”ALUSTAVIA TUTKIMUSHAVAINTOJA EI PITÄISI KÄYTTÄÄ LÄÄKETIETEELLISIIN SUOSITUKSIIN, JOTKA VAIKUTTAVAT MILJOONIEN IHMISTEN TERVEYTEEN.”

Teksti Taisto Heinonen

D-vitamiini löydettiin 1920-luvulla, jonka jälkeen siitä on käyty runsaasti keskustelua niin asiantuntijoiden kuin maallikoidenkin keskuudessa. Pian löydöksen jälkeen viranomaiset aloittivat laajamittaiset tiedotuskampanjat D-vitamiinin merkityksestä lasten luuston kehityksessä. Tällä tiedonvälityksellä oli valtava positiivinen vaikutus kansanterveyteen, sillä se mahdollisti riisitaudin hävittämisen länsimaista seuraavien vuosikymmenten aikana.

Viime aikoina D-vitamiini on jälleen noussut suosituksi aiheeksi populaarimediassa, monenlaisilla Internetsivustoilla ja erilaisilla keskustelupalstoilla.

Media uutisoi tiuhaan tahtiin uusista taudeista joita tämän ”supervitamiinin”

on todettu torjuvan, kun taas Internetissä tiedotetaan virallisten saantisuositusten riittämättömyydestä, yleensä ”uusimpiin” tieteellisiin

tutkimuksiin vedoten.

Tällaisen viestinnän myllerryksessä on valaisevaa miettiä syitä moiseen innostukseen, tarkastella ovatko esitetyt väitteet perusteltuja ja selvittää, mitä tiede itse asiassa sanoo tästä vitamiinista.

D-VITAMIINI MEDIASSA

Vaikka D-vitamiini on saanut valtavasti huomiota eri puolilla maailmaa, ehkä näyttävimmät esitykset ovat olleet yhdysvaltalaisessa mediassa. Tietoisuus D-vitamiinista varmasti kasvoi huomattavasti, kun ”Time”-lehti (9.12.2007) valitsi sen yhdeksi lääketieteen ”läpimurroksi” vuonna 2007. Myös suosittu TVpersoona Oprah Winfrey on käsitellyt D-vitamiinia ohjelmassaan, ja tämän mainostamisen vaikutus havaittiin vitamiinivalmistemarkkinoilla nopeasti. Näinkin näkyvissä foorumeissa esitetyt kannanotot vauhdittivat uutisointiaaltoa, joka on tuonut D-vitamiini-innostuksen myös Suomeen.

Viime vuoden lopulla ”Tiede”-lehti (12/2009) otsikoi kannessaan, että ”D paljastui supervitamiiniksi”. Samassa numerossa julkaistussa artikkelissa ilmoitettiin, että ”nykyisen tietämyksen mukaan” D-vitamiini estää ainakin sydän- ja verisuonitauteja, syöpiä, MS-tautia, nuoruustyypin diabetesta ja infektioita. Luettelo näyttää kasvavan jatkuvasti, tuoreita lisäyksiä siihen ovat Parkinsonin tauti (MTV3, 13.7.2010) ja flunssat (Iltalehti.fi, 20.9.2010).

Iltalehti.fi (2.8.2010) uutisoi, että ”D-vitamiinin puute heikentää älyä”. Tämä artikkeli oli yksinkertaistavasta otsikostaan huolimatta virkistävä poikkeus tavanomaiseen raportointiin, sillä se toi esiin myös tutkimuksessa käytetyn menetelmän rajoituksia. Myös Yle Keski-Suomen (27.9.2010) kirjoitus ”Iso D on kiistanalainen vitamiini” oli hyvä esimerkki tasapainoisemmasta ja vastuullisemmasta journalismista.

Perinteisen median lisäksi Internetissä on tarjolla runsaasti sivustoja, joilla eri tahot esittävät näkemyksiään D-vitamiinista. Monen sivuston tarkoitusperä on D-vitamiinituotteiden myynnin edistäminen, ja maailmanlaajuiset vitamiini- ja ravinnelisämarkkinat ovatkin mittavat.

Potentiaalisten ja tavoiteltujen markkinoiden laajuudesta saa jonkinlaisen kuvan ”Washington Post” -lehden (19.7.2007) arviosta, jonka mukaan yli miljardin ihmisen D-vitamiininsaanti on riittämätön. Tähän arvioon vaikuttaa tietysti ratkaisevasti se, miten ”riittämätön” määritellään (lehti jätti sen määrittelemättä artikkelissaan). Riittävä päivittäinen saanti näyttääkin olevan yksi D-vitamiinikeskustelun keskeisimpiä kysymyksiä.

KLIINISET TUTKIMUKSET D-VITAMIINISTA

Tieteellisiä tutkimuksia tehdään hyvin monella eri tavalla ja niiden tuloksia julkaistaan monentasoisissa tieteellisissä lehdissä. Suuri osa tähän asti tehdyistä kliinisistä D-vitamiinitutkimuksista on niin sanottuja epidemiologisia havaintotutkimuksia, jotka voivat havaita tilastollisen yhteyden kahden ilmiön välillä, mutta eivät voi todentaa syy- ja seuraussuhdetta. Esimerkiksi jos jossain potilasaineistossa todetaan alhainen vitamiinitaso, ei voida tietää onko se sairauden syy vai seuraus, vai johtuuko sairaus jostain aivan muusta tekijästä. Tästä syystä näitä tutkimuksia voidaan pitää vain alustavina tai suuntaa antavina, ja ne voivat olla harhaanjohtavia, kuten alla esitetyt esimerkit vitamiini- ja hormonitutkimuksen aloilta osoittavat.

Vahvempaa näyttöä antava tutkimusmenetelmä on satunnaistettu, kontrolloitu tutkimus. Satunnaistaminen on prosessi, jossa tutkimushenkilöt jaetaan tutkimuksen alussa hoito- ja kontrolliryhmiin satunnaisessa järjestyksessä. Tällä tavoin muut muuttujat jakautuvat kumpaankin ryhmään mahdollisimman tasaisesti, ja jonkin määrätyn valintakriteerin mahdollisesti tuloksia vääristävä vaikutus saadaan poistettua tai minimoitua.

Satunnaistettujakin tutkimuksia on monenlaisia ja ne voivat kärsiä erilaisista puutteista, esimerkiksi liian lyhyestä seuranta-ajasta. Ne ovat kuitenkin paras käytettävissä oleva vaihtoehto, sillä varsinaisia tieteellisen metodin vaativia systemaattisia kokeita ei voida edes toteuttaa ihmisillä eettisistä syistä.

Joissain havaintotutkimuksissa on löydetty yhteyksiä alhaisen D-vitamiinitason ja sairauksien välillä, ja mediassa esitetyt uutiset perustuvat yleensä näihin alustaviin havaintoihin. Tähänastiset satunnaistetut tutkimukset eivät kuitenkaan ole osoittaneet, että D-vitamiinilisien käyttö estäisi tai vähentäisi näitä sairauksia. Yksi mahdollinen poikkeus on vanhusten luunmurtumat, joita joidenkin tutkimusten mukaan pystytään vähentämään kohtuullisilla D-vitamiiniannoksilla (20 mikrogrammaa päivittäin), jos kalsiumin saanti on myös riittävä.

On myös tärkeää huomioida, että suurten D-vitamiinilisäannosten pitkäaikaisen käytön turvallisuudesta ei ole vielä paljonkaan tietoa. Liian suurten annosten on todettu aiheuttavan hyperkalsemiaa, josta voi seurata verisuonten ja muiden elinten kalkkeutumista sekä munuaisvaurioita. D-vitamiinilisien käyttäjillä on myös todettu akuutteja toksisuustiloja, joskin yleensä vasta hyvin suurten annosten seurauksena.

On huomionarvoista, että tunnetut ja potentiaaliset haittavaikutukset eivät juurikaan saa tilaa median ja internetsivustojen hehkutuksessa.

D-VITAMIINI ELIMISTÖSSÄMME

D-vitamiinilla tarkoitetaan eräitä steroidimolekyylejä, joista yksi on kolekalsiferoli eli D3-vitamiini. Keho pystyy itse tuottamaan D-vitamiinia ihoon varastoidusta 7-dehydrokolesterolista, mutta siihen liittyvä kemiallinen reaktio on riippuvainen auringon UV-valosta. Monet ihmiset eivät saa riittävästi auringonvaloa D-vitamiinin synteesiin, etenkään pohjoisilla leveysasteilla talven aikana, jolloin D-vitamiini täytyy saada ravinnosta. Ravintomme sisältää kuitenkin niukasti tätä vitamiinia, joten käytännössä nykyisten suomalaisten suositusten määrittelemä riittävä saanti (7,5 mikrogrammaa päivässä) edellyttää kalanmaksaöljyn tai vitamiinivalmisteiden syömistä, ainakin niille ihmisille jotka eivät käytä vitaminoituja maitotuotteita tai syö kalaa säännöllisesti.

D-vitamiini on esiaste, josta elimistömme entsyymit muokkaavat biologisesti aktiivisen steroidihormonin kahden hydroksylaatioreaktion kautta. Ensimmäinen näistä tapahtuu maksassa ja sen seurauksena syntyy 25-hydroksi-D-vitamiini. Toinen ja tärkeämpi hydroksylaatio tapahtuu munuaisissa, ja vasta sen seurauksena syntyy fysiologisesti aktiivinen 1,25-dihydroksi-D-vitamiini. Tämä on väkevä steroidihormoni joka säätelee solujen toimintaa kohdekudoksissa, joihin kuuluvat ohutsuoli, luusto, lihakset, immuunijärjestelmä ja keskushermosto. D-vitamiinihormonin vaikutukset näissä kudoksissa ovat moninaiset, ja niihin kuuluu kalsium- ja fosforitasojen ylläpidon lisäksi solujen jakautumiseen ja erilaistumiseen liittyvä säätely.

aktiivisen hormonin eli 1,25-dihydroksi-D-vitamiinin määrä elimistössä pysyy hyvin kapeissa rajoissa, ja sen muodostuminen munuaisissa on tarkoin säädelty tapahtuma, jota ohjaa kehon kalsiumtasapainoa ylläpitävä lisäkilpirauhashormoni. Tästä säätelystä johtuen aktiivisen hormonin määrää ei voi muuttaa syömällä suuriakaan määriä D-vitamiinia. Sen sijaan D-vitamiinin saanti vaikuttaa 25-hydroksi-D-vitamiinin pitoisuuteen veressä, ja tätä metaboliittia yleensä mitataan kehon D-vitamiinitilannetta arvioitaessa. Vaikka erilaisia mittauksia on tehty jo pitkään, luotettavat ja vertailukelpoiset D-vitamiinimääritykset ovat olleet mahdollisia vasta vuoden 2009 heinäkuusta, jolloin määritysmenetelmiin tarvittavat standardit tulivat käyttöön.

Riittävää tai optimaalista veren 25-hydroksi-Dvitamiinipitoisuutta arvioitaessa on tarpeen määritellä joku terveydellinen tai biologinen vaste, joka saadaan aikaan tietyllä pitoisuudella. Yksi tunnettu vaste on riisitaudin ehkäiseminen, ja tähän riittää suhteellisen pieni 25-hydroksi-D-vitamiinipitoisuus (noin 25 nmol/L). Tätä ei kuitenkaan pidetä riittävänä kaikkiin D-vitamiinin toimintoihin, ja vuoden 2009 kansainvälisen D-vitamiinokongressin asiantuntijat esittivät tavoitteeksi korkeampia pitoisuuksia (50 –

62,5 NMOL/L). Nämäkin arvot ovat kuitenkin jossain määrin keinotekoisia, sillä D-vitamiinin eri toimintojen ja vaikutusten annosvasteisuuksia ei vielä tunneta. Jotkut tutkijat suosittelevat vieläkin korkeampia pitoisuuksia, mutta niiden mahdollisista hyödyistä (tai haitoista) ei toistaiseksi ole mitään näyttöä.

AIEMPIA KOKEMUKSIA VITAMIINIHOIDOISTA

Nykyisessä D-vitamiinikeskustelussa voitaisiin myös katsoa aiempiin kokemuksiin vitamiini- ja hormonihoidoista. Yhden esimerkin tarjoaa a-vitamiini (betakaroteeni ja retinoli), joka on myös rasvaliukoinen vitamiini josta muodostuu tärkeä hormoni, retinolihappo.

Havaintotutkimuksissa huomattiin ravinnosta saadun a-vitamiinin ”ehkäisevän” keuhkosyöpää, ja tämän perusteella aloitettiin laajamittainen tutkimus, jossa tupakoitsijat söivät a-vitamiinivalmisteita. Tulos oli kuitenkin päinvastainen kuin odotettiin, sillä nämä valmisteet lisäsivät keuhkosyövän ilmaantuvuutta, ja tutkimus jouduttiin keskeyttämään.

Nykyään tiedetään, että a-vitamiinin yliannostus voi aiheuttaa vakavia myrkytystiloja, maksavaurioita, luuston heikkenemistä, keskushermoston häiriöi tä sekä sikiön kehitysvaurioita. Tämän vuoksi esimerkiksi ”Institute of Medicine” on todennut, että betakaroteenilisät eivät ole suositeltavia muuten kuin erikoistapauksissa.

E-vitamiini (alpha-tokoferoli) on myös ollut suuren innostuksen kohde, sillä alustavien havaintotutkimusten perusteella luultiin sen ehkäisevän sydän- ja verisuonisairauksia sekä rinta- ja eturauhassyöpää. Kontrolloiduissa tutkimuksissa kuitenkin havaittiin, että E-vitamiinilisät eivät vaikuttaneet näiden sairauksien ilmaantuvuuteen. Päinvastoin, useissa tutkimuksissa havaittiin kuolleisuuden kohonneen. Nykyään painotetaan, että E-vitamiinin saantisuosituksia ei pidä ylittää.

Naisten estrogeenikorvaushoito on yksi lääketieteen historian luku, jossa voidaan nähdä tiettyjä rinnakkaisuuksia nykyiseen D-vitamiinikeskusteluun. Joissain havaintotutkimuksissa oli huomattu pienentynyt sydän- ja verisuonitautisairastuvuus naisilla, jotka käyttivät estrogeenivalmisteita vaihdevuosien oireiden lieventämiseksi. Tämän perusteella estrogeenikorvaushoitoa promotoitiin innokkaasti lääketeollisuuden tuella 1960-luvulta lähtien, ja seuraavien vuosikymmenten aikana miljoonat naiset käyttivät erilaisia estrogeenivalmisteita.

Vasta vuonna 2002 julkaistu laajamittainen, kontrolloitu ”Women's Health Initiative” -tutkimus osoitti, että pitkäaikainen hormonikorvaus lisää sepelvaltimotaudin, rintasyövän, aivoinfarktin ja veritulppien riskiä. Tämän johdosta tutkimus jouduttiin keskeyttämään ja hormonihoidon suosituksia muuttamaan radikaalisti.

INTERNET VOI VAIKUTTAA TERVEYTEEMME

D-vitamiinin tutkiminen on vielä kesken ja tiedeyhteisöllä menee kauan ennen kuin tämän vitamiinin terveysvaikutukset ja niihin tarvittavat annokset saadaan selville. Tämänhetkinen näyttö D-vitamiinilisien vaikutuksista rajoittuu kohtuullisten lisäannosten hyötyihin luuston ylläpidossa, mutta pitäviä todisteita muiden sairauksien ehkäisemisestä ei toistaiseksi ole.

On myös tärkeää muistaa, että tieto tämän rasvaliukoisen hormonin lisäannosten pitkäaikaisen käytön haittavaikutuksista on vielä puutteellista. Tässä tilanteessa D-vitamiinilisien terveyshyötyjä arvioivat asiantuntijat ja viranomaiset ovat ymmärrettävästi ottaneet varsin maltillisen kannan. Muista vitamiinija hormonihoidoista saadut kokemukset ovat hyvä muistutus siitä, miksi alustavia tutkimushavaintoja ei pitäisi käyttää lääketieteellisiin suosituksiin, jotka vaikuttavat miljoonien ihmisten terveyteen.

D-vitamiinin saantisuosituksia arvioidaan monella eri taholla, ja niitä tullaan mahdollisesti uudistamaan lähitulevaisuudessa (Suomessa vuonna 2012). Tähän prosessiin haluaisi varmastikin vaikuttaa myös vitamiinivalmisteteollisuus, jonka voidaan olettaa lobbaavan suurempien suositusten puolesta.

Paineita saantisuositusten nostamiselle voi myös luoda erilaisten D-vitamiiniaktivistien lisäksi tavallisten kuluttajien D-vitamiini-innostus, joka perustuu pitkälti mediasta tai Internetistä hankittuun tietoon. Tämä tieto näyttää kuitenkin olevan varsin kritiikitöntä ja yksipuolista julistamista niistä lukuisista sairauksista joita ”D-supervitamiini” estää, sekä suurempien lisäannosten suosittelemista.

On ymmärrettävää, että mediat pyrkivät myymään tuotettaan mahdollisimman houkuttelevilla otsikoilla ja sisällöllä, eikä toimittajien voi odottaa olevan ravitsemustieteen asiantuntijoita. Tasapainoisempi raportointi olisi silti toivottavaa, ja joitakin rohkaisevia esimerkkejä vastuullisemmasta journalismista onkin jo näkynyt.

Sen sijaan Internetissä tapahtuvalle tiedonvälitykselle ei ole odotettavissa minkäänlaista laadunvalvontaa. Kyseenalaisen ja epäluotettavan tiedon leviäminen tämän median mahdollistamalla nopeudella onkin suuri haaste tietoyhteiskunnallemme. Katsaus tämänhetkiseen D-vitamiinikeskusteluun osoittaa, että Internet nykyisessä muodossaan on ilmiö, jolla voi olla odottamattomia vaikutuksia jopa terveyteemme.

Kirjoittaja On Ft, Joka On Työskennellyt Tutkijana Molekyylibiologian Alalla 30 Vuoden Ajan.

SKEPPONEN