Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 3/2016

Skeptikko 20 v. sitten

20v.

USKOMUSJÄRJESTELMÄTKÄÄN eivät aina erotu selvästi ja kirkkaasti kahteen luokkaan: rationaaliseen tieteeseen ja huuhaahan. Toisaalta tiede ei instituutiona voi koskaan täysin vapautua ei-rationaalisista elementeistä, esimerkiksi vallasta ja auktoriteeteista. Toisaalta esoteeriseenkin perinteeseen voi todella sisältyä rationaalisia elementtejä. Esimerkiksi renesanssin astrologinen lääketiede ja magia, jotka jälkiviisaasti vaikuttavat täysin irrationaalisilta opeilta, olivat kuitenkin sangen uskottavia ajattelutapoja neoplatonistisen maailmankuvan puitteissa. Astrologia tulee huomattavan irrationaaliseksi vasta nykyisen tieteellisen maailmankuvan myötä, kun maailmassamme ei enää ole mitään, jonka voisi kuvitella selittävän tähtien vaikutuksen. Tästä irrationaalisuudesta huolimatta astrologitkin pyrkivät esittämään oppiaan rationaalisen tieteen muodossa. Me puolestamme voimme ymmärtää astrologiaa epäonnistuneena yrityksenä saavuttaa tieteen edellyttämä rationaalisuus tai hallita elämää ja kohtaloa.

1970-LUVULLA Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon halusi tietää, voisiko telepatialla eli niin sanotulla ESP-ilmiöllä olla merkitystä sodankäynnissä ja vakoilussa. Tutkimuksessa oli mukana monia Yhdysvaltain eturivin tiedemiehiä ja sen tuloksia on selvitelty kahdessakin raportissa. Lopputulos näistä tutkimuksista oli, että ESP-ilmiöstä ei löytynyt luotettavaa näyttöä eikä niillä ollut merkitystä sodassa.

Myös Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA kiinnostui parapsykologisista mahdollisuuksista ja sijoitti 20 vuoden aikana noin 100 miljoonaa markkaa salaisiin projekteihin, niin sanottuun projekti Stargateen. Valtion palkkalistoilla oli kolmesta kuuteen päätoimista ”psyykikkoa”, joiden tehtävänä oli kaukonäkemisen (remote wieving) avulla palvella Yhdysvaltain virastoja. …

Projekti Stargate lopetettiin 1995 ja keräytynyt materiaali annettiin kahden ulkopuolisen henkilön arvioitavaksi. Näistä toinen oli skeptikko Ray Hyman ja toinen parapsykologiaan taipuvaiseksi tunnettu tilastotieteilijä Jessica Utts. … Lopputuloksena oli, että Utts uskoi telepatian tulleen vihdoinkin kokeellisesti luotettavasti osoitetuksi, Hyman ei. CIA lopetti kuitenkin projektin ja totesi, että jatkoon ei ollut aihetta.

NÄYTTÄISI SIIS SILTÄ, että usko tai kiinnostus astrologiaan tarjoaa nimenomaan keinon hallita akuutisti yksilön minä- ja maailmankuvaa uhkaavia asioita, kuten työttömyyttyä tai elämänvaihekriisejä. Sen sijaan mahdollisesti kauankin aikaa sitten tapahtuneet traumaattiset asiat, kuten vakava onnettomuus tai läheisen ihmisen kuolema eivät todennälöisesti enää vaadi jatkuvaa käsittelyä ja käsitejärjestelmän uudelleenmuokkausta.

Tähän mennessä ei siis juurikaan ole ollut tarjolla empiiristä tietoa astrologiauskon taustalla vaikuttavista psyykkisistä prosesseista. Siitä huolimatta yleisinä väitteinä kuulee usein esitettävän, että astrologian avulla esimerkiksi pyritään lisäämään itsetuntemusta, etsitään uutta elämänkatsomusta tai että taloudellisen laman ja yhteiskunnallisten muutosten aikoina kiinnostus astrologiaa kohtaan lisääntyy. Mikäli astrologia tarjoaa – vaikkapa illusorisen – keinon ylläpitää koherenttia käsitejärjestelmää ja hallita sen vakautta uhkaavia tekijöitä, on ehkä mahdollista ymmärtää, miksi astrologia on säilyttänyt suosionsa vuosituhannesta toiseen.

NEUVOSTOAJAN ”TIETEELLISEN SOSIALISMIN” arvet näkyvät vielä ehkä pitkään Viron tiedeyhteisössä ja kansalaisten mielissä, arvelivat virolaiset skeptikko-tutkijat virolais-suomalaisessa skeptikkoseminaarissa Viron Suomi- Instituutissa Tallinnassa 15. kesäkuuta. Seminaari kuului Skepsis ry:n tämänvuotiseen kesäretkiohjelmaan.

Virolaisten mukaan nyt kun ei tarvitse enää uskoa yhteen totuuteen, kaikenlaiset totuudet saavat vapaasti rehottaa. Samalla tiedeyhteisö kärsii uskottavuusongelmasta. …

(Antti) Liivin mukaan Neuvostoliitossa vallitsi omituinen kaksinaismoralismi. Toisaalta pidettiin yllä kuvaa sekulaarisesta yhteiskunnasta, toisaalta kaikenlainen noituus sai rehottaa. ”Huhuttiin jopa, että Brežnevilläkin olisi ollut oma kotinoita”, hän kertoi.

Virossa ufot ja muut parailmiöt alkoivat kiinnostaa 1960-luvulla. Yli 60-vuotiaille kaupattiin potenssilääkettä ja ihmisiä kehotettiin juomaan niin sanottua AU-lääkettä mahdollisen ydintuhon varalta. ”Tosiasiassa tuo neste oli tavallista paksua lihalientä”, Liiv kertoi.

1980-luvun alussa Virossa koettiin uusi parailmiöiden aalto. Tutkittiin biokenttiä ja bioenergetiikkaa ihan virallisestikin. Psykoterapeuttina toimi kaikenlaisia silmänkääntäjiä. Liivin mukaan yksi syy tällaisten hömppähoitojen suosiolle oli se, että neuvostoaikana terveydenhuolto oli ilmaista. ”Noituudesta piti maksaa, ja siksi se koettiin ikään kuin arvokkaammaksi.” Liiv sanoi kannattavansa maksullista terveydenhuoltoa, koska se hänen mielestään oli selvästi vähentänyt erilaisten hömppähoitojen suosiota. Virallinenkin terveydenhuolto koetaan arvokkaaksi, kun yksi lääke voi maksaa jopa kuukauden eläkkeen verran.

Timo Kaitaro

Ilpo V. Salmi

Outi Lillqvist

Marketta Ollikainen

lainaukset Lehdestä Skeptikko 3/1996. skeptikot Verkossa: Skepsis.fi/lehti

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 3/2016. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Minä, skeptikko
Kiistelty glyfosaatti
Toden ja epätoden haasteellinen tulevaisuus
Ihmeauto Toroidion. Huijaus? Ei. Kovia myyntipuheita? Kyllä.
Puheenjohtajan palsta
Pokémon Go ja pako todellisuudesta
Skeptikolle yksi myyntipiste lisää
Pseudohoitoja pseudovaivoihin
Kapinoiva tohtoripunkkari evoluution asialla
Huuhaata parhaimmillaan
Tajuaako kukaan?
”Opettelin kristinuskon kolmessa tunnissa”

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit