Skeptikko · Skeptikko 1/2011

Keskustelua

En haluaisi olla ateisti, mutta kääntyminen persoonallisen jumalolennon palvojaksi tuntuu mahdottomalta. Olen tosin onnistunut käännyttämään itseni jonkinlaiseksi spinozalaiseksi Jumala- eli luontouskovaiseksi, vaikka aito skeptikko ei varmaan soisi itselleen edes tällaista myönnytystä.

Omat uskonnolliset tunteeni liittyvät hetkellisiin haltioitumisiin, joita koen lähes aina liikkuessani ympäristössä, jota ihmistyö ei ole muokannut: helmikuinen täysikuu öisen vitilumihangen ja lumesta raskaiden kuusenoksien yllä, itäsuomalainen kirkasvetinen järvi heinäkuisena iltana, kirjavat koivunrungot ja tuoreena versovan kasvillisuuden tuoksu valoisana ja viileänä alkukesän aamuhetkenä.

Voin kuluttaa tunninkin ympäristöäni hartaasti tarkkaillen miettimättä mitään muuta kuin sitä, miten mahtavaa on saada olla olemassa. Ei minulla kuitenkaan ole tarvetta tulkita kokemuksiani ”Luojan töiksi” tms. Voisin kuvitella, että ihmiset, joilla on uskonnollisia herätyskokemuksia, kokevat vastaavia tunnetiloja kuin minä. artikkelissaan muuntuneista tajunnantiloista (Skeptikko 4/2010) Olli Erjanti tarkastelee tätä kysymystä. ainakin itselleni esimerkiksi yksinäisestä vaeltamisesta tulee miellyttävä olo – sisäisen puheen vähetessä tulee ympäristöön uppoutumisen tunne. Minuuden kokemus laajenee tai tarkentuu. Tätä on vaikea kuvailla muuten kuin sanomalla, että aistit muuttuvat valppaiksi ja sisäinen höpötys lakkaa.

Todellisuus on Jumalan onnistunein keksintö – tai ainakin se on onnekkain tuntemani sattuma.

ATEISMI USKONTONA

Miksi olisi parempi olla uskovainen eikä ateisti? Ehkä pyhyys ja tabujen kunnioittaminen olisi sopiva perustelu. Mikä on ateistille pyhää?

ainakin on selvää, että uskovainen ihminen näkee pyhyyttä maailmassa. Omasta mielestäni Lähi-Idän uskontojen suurin vika ei ole dogmaattisuus vaan ihmiskeskeisyys. Luonnonkansojen animististen uskontojen paras piirre on se, etteivät ne ole ihmisvaan luontokeskeisiä. On pyhiä asioita ja paikkoja.

Ei saa kalastaa liikaa eikä väärään aikaan. Ei saa saalistaa valaita enempää kuin on välttämätöntä. Tällaisia tabuja on eskimoilla (ks. burch, Ernest S., ”Eskimot”, 2000). Minusta ne ovat kyllä järkeviä, vaikka niiden taustalla ei olekaan tieteellinen maailmankuva. Ne ovat järkeviä, koska ne estävät ihmistä hävittämästä tarvitsemiaan resursseja.

ateismissa minua häiritsee – ehkä hieman yllättäen – siihen liittyvä dogmaattinen ideologisuus. ateismi voidaan nähdä uskontona hieman samaan tapaan kuin Sartren eksistentialismi nurin niskoin väännettynä aristotelismina. Kun filosofi tunnistaa ideologian, hän pääsee siitä vapaaksi, mutta ellei hän onnistu siinä, tuo kiusallinen ideologia pääsee salaa vääristämään hänen ajatteluaan.

Filosofi yrittää aina välttää ideologiaan sítoutumista, joten ateismikaan ei kelpaa, ellei voida osoittaa, ettei se ole dogmaattinen ideologia, vaan hyvinmuotoiltu filosofinen teoria. Toistaiseksi paras lukemani yritys Jumalan jonkinlaiseksi määrittelemiseksi löytyi E.J. Lowen teoksesta ”a Survey of Metaphysics” (2002). Luvussa ”Space as a Void vs. Space as a Plenum” Lowe tulee tilan käsitettä tarkastellessaan varsin kiintoisaan tulokseen: tila on ääretön, absoluuttinen ja jakamaton. ääretön substanssi – Jumala siis? Jos tila olisi äärellinen, ongelmaksi jää, mitä tarkoitetaan rajalla, jonka takana ei ole mitään.

Esipuheessaan Werner Heisenbergin 1958 ilmestyneeseen teokseen ”Fysiikka ja filosofia” (suom. Risto Vilkko, 2000) F.S.C. Northrop viittaa substanssin käsitteen teoreettisiin pulmiin. Heisenbergin teos perustuu hänen vuosina 1955-1956 pitämiinsä Gifford-luentoihin. Niitä voisi pitää 1900-luvun ateismin johdantoluentosarjana. Gifford-luennoilla käsiteltiin ”vapaasti kaikkia ihmisen Jumalaan tai kaikkivaltiaaseen liittyviä käsityksiä, niiden alkuperää, luonnetta ja totuutta sekä kysymyksiä siitä, voiko hänellä olla mitään tällaisia käsityksiä, liittyykö Jumalaan joitakin rajoituksia, ja jos liittyy, niin millaisia jne.”

Northrop mainitsee, että substanssin käsite riipi etenkin bertrand Russellia, joka oli neutraali monisti, ja Rudolph Carnapia, joka oli positivisti. En yritä valita puolta loputtomassa nominalismi vastaan essentialismi -kiistassa, mutta viittaisin edelleen E.J. Lowen teokseen, joka käsittelee metafysiikkaa selkein essein.

Metafysiikka on ala, joka tutkii todellisuutta käsitteellisellä tasolla. Eräiden kosmologien ja fyysikoiden mielestä sellainen on vanhanaikaista ja hedelmätöntä, kun nykyluonnontiede kerran on empiirisin ja matemaattisin menetelmin tehnyt niin valtavia harppauksia, että metafysiikka on käynyt tarpeettomaksi. Tämä asenne on comtelaista positivismia.

HAWKINGIN JA HEISENBERGIN EPÄTYYDYTTÄVÄ YLIMALKAISUUS

Itse olen opiskellut jonkinlaisen oppimäärän filosofiaa, ja haluan sen vuoksi hieman puolustaa metafysiikkaa. Otetaan pari esimerkkiä. Heisenberg tarkastelee fysiikkaa ja filosofiaa teoksessaan ja näyttää päällisin puolin tuntevan mm. Kantia ja brittiläisiä empiristejä. Minua kuitenkin vaivaa Heisenbergin oman metafysiikan pinnallisuus.

Entä sitten tunnettu kosmologi Stephen Hawking? Katsotaanpa erästä kysymystä, jota tahoillaan käsittelevät fyysikko Heisenberg, kosmologi Hawking ja filosofi Lowe. Teoksessaan ”ajan lyhyempi historia” (Stephen Hawking ja Leonard Mlodinow, 2005; suom. arja Hokkanen 2008) Hawking luovuttaa oitis lähestyessään metafyysisiä kysymyksiä. ajasta hän toteaa, ettemme voi tietää, mitä tapahtui ennen alkuräjähdystä, vaan alkuräjähdys oli ajan alku. Kysymykset siitä, kuka viritti olot alkuräjähdykselle, eivät kuulu tieteeseen, hän sanoo. Ohimennen Hawking hyväksyy ns. Friedmanin mallin, jonka mukaan aika on neljäs ulottuvuus kolmen tilaulottuvuuden lisäksi. Tällainen tapa ajatella lienee kosmologian kyseenalaistamaton lähtökohta.

Myös Heisenberg kirjoittaa, ettei yleisen suhteellisuusteorian geometria liity kolmiulotteiseen avaruuteen, vaan neliulotteiseen avaruudesta ja ajasta koostuvaan topologiseen tilaan. En hallitse alkuunkaan kosmologiaan ja fysiikkaan vaadittavaa matematiikkaa, mutta vaikuttaa siltä, ettei se ole tarpeenkaan voidakseni silti sanoa Hawkingin ja Heisenbergin tarkastelevan aikaa ja avaruutta epätyydyttävän ylimalkaisesti. He eivät kysy, mitä ovat alkaminen ja loppuminen tai mitä ovat ulottuvuudet. Toteamalla, etteivät tietyt kysymykset kuulu tieteeseen, Hawking asettaa itse itselleen rajan.

FYYSIKOIDEN SILMÄNKÄÄNTÖTEMPPU

Sotkun takana on eräs kuuluisa tutkija, jonka spekulaatiot ovat saaneet monen luopumaan terveestä järjestä. Einstein sanoo näin: ”… lait, joiden mukaan kiinteät kappaleet voidaan järjestää tilassa, eivät täysin vastaa spatiaalisia lakeja, joita kappaleisiin liitetään euklidisessä geometriassa. Tätä tarkoitamme, kun puhumme ”avaruuden kaareutumisesta”. Peruskäsitteet, kuten ”suora viiva”, ”taso” jne. menettävät tarkan merkityksensä fysiikassa. Yleisessä suhteellisuusteoriassa eli kinematiikassa oppi avaruudesta ja ajasta ei enää ole muusta fysiikasta riippumaton perusta. Kappaleiden geometrinen käyttäytyminen ja kellojen liike riippuvat aineen tuottamista painovoimakentistä.” (albert Einstein: ”What is the Theory of Relativity”, teoksessa Richard Dawkins, ”The Oxford book of Modern Scientific Writing”, 2008; suomennos omani).

Näin meitä siis vedettiin nenästä ja saatiin luopumaan aivan hyvästä euklidisestä geometriasta, vaikka kukaan ei siitä voinut luopua käytännössä. Luvussa ”How Many Dimensions Could Space Have?” Lowe viittaa siihen, että ajan määritteleminen ulottuvuudeksi on ongelmallista huolimatta siitä, että kosmologiassa on tapana tehdä niin. ”Jos aika on neljäs ulottuvuus, se ei ainakaan ole tilaulottuvuus, koska voimme helposti liikkua kaikkien tilaulottuvuuksien suhteen, mutta emme ajan. Jos näet olisi olemassa neljäs ulottuvuus, mikään ei estäisi meitä poistumasta neljännen ulottuvuuden suuntaan huoneesta, jossa ei ole ovia eikä ikkunoita.”

Neljäs ulottuvuus on siis fyysikoiden silmänkääntötemppu. Tämä ei silti tarkoita, ettei aika olisi yhtään mitään tai ettei sitä voitaisi mallintaa yhdessä tilaulottuvuuksien kanssa. asiaa voisi ehkä lähestyä toisella tavalla. On olio-ontologioita ja on tapahtumaontologioita. Fyysikkojen erehdys on näiden sekoittaminen. ajasta puhutaan ikään kuin se olisi jokin olion tai avaruuden ominaisuus samaan tapaan kuin tilaulottuvuudet. Taasko siis kannattaa kaivaa aristoteles haudastaan?

Sovitaan, että tilaulottuvuudet ja aika ovat aksidensseja, jotka eivät voi olla itsenäisesti olemassa. Tilaulottuvuudet ovat ominaisuuksia, aika ei.

Emme voi selittää, mitä aika on, jos pysymme olio-ontologiassa, paitsi viittaamalla olioiden liikkeseen, mutta joku voi kysyä, mitä liike on. Olioiden siirtymistä paikasta toiseen ajan suhteen? Menee tautologiseksi. Tapahtumaontologia taas selittää ajan, mutta tekee oliot ongelmallisiksi. Jos oliot muuttavat jatkuvasti muotoaan, onko mitään pysyviä olioita edes olemassa? Todellisuus on prosessi eikä oliokokoelma, esittäisi tapahtumaontologian kannattaja. Pidämme itse yllä oliokokoelman illuusiota.

PLANTINGAN HAASTEET ATEISTEILLE

Jumalan olemassaolo kuuluu ilman muuta myös metafysiikan piiriin. Tai ainakin kysymys siitä, miksi jotain on sen sijaan, ettei olisi yhtään mitään. Miksi alkuräjähdys tapahtui? Oliko sille peruste vai pelkkä syy, vai molemmat? Vai ei kumpaakaan?

Lowe ei teoksessaan suo Jumalalle täyttä lukua, mutta ei liioin sivuuta kysymystä Jumalan olemassaolosta. Filosofiset tavat lähestyä asiaa ovat modaalilogiikka ja mahdollisten maailmojen semantiikka. Modaliteeteilla viitataan välttämättömän ja mahdollisen käsitteisiin. Ns. ontologinen argumentti perustuu ajatukseen, että täytyy olla olemassa jokin kaikkein täydellisin olento. argumentin muotoili Canterburyn arkkipiispa Pyhä anselm jo kauan ennen kuin Tuomas akvinolaisen isäkään oli syntynyt, ja siitä taikoi oman versionsa myös René Descartes 1600-luvulla.

Ontologisen argumentin mukaan Jumala on välttämätön olento, joka ei voi olla olematta olemassa. Filosofi voi tutkia tätä kysymystä pelkästä uteliaisuudesta. Jos on mielekästä puhua aktuaalisista ja mahdollisista olennoista, miksi olisi mieletöntä puhua välttämättömästä olennosta?

Opiskeluaikoinani kuulin anekdootin filosofi S. albert Kivisestä, joka oli kuulemma jossain kongressissa pitänyt esitelmän aiheesta ”Onko tautologista sanoa tautologiasta, että se on tautologia?” En tiedä, pitääkö tarina paikkansa, mutta vaikkei pitäisikään, se valaisee silti hyvin filosofien periaatetta kieltäytyä kevyesti sivuuttamasta mitään käsitteellistä paradoksia, vaikka kyseessä olisi kuinka merkityksettömältä vaikuttava seikka.

Immanuel Kant tunnetaan siitä, että hän torjui – monen mielestä lopullisesti – ontologisen argumentin yksinkertaisesti sanomalla, ettei jonkin olion käsittämisestä seuraa sen olemassa oleminen.

käsitettä ”kaikmutta tästä ei että kaikkein olemassa. Voimme hyvin käyttää kein täydellisin olento”, silti välttämättä seuraa,

täydellisin olento olisi

Kantin sarkastinen rinnastus kuului, että täydet sata taaleria ei ole kolikkoakaan enempää eikä vähempää kuin täsmälleen ja tasan sata taaleria, mutta tämän asian käsittäminen ei taio hänen kirstuunsa täyttä sataa taaleria, jos siellä on vain vajaat sata taaleria.

ateisteille on kovia haasteita asettanut yhdysvaltalaisfilosofi alvin Plantinga teoksessaan ”The Nature of Necessity” (1974). Ilman modaalilogiikan hallintaa jokainen joutuu lannistumaan Plantingan todistellessa, että ontologinen argumentti puree. Jos haluaa olla Plantingan kanssa eri mieltä, saattaa harmikseen huomata itse käyttävänsä jääräpäisyyden metodia, jota Charles Sanders Peirce luonnehti ihmisten tavallisimmaksi metodiksi. Plantinga päättelee teoksensa todeten, etteivät anselmin argumentin reformuloidut versiot todista johtopäätöstään, mutta niiden pääpremissien hyväksyminen on silti rationaalista. Plantinga ottaa myös kantaa W.V.O. quinen kritiikkiin kvantifioitua modaalilogiikkaa vastaan, mutta ei silti näe perustetta luopua essentialismistaan.

KUINKA ITSEKRIITTISTÄ TIEDE VOI OLLA?

Mitä yhteistä tieteellisellä ateismilla sitten on kristillisen uskon kanssa?

Yhteiset juuret: lyhyesti sanoen, kristinusko on juutalaisuuden päivitysversio, kuten on myös islam. Kristinuskon lisäpäivityksiä ovat jako idän ja lännen kirkkoihin sekä lännessä jako katoliseen ja protestanttiseen. Idässä taas jakaannuttiin kreikkalais-ortodoksiseen ja slaavilais-ortodoksiseen osastoon. Koptilainen kirkko on ortodoksisuuden egyptiläisversio.

Myös tieteellinen ajattelu on aikaisemmista ajattelutavoista päivitettyä ajattelua, joka ei ole epäideologista, vaikka tekeytyy sellaiseksi. Eräs protestanttisuuden keskeinen periaate on vaatimus saada ajatella omilla aivoillaan. Tämä merkitsee, että ihmisellä tulee saada olla henkilökohtainen suhde Jumalaan. Omilla aivoilla ajattelemisen ja henkilökohtaisuuden periaatteet ovat lähtökohtia, joista myös uskonnoton pitää kiinni.

Oletus, että kaikki voidaan selittää: sekä ateisti että kristitty olettavat olevan olemassa täsmälleen yksi koko maailmaa koskeva kuvaus, joka on ainakin periaatteessa jonkun tiedettävissä. Hilary Putnam on lähestynyt Kantia tämäntyyppisellä tieto-opilla. Putnamin kantilaisuus on siinä, että hän toteaa universaalisen tiedon olevan ihmisen ulottumattomissa, koska sen tietämiseen vaadittaisiin Jumalan näkökulmaa. Kant kutsuisi tällaista havaintojen ulottumattomissa olevaa maailmaa noumenaaliseksi.
Oletus, että kaikella on alku ja loppu: on samantekevää, syntyikö maailma Jumalan luomana vai alkuräjähdyksessä, yhteistä selitystavoille on kuitenkin se, että maailma on alkanut jostain ja loppuu johonkin.
Fundamentalistisuus eli oletus, että voimme periaatteessa selittää kaiken käyttämällä tiettyjä peruslähtökohtia, joita ei tarvitse kyseenalaistaa. Sanotaan, että tiede on itsekriittistä, mutta kuinka itsekriittistä se voi olla? Tutkijat sitoutuvat tiettyihin peruslähtökohtiin, joihin kuuluu kritiikitön tieteelliseen metodiin luottaminen.
Prudentialismi eli uskomuksen oikeuttaminen ei-episteemisesti: uskonnoton henkilö voi pitää omaa näkemystään käytännöllisesti järkevänä viitaten vaikka siihen, ettei kannata olettaa enempää kuin sen verran, millä tulee toimeen. Ei-episteemisesti oikeutettuja ovat olettamukset, joissa ilman todisteita viitataan siihen, että todellisuuden täytyy kauttaaltaan noudattaa samanlaisia fysiikan lakeja.

On ehkä hyvä muistaa, että Jumalaan uskova ihminen on aivan yhtä taloudellinen, sillä myös hän tulee toimeen yhdellä yleisellä selityksellä. Ilkka Niiniluoto on muistaakseni todennut, että tiede tuottaa epätosia lauseita, jotka ovat vain totuudenkaltaisia. Tämä yhdistää tieteellisen ateismin uskonnollisiin väittämiin: on mielipide perusteluineen, mutta perustelu on epätosi. Onko kyseessä vain totuudenkaltaisuuden aste-ero?

Jumala-sanan ei pitäisi antaa johtaa meitä harhaan. Kyseessä on käsite, jota ihmiset käyttävät tiettyjen rituaalien yhteydessä. Sillä on ihmisille yhteisöllistä merkitystä. Jumala-sanalla voidaan myös lopettaa ikävät keskustelut, kuten vaikkapa kysymys siitä, pääseekö vainaja taivaaseen kuoltuaan vai ei. Tuskinpa kukaan haluaa hautajaisissa sanoa ääneen, että tässä tämä nyt sitten oli tuon ruumiin osalta. Liika maallisuus on sopimatonta jopa ateistin hautajaisissa. Eksistentialistinen typerä ei-mitäänjärkeä-olo halutaan hautajaisissa kätkeä mukavampien tunnelmien alle.

ateismi on myös aika pieni liike. Jos lasketaan koko maailman äänet, Jumala voittaa ylivoimaisella äänten vyöryllä. ateismi on tavallista Pohjois-Euroopassa, mutta melkein missä tahansa muualla se on epätavallista.

Descartes neuvoi ”Järjen käyttöohjeissa”, ettei äänten laskemisesta ole hyötyä, kun tarkastellaan vaikeita ongelmia, koska niiden ratkaiseminen tuskin onnistuu monelta. Toinen naseva veto samassa teoksessa on huomautus, että jos kahden henkilön mielipiteet samasta kysymyksestä johtavat vastakkaisiin suuntiin, kiistattoman varmaa on vain se, että ainakin toinen heistä on erehtynyt.

Voimme lopettaa toteamalla, että ateisti ja uskova voivat molemmat olla erehtyneet, mutta sellainen ei ole mahdollista, että molemmat olisivat oikeassa.

Skepsiksen haaste

10 000 Euroa Puhtaana Käteen Sille, Joka Tuottaa Valvotuissa Olosuhteissa Paranormaalin Ilmiön.

Dosentti Hannu Karttunen ja taikuri Iiro Seppänen ovat lupautuneet maksamaan kumpikin 2500 euroa edellä mainitusta kokonaissummasta. Haastesumma voidaan maksaa myös humanoidistipendinä – 10 000 euroa puhtaana ulottimeen sille humanoidille, joka itse noutaa stipendin ja antaa samalla DNa- (tai vastaavan) näytteen. Poikkeustapauksessa summa voidaan myös maksaa (mikäli esimerkiksi henkilötunnuksen tai pankkikortin saanti on osoittautunut humanoidille vaikeaksi) mukana seuraavalle ihmiskontaktiseuralaiselle.

Liity Skepsiksen Jäseneksi!

Kuka tahansa kiinnostunut voi hakea jäsenyyttä koulutustaustasta ja elämänkokemuksesta riippumatta, kun hän hyväksyy yhdistyksen säännöissä määritellyn tarkoituksen ja toimintaperiaatteet.

Yhdistyksen kalenterivuosittainen jäsenmaksu vuodelle 2010 (sis. Skeptikko-lehden tilauksen) on 25 € tai alle 24-vuotiailta 12,50 € (jos olet alle 24-vuotias, ilmoita syntymäaikasi).

Voit myös tilata Skeptikko-lehden liittymättä jäseneksi. Tilausmaksu on 25 € / vuosi. Jos liityt keskellä vuotta, sinulle toimitetaan kaikki kuluvana vuonna ilmestyneet Skeptikko-lehdet jälkeenpäin.

Voit liittyä Skepsikseen myös lähettämällä vapaamuotoisen hakemuksen sihteerillemme: anna-Liisa Räihä, borgströminkuja 1b 19, 00840 Helsinki.

TÄYTÄ JÄSENHAKEMUSKAAVAKE: WWW.SKEPSIS.FI/LIITY/

K O H T A 2 5 V U O

Skepsis ry:n yhteystiedot Postiosoite: PL 483, 00101 HELSINKI Internet: www.skepsis.fi Pankkiyhteys: aKTIa 405529-2111988

JÄSENASIAT, LEHTITILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET ANNA-LIISA Räihä borgströminkuja 1 b 19 00840 Helsinki puh. (09) 698 1976 membership@skepsis.fi

Taloudenhoitaja: Toni Heikkinen Härkävuorentie 8 01260 Vantaa treasurer@skepsis.fi puh: 050 537 3792

Skepsiksen hallitus vuonna 2010: Puheenjohtaja Pertti Laine varapuheenjohtaja Otto J. Mäkelä, Denis Galkin, Toni Heikkinen, Heikki Nevala, Jussi K. Niemelä, Tiina Raevaara.

Alueyhteyshenkilöt Joensuu: Vesa Tenhunen puh. 0400 935 893 vesa.tenhunen@skepsis.fi

SKEPSIS RY ON VUONNA 1987 PERUSTETTU SUOMALAISTEN SKEPTIKKOJEN YHDISTYS.

Skepsiksen vuonna 2009 muutettujen sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoitus on:

Edistää kriittistä ajattelua, tieteellisen tiedon hankintamenetelmien opetusta sekä tieteeseen ja järkeen perustuvaa käsitystä maailmasta.
Edistää kiisteltyjen tai erityisen poikkeuksellisten väitteiden tieteellistä tarkastelua.
Edistää keskustelua tieteelliseen maailmankuvaan liittyvistä tärkeistä aiheista.
Ylläpitää tällaisesta toiminnasta kiinnostuneiden ihmisten verkostoa, järjestää kokouksia ja keskustelu- ja luentotilaisuuksia sekä harjoittaa tiedotus- ja valistustoimintaa.

Yhdistys on poliittisesti, aatteellisesti sekä uskonnollisesti sitoutumaton.

Jyväskylä: Juha Merikoski puh. 040 7551 820 juha.merikoski@skepsis.fi

Oulu: Juha Vuorio puh. 040 500 6955 juha.vuorio@skepsis.fi

Tampere: Jose ahonen puh. 040 558 7497 jose.ahonen@skepsis.fi

Turku: Heikki Kujanpää puh. 044 0220 420 heikki.kujanpaa@skepsis.fi

Skepsis ry:n tieteellinen neuvottelukunta TNK:n puheenjohtaja, professori Jukka Maalampi (hiukkasfysiikka), professori Kari Enqvist (fysiikka), professori Mika Hemmo (oikeustiede), PsT Virpi Kalakoski (psykologia), professori Hannu Karttunen (tähtitiede), S. albert Kivinen (filosofia), professori Hanna Kokko (biologia, ekologia), professori Eerik Lagerspetz (yhteiskuntatiede/filosofia), professori Hannu Lauerma (lääketiede), anto Leikola (biologia), dosentti Marjaana Lindeman (psykologia), dosentti Juha Merikoski (fysiikka), dosentti Markku Myllykangas (terveyssosiologia), dosentti Ilkka Pyysiäinen (uskontotiede), professori Jeja Pekka Roos (sosiaalipolitiikka), dosentti Veijo Saano (lääketiede), anssi Saura (biologia).

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeustoimikelpoinen yhteisö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja toimintaperiaatteet. Kannattavaksi jäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeustoimikelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa.

Yhdistys julkaisee viisi kertaa vuodessa ilmestyvää Skeptikko-lehteä.

Mallia yhdistykselle haettiin Yhdysvalloissa 1976 perustetusta CSICOPista (Committee for the Scientific Investigation of Claims of the Paranormal), mikä ilmenee mm. yhdistysten samankaltaisina toimintaperiaatteina. Skepsis ry toimii kuitenkin itsenäisesti, vaikkakin yhteistyössä CSI- COPin (nykyään CSI – the Committee for Skeptical Inquiry) ja muiden vastaavien järjestöjen kanssa.

Yhdistys on ECSOn (European Council of Skeptical Organisations) ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan jäsenjärjestö.

T T A K Y Sy My K S Iä