Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 3/2016

Pseudohoitoja pseudovaivoihin

LeiniVaara

RIIMUT, LOITSUT JA TAIKAESINEET ovat olleet käytössä vuosituhansien ajan. Niillä suojataan ja varjellaan ihmisiä ulkopuolisilta uhkilta sekä pään sisällä luuraavilta negatiivisilta ilmiöiltä. Tietenkin shamaanit ja noitatohtorit saavat osansa suojeluksien valmistamisesta. Tämä kaunis ja vanha perinne jatkuu modernissa maailmassa, mutta entisten suojahelyjen ja loitsujen rinnalle on ilmestynyt jotain uutta joka vuosikymmen.

Ihmiskunnan kehityksen myötä ihmisiä uhkaavat aivan uudet ilmiöt. Haluaisin kirjoittaa, että pahat henget, ilkeät jumalolennot, kiroukset, kummitukset ja maahiset ovat entisiä ongelmia, mutta niitä pelätään vieläkin. Kaikkien näiden lisäksi nykyään pelätään uuden teknologian tuomia vainoharhoja. On elektronista aivopesua ja häirintää, skalaarikenttiä HAARP-laitoksista, sähkömagneettista säteilyä, rokotteisiin piilotettua nanoteknologiaa tai huomaamatta tehtyjä siruimplantteja ihon alle. Unohtamatta salaisia ääniaaltoaseita aivojen muokkaamiseen. Tai laserlaitteita, joilla heikennetään ihmisten terveyttä. Näitä ilmestyy nopeammin kuin yksi skeptikko kerkiää seuraamaan.

Nämä uudet ajatukset uusista vaaroista ovat työllistäneet suojakeinoja suunnittelevia yrittäjiä. Markkinoille ilmestyi pikaisesti harmonisoivia laitteita, jotka varjelisivat maksavia asiakkaitaan kvanttikentillä, Shumannin resonanssilla ja muilla harvinaisilla termeillä, joita ei löydy perinteisistä fysiikan tai sähköinsinöörien oppikirjoista. Perinteitä kunnioittaen sanastossa vilisevät yhtäaikaisesti vibraatiot sekä värähtelytaajuudet, aivan kuin ne liittyisivät ihmisten terveyteen.

Luonnollisesti viralliset tahot haluavat peitellä totuutta näistä vaaroista. Fyysikot naureskelevat ajatukselle psykotronisista aseista ja skalaarikentistä aivopesun tai terveyshaitan aiheuttajana. Mutta juuri niin virallista tahoa palvovat tutkijat sanoisivatkin.

Onneksi uskaliaammat tutkijat ovat valmiita valmistamaan mm. ”QuWave Harmonizer” -laitteiden kaltaisia suojakeinoja. Eivätkä he halua levittää yleiseen tietoisuuteen laitteidensa vaikutuksia tai piirilevyjen salaisuuksia. Suojakeinot menettävät tehonsa, kun elektronisia hyökkäyksiä tekevät tahot perehtyvät suojausten saloihin. Kyseessä on ikuinen vertauskuvauksellinen kilpajuoksu vastustuskyvyn ja tautien välillä. Heti kun varjohallituksen kätyrit oppivat, miten heidän aivopesuaan vastaan suojaudutaan, he muokkaavat aivopesua tuon suojauksen ohi.

Juuri tästä jatkuvasta valvonnasta johtuen QuWave Harmonizer -laitteen tilaajille tarjotaan mahdollisuutta maksaa hieman ylimääräistä postituksen suhteen. Silloin paketti päällystetään hologramminauhalla, jolla varmistetaan, ettei kukaan ylimääräinen ole avannut postipakettia matkan varrella. Näin varmistetaan, etteivät pahaa tahtovat tahot pääse sabotoimaan laitteita toimimattomiksi. Hyvä vainoharha menee hukkaan, jos joku ei hyödy siitä.

Entäpä jos et kerinnyt suojautumaan ajoissa? Entäpä jos kehosi kärsii jo näkymättömien ja havaitsemattomien hyökkäysten haitoista? Siinä tapauksessa saat parantavaa voimaa asiaan vihkiytyneiltä firmoilta.

”QuantumSpanner” valmistaa kvanttiäänikentillä toimivia ”The Miracle” -laitteita, jotka helpottavat mm. ”kausatiivista stressiä” ja chakrojen suoristamista. Laitteen toimivuutta on testattu venäläisen tohtori Konstantin Korotkovin kehittämällä energiakenttiä näkevällä kameralla. Kameran kirliankuvista nähtiin, että energiakentät muuttuivat terveemmiksi laitteen käytön jälkeen. Sen hinta on vain 16 000 dollaria plus postimaksut. Nirsoille ihmisille on tarjolla kevyempi matkamalli, jonka hinta on vain 1400 dollaria. Hinta voi tuntua kovalta. Varsinkin sen takia, että valmistaja ei lupaa käyttöehdoissa minkäänlaista takuuta tuotteen toimivuudelle missään muodossa.

Kaikki mainitsemani firmat ovat toimineet jo useamman vuoden verran. Näille tuotteille löytyy maksavia asiakkaita jopa Suomesta asti. Ja miksi ei löytyisi, sillä juuri he ovat niitä ihmisiä, jotka tarvitsevat harvinaista apua harvinaisiin ongelmiin. Ongelmiin, joita ei voida havaita. Niihin ei oikeasti saa apua terveyskeskuksesta. Lääkärin on vaikea päätellä, miten auttaa, jos ongelmat ovat vääriä tulkintoja siitä, mitä on oikeasti tapahtunut tai miten asiat toimivat. Sanotaan, että vain otettu lääke auttaa. Samoin vain pseudotieteellinen hoito auttaa pseudotieteellisiin vaivoihin. Varsinkin jos henkilö on immuuni kriittiselle ajattelulle.

NIIN SANOTTU VOYNICHIN KÄSIKIRJOITUS on tunnettu maailman salaperäisimpänä kirjana. Mysteerikirja on laadittu tunnistamattomalla kielellä, eivätkä sen kirjaimet ole peräisin mistään ihmiskunnan tuntemasta kulttuurista. Lisäksi kirja sisältää useita erilaisia piirroksia, joista monet esittävät kasveja, mutta mukana on myös tähtikarttoja, kaavioita, eläimiä ja muun muassa alastomia naisia. Eräs mysteereistä on, että useimpia kirjan kasveista ja tähtikartoista ei ole onnistuttu tunnistamaan. … Nyt 1400–luvulla kirjoitetusta kirjasta aiotaan painattaa uusi näköispainos, kertoo uutistoimisto AFP . Kirjan alkuperäiskappaletta säilytetään Yalen yliopiston kirjaston holvissa, ja kirja otetaan esille vain harvoin. Pyydettyään kymmenen vuoden ajan mahdollisuutta mysteerikirjaan tutustumiseen, espanjalaiskustantamo Siloe pääsee viimein toteuttamaan toiveensa näköispainoksen valmistamisesta. … Espanjalaiskustantamo aikoo painaa Voynichin käsikirjoituksesta 898 kappaletta, joita myydään 7000 – 8000 euron hintaan.

YLI 30 TUTKIMUKSEEN perustuva Society for Personality -tiedejulkaisussa julkaistu katsaus osoitti, että luonnontieteellisen maailmankatsomuksen omaavat ihmiset olivat keskimäärin älykkäämpiä kuin uskonnolliset yksilöt. Tutkija Miron Zuckermanin mukaan selitys on seuraava: ”Monet olettavat tämän johtuvan siitä, että älyllisesti orientoituneet yksilöt saattavat pitää uskontoja epätieteellisinä, järjenvastaisina ja mahdottomina mitata – siksi he uskovat tietävänsä paremmin totuuden maailmasta.”

THL:N ROKOTETUTKIJA Hanna Nohynekin mielestä kansanedustaja Mikko Kärnän (kesk.) rokotelakialoite on ongelmallinen. Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä kertoi eilen tiedotteessaan valmistelevansa aloitetta, jonka mukaan lapsilisän nostamisen edellytykseksi asetettaisiin sitoutuminen kansalliseen rokotusohjelmaan sekä säännöllisiin neuvolakäynteihin lapsen kouluikään saakka. … Kärnän mukaan lakialoite ei rajaisi vanhempien päätösvaltaa, mutta Terveyden- ja hyvinvoininlaitoksen rokotetutkija Hanna Nohynek puhuu lakialoitteesta termillä rokotepakko. ”Lääketieteen kokemus osoittaa, että pakko ei ole aina hyvästä. Minun aikanani ei ole koskaan ajateltu, että pakkorokottaminen olisi järkevää, se on yleensä lisännyt vastakkainasettelua”, Nohynek sanoo.

VALEHTELU ON NYT MUOTIA. Britannia irrotettiin EU:sta valehtelemalla. Yhdysvalloissa presidentiksi tähtäävä Donald Trump valehtelee täysin säädyttömästi. Vladimir Putin valehtelee silmää räpäyttämättä, eikä hänen ulkoministerinsä tiedetä koskaan puhuneen totta. Suomessa euroeron autuudesta saarnaavat valehtelevat sumeilematta. Mutta myös järjestöt valehtelevat, kuten Greenpeace geneettisesti muunnellun ruuan vaarallisuudesta. Hiljattain 107 nobelistia allekirjoitti kirjeen, jossa Greenpeacea vedottiin luopumaan järjettömästä kannastaan. Ei tarvitse olla rakettitieteilijä ennustaakseen, että nobelistien puheille ei anneta mitään arvoa. Valheet ovat nimittäin mukavia. Ne ovat yksinkertaisia. Ne ovat värikkäämpiä ja viihdyttävämpiä kuin totuudet. Kuten Trumpin möläytyksille hurraava ihmisjoukko todistaa.

UFO-HARRASTAJAT ovat käyneet ylikierroksilla, kun Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker lipsautti erikoisella tavalla puhuessaan EU-parlamentissa, Express kertoo. Juncker sanoi muun muassa, että ”he jotka seuraavat meitä kaukaa, ovat huolissaan”. Varsinainen pihvi oli kuitenkin siinä, kun puheenjohtaja sanoi, että ”olen nähnyt ja kuunnellut muiden planeettojen johtajia ja he ovat huolissaan EU:n tulevasta suunnasta”. Skeptikot uskovat kuitenkin, että kyseessä oli vain virhe ja Juncker tarkoitti sanoa ”planeettamme monia johtajia”, eikä ”muiden planeettojen johtajia”.

VUONNA 2013 Wimbledonin naisten mestaruuden voittanut ja pian sen jälkeen uransa lopettanut Marion Bartoli sanoo pelkäävänsä henkensä puolesta. Bartoli kertoo dramaattisen laihtumisensa johtuvan tuntemattomasta viruksesta. Bartolia syytettiin peliuransa aikana pikemminkin ylipainosta. Nyt hänen painonsa on laskenut lyhyessä ajassa 20 kiloa. Bartoli vakuuttaa, että kyse ei ole anoreksiasta, vaan viruksesta, joka on niin harvinainen, että sillä ei ole edes nimeä. … 31-vuotias ranskalainen kertoi, että hän voi syödä vain salaatinlehtiä ja kurkkua ilman kuoria. Hänen täytyy peseytyä kivennäisvedellä eikä hanavedellä. ”Pelkään henkeni puolesta. Pelkään, että jonain päivävä sydämeni pysähtyy”, Bartoli sanoi ITV-kanavan ohjelmassa. … Bartolin on käytettävä käsineitä käytettäessään kännykkäänsä, koska virus on aiheuttanut herkkyyttä sähkölle.

KANSANEDUSTAJA PÄIVI RÄSÄNEN (kd) on suivaantunut kokoomusnuorten keskiviikkoisesta tempauksesta, jossa nämä lähettivät kristillisdemokraateille foliorullan ja foliohatun taitteluohjeet. ”Kokoomusnuoret ovat lähettäneet foliohatun kd:n puoluetoimistoon mm. minun ja puolisoni uuden avioliittokirjan johdosta. Kohde on väärä ja vakavalla asialla irvailu ihmetyttää”, Räsänen sanoo tiedotteessa. Päivi Räsänen ja hänen puolisonsa Niilo Räsänen kirjoittavat uudessa Avioliitto-kirjassa muun muassa, ettei avioliiton perusta ole siinä, että ihminen pitää toisesta, vaan miehenä ja naisena olemisessa. He kirjoittavat myös, että olisi julmaa olla tuomitsematta homoseksuaalisuutta synniksi.

YHDYSVALLOISSA on avattu Raamattuun perustuva nähtävyys, joka mallintaa Nooan arkkia. Kentuckyn maaseudulla sijaitsevan 102 miljoonan dollarin hintaisen Ark Encounter -nähtävyyden on rakentanut kristitty kreationistinen ryhmä Answers in Genesis. Ryhmää johtaa 64-vuotias Ken Ham, joka uskoo, että maapallo on 6000 vuotta vanha. Hänen mukaansa tieteellinen evoluutioteoria on roskaa ja dinosaurukset elivät ihmisten kanssa rinnatusten. Ham toivoo, että nähtävyys houkuttelisi ensimmäisen vuotensa aikana 1,4 miljoonaa vierailijaa. Answers in Genesiksen työntekijöiden täytyy allekirjoittaa lausunto, jossa he vakuuttavat uskovansa kreationismiin eli luomisoppiin. Sen mukaan maailmankaikkeus ja elolliset olennot ovat Jumalan luomia.

ESPANJAN TENERIFFALLA järjestetyssä Starmuskonferensissa puhunut maailmankuulu astrofyysikko Neil deGrasse Tyson suhtautuu skeptisesti siihen, että ihmiskunta jossain vaiheessa saisi yhteyden avaruusolentoihin, kertoo Wired. Tämä ei Tysonin mukaan johdu siitä, että avaruudessa ei olisi muuta älykästä elämää, vaan siitä, että muut älykkäät elämänmuodot eivät välttämättä ole kiinnostuneita ihmisistä. … ”Tarpeeksi älykäs sivilisaatio ei olisi ollenkaan kiinnostunut meistä. Se on sama, kuin kävelisit kadulla ja näkisit madon. Vaikka päättäisit, että haluat tappaa kaikki madot, tylsistyisit siihen äkkiä ja menisit tekemään jotain muuta. Paras suojamme muukalaissivilisaatioilta voi olla niiden johtopäätös, ettei Maalla ole älykästä elämää”, Tyson sanoo. Ihmiskuntaa älykkäämmän ja voimakkaamman lajin kiinnostus Maata kohtaan voisi parhaimmassakin tapauksessa olla verrannollinen siihen, miten ihminen suhtautuu villieläimiin. ”Toivon, että tällainen laji tyytyisi luomaan meille jonkinlaisen eläintarhan, jossa me voimme olla onnellisia. Ehkä se eläintarha on juuri Maa”, Tyson sanoo.

METI INTERNATIONAL -TUTKIMUSKESKUKSEN johtajan, tohtori Douglas Vakochin mukaan avaruusoliot saattavat yrittää ottaa ihmisiin yhteyttä ainakin neljällä eri tavalla, joita meidän rajoittunut teknologiamme ei vain tunnista yhteydenotoksi. Vakoch mainitsee mahdolliseksi yhteydenottovälineeksi esimerkiksi korkean energiatason signaalit. Tähän mennessä teknologiamme pystyy havaitsemaan vain signaaleja, jotka saapuvat radioaaltojen tai näkyvän valon muodossa. Olemassa on kuitenkin laaja kirjo erilaisia elektromagneettisia signaaleja, joiden avulla avaruusoliot saattaisivat yrittää ottaa yhteyttä. Toinen tapa muodostaa yhteys ihmisiin voisi olla valon manipulointi. Toistuvat valomerkit jäisivät todennäköisesti kuitenkin tiedemiehiltä huomaamatta, koska avaruutta on mahdotonta tarkkailla täysin taukoamatta. Vakochin mukaan avaruusoliot saattaisivat lähettää maahan myös automaattiohjattuja tiedustelualuksia ottamaan yhteyttä ihmisiin. Jos alus kuitenkin vain ohittaisi maapallon, se saattaisi jäädä ihmisiltä huomaamatta. Sen sijaan, että yrittäisivät ottaa yhteyttä suoraan maapalloon, Vakochin mukaan avaruusoliot saattaisivat myös yrittää saada muiden sivilisaatioiden huomion esimerkiksi Dysonin kehän kaltaisella rakennelmalla. Dysonin kehä on fyysikko Freeman Dysonin kehittämä teoria pallomaisesta kehärakennelmasta, joka voisi ympäröidä tähden.

MOIKKA, Tuomo tässä taas! Haluan kertoa teille, miten onnistuin lopettamaan tupakanpolton. Muistatteko, kun pyysin neuvoja noin vuosi sitten, kun halusin lopettaa tupakanpolton? No, kokeilin sitten kaikenlaisia keinoja: sähkötupakkaa, pillereitä, hypnoosia, omatoimikirjoja jne. IHAN PERSEESTÄ. Ei sitten mitään hyötyä. Koko ajan teki mieli polttaa yksi tupakka. Toisin sanoen nämä keinot eivät varmasti auta ketään. Sitten pelastus löytyikin nopeasti… ja se oli siinä! Jatkoin tupakanpolttoa useiden epäonnistuneiden lopetusyritysten jälkeen. Vähän aikaa sitten törmäsin kuitenkin netissä blogiin, jonka pitäjä kertoi päässeensä tupakasta eroon joillakin biomagneeteilla, joiden nimi oli RealQuit. Aloin tietenkin tutkia asiaa. Hoito perustuu kahteen kullattuun biomagneettiin, jotka vaikuttavat sisäkorvan tiettyyn alueeseen, josta tupakanhimo lähtee. Vähän niin kuin akupunktio siis, mutta ilman neuloja. Korvan etu- ja takapuolelle kiinnitetään magneetit ja niiden annetaan olla paikallaan vähintään vuorokauden ajan, jonka jälkeen tupakanhimo HÄVIÄÄ HETI JA PYSYVÄSTI! Tässä ei ole kyse mistään psykologisesta hölynpölystä tyyliin Dr. Phil vaan todellisesta biologisesta vaikutuksesta korvasi tietyissä osissa. Klinikoilla tätä ei tietenkään käytetä, koska hehän menettäisivät kaikki asiakkaansa. Se on aika päivänselvää, kun miettii, kuinka suosittu ja käytetty tämä menetelmä on klinikoiden ulkopuolella.

Hs.fi 21.8.

Iltalehti.fi 19.8.

Mtv.fi 20.7.

Kari Enqvist: Ess.fi 16.7.

Findance.com 8.7.

Yle.fi 7.7.

Helsinginuutiset.fi 7.7.

Yle.fi 7.7.

Iltalehti.fi 5.7.

Verkkouutiset.fi 23.6.

Fitlifeblogger.com

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 3/2016. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Minä, skeptikko
Kiistelty glyfosaatti
Toden ja epätoden haasteellinen tulevaisuus
Ihmeauto Toroidion. Huijaus? Ei. Kovia myyntipuheita? Kyllä.
Puheenjohtajan palsta
Skeptikko 20 v. sitten
Pokémon Go ja pako todellisuudesta
Skeptikolle yksi myyntipiste lisää
Kapinoiva tohtoripunkkari evoluution asialla
Huuhaata parhaimmillaan
Tajuaako kukaan?
”Opettelin kristinuskon kolmessa tunnissa”

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit