yhteisöjä, jotka hyväksyvät edellä mainitut yhdistyksen periaatteet.

Yhdistys julkaisee neljä kertaa vuodessa ilmestyvää Skeptikko-lehteä.

Mallia yhdistykselle haettiin Yhdysvalloissa 1976 perustetusta CSICOPista (Committee for the Scientific Investigation of Claims of the Paranormal), mikä ilmenee mm. yhdistysten samankaltaisina toimintaperiaatteina. Skepsis ry toimii kuitenkin itsenäisesti, vaikkakin yhteistyössä CSICOPin ja muiden vastaavien järjestöjen kanssa. Yhdistys on ECSOn (European Council of Skeptical Organisations) ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan jäsenjärjestö.

Skepsiksen Huuhaa-palkinnon 2007 voitti Suomen Kinesiologiayhdistys. Kuvassa ”soveltava kinesiologi” (oik.) etsii aivojumppakurssilla olevan opettajan hallitsevaa aivopuoliskoa ns. lihasvastustestillä.

KuvA: PAtRiK Austin

alueyhteyshenkilöt*** Joensuu: Vesa Tenhunen Puh. (013) 123 254; Vesa.tenhunen@skepsis.fi Jyväskylä: Vesa Kolhinen Puh. 050 382 0251; Vesa.kolhinen@skepsis.fi

Skepsis Ry On Vuonna 17 Perustettu Suomalaisten Skeptikkojen Yhdistys.

Skepsiksen Sääntöjen Mukaan Yhdistyksen Tarkoitus On:

Oulu: Juha Vuorio Puh. 040 500 6955; Juha.vuorio@skepsis.fi Tampere: Heikki Lindevall Puh. 0400 622 636; Heikki.lindevall@skepsis.fi Turku: Heikki Kujanpää Puh. (02) 244 6400, 0440 220 420; Heikki.kujanpaa@skepsis.fi

Yhdistys Toivoo, Että Alueilla Dyshenkilöille Yhteystietonsa, Omalla Alueellaan Tapahtuvasta Henkilöille Voi Myös Ilmoittaa Yhdistyksen Toimintaan Omalla

Asuvat Ilmoittaisivat Yhjotta He Voisivat Tiedottaa Toiminnasta. Yhteyshalukkuutensa Osallistua Alueellaan.

ihmeellinen maailma

skeptikon tietosanakirja

Risto selin

Kirja Vie Lukijansa Paranormaalien Ilmiöiden Ja Outojen Oppien Maailmaan. Sen Hakusanat Tarjoavat Kriittistä Tietoa Parapsykologiasta, Ufologiasta, Astrologiasta Ja Monista Muista Aiheista. Lähes 500 Hakusanaa: Atlantis, Barnum-efekti, Cereologia, Demoni… Pitkiä Kirjoituksia, Lyhyitä Määritelmiä. Erittäin Kattava Kirjallisuusluettelo. Suomen Ensimmäinen Skeptinen Hakuteos. 326 Sivua. Hinta 19 E (+ Postikulut). Julkaisija: Skepsis Ry, Helsinki. Kustantaja: Tähtitieteellinen Yhdistys Ursa Ry.

Saatavana Kaikista Skepsiksen Tilaisuuksista Tai Tilaamalla Osoitteesta: Anna-liisa Räihä Borgströminkuja 1 B 19 00840 Helsinki. Puh. (09) 698 1976 Sähköposti: Secretary@skepsis.fi 4 Skeptikko 4/007