Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 5/2010

Mitä Darwin sanoi uskontojen synnystä

Anto Leikola

Teksti Anto Leikola

Suomentaessani Charles Darwinin ”Ihmisen polveutumista” (1871) eteeni osui kolmannen luvun lopusta jakso, joka tuntui erinomaisesti sopivan siihen, mitä Skeptikon numerossa 4/2010 kerrottiin uskontojen syntyä koskevista käsityksistä. Niinpä saattaa olla paikallaan esitellä kyseinen jakso lukijoille jo ennen kuin tämä 700-sivuinen suomennos ilmestyy Terra Cognitan kustantamana syksyllä 2011.

Koko teos osoittaa, että Darwinilla oli paljon sanottavaa muustakin kuin puhtaasti biologisesta evoluutiosta. On hyvä panna merkille, että Darwin ei itse ottanut suoranaista kantaa Jumalaan vaan tyytyi viittaamaan siihen, mitä jotkut ”kaikkien aikojen etevimmistä neroista”, ”some of the highest intellects that have ever existed” olivat asiasta ajatelleet.

Ei ole mitenkään sanottua, että ihmisellä olisi alun perin ollut hallussaan ylevä usko Kaikkivaltiaan Jumalan olemassaoloon. On päinvastoin lukuisia todisteita siitä, että on ollut ja yhä on monia rotuja, joilla ei ole mitään mielikuvaa yhdestä tai useammasta jumalasta eikä edes sanoja, joilla heidän kielessään voitaisiin ilmaista tällaista käsitettä, eivätkä nämä todisteet ole tilapäisten matkailijoiden kertomuksia vaan pitkään alkuasukkaiden parissa eläneiden miesten kuvauksia. Kysymys on tietenkin aivan toinen kuin se korkeampi kysymys, onko olemassa maailmankaikkeuden Luoja ja Hallitsija, ja tähän ovat jotkut kaikkien aikojen etevimmistä neroista vastanneet myöntävästi.

Jos kuitenkin sisällytämme termiin ”uskonto” uskon näkymättömiin tai henkisiin toimijoihin, tilanne on aivan toinen, sillä tällainen usko näyttää olevan aivan yleinen vähemmän sivistyneillä roduilla. Ei ole vaikea ymmärtää, miten se on saanut alkunsa. Niin pian kuin mielikuvituksen, ihmettelyn ja uteliaisuuden tärkeät kyvyt, samoin kuin jokin määrä järkeilykykyä, olivat osaksikin kehittyneet, ihminen pyrki luonnollisestikin ymmärtämään, mitä hänen ympärillään tapahtui, ja hän saattoi hämärästi pohtia omaa olemassaoloaan. Kuten M'Lennan on huomauttanut, ”Ihmisen on kuviteltava itselleen jonkinlainen selitys elämän ilmiöistä, ja kaikkein yleisin, yksinkertaisin ja ensimmäiseksi mieleen tullut olettamus näyttää olleen luonnon ilmiöiden johtaminen siitä, että eläimissä, kasveissa, esineissä ja luonnonvoimissa asustaa sellaisia toimintaan ajavia henkiä, jollaisen ihmiset kokevat asustavan heissä itsessään.”

On myös mahdollista, kuten herra Tylor on osoittanut, että unet ovat antaneet alkusysäyksen mielikuvalle hengistä, sillä villit eivät ilman muuta erota subjektiivisia ja objektiivisia vaikutelmia. Kun villi näkee unia, hän uskoo edessään näkyvien hahmojen tulleen kaukaa ja asettuneen hänen yläpuolelleen, tai ”uneksijan sielu lähtee matkoilleen ja palaa muistaen mitä oli nähnyt”. Mutta elleivät mielikuvitus, uteliaisuus, järki yms. olisi olleet ihmismielessä kohtalaisen hyvin kehittyneet, hänen unensa eivät olisi johtaneet häntä uskomaan henkiin sen enempää kuin unia näkevää koiraa.

Villien taipumus kuvitella, että luonnonesineissä ja -voimissa vaikuttaa jokin henkinen tai elollinen tekijä, saa ehkä valaistusta pienestä seikasta, jonka kerran panin merkille: varsin älykäs aikuinen koirani makasi kerran kuumana ja tyynenä päivänä nurmikolla, mutta jonakin hetkenä pieni tuulenhenki sattui heilauttamaan avointa auringonvarjoa, mitä koira tuskin olisi huomannutkaan, jos joku olisi seissyt sen lähellä. Mutta kun ketään ei ollut siinä, koira murisi uhkaavasti ja haukkui joka kerran kun varjo vähänkään liikahti. Käsittääkseni koiran on täytynyt perustella itselleen nopeasti ja tiedostamattomsti, että varjon liike ilman minkäänlaista näkyvää syytä osoitti jonkin oudon elävän vaikuttajan läsnäoloa, eikä yhdelläkään muukalaisella ollut lupaa tunkeutua sen alueelle.

Usko vaikuttaviin henkiin saattoi helposti muuntua uskoksi yhden tai useampien jumalten olemassaoloon. Villit antoivat tietenkin hengille samat intohimot ja saman kostonhalun tai alkeellisimman oikeudentunnon, jotka vallitsivat heissä itsessään. Tulimaalaiset näyttävät tässä suhteessa edustavan jonkinlaista välitasoa, sillä kun ”Beaglen” välskäri ampui muutamia sorsanpoikasia tieteellisiksi näytteiksi, York Minster (yksi tulimaalaisista, joita oltiin viemässä Englannnista kotimaahansa) lausui hyvin vakavasti: ”Oi herra Bynoe, kovasti sataa, kovasti pyryää, kovasti tuulee”, mikä oli ilmeisestikin tarkoitettu rangaistukseksi siitä, että hyvää ravintoa näin tuhlattiin. Hän kertoi myös, miten hänen veljensä surmattua ”villimiehen” raivosi myrsky, kaatosade ja lumipyry. Emme kuitenkaan koskaan havainneet, että tulimaalaiset olisivat uskoneet johonkin, mitä me sanoisimme Jumalaksi tai harjoittaneet mitään uskonnollisia menoja, ja Jemmy Button (toinen tulimaalainen) väitti oikeutetulla ylpeydellä, että hänen maassaan ei asunut mitään paholaista. Tämä viimeksi mainittu väite on sitä merkittävämpi, kun villlien keskuudessa yleensä usko pahoihin henkiin on paljon yleisempää kuin usko hyviin.

Uskonnollinen antaumus on erittäin mutkikas tunne, joka koostuu rakkaudesta, täydellisestä alistumisesta jollekin ylevälle ja mystiselle korkeammalle olennolle sekä vahvasta riippuvuuden tunnusta, pelosta, kunnioituksesta, kiitollisuudesta, tulevaisuuden toivosta ja ehkä muistakin aineksista. Yksikään olento ei voisi kokea niin mutkikasta tunnetta, ellei se olisi edennyt älyllisissä ja moraalisissa kyvyissään vähintään kohtalaisen korkealle tasolle.

Näemme kuitenkin jotakin kaukaisesti tuota mielentilaa muistuttavaa koiran syvässä rakkaudessa isäntäänsä kohtaan, mihin liittyy täydellinen alistuminen, jonkin verran pelkoa ja kenties muitakin tunteita. Koiran käyttäytyminen sen palatessa isäntänsä luo oltuaan hyvän aikaa poissa, ja kuten voin ehkä lisätä, apinan paluu rakkaan isännän luo, ovat hyvin erilaisia kuin niiden suhtautuminen omiin lajitovereihinsa. Lajitoverien tapauksessa ilon ilmaukset näyttävät vähäisemmiltä, ja jokaisessa toiminnassa näkyy tasa-arvon tuntu. Professori Braubach menee niinkin pitkälle, että väittää koiran pitävän isäntäänsä jumalana.

Samat korkealle kehittyneet sielulliset kyvyt, jotka aluksi johtivat ihmiset uskomaan näkymättömiin henkisiin voimiin, sitten fetisismiin, polyteismiin ja lopulta monoteismiin, johtivat hänet väistämättä erilaisiin outoihin taikauskoihin ja tapoihin, niin kauan kuin hänen järkeilykykynsä pysyi kehittymättömänä. Monet noista uskomuksista ja tavoista ovat kammottavia – kuten ihmisolentojen uhraaminen verenhimoiselle jumalalle, viattomien ihmisten koetteleminen myrkky- tai tulikokein, noituus jne. – mutta on kuitenkin väliin hyväksi ajatella näitä harhauskomuksia, sillä ne osoittavat, miten tavattoman kiitollisia meidän on oltava järkemme kehittymiselle, tieteelle ja tietomme kerääntymiselle.

Kuten Sir J. Lubbock on terävästi pannut merkille, ”ei ole liikaa sanottu, että tuntemattoman pahan kauhea uhka riippuu tiheän pilven tavoin villien elämän yllä ja katkeroittaa kaiken mielihyvänkin”. Korkeimpien kykyjemme surkeita ja epäsuoria seurauksia voidaan verrata alempien eläinten vaistojen satunnaisiin ja tilapäisiin hairahduksiin.

Darwinin juhlavuoden 2009 kunniaksi tanskalainen panimo loi ”älykkäästi suunnitellun” oluen, jota saa myös Suomesta.

KUOLLEITA IOR BOCK 17.1.1942 – 23.10.2010

Tietäjä, mystikko ja eksentrikko Ior Bock (Bror Holger Svedlin) kuoli lokakuussa puukotuksen uhrina kotonaan Helsingin Munkkiniemessä. Hän alkoi 1980-luvulla kertoa myyttistä tarinaa, ”Bockin perheen saagaa”, jonka mukaan ihmiskunnan alkukoti on Uudellamaalla – eli Odinjumalan mukaan ”Oden-maalla”. Vuonna 1987 Bock alkoi kaivaa perheen omistamalla maalla Gumbostrandissa esiin ”ylimmän siittäjän Pukki Lemminkäisen” temppeliä.

Kesällä 1990 Bock kutsui Skepsiksen tutustumaan kaivauksiinsa Sipoossa. Kari Saaren artikkeli vierailusta löytyy Skeptikko-lehden kesä/ syksy -numerosta 1990 (skepsis.fi/lehti/1990/08skeptikko.pdf).

Saari kuvailee artikkelissaan Bockia valloittavaksi persoonallisuudeksi ja hulvattomaksi kertojaksi. Paikalla olleiden mukaan kaikki skeptikot suhtautuvat Bockiin lempeästi. Kenellekään ei edes tullut mieleen ehdottaa hänen saagalleen huuhaa-palkintoa.

Bockin kuoleman jälkeen Skepsiksen palstoilla on yksimielisesti todettu, että kulttuurissa pitää olla tilaa myös kylähulluille. ”Pelkään, että Bockin kaltaiset oman tiensä kulkijat alkavat olla hörhömaailmassa katoava voimavara. Tilalle tulee Internetistä maailmankuvansa imuroineita huuhareita, kuten kaiken maailman Illuminatin jahtaajia, Kryonin seuraajia ja muuta persoonatonta tusinatavaraa”, eräs skeptikko kirjoitti.

Bock julkaisi vuonna 1996 kirjan ”Bockin perheen saaga: Väinämöisen mytologia”. Kaivaukset Sipoossa jatkuivat vielä 2000-luvullakin, mutta temppeliä ei ole löydetty.

Risto K. Järvinen

Oikaisu

TOISIN KUIN SKEPTIKKO-LEHDEN 4/2010 KIRJOITUKSESSA ”HUUHAA-PALKINTO OLI KARMEA VIRHE?” VÄITETTIIN:

  1. Emma Nyberg ei ole nyt eikä ole aiemmin ollut Rokotusinfo ry:n hallituksessa.

  2. Emma Nyberg ei harjoita Reiki- ja Horstrammhoitoja tarjoavaa yritystoimintaa.

  3. Marja Tuomelan korrekti koulutustitteli ei ole DI vaan FT.

  4. Marja Tuomela ei toimi Kansalaisten Bioturvayhdistyksessä.

  5. Rokotusinfo ry:n sivuilla 8.12.2009 julkaistussa ”THL:n pääjohtaja Pekka Puskan aloittamaan ja mm. arkkiatrin ja Skepsis ry:n jatkamaan” kampanjaan liittyvässä merkinnässä ei väitetty, että Skepsis oli loukannut Rokotusinfon sananvapautta. 6) Rokotusinfo ry ei ole julistautunut puolueettomaksi.

  6. Rokotusinfon väen käsityksiin ei kuulu, että sikainfluenssarokotetta ei ollut lainkaan testattu. 8) Rokotusinfo ei julkaise pelkästään sellaisia viitteitä, jotka yhdistävät elohopean ja autismin, vaan julkaisee sivuillaan myös viitteitä, joiden mukaan yhteyttä ei ole.

Jyrki Kuoppala Puheenjohtaja Rokotusinfo ry

Marja Tuomela Varapuheenjohtaja Rokotusinfo ry

Muista Nils Mustelinin Rahastoa

RAHASTON TARKOITUKSENA ON ANTAA TALOUDELLISTA TUKEA SKEPSIKSEN TOIMIALAAN LIITTYVÄÄN TIETEELLISEEN TYÖHÖN JA JULKAISUTOIMINTAAN.

LAHJOITUKSET TILILLE: FI07 4055 2920 1082 16

Kommentti

  1. Valitan väärinkäsitystä Emma Nybergin kuulumisesta Rokotusinfo ry:n hallitukseen – hän on siis ainoastaan yhdistyksen yhteyshenkilö.

  2. Valitan väärinkäsitystä, että Emma Nyberg harjoittaisi Reiki- ja Horstramm-hoitoja tarjoavaa yritystoimintaa – yrityksensä, jossa hän tarjosi mm. Horstramm-hoitoja, hän on lopettanut heinäkuussa 2010. (Mainittakoon, että Rokotusinfo ry:n hallituksen jäsen Pirjo Isorinne tarjoaa edelleen yrityksessään nk. energiahoitoja.) 3) Puhelinluettelossa Marja Tuomelalla on edelleen tittelinään DI. Onnittelen väitöskirjan hyväksymisestä. Valitan väärinkäsitystä.

  3. Valitan väärinkäsitystä, että Marja Tuomela toimisi aktiivisesti Kansalaisten Bioturva-yhdistyksessä – tämä käsitys syntyi siitä, että hänen kirjoittamansa rokotusaiheinen artikkeli on edelleen ko. yhdistyksen sivuilla. Siellä on myös maininta, että hänen sähköpostiosoitteensa toimii bioturva.org -domainissa.

  4. Suora lainaus rokotusinfo.fi:n sivustolta (8.12.2009): ”Keskustelu jatkuu: Ilkka-lehden kolumnista ’Kroonisesti utelias valtiomahti’ ilmenee, että myös jotkut kansalaiset ovat lähteneet mukaan THL:n pääjohtaja Pekka Puskan aloittamaan ja mm. arkkiatrin, Lääkärilehden, Tehy-lehden ja Skepsis ry:n jatkamaan kampanjaan. Kampanjan keskeinen viesti näyttää olevan, että koska meillä on sananvapaus, kaikki saavat keskustella asioista – toisaalta keskustelun sisältö tulee ymmärtää rajata joko keskustelijoiden tai tiedotusvälineiden toimesta. Kampanjan edistäjien mielestä oleellinen rajoitus ilmeisesti on, että muut kuin lääketieteen edustajien viiteryhmään kuuluvat eivät saa keskustelupuheenvuoroissaan esittää kritiikkiä lääketieteen nimissä toimivien edesottamuksia kohtaan.”

Tästä uutisen sanamuodosta voi ymmärtää, että Skepsis ry olisi ollut jossakin kampanjassa mukana muiden mainittujen tahojen kanssa, vaikka sellaista yhteistyötä ei ole ollut missään muodossa. Lisäksi siinä sanotaan selvästi, että ”kampanjan edistäjien mielestä muut kuin lääketieteen edustajien viiteryhmään kuuluvat eivät saisi kritiikkiä esittää”. Kritiikin esittämisen kieltäminen joltakin toiselta on tasan sama asia kuin sananvapauden rajoittaminen. 6) Lukuisissa Internet-viitteissä Rokotusinfo ry mainitaan puolueettomaksi. Valitan väärinkäsitystä, että se olisi myös yhdistyksen oma kanta.

  1. Rokotusinfo ry todellakin mainitsee eläinkokeet sivuillaan, tämä oli testauksen osalta jäänyt minulta valitettavasti huomioimatta.

  2. Rokotusinfon autismin ja elohopean yhdistäviä viitteitä on valtaosa sille varatulla sivulla, josta löysin yhden linkin, joka viittaa poissulkevaan tutkimukseen, jonka alle on koottu runsaasti tutkimusta kritisoivia linkkejä. Ehkä siellä on niitä joku muukin, mutta linkkisivuston perusteella ei voi välttyä siltä, etteikö valtaosa olisi tarkoitushakuisesti juuri yhdistämässä elohopean ja autismin.

Pertti Laine Puheenjohtaja Skepsis ry

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 5/2010. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Pääkirjoitus
Kansanparantaja vankilaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä
Median suhde humpuukiin
Huuhaa-palkinto Power Balance -rannekkeelle
Pyramideilla jälleen (lyhentämätön versio)
Salaisuudet paljastuvat
Denis Galkin, Vesa Tenhunen, Tomi Vainio: Elämän synnyn arvoitus. Avoin kirje Matti Leisolalle – ja vastaus
Illuminati rules?
Tietoisku ilmastonmuutoksesta
Näin teet paranormaalin ilmiön
KIRJAT: Puolustuspuheenvuoro skeptisen ajattelun tärkeydestä
Uhkaava ilmiö Kalifornian taivaalla
Skeptikko 20 v. sitten

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit