Minä, skeptikko · Skeptikko 3/2016
Minä, skeptikko
”Laadukasta skeptismiä voisi suunnata enemmän
päivänpolttaviin aiheisiin kuin kaivonkatsojien väitteisiin.”
OLEN 36-VUOTIAS SKEPTIKKO, ateisti ja pohdiskelija. Viihdyn parhaiten seurassa, missä jutellaan syvällisiä tai vietetään aikaa yhteisten harrastusten parissa. Small talk nostaa lähinnä hikipisarat otsalle. Olen Skepsis ry:n hallituksen (maallikko)jäsen ja vastaan mm. Tieteiden talolla pidettävien yleisöluentojemme aiheista sekä niiden videoinnista ja julkaisusta YouTubessa. Teen sopivin väliajoin erilaisia videoita myös yliopistoille, yrityksille ja taiteilijoille.
Vuoden 2015 keväästä lähtien olen toiminut kykyjenetsijänä eräälle kansainväliselle jalkapalloon keskittyvälle organisaatiolle. Aihe on läheinen, koska lopetin itse urheilun kuin seinään noin 19-vuotiaana, vaikka sopimustarjouksia oli taskussa ulkomaita myöten. Ehkä tätä kautta voin antaa perspektiiviä ja heijastelumahdollisuuksia muille samassa tilanteessa oleville (ja ammattilaisuraan tähtääville) nuorille. Nykyinen kotikaupunkini on Helsinki ja asun Vallilassa.
Pidän älyllisistä keskusteluista, uuden tiedon hahmottamisesta sekä nykyisten ajatusteni aktiivisesta haastamisesta. Kesäisin käyn silloin tällöin fudis- ja koriskentillä ja pelailen joskus myös tennistä, rantalentopalloa ja sulkapalloa. Talvella harrastan pokeria vähintään kerran viikossa Helsingin Casinolla tai Sports Academyssa, joskus netissäkin. Perinteisemmät talvilajit eivät ole vieneet mukanaan, ja tunnustaudun muutenkin kesäihmiseksi.
Lisäksi haaveilen erilaisten elokuvien tekemisestä. Ensimmäinen lyhytelokuvani onnistui hyvin, ja se antoi uskoa tulevaan. Lähes täydellisellä varmuudella tulen myös säveltämään, tuottamaan, soittamaan ja kuuntelemaan musiikkia niin kauan kuin henki pihisee. Vinyylikokoelmaani kuuluu nykyään noin 2500 tarkvähintään saman verran. suht säännöllisesti valtavirmm. Lepakossa ja kaan valittua levyä, diginä Vuosina 1998-2004 järjestin rasta poikkeavia musiikkitapahtumia Kaapelitehtaalla.
HURAHDIN UFOIHIN
KASVOIN TASAPAINOISESSA JA HUOLEHTIVASSA keskiluokkaisessa perheessä, mistä olen erittäin kiitollinen. Uskontoja ei tuputettu, eikä niistä sen kummemmin puhuttukaan. Joskus ala-asteikäisenä muistan rukoilleeni jumalalta uutta Nintendo-peliä, mutta viimeistään yläasteen alussa järkeilin itseni ulos rukoilemisesta ja muista jumalaan liittyvistä uskonrippeistä.
”Uskosta puhdistumiseni” liittyi epäreiluiksi kokemiini olosuhteisiin erilaisten ihmisten elämässä sekä urheilijoiltakin tuttuihin rukousrituaaleihin onnistuneen suorituksen jälkeen. Jostain syystä jumala auttoi toisia uskovia, mutta ei toisia. Tästä oli helppo laajentaa muihinkin yhteyksiin, kuten lento-onnettomuudesta selvinneiden ”kiitos jumalalle, että (juuri minä) säilyin hengissä” -lausahduksiin jne.
Ei mikään viimeinen naula jumalten arkkuun, mutta riitti silloin minulle ja herätti ajattelemaan uskontoja sekä erilaisia jumalolentoja enemmänkin. Evoluutioon tutustuminen vei yhä kauemmaksi luojajumalien maailmasta. The X-Files televisiosarjan innoittamana hurahdin sen sijaan ufoihin, tämä usko ja kiinnostus jatkui ala-asteelta lukioon asti. Joskus 16-vuotiaana (asuessani Järvenpäässä) hain Helsingistä ufo-videoita Suomen Ufotutkijoiden edustajan kerrostaloasunnosta. Ufo-kontaktini saattoi muuten olla skeptikoillekin tuttu Tapani Koivula, mutta varmuutta tästä ei ole. VHS-kasetilla oli silloisiin silmiini erittäin vakuuttavaa ja innostavaa materiaalia, esimerkiksi jonkun meksikolaisen suurkaupungin yllä leijailevia valoja, armeijan henkilökunnan haastatteluja, salaiseksi merkittyjä dokumentteja jne.
Tähtienvälisten etäisyyksien ja tunnettujen fysiikan lakien raottaessa verhoaan alkoi myös oma näkemyshorisonttini avautumaan sille (nololtakin tuntuvalle) mahdollisuudelle, että uskoni avaruudesta tulleisiin vierailijoihin saattaa olla liian vahva suhteessa siihen, mitä maailmankaikkeudesta tällä hetkellä tiedetään. Pikkuhiljaa selkeni sekin, että ufo-vierailuihin liittyvä todistusaineisto jää poikkeuksetta hyvin vaatimattomalle tasolle tai paljastuu suoranaiseksi huijaukseksi. Hyväksyin mieluummin epätoivotun, mutta huomattavasti paremmin perustellun vaihtoehdon kuin jämähtämisen aikaisempiin uskomuksiini.
Pidän melko todennäköisenä, että muualla maailmankaikkeudessa on jonkinasteista elämää, mutta tulemmeko kohtaamaan sitä oman lajimme olemassaolon aikana, on jo toinen kysymys ja menee rankemmin arvailun puolelle. Aihe kiinnostaa edelleen ja ymmärrän hyvin heitä, jotka uskovat (ja haluavat uskoa) ufojen vierailuihin. Itsekin toivoisin avaruusvierailujen olevan totta, mutta uskoon en ole kyennyt sitten teini-iän.
MATKA SKEPTIKOKSI KOLMEN MUUTOKSEN KAUTTA
ALKANUT SKEPTISMINI sai kunnolla tuulta alleen tutustuttuani Carl Saganin ”Cosmos: A Personal Voyage” TV-sarjaan noin 20-vuotiaana. Sen jälkeen ostin ”The Demon-Haunted World” -kirjan, mikä on ihan hyvää luettavaa. Carl Saganin asenne luontoa, maailmankaikkeutta ja ihmisten erilaisia uskomuksia kohtaan oli hyvin sopusoinnussa oman luonteeni kanssa. Yksittäisistä henkilöistä Sagan on varmaan ollut suurin vaikutin oman skeptikkouteni heräämiseen.
Kaiken kaikkiaan matka skeptikoksi on käynyt ainakin kolmen eriasteisen muutoksen kautta. Ensin vähäinen jumalusko hiipui olemattomiin, sitten ufot jäivät taakse ja viimeisenä, mutta kaikkein isoimpana askeleena, aloin soveltaa matkalla oppimiani sokraattisen kyselyn ja kriittisen ajattelun taitoja varsinkin erityisen tärkeinä pitämiini asioihin.
Samoihin aikoihin tutustuin James Randin säätiön ylläpitämiin keskustelusivuihin ja miljoonan dollarin haasteeseen. Kuuntelin kaikki yli 15 minuuttia kestävät Richard Dawkinsin haastattelut YouTubesta, tutustuin Bertrand Russellin, Hitchensin, Harrisin ja Dennettin ajatuksiin uskonnoista ja tietoisuuden luonteesta. Löysin Steven Novellan (joka on edelleen suosikkiskeptikkoni maailmalla), mainion Richard Saundersin, Peter Singerin, Bart. D. Ehrmanin, Brian Greenen, John Gribbinin, Noretta Koertgen, Steven Pinkerin, Ben
Goldacren, Sanal Edamarukun ja niin monet muut skeptikot, filosofit, rohkeat ajattelijat ja tiedemaailman ammattilaiset, joiden kirjat, luennot, debaatit ja haastattelut olivat lähes aina erittäin kiinnostavia ja opettavaisia.
Vuodet kuluivat enemmän ja vähemmän skeptisissä merkeissä ja lopulta törmäsin myös Skepsis ry:n kotisivuihin ja suomalaisiin skeptikoihin, Kari Enqvist, Hannu Lauerma ja Esko Valtaoja eturintamassa. Vakuutuin lukemastani ja muistaakseni vuonna 2009 päätin liittyä yhdistyksen jäseneksi.
Jäsenhakemuksen yhteydessä ehdotin yleisöluentojen videointia, ja paluupostissa sovimme tapaamisen sekä koekuvaukset seuraavalle kerralle. Silloinen hallitus päätti panostaa yleisöluentojen taltiointeihin jatkossakin ja muutaman vuoden kuluttua huomasin istuvani yhdistyksen hallituksessa. Viihdyn täällä hyvin ja mikäli ei potkita pois, niin pyrin kehittämään Skepsiksen toimintaa entistä osallistuvampaan ja ammattimaisempaankin suuntaan.
HAPANKORPPUA JA HERNEKEITTOA
NYKYPÄIVÄN SKEPSIKSELTÄ toivon osallistuvampaa kommentointia yhteiskunnallisesti merkittäviin aiheisiin, joissa pseudotiede muokkaa yleistä mielipidettä tai poliittisen korrektiuden ilmapiiri uhkaa tukahduttaa tieteellisen tai muuten vaan asiapohjaisen keskustelun. Skeptikkojen jos keiden pitäisi pystyä käsittelemään tunteita herättäviä aiheita rakentavasti ja parhaan tieteellisen tiedon pohjalta.
Näiden aiheiden kirjavasta joukosta itseäni kiinnostaa huolelliset analyysit liittyen varsinkin akateemiseen (ja populaariin) feminismiin ja sukupuolentutkimukseen, luomun ja tavanomaisen maatalouden kokonaisvaikutuksiin, geenitekniikkaan ja ydinvoimaan kohdistuviin myytteihin, populaatiogenetiikkaan, infosodan eri ulottuvuuksiin jne. Perinteisemmille skeptikkojen aiheille on vielä kauan oma ja hyvä paikkansa, mutta laadukasta skeptismiä, yleisten myyttien purkua ja kriittistä ajattelua voisi suunnata enemmän ja enemmän päivänpolttaviin aiheisiin kuin vaikkapa kaivonkatsojien väitteisiin.
Tulevaisuudessa haluan omistaa mökin Suomen järvimaisemista, kuunnella ajatuksia herättäviä podcasteja Välimeren lämmössä veriappelsiinimehua siemaillen sekä asua Yhdysvaltojen itä- ja länsirannikoilla. Toistaiseksi tyydyn kuitenkin pärjäämään hapankorpuilla ja Alepasta ostetulla hernekeitolla viileähkössä, mutta kauniissa ja turvallisessa Suomessa.
Täydellisestä maailmasta en tiedä, mutta lähes käsityskyvyn ylittävä, jättimäinen harppaus siihen suuntaan olisi, jos kaikki maapallon ihmiset voisivat nauttia vähintään keskivertosuomalaisen elintasosta.
https://www.youtube.com/TiedeJaArki/videos https://www.youtube.com/SkepsisFinland/videos https://www.youtube.com/brokenmanshortfilm/videos

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 3/2016. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Kiistelty glyfosaatti
Toden ja epätoden haasteellinen tulevaisuus
Ihmeauto Toroidion. Huijaus? Ei. Kovia myyntipuheita? Kyllä.
Puheenjohtajan palsta
Skeptikko 20 v. sitten
Pokémon Go ja pako todellisuudesta
Skeptikolle yksi myyntipiste lisää
Pseudohoitoja pseudovaivoihin
Kapinoiva tohtoripunkkari evoluution asialla
Huuhaata parhaimmillaan
Tajuaako kukaan?
”Opettelin kristinuskon kolmessa tunnissa”
