Median suhde humpuukiin

ASTROLOGI, MUTTA HÄNESTÄ TULIKIN KRIITTINEN 2008 SAAJA. VIRTANEN LUENNOI TALOLLA LOKAKUUSSA HELSINGISSÄ.

KIRSI VIRTASESTA OLI TULLA ANSIOITUNUT TOIMITTAJA JA SKEPSIKSEN SOKRATES-PALKINNON SKEPSIKSEN TILAISUUDESSA TIETEIDEN

Uskomme mieluusti kaikkeen, johon on helppo uskoa. Kuten horoskooppeihin. Niiden tulkinnat kuulostavat sen verran yksinkertaisilta, että voimme uskoa niihin. On helppo ymmärtää, kun lehdessä vesimiehen kohdalla lukee, että tänään ei kannata pelata rahapelejä, koska tähdet eivät ole uhkapelille suotuisissa asemissa.

Kuka hyvänsä kykenee noudattamaan tuollaista ohjetta. Siihen perustuu horoskooppien lumo: niiden yksinkertaisuus vetoaa aikana, jolloin kaikki näyttää olevan monimutkaista ja vaikeasti hallittavaa.

Horoskooppien laatiminen on sekin varsin yksinkertaista puuhaa. Tiedän sen, koska jossakin elämäni vaiheessa laskeskelin planeettojen ratoja ja laadin tähtikarttoja ja yritin ihan vakavissani tehdä niin sanotusti oikeita horoskooppeja sekä itselleni että tuttavilleni.

Kaikki kaverini tahtoivat oman, henkilökohtaisen tähtikarttansa, myös miehet. Minä en tietenkään tajunnut pyytää rahaa, mutta sain jotakin muuta, joka oli monin verroin rahaakin arvokkaampaa. Sain kunnioitusta. Ihmiset katsoivat minuun ylöspäin ja luottivat minuun. Oli aivan kuin minulle olisi annettu jonkinlainen salainen taito, jota muilla ei ollut.

Onneksi tajusin lopettaa homman ennen kuin menin liian pitkälle. On vaarallista ja edesvastuutonta, kun joku höttöä täynnä oleva tyyppi – kuten vaikkapa minä – saa yhtäkkiä mielettömästi valtaa tekemällä jotain höttöä; valtaa määritellä toinen ihminen ja hänen elämänsä.

Se oli juovuttava tunne. Se oli myös pelottavaa. Ylitse kaiken minua pelotti se, miten vakavasti ihmiset suhtautuivat asiaan. Heille siinä oli kyse elämästä ja kuolemasta. Ja minä olin vain poiminut kirjastosta muutaman kirjan ja tehnyt pari piirrosta ja alkukantaista muka-laskelmaa.

Maria Stark / Atenakustannus

HUUHAA ON HELPPO AIHE TOIMITTAJILLE

On turha sanoa, että astrologisen kartan laatiminen olisi vaikeaa. Ei se ole. Ei voi olla, jos minäkin pystyin siihen. Vaikeinta oli kartan tulkinta, koska se piti tietenkin vetää hatusta.

On myönnettävä, että hetken kuvittelin oikeasti näkeväni kartoista jotakin. En minä mitään oikeasti nähnyt. Tajusin sen hyvin nopeasti. Kaikki muut kuitenkin luulivat, että näin.

Jos en olisi ryhtynyt toimittajaksi, voisin nyt ehkä kertoa, että olen ansioitunut astrologi, jolla on 20 vuoden kokemus takanaan. Onneksi jonkinlainen tervehenkinen pelko sai minut tajuamaan, että on julmaa leikkiä hyväuskoisten ihmisten elämällä. Lopetin huuhaa-urani ennen kuin se oli kunnolla alkanutkaan.

Toimittajille horoskoopit ovat kiitollisia jutunaiheita, kuten mikä tahansa huuhaa ja hömppä. Niistä on helppo tehdä juttuja, koska hörhöilyä ei tarvitse perustella eikä todistaa, se ei myöskään vaadi taustojen tutkimista. Huuhaa ei edellytä juuri minkäänlaista toimitustyötä.

Huuhaa ei edellytä, että asioita kyseenalaistetaan. Se ei edellytä toista näkökulmaa, se ei edellytä kriittisyyttä. Huuhaa edellyttää ainoastaan kykyä referoida kerrottuja asioita – ja kykyä käyttää laajaa adjektiivisanastoa eli synonyymisanakirjaa.

Mutta jos huuhaa on helppoa toimittajalle, helppoa se on myös lukijoille, kuulijoille ja katselijoille. Hömppä on helppo omaksua, koska se ei vaadi juurikaan ponnistuksia, se vaatii vain uskoa – ja mielellään sokeaa sellaista.

Hyväuskoisuus ei sinällään välttämättä ole huono asia, mutta silloin kun siihen liittyy älyllinen laiskuus, ollaan komeasti metsässä.

TIEDE EI OLE HELPOTTANUT ELÄMÄÄ

voi olla muka harmijokin perustuu ihmis-

tyhmyyteen. Miten avulla manipuloidaan Suuri kysymys on, miten jokin tonta, viatonta ja kivaa, jos se ten laiskuuteen ja suoranaiseen asia voi olla harmiton, jos sen ihmisiä, rahastetaan heitä ja käytetään hyväksi?

On myönnettävä, että nykyaika ei ole helpottanut ihmisten elämää, siis asioiden ja ilmiöiden demystifiointi. Tämä ei ole tuonut mukanaan helpotusta, vaan on ehkä jopa lisännyt ahdistusta, kun ihmisille on pikkuhiljaa alkanut valjeta, että olemme itse vastuussa tekemisistämme.

Tiede ei taatusti ole helpottanut kenenkään elämää, pikemminkin päinvastoin. Tieteen ja kehityksen ansiosta ymmärrämme enemmän, tiedämme enemmän – tämä vaatii meitä myös ajattelemaan enemmän, kyselemään enemmän; yksinkertaisesti uskomaan vähemmän.

Tiede on tuonut meitä lähemmäksi monia totuuksia, mutta totuus ei aina ole se, mitä haluamme kuulla. Totuus on tylsää, asiallista, kylmää ja jotenkin teollista. Totuus ei ole lämmintä, pehmeää tai lempeää. Totuus on vaativa laji.

Usko on heittäytymistä, luottamista. Kun voi antautua uskon – minkä tahansa uskon – huomaan, se tuo vapautta. Vapautta vastuusta.

Nykyaika ei ole helppoa, koska se vaatii ihmistä olemaan niin vahva, ettei hän usko aivan mitä vain. Vahvuus vaatii ajattelua, opiskelua, utelemista. Se vaatii tietoa ja sen hankkimista. Usko on helpoin tie tästä ulos.

David Hume kirjoitti jo lähes kolmesataa vuotta sitten: ”Mitä enemmän jonkun elämää hallitsee sattuma sitä enemmän me havaitsemme hänen taikauskonsa lisääntyvän. Sen voi panna merkille erityisesti uhkapelureissa ja merimiehissä, joilla on runsaasti mitä jonninjoutavimpia ja taikauskoisimpia käsityksiä, vaikka he muun ihmiskunnan tavoin ovat kykeneväisiä vakavaan pohdintaan…”

Ajat – tai pitäisi kait sanoa ihmiset – eivät ole muuttuneet mihinkään. Edelleen jääkiekkoilija solmii aina ensimmäisenä saman luistimen, joku toinen lukee aina horoskoopit lehdestä ensimmäisenä ja kolmas uskoo kristallin parantavaan voimaan.

Meillä on myös kummallinen tapa luokitella uskomukset erilaisiin kategorioihin. Aivan kuin jotkut uskomukset olisivat parempia kuin toiset. On muka fiksumpaa uskoa jumalaan kuin keijukaisiin. On muka fiksumpaa ennustaa planeetoista kuin lampaan sisälmyksistä. Voiko uskomusten välillä tehdä tällaisia paremmuuseroja? Mielestäni ei.

OTAMME HÖLMÖN ROOLIN VASTAAN

Kuulen usein toimittajien puolustavan huuhaasta kertovia juttujaan. Yleistä on vedota asiaan, jota kutsutaan monimuotoisuudeksi: kaikilla kukilla on oikeus kukkia ja niin poispäin. Kannatan monimuotoisuutta – mutta en siinä tapauksessa, jos monimuotoisuus tarkoittaa suoranaista potaskaa ja jos sen varjolla levitetään vanhakantaisia uskomuksia.

Totuuteen uskominen ei ole millään muotoa helppoa – ja totuuden etsiminen on vieläkin vaikeampaa. Kuitenkin olemme tänä päivänä lähempänä totuutta kuin koskaan ennen. En tiedä, mikä on totuus enkä edes tiedä, onko totuutta olemassa, lopullista totuutta. Mutta minusta se on ainoa asia, johon meidän kannattaisi uskoa.

Totuuden kieltäminen on helppoa. Otamme hölmön roolin vastaan suunnattoman kiitollisina – emmekä edes tajua hävetä. Jotenkin luulisi, että juuri tieteen ja koulutuksen ansiosta maailmassa olisi vähemmän kaikenlaista taikauskoa ja hölmöyttä – mutta niin ei ilmeisesti ole. Hevonpaskasta varoittavia tahoja voi olla vaikka kuinka paljon, mutta eivät ne ihmisiin vaikuta. Ostamme magneettirannerenkaita migreeniä vastaan ja uskomme, että joessa lionneet kivet parantavat mitä tahansa.

Meillä ihannoidaan synnyttämistä savimajassa ja valitetaan, että synnytys on medikalisoitunut. Samaan hengenvetoon kitistään, miksi synnytysosastoja lakkautetaan ja yhdistetään. Mitä? Ettekö te haluakaan synnyttää saunan lauteilla, ilman synnytyslääkäriä, ilman epiduraalia ja ilman keskoskaappia? Eikö se olekaan teidän unelmanne?

Tätä ristiriitaa näkee kaikkialla. Naistenlehdissä kirjoitetaan, miten kiviterapia kaunistaa sisältäpäin – ja samalla laukataan Viroon halpojen kauneusleikkausten perässä. Tuulilasi-lehdessä päätoimittaja kauhistelee liikenteen nykymenoa – ja seuraavilla sivuilla verrataan autojen kiihtyvyyksiä.

TIETO ON RASITTAVAA

Kun toimittaja tekee sokeasti juttuja hömpästä ja huuhaasta, hän alentaa itsensä. Samalla hän alentaa myös kohderyhmänsä.

Loppukädessä kaikki uskomukset, huuhaat, hömpät ja taikauskot ovat pelkästään oikoteitä. Yhdysvaltalainen toimittaja H.L. Mencken kirjoitti kohta sata vuotta sitten näin: ”Kaikki takauskoiset käsitykset ovat oikoteitä. Niiden tarkoituksena on tehdä käsittämätön yksinkertaiseksi ja jopa itsestään selväksi. Ne ovat idioottimaisia mutta yksinkertaisia – ja jokainen ihminen pitää parempana sitä, minkä hän ymmärtää, kuin sitä, mikä hämmentää ja ärsyttää häntä.”

Tietoa on nykyään tarjolla kaikkialla ja kaikille. Tietoa suorastaan tyrkytetään – ja nyt tarkoitan myös tietotietoa, en uskomuksia ja hölynpölyä. Välillä vaikuttaa siltä, että tietoa ei rakasteta, vaan sitä vihataan ja se yritetään kieltää, kieltää ja kieltää.

On totta, että tieto on rasittavaa. Varsinkin se rasittaa aivoja. Ja omia näkemyksiä. Ja omia uskomuksia. Eikä sellainen käy päinsä. On paljon helpompaa uskoa johonkin aina ja ikuisesti kuin myöntää, että olin väärässä elämäni ensimmäiset neljäkymmentä vuotta.

Hömppä on niin helppoa, että kuka tahansa idiootti voi siihen ryhtyä. Ei tarvita pitkää, syventävää tai laajentavaa koulutusta – tai edes minkäänlaista koulutusta.

Kuka tahansa voi alkaa homeopaatiksi, astrologiksi, reikiparantajaksi, kristallitietäjäksi tai kukkaisterapeutiksi. Touhu ei vaadi erityistä älyä, tieteellistä luonnetta tai tiedonjanoa.

Humpuukimaakarilta vaaditaan ainoastaan kahta asiaa: sokeaa uskoa olemattomaan ja vakaata aikomusta – ja henkistä kanttia – rahastaa hölmöjä.

Jos olen rehellinen, niin löytyy maailmasta toinenkin ammatti, johon voi ryhtyä ilman varsinaista koulutusta – kunhan halua riittää. Se on tietenkin toimittajan työ.

Olen pitänyt Ylen TV:n ohjelmia Prismaa ja sen pikkuveljeä Prisma-studiota asiallisina ja hyvinä tieteen popularisoijina. Lokakuussa ohjelman mainostettiin liikkuvan tieteen rajamailla. Ohjelmassa mentiin kyllä ihan tieteen ulkopuolellekin, kun siinä käsiteltiin kirliankuvausta otsikolla ”mitä aurakuva kertoo terveydentilasta”. Ohjelmassa vierailtiin kirliankuvausta yli 30 vuotta harrastaneen Veli-Pekka Kuhmosen luona.

Ohjelmasta puuttui kokonaan kriittinen osuus, jossa katsojalle olisi selvitetty, mistä nuo sormenpäiden kauniit kirlianaurat todellisuudessa syntyvät. Vietin kyllä toimittaja Pasi Toiviaisen ja ohjelman kuvaajan kanssa tovin kauniissa rantamaisemassa ja vastailin kysymyksiin, joita en ollut saanut etukäteen. Kommenttini leikattiin ohjelmasta pois ”taiteellisen vaikutelman säilyttämiseksi”.

No, en minä itseäni erityisen komeana pidä, mutta harmittihan tuo, kun nyt ohjelmasta sai kovasti sen vaikutelman, että elämän energiaa sormenpäistä kuvataan.

KOROSTIN KOMMENTEISSANI erityisesti, että kuvan syntyminen riippuu ennenkaikkea käytetystä menetelmästä. Filmi asetetaan elektrodin eli metallilevyn ja kuvattavan kohteen väliin. Kun käytetään suurta jännitettä, yli 10 kV, tapahtuu elektrodin ja kohteen välissä läpilyönti, koska ilma muuttuu ionisoituessaan johtavaksi. On aika selvää, että filmissä tapahtuu myös valoherkkien kemikaalien sähköistä hajoamista, ja tämä lisää kuvaan elementtejä, joita sähköpurkauksessa ei alunperin ole.

Ohjelmassa esiteltiin erityisesti keskittymisen vaikutusta sormenpään kirliankuvaan, josta syntyy maaginen ”punainen läikkä”. Kuhmonen on saanut punaisen näkymään kuvassa, vaikka on suodattanut näkyvän valon alueen kokonaan pois. Kuhmonen on myös todennut, että punainen läikkä ilmestyy filmille, oli suodatin kummalla puolella kohdetta tahansa.

Lasinen suodatin toimii tietenkin myös eristeenä, mutta suurjännitteen kyseessä ollen, ei tarpeeksi hyvin. Punainen läikkä valottuu filmille siis vasta suodattimen jälkeen, ilmassa kulkevan sähkövirran vaikutuksesta. Mahdollisesti kaasu hohtaa valoa. Myös filmin päällimmäisellä kerroksella, joka on herkkä punaiselle valolle, saattaa olla oma vaikutuksensa. Tämä on kuitenkin oma teoriani; vamuudella en tiedä, mistä punainen läikkä syntyy.

DIGIKAMERALLA kuvattaessa erikoisia ilmiöitä ei tule näkyviin, joten panisin tämänkin ”mystisen” ilmiön ainoastaan kuvausmenetelmän piikkiin. Samanaikainen ihon sähkönjohtamisen seuraaminen sekä sormenpään kuvauslevyyn kohdistaman voiman mittaaminen kertoisi enemmän ilmiöstä.

Veli-Pekka Kuhmonen ei ole kuitenkaan kokeissaan ilmeisesti tällaisiä vertailuja tehnyt, vaan uskoo oikeasti kuvaavansa jotakin muuten näkymätöntä energiakenttää. Jollakin tavalla aurakuva sitten muka kertoo terveydentilasta.

Ihmisen sähkönjohtokyky riippuu niin ihonkosteudesta kuin verenkierrostakin, mutta diagnostiikkamenetelmänä kirliankuvaus on täysin kelvoton. PERTTI LAINE

Kuinka Vastapuoli Saneli Haastettelun Säännöt? Katso Kirsi Virtasen Luento Kokonaisuudessaan: Http://www.youtube.com/skepsisfinland#p/