KIRJAT

Perttu Häkkinen Ja Vesa Iitti: Valonkantajat. Välähdyksiä Suomalaisesta Salatieteestä. Like, 2015.

OLI JO AIKAKIN! Perttu Häkkinen ja Vesa Iitti ovat koonneet yhteen suomalaisen salatieteen tummanpuhuvan historian. On oikeastaan ihme, ettei kukaan ole tarttunut aiheeseen aiemmin: moni ”salatieteilijä” on kuitenkin ollut Ior Bockin ja Pekka Siitoimen tapaan näkyvä ja myös kuolemansa jälkeen muistikuvissa säilynyt hahmo.

Ehkä esoteeriset hommat onkin ajateltu vain yksittäisten poikkeusyksilöiden tekemisiksi, eikä yhtenäisen katsauksen ole ajateltu olevan mahdollista tai edes järkevää. Häkkinen ja Iitti osoittavat kuitenkin, että kokoaminen kannatti.

Kirjan keskeinen ja kokoava käsite on esoteria. Sillä tarkoitetaan ”salattua”, vain pienen piirin saatavissa olevaa tietoa. Esoteeriseen tietoon pääsevät käsiksi vain asiaan vihityt. Okkultisesta eli maagisesta osaamisesta esoteerinen tieto eroaa sillä, että siihen liittyy ajatus jonkinlaisesta syvemmästä, pelastavasta ydintiedosta, jota yksilö voi valaistuakseen tavoitella. Esoteerisen vastakohta on eksoteerinen tieto, joka tarkoittaa suurelle yleisölle avoinna olevaa tietoutta.

Kirjassa kuljetaan suurin piirtein kronologisesti, 1800-luvun puolella syntyneestä Pekka Ervastista ja hänen ruusuristiläisyydestään mystikko Gurdjieffin kautta aina Kauko Niemisen eetteripyörteisiin ja Aleister Crowleyn maailmankatsomuksen jakavaan Reima Saariseen.

KAIKKI ”SUURET NIMET” MUKANA

VAIKKA ”VALONKANTAJAT” on eräänlainen kuriositeettikabinetti, esittely paikallisten hupsujen omalaatuisista puuhasteluista, se ei sorru vain naureskelun tasolle. Ihmistä on aina kiinnostanut ihmisyys, elämä, kuolema. On kysymys isoista, liiankin isoista asioista. Ei niille voi pelkästään nauraa.

Kirjan kokonaisuuden rajaaminen on varmaan ollut tekijöille haaste. Maailma, myös Suomi, tulvii kaikenlaisia eksentrikkoja. Mikä kaikki on ”salatiedettä” – ja milloin sitä harjoitetaan niin vakavasti, että kirjaan pääseminen on ollut perusteltua?

Valonkantajien tekijät eivät oikeastaan perustele, millä tavoin mukaan päässeet on valittu – tai millaisia tapauksia on jouduttu jättämään pois. Tästä valintaprosessista olisi ollut mukava kuulla. Häkkinen ja Iitti kirjoittavat johdannossa, että ovat halunneet keskittyä tapauksiin, jotka ”eivät aiemmin ole saaneet ansaitsemaansa huomiota painetussa muodossa”.

Minun nähdäkseni kirjassa ovat mukana kaikki ”suuret nimet” ja tapaukset: esimerkiksi Sigurd Wettenhovi- Aspa, Jorma Elovaara, Pekka Siitoin, Ior Bock, Kauko Nieminen, Rauni-Leena Luukanen-Kilde, Juhan af Grann tai Tattarisuon lammen ruumiinpalaset saavat kaikki mainintansa. Olisi mielenkiintoista tietää, kuka (tai mikä) ”ansaitsemansa huomion” jo saanut on jäänyt ilman käsittelyä.

Olisin kaivannut kirjan otteeseen myös hieman lisää käsitteiden avaamista. Esimerkiksi heti ensimmäisessä, Pekka Ervastia käsittelevässä luvussa keskeinen käsite on teosofia. Siitä nuori Pekka innostui ja sen ”pettäjäksi” häntä jotkut myöhemmin kutsuivat. Itse olisin kuitenkin tarvinnut heti tekstin alkuun kunnon kertauksen teosofian olemuksesta, niin Pekan intoilut ja hänen kohtaamansa ongelmat olisivat konkretisoituneet paremmin.

KRIITTINEN LISÄ OLISI PAIKALLAAN

KAIKEN KAIKKIAAN kirja on tietenkin äärimmäisen mielenkiintoinen. Kun aihe kiinnostaa kirjoittajia, innostus ei voi olla välittymättä lukijoille saakka. Aihe kantaa, niin kuin arvata saattoi, ja tekijöiden lämmin suhtautuminen ihmisten outoihin ajatuksiin ja tekoihin tekee lukukokemuksestakin lämpimän. Liika tuomitseminen, ihmetteleminen tai toisaalta mukaansatempautuminen tuntuisivat kaikki vääriltä lähestymistavoilta.

Silti jossain kohtaa mietin, olisiko pieni kriittinen lisä ollut paikallaan. Esimerkiksi edesmenneen Ior Bockin moraali ei tunnu olleen kaikin tavoin kestävää: gurun ominaisuudessa hän houkutteli vaikutusvaltansa alle mielisairaita ja muuten haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä (tästä hän toki lopulta maksoikin hengellään). Ehkä keskustelua esoterian ikävästä kääntöpuolesta olisi voinut mahtua kirjaan enemmänkin.

Bockista ja hänen mytologiastaan kertova luku on silti kirjan parhaimpia ja koskettavampia.

Kirjoittajia vapaasti mukaillen: Kiitos kirjasta sekä tekijöille että sille, joka meidät on tänne lähettänyt.