Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 1/2006

Korkeaa kulttuuria

Denis Galkin

On Olemassa Yhteiskuntia Sekä Aikakausia, Joista Liikkuu Tavallista Enemmän Erinäistä Disinformaatiota. Kärkisijoja Tässä Lajissa Pitävät Varmasti Itämaiset Kulttuurit Kiinasta, Japanista Ja Tiibetistä. Kuitenkin, Varsinkin Viime Aikoina, Myös Maya-kulttuurista On Kuultu Eri Paikoissa Hyvin Paljon Vähintäänkin Epäilyttävää Tietoa.

Kirkkain kuulemani huuhaaväite on mielestäni ollut mayojen mukamas käyttämät paristot tai akut. Itseni tuollainen tieto sai ainakin vähän kiinnostumaan asiasta. En lähde kieltämään, että mayojen kulttuuri olisi ollut enemmän kuin korkea, mutta kuitenkin minua ihmetyttää valtavasti, voiko joku oikeasti uskoa kyseiseen väitteeseen?

Vaikka en usko mayojen omistaneen akkupattereita, olen silti kiinnostunut heidän kulttuuristaan, joten päätin lähteä käymään Helsingin Kuusisaarella sijaitsevassa Didrichsenin taide- ja kulttuurimuseossa. Museossa pyöri silloin Maya II –näyttely.

Pidin näyttelyä hyvänä, varsinkin sen esittelevyyden vuoksi. Näyttelyssä oli yhdistetty hyvin eri tapoja jakaa ihmisille tietoa: oli seinillä roikkuvia tekstitauluja, arkeologisia löytöjä sekä video, joka pyöri jatkuvasti valkokankaalla. Näyttely keskittyi lähinnä muinaiseen, noin tuhat vuotta vanhaan Cancuen-nimiseen maya-kaupunkiin, joka löydettiin Guatemalan sademetsistä 1905. Kaupungin alkuperäinen löytäjä oli tutkimusmatkailija Teobert Maler, joka ei kuitenkaan ymmärtänyt kaupungin todellista arkeologista arvoa. Se ymmärrettiin vasta noin sata vuotta myöhemmin, kun arkeologi Arthur Demarest sattui tipahtamaan palatsiin sakean kasvillisuuden läpi. Demarest toimi myös eräänlaisena näyttelyn isännöitsijänä, sillä hän johtaa tämänhetkistä arkeologista tutkimusta Cancuen kaupungissa.

Minulta kiellettiin valokuvaaminen museossa, joten en pysty näyttämään esineitä, joita museossa oli näytillä. Minun on siis tyydyttävä selvittämään museossa esitetyn aikaviivan esittelemiseen. Seuraavassa

Pinnallinen kokonaiskuva mayoista oli siis helppo saada.

Didrichsenin Museo. Kuvat:

Mayat Eivät Kuolleet

otteita Arthur Demarestin kirjoittamasta johdannosta Maya-kirjasta:

”VUODESTA 1500 EKR. VUOTEEN 300 JKR. jatkuneella esiklassisella ajalla mayakulttuuri kehittyi nykyisten Guatemalan, Belizen ja Jukatanin alueilla. - Vuosina 1000 ja 600 eKr. väliseltä ajalta arkeologit ovat löytäneet jälkiä vain pienistä maanviljelyskylistä, joiden keramiikka oli yksinkertaista ja joilla oli lehväkattoisia majoja matalilla kummuilla. - Vain muutamia vuosisatoja myöhemmin, vuosien 400 eKr. ja 200 jKr. välisenä aikana, alkoi nousta suurkaupunkeja, kuten El Mirador, missä temppelit olivat jopa 70 metrin korkuisia. Seremoniakeskusten ympärille asettunut asukasmäärä oli jopa yli 100 000. - Arkeologit eivät kuitenkaan vieläkään tiedä, kuinka nuo suurkaupungit kehittyivät vanhemmista kylistä 600 eKr.”

Lyhyesti ilmaistuna, edellä mainittu kertoo hyvin, kuinka nopeasti Maya-kulttuuri kehittyi. Kyseisen kulttuurin kuolemasta ei sen sijaan ole olemassa yhtä selvää esitystä. Demarest uskoo kulttuurin kaatuneen samaan kuin monet muut suurvallat: omaan mahtiinsa. Hallitsijat alkoivat ajan mittaan haluta aina vain lisää valtaa ja maata. Cancuen kaupunkiin hyökättiin ensimmäisen vuosituhannen loppupuolella. Tuolloin Cancuen oli viimeisimpiä korkean Maya-kulttuurin kaupunkeja. Kun oli selvää, että kaupunki tullaan valtaamaan, aatelisto pakeni kaupungista, ja rahvas jäi.

Usein kerrotaan mayojen kuolleen, mutta silloin ollaan väärässä. Mayat eivät kuolleet, mutta heidän kulttuurinsa, kuten esimerkiksi kirjoitustaito, kuoli. Kun temppeleistä ja vedenjakelujärjestelmistä ei pidetty huolta, ne rikkoontuivat.

Johtopäätösten Perustelut Hukassa

Pidin Maya II -näyttelyä tieteellisenä esityksenä, sillä ainakin omasta mielestäni arkeologia on tiedettä. Siksi minua jäi askarruttamaan se, että näyttelyssä jätettiin kertomatta esimerkiksi sellainen asia kuin miten erinäiset esitetyt johtopäätökset oli tehty.

Näyttelyssä oli esillä muun muassa erilaisia keihäiden kärkiä, joista monet mielestäni näyttivät tavallisilta kiviltä; niissä ei ainakaan omasta mielestäni ollut minkäänlaisia hiomajälkiä.

Maya-kulttuuri on aina innostanut myös huuhaa-väkeä. Esimerkiksi yritys ”Kosminen koira” tarjoaa maya-astrologisia tulkintoja, joiden perusteella voit selvittää aurinkosi ja sointusi, perusenergiasi, vuosienergiasi, opastavat ja avustavat energiat, tärkeimmät haasteesi tässä elämässä ja ratkaisut haasteisiin.

Jos tahdot tuntea itsesi mayojen ikiaikaiseen viisauteen pohjautuvan astrologian avulla, yritys kertoo sinulle ilmaiseksi mayanimesi. Se pitää sisällään tietoa, joka ”aukeaa parhaiten juuri sinulle itsellesi”. Maya-astrologinen elämäntulkinta maksaa jo 24,40 €, ja kun siihen lisätään vuositulkinta, on hinta jo 44,90 €.

Maya-astrologiaa -sivulta voi käydä katso-

Mukanani ollut ystäväni oli vielä epäilevämpi kuin minä. Totta on, että monille ihmisille tieteellisten julkaisujen arvioiminen luotettavaksi on osoittautunut vaikeaksi, ja mielestäni näkemäni näyttely kuuluu juuri tähän ”vaikeasti arvioitavaan” alueeseen.

massa ikioman maya-merkkinsä. Maksusta maya-astrologi lupaa etsiä neljä muuta aurinkomerkkiä, jotka ovat keskeisiä ja tärkeitä ”juuri sinulle”.

”Nämä neljä merkkiä laajentavat ja täydentävät sitä tietoa, jonka saat varsinaisesta maya-merkistäsi. Sinua ohjaava opas tarkentaa kuvaa itsestäsi samaa väriä, elementtiä ja ilmansuuntaa ilmentävänä. Analoginen kumppani antaa tukea niillä alueilla, joilla sitä erityisesti tarvitset. Haastava vastavoima tarjoaa elämääsi toisenlaista näkökulmaa ja mahdollisuutta uudistumiseen. Henkinen kumppani eli salattu olemuspuolesi vaikuttaa ajatusmaailmassasi.”

Denis Galkin

Risto K. Järvinen

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 1/2006. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Pääkirjoitus
Totuus Myytinmurtajista
Hypnoosin rajat ja sen mielekäs soveltaminen
Elintarvikevirasto: Trimbia-laihdutuspilleri täyttä humpuukia
Me ollaan nuoriso, me ollaan kriittisen ajattelun tulevaisuus
Kulle Raig Skepsiksen ainaisjäseneksi
Hengellisyys on tullut myös koululääketieteeseen
Laaja tutkimus leikkauspotilailla: Rukouksen parantavasta vaikutuksesta ei todisteita
Muumion kirous
Teetä ja homeopatiaa
Edisonin sähkötetty kosinta?
Kirjat: Taisteleva feministi
Keskustelua

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit