Skeptikko · Skeptikko 2/2015
Lääketeollisuuden kahdet kasvot
”Medikalisaation vanavedessä paisuu myös paramedikalisaatio, eli
uskomuslääkintä, puoskarointi”, kirjoittaa Markku Myllykangas, Itä-
Suomen yliopiston terveyssosiologian professori.
MEDIKALISAATIO tarkoittaa normaalien elämäntapahtumien, käyttäytymisen ja poikkeavuuksien lääketieteellistämistä. Arjen pulmista leivotaan lääketieteellisiä ongelmia. Terveet ihmiset pannaan huolestumaan tulevasta terveydentilastaan. Kaikkeen etsitään ratkaisua terveydenhuollosta ja lääketieteestä. Ja tietysti pillereistä. Medikalisaatiokehityksen päässä häämöttää synkkä tulevaisuudenkuva, ”pharmageddon”. Sillä tarkoitetaan sysimustaa maailmaa, jossa lääkkeet ja muut hoidot tuottavat enemmän haittaa kuin hyötyä.
Perin luonnolliset asiat kuten lisääntyminen ja syntymä ovat yhteiskunnassamme medikalisoitu. Yhä useampi raskaus pannaan alulle keinotekoisesti. Odottavasta äidistä on tehty potilas. Häntä tutkitaan ja tarkkaillaan entistä enemmän äitiysneuvoloiden sijaan äitiyspoliklinikoilla erikoissairaanhoidossa. Yhä useampi odottava äiti on saanut pulleaan vatsaansa riskisynnyttäjän leiman. Synnytyksestä vastasivat aikoinaan kätilöt, sitten kunnanlääkärit ennen kuin äidit siirrettiin sairaaloihin. Nyt lapsen maailmaan tulo on erikoislääkärijohtoista toimintaa. Toisaalta synnytysten medikalisointi on ollut lääketieteellisesti perusteltua. Toisaalta kyse on rahasta ja vallasta.
Ihmisen kasvu, vanheneminen ja kuolema ovat myös kokeneet medikalisaation mahdin. Kasvuhormonia ei enää käytetä vain hyvin lyhytkasvuisten hoitoon. Monet vanhemmat haluavat normaalipituiselle lapselleen lisää pituutta. Riskeistä välittämättä. Vanhuudesta on veivattu hoidettava sairaus, todellinen kansantauti. Viime aikoina on kovasti hehkutettu ”andropaussia” eli miesten vaihdevuosia. Sellaista sairautta ei ole olemassakaan. Andropaussi on normaalin vanhenemisen medikalisointia.
Kuolemakin on medikalisoitu. Vääjäämätöntä vastaan taistellaan koneet kuumina, potilaan viimeiseen hengenvetoon saakka. Nykyaikana elämän päättymisellä on oltava syynsä. Jokaisen on kuoltava johonkin sairauteen tai tapaturmaan. Enää pitkään aikaan ei ole voinut heittää veiviään omia aikojaan, pelkästään ”viiden lääkärin läsnä ollessa”, kuten vielä viime vuosisadan alkupuolella.
Itsemurhaa tai sen yrittämistä pidettiin aiemmin poikkeavana käyttäytymisenä. Nyt se on medikalisoitu sairaudeksi. Medikalisaation myötä yhä vähäpätöisemmät oireet nähdään vakavina ja tautien riskit sairauksina.
Ongelmien esiintyvyyttä liioitellaan rajusti markkinoiden kasvattamiseksi.

TAUDINKEKSIJÄT ELI LÄÄKÄRIT SEKÄ LÄÄKE- JA MUU SAIRAUSTEOLLISUUS
MEDIKALISAATIOON KUULUU olennaisena osana sairauden rajan vyöryttäminen mielivaltaisesti yhä enemmän terveempien suuntaan. Esimerkkeinä seerumin kolesteroli, verenpaine, masennus, erektiohäiriö tai vaikkapa Alzheimerin tauti. Riskitekijöitä tai riskin osoittimia, kuten korkeaa verenpainetta, suurta seerumin kolesterolipitoisuutta tai luun alentunutta mineraalitiheyttä veivataan osin tarkoituksellisesti sairauksiksi. Se pelottaa ihmisiä huomattavasti enemmän kuin asian toteaminen pelkäksi riskitekijäksi. Sairaudesta puhuminen saa terveetkin panikoitumaan ja takertumaan lääkekoukkuun.
Osaa medikalisaatiosta kutsutaan sairauksien kaupusteluksi ja tautitehtailuksi (englanniksi ”disease mongering”). Lääkefirmat markkinoivat lääkkeiden lisäksi yhä enemmän sairauksia. Taudinkeksijät eli lääkärit sekä lääke- ja muu sairausteollisuus muokkaavat innolla erilaisista hyvin yleisistä ja epämääräisistä oirevyyhdeistä ”oikeita” sairauksia. Niille annetaan uskottavia nimiä kuten fibromyalgia (joka paikan kipeä), amalgaamioireyhtymä, krooninen väsymysoireyhtymä, hiivasyndrooma, naisten seksuaalinen toimintahäiriö, miesten vaihdevuodet, sosiaalinen ahdistushäiriö (entinen ”sosiaalinen fobia” eli henkilö on ujo), ärtynyt paksusuoli, suru ja murhe, pelihimo, kaljuus, sarkopenia (lihasvoiman heikkeneminen vanhetessa), synnytyksen jälkeinen masennus, levottomat jalat
-oireyhtymä, dystymia (hapannaama), yliaktiivinen rakko tai (lähinnä) poikien ylivilkkaus. Listaa voisi jatkaa loputtomasti.
Ennen vanhaa erektiopulmat olivat lääketieteellisiä ongelmia vain, jos niiden taustalla oli jokin biologinen syy kuten diabetes tai eturauhassyöpä. Lääkefirmojen kannalta se oli valtava puute. Mutta sitten koittivat onnen päivät, kun tautitehtailijat keksivät ruveta puhumaan erektiohäiriöstä. Häiriön määritelmää voi venyttää ja vanuttaa mielin määrin. Sairaan leiman voi iskeä heti, kun joskus ei seistä jökötä ihan rautakankena.
Ennenaikainen siemensyöksy on potenssiongelmien vastakohta ja yksi tuoreimmista uskomussairauksista. Kyseisestä vaivasta kärsivät ovat miehiä, jotka laukeavat omia aikojaan, tässä tapauksessa ennen aikojaan. Seksihurjastelun on nykymaailmassa oltava kestävyyslaji. Liiallinen liipaisinherkkyys on sen vuoksi medikalisoitu sairaudeksi. Enää puuttuu vain EU-direktiivi aktin sopivasta kestosta.
Kun jokin asia tai ilmiö on medikalisoitu, paluuta ei yleensä ole. Homoseksuaalisuus ja masturbointi ovat ehkä ainoita esimerkkejä demedikalisaatiosta. Homoseksuaalisuus oli kaikissa sairausluokituksissa psyykkinen sairaus aina 1970-luvun alkupuolelle asti. Silloin homoseksuaalisuus poistettiin sairausluokituksista erikoisella tavalla: Yhdysvaltojen Psykiatriyhdistyksen vuosikokouksessa pidetyn äänestyksen jälkeen. Homoseksuaalisuus katsottiin sairaudeksi ainoastaan silloin, jos se häiritsi henkilöä itseään. Mutta jos hän oli sinut ominaisuutensa kanssa, homoseksuaalisuus ei enää ollut sairaus.
Itsetyydytys eli masturbointi määriteltiin aluksi synniksi, sitten ”moraaliseksi heikkoudeksi” ja lopulta sairaudeksi. Muutama vuosikymmen sitten itsetyydytyksestä tuli kuitenkin hovikelpoista. Kun käsi kävi, se olikin tervettä meininkiä. Koko prosessin ajan pojat ja miehet olivat tosin runkanneet entiseen malliin. Niitä harvoja, jotka eivät jostain syystä runkanneet, alettiin pitää ”seksuaalisesti tukahdutettuina”.
Syvänen Joni
POTILAISTA ON TULLUT HYÖDYKKEITÄ KULUTTAVIA ASIAKKAITA
MEDIKALISAATION VANAVEDESSÄ paisuu myös paramedikalisaatio, eli uskomuslääkintä, puoskarointi. Siinä erilaisten käärmeöljyjen ja muiden ihmetököttien kauppiaat yrittävät romuttaa lääketieteen ylivaltaa. Homeopaatit, vyöhyke-, reiki- ja enkelienergiaterapeutit, metafyysiset papit sekä ihme- ja kaukoparantajat esiintyvät mielellään nöyrinä ja pyyteettöminä hyväntekijöinä. Monet väittävät toimivansa jumalan välikappaleina, jolta he ovat muka saaneet lähetyskäskyn parantajana toimimiseksi. Puoskarointi ei kuitenkaan ole vain uskomusparantajien yksinoikeus. Sadat lääkärit – hoitajista puhumattakaan – toimivat lääkintäetiikan hylänneinä puoskareina. Monissa yliopistoissakin on harjoitettu puoskarointia.
Medikalisaatio merkitsee sairauden leiman lyömistä entistä tiuhemmin ja siten sairastavuuden lisääntymistä, vaikka väestön terveydentilassa ei tapahtuisi minkäänlaista muutosta. Turha medikalisaatio on merkittävimpiä tekijöitä jatkuvasti kasvavien terveysmenojen taustalla, ilman että saavutettaisiin todellisia terveyshyötyjä. Lääkkeitäkin käytetään yhä enemmän muuhun kuin sairauksiin. Terveiden ihmisten hoitaminen kiihtyy.
Varoituksen sanana muistettakoon vanha viisaus, että lääkinnällä on annettavaa sairaille, mutta terveiden kanssa on oltava varovainen. Medikalisaatio vääristää käsityksiä terveydestä ja sairaudesta sekä lääketieteestä ja terveydenhuollosta. Ihmisten kyky huolehtia itsestään heikkenee. Esimerkiksi naistentautilääkärit ovat jo osa naisten kaikkia normaaleja elämänvaiheita: ensimmäiset kuukautiset, raskauden ehkäisty, raskauden alkuun saatto, raskauden seuranta, synnytys, imetys, vaihdevuodet sekä hormonikorvaushoito vaativat lääkkeitä ja hoitoa – naisparat!
Terveysteknologian kehittäjillä sekä tuotteiden että palvelujen tuottajilla, on merkittäviä taloudellisia intressejä sen suhteen, mikä määritellään sairaudeksi ja mikä ei. Tarjonta määrää kysynnän. Terveyttä koskevat samat markkinoiden lait kuin mitä tahansa muita tuotteita. Potilaista on tullut hyödykkeitä kuluttavia asiakkaita, potilaskuluttajia. Lääketiedettä kehitetään pääoman, eikä enää yksittäisten potilaiden tai kansanterveyden ehdoilla.
Lääketeollisuus on yksi merkittävimmistä medikalisaation taustapiruista. Lääkkeitäkään ei kehitellä enää ensisijaisesti tärkeimpiin ongelmiin, vaan sellaisiin sairauksiin ja pulmiin, jotka tuottavat suurimmat voitot. Tuberkuloosi ei kiinnosta lääketehtaita samalla tavalla kuten verenpaine tai kolesteroli. Syy on selvä. Tubia on tietty määrä, kun taas verenpaine- tai kolesterolilääkettä voidaan panna ”tarvitsemaan” periaatteessa kaikki ihmiset normaalin ja epänormaalin rajoja veivaamalla.
MAINONNALLA KAMMETAAN ENTISTÄ TAUTIKAMMOISEMMAKSI
MEDIKALISAATIO JOHTAA vääjäämättä pakkomielteenomaiseen suhtautumiseen terveyteen ja omaan ruumiiseen. Mitä enemmän ihmiset keskittyvät itseensä, sitä huonommassa valossa he terveytensä näkevät. Ja sen seurauksena he helposti käyttävät myös enemmän lääkintäpalveluja. Medikalisaatio aiheuttaa myös valtavasti iatrogeenisiä eli lääkäri- ja terveydenhuoltoperäisiä ongelmia. Mitä enemmän on terveydenhuoltoa ja lääkkeitä, sitä enemmän on myös haittoja. Harva potilas tajuaa ottavansa riskin käyttäessään lääkkeitä. Lähes kaikki kuvittelevat niiden tekevän vain hyvää tai eivät ainakaan usko niiden pahentavan tilaansa. Eivätkä missään tapauksessa usko kuolevansa niihin.
Farmafirmojen mainontaan ja markkinointiin upottamat rahat ovat yksi teollisuuden tarkimmin vartioituja salaisuuksia. Tarkkaa summaa ei tiedä kukaan, koska mainontaan survotut rahamäärät on piilotettu niin monen eri momentin alle tilinpäätöksessä. On arvioitu, että lääketehtaat käyttävät vähintään kolme kertaa enemmän rahaa lääkkeiden mainontaan, markkinointiin ja lääkäreiden voiteluun kuin tutkimukseen ja tuotekehittelyyn.
Lääke- ja muut terveysmainokset ovat entistä enemmän pelkkää harhaista mielikuvamainontaa, jota on usein vaikea erottaa luontaistuotteita mainostavasta roskasta. Yhä merkittävämpi osa mainonnasta suunnataan terveille ihmisille. Heidät pitää mainonnan avulla saada tuntemaan itsensä sairaiksi. Kaiken mainonnan päämäärä on myynnin edistäminen, olipa kyse farkuista, autoista tai terveyspalveluista. Terveysmainonta pyrkii siihen, että ihmiset kävisivät entistä enemmän lääkärissä sekä erilaisissa tutkimuksissa ja testeissä ja popsisivat enemmän mahdollisimman pitkään mahdollisimman kalliita ja uusia lääkkeitä.
Terveysmainonta ruokkii tautitietoisuutta, hätää, tuskaa, kuolemanpelkoa, tyytymättömyyttä ulkoiseen olemukseen ja turhia toiveita. Mainonnalla kammetaan jo ennestään pelokasta, hyperherkästi jokaista elintoimintojen muutosta ja vihlaisua säpsähtävää luulotautista entistä tautikammoisemmaksi. Mörköjä riittää, tuhannet sairaudet vaanivat koko ajan uhrejaan. Myynninedistämisessä vähäpätöinenkin terveysongelma muuntuu kuolemantaudiksi tyyliin ”hoitamattomana poskiontelon tulehdus voi olla kuolemaan johtava sairaus”.
JOHTAVISTA KUOLINSYISTÄ LÄÄKKEET TULEVAT KOLMANSINA
PROFESSORI PETER C. GØTZSCHE vertaa kirjassaan ”Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus – Näin lääketeollisuus on turmellut terveydenhoidon” lääketeollisuutta järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Gøtzschen mukaan lääkkeistä tiedetään lähinnä se, mitä lääketeollisuus haluaa kertoa. Ja se valehtelee.
Johtavista kuolinsyistä lääkkeet tulevat kolmansina sydäntautien ja syöpien jälkeen. Gøtzschen mukaan syynä on korruptoitunut lääketeollisuus, joka liioittelee lääkkeiden hyötyjä ja vähättelee haittoja. Keskeisin syy siihen, miksi ihmiset ahmivat liikaa lääkkeitä, on se, että farmafirmat eivät myy lääkkeitä vaan valheita lääkkeistä. Maksimoidakseen voittonsa lääketeollisuus on myös järjestäytyneen rikollisuuden tavoin ostanut tutkijoita, lääketieteellisiä aikakauslehtiä, lääkäri- ja potilasjärjestöjä, valvontaviranomaisia, toimittajia, ja poliitikkoja – tietysti lääkäreiden lisäksi. Syntilistaa koristavat myös maksetut mielipidevaikuttajat, haamukirjoittajat ja niin sanotut strategiset oikeudenkäynnit kriitikkoja vastaan, pelottelumielessä.
Lääkefirmat syyllistyvät myös jatkuvasti laittomuuksiin, kuten lääkkeiden laittomaan markkinointiin offlabel -käyttöön, tutkimustulosten vääristelyyn, lääkkeiden haittojen piilottamiseen jne. Sakkoja ovat viime vuosina joutuneet pulittamaan muun muassa Pfizer (2,3 miljardia dollaria 2009), Novartis (423 miljoonaa dollaria 2010), Sanofi-Aventis (95 miljoonaa dollaria 2009), GlaxoSmithKline (3 miljardia dollaria 2011), AstraZeneca (520 miljoonaa dollaria 2010), Johnson & Johnson (1,1 miljardia dollaria 2012), Merck (670 miljoonaa dollaria 2007), Eli Lilly (1,4 miljardia dollaria 2009) ja Abbott (1,5 miljardia dollaria 2012).
Gøtzsche korostaa rikosten olevan toistuvia. Niiden vuoksi ihmisiä kuolee ja veronmaksajien rahoja varastetaan. Hän toteaa, että monet rikokset eivät onnistuisi, elleivät lääkärit osallistuisi niihin niin halukkaasti. Lääkefirmojen korruptoimat lääkärit pääsevät yleensä pälkähästä rankaisematta. ”Big Pharman” hämärätoimet täyttävät Gøtzschen mukaan järjestäytyneen rikollisuuden kriteerit.
Kun lääkejätti GlaxoSmithKline sai Yhdysvaltain historian suurimmat, kolmen miljardin dollarin, lähes 2,4 miljardin euron, sakot vuonna 2011, syyttäjä jyrähti, että GSK:n toiminta oli törkeää ja tuomio tärkeä siksi, että ”olemme kuulleet aivan liian kauan lääketeollisuuden pitävän näitä sakkoja ja korvauksia kuluina, jotka kuuluvat bisneksen tekemiseen”.
Syyttäjän mukaan GSK markkinoi esimerkiksi Paxilnimistä lääkettä laittomasti lasten masennuksen hoitoon vuoteen 2003 saakka. Yhdysvaltalaisviranomaiset eivät olleet koskaan antaneet lupaa lääkkeen käyttöön alaikäisille. Samoin yhtiö markkinoi Wellbutrin-lääkettä moniin käyttötarkoituksiin kuten laihduttamiseen, vaikka viranomaiset olivat antaneet sille vain masennuslääkeluvan.
Lisäksi asianajajien mukaan GSK oli lahjonut lääkäreitä. Lääkärit saatiin määräämään yhtiön lääkkeitä tarjoamalla heille mm. matkoja Havaijille ja lippuja Madonnan konserttiin.
SAIRAUKSIA KEHITETÄÄN TEOLLISUUDEN LÄÄKKEILLE
LÄÄKETEOLLISUUDEN LONKEROT ulottuvat myös lääketieteellisiin aikakauslehtiin. Niistä on tullut lääketeollisuuden markkinointikoneiston yksi haara. Lääketeollisuus on jopa ostanut joitakin lehtiä. Niissä julkaistaan lähinnä vain teollisuuden tekemiä tutkimuksia, joita ei saada julkaistuiksi paremmissa lehdissä. Tosin kaikissa aikakauslehdissä, ”BMJ” mukaan lukien, julkaistaan tutkimuksia, jotka osoittautuvat hölynpölyksi. Monet lehtien eettisistä ongelmista kumpuavat niiden suhteesta farmafirmoihin.
Lääkkeiden mainonta aikakauslehdissä voi lisätä lääkkeiden myyntiä. Mutta jopa tehokkaampaa saattaa olla suotuisa materiaali pääkirjoitussivuilla, sekä uusien sairauksien luomisessa että lääkkeiden kaupustelussa. Ennen vanhaan lääkkeitä kehitettiin sairauksien hoitoon. Nyt kehitetään sairauksia teollisuuden lääkkeille, toteaa ”NEJM”:n entinen päätoimittaja Marcia Angell. BMJ:n entisellä päätoimittajalla Richard Smithillä on ikävä tunne, että lääketeollisuus on ostanut kaikki aikakauslehdet – tai käyttää niitä ainakin viekkaasti hyväkseen.
Lääketieteelliset aikakauslehdet on pakattu täyteen lääkefirmojen likaisten temppujen osastojen värkkäämiä, mielikuvilla ja perättömillä väitteillä kyllästettyjä lääkemainoksia. Kaikki mainonta tähtää turhien tarpeiden luomiseen ja myynnin lisäämiseen. Aikakauslehdissä olevat mainokset on usein sijoitettu ovelasti. Kun lehdessä on juttu vaikkapa masennuksesta, niin ennen ja jälkeen artikkelin pojottaa masennuslääkemainos. Eikä taatusti sattumalta. Mainokset johtavat usein tarpeettomaan lääkintään ja vaarantavat siten potilasturvallisuuden.
Jotkut lääkkeet ovat osoittautuneet tappaviksi. Siitä huolimatta niitä ei ole vedetty pikaisesti pois markkinoilta, koska ne tahkoavat rahaa firmalle. ”Emergency Medicine Australasia” lopetti ryhdikkäästi muutama vuosi sitten lääkemainokset lehdestään. Ja kehotti muitakin lehtiä tekemään samoin. Turhaan. Lehdet takovat mainoksilla rahaa. Etiikasta ja potilaista viis veisataan.
Valtaosa lääkäreistä kiistää mainosten vaikuttavan heidän lääkemääräämiskäytäntöönsä. Se on itsepetosta. Mainonta ohjaa lääkäreiden lääkemääräämiskäytäntöjä tiedettä enemmän. Farmafirmojen lääkemainontaan panema euro tulee kaksin-viisinkertaisena takaisin. Lääkäreillä ei ole kykyä erottaa harhaista informaatiota asiallisesta, koska he ovat lähes yksinomaan lääketeollisuuden harhaisen informaation varassa. Brittilääkäri Ben Goldacre toteaakin, että lääkäreillä ei usein ole mitään käsitystä antamiensa hoitojen todellisista vaikutuksista. Hän väittää, ettei lääkkeiden markkinoinnilla ja mainonnalla ole muuta tarkoitusta kuin sabotoida tieteelliseen näyttöön perustuvaa päätöksentekoa lääkinnässä. Goldacresta on skandaali, että farmafirmat voivat laillisesti jättää kertomatta yksityiskohtia koskien kliinisiä tutkimuksia lääkkeistä, joita lääkärit rutiinimaisesti määräävät.
Siunatuksi lopuksi todettakoon, että terveydenhuollossa on käytössä paljon tehokkaita ja turvallisia lääkkeitä ja muita hoitoja. Monet lääkärit toimivat eettisesti oikein, samoin kuin monet lääketeollisuudessa työskentelevät. Erityisesti kaksia viimeksi mainittuja tarvitaan kuitenkin lisää, jotta terveydenhuolto saataisiin pelastettua. Ettei se peittyisi lopullisesti harmaaseen saastaan.
Julkaistu Skeptikko-lehdessä 2/2015. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Minä, skeptikko
Skepsis palkitsi Tiede-lehden
Puheenjohtajan palsta
Tieteellä on miehen kasvot
Rakkaus voi alkaa
Skeptikot kevätlaitumella
Pihvinsyöjiä, homoja ja muita syyllisiä
Think Helsinki, think! = tiede + skeptismi + stand up
Kriittisen ajattelun sietämätön vaikeus
Skeptikko 20 v. sitten
Kirjat - paikallisten hupsujen puuhastelua
Karmeita asiavirheitä
Kirjat - Darwin ja ihmisen evoluutio
Kirjat - kirjoittamalla kondikseen
Kirjat - monta mieltä mielestä – mutta yhdessä tuumin
