Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 3/2008

Radio Päässä

Risto K. Järvinen

Skepsis saa jatkuvasti kirjeitä, joissa kysellään mitä ihmeellisimpien ilmiöiden perään. Usein ei voi tietää, onko kyseessä vitsiviesti vai onko kysyjän mielenterveydessä vikaa. Useimmat kirjeet ovat joko tieten tahtoen tai tahtomattaan hauskoja.

Tänä syksynä yhdistystämme lähestyi henkilö, joka kysyi, että ”löytyyköhän Skepsiksestä ketään, joka osaisi selittää mun outoja kokemuksia?” Henkilö kertoi, että hänellä oli sijainnut joskus vuosina 2004-2005 muutaman kerran jonkinlainen radio päässään. Hän ei ollut amatööri. Hän oli opiskellut elektroniikkaa ja ohjelmointia. Lisäksi hän kertoi käyneensä töissä helsinkiläisessä Nexstim Oy:ssä, joka on kehittänyt laitteiston, jolla voidaan mitata yksilöllisesti ihmisen keskushermoston toimintakykyä ja terveyttä.

”Uusi menetelmä on nimeltään suunnattu aivostimulaatio eli NBS (Navigated Brain Stimulation). Aivokuorta voidaan tunnustella napsauttamalla sitä kevyesti NBS:llä ja mittaamalla aivojen ja muun elimistön reaktioita. Reaktion leviämisestä voidaan päätellä, etenevätkö hermosignaalit normaalilla tavalla stimuloidusta kohdasta muille alueille”, Nexstim kertoo verkkosivuillaan.

Mikä Tahansa Voi Olla Harhaa

Jälkeenpäin miettien kirjoittaja oli sitä mieltä, että voisi hyvinkin olla mahdollista, että tavalla tai toisella ihmisen aivokuorelle tai joihinkin hermoihin voisi kytkeä elektroniikkaa, jolla saisi juuri hänen kokemansa ilmiöt aikaiseksi. Toinen ratkaisu, mitä kirjoittaja oli miettinyt, on jonkinlainen hypnoosi. Kolmas teoria: itse synnytetty harha. Kirjoittaja ei kuitenkaan uskonut, että olisi omin päin pystynyt aivoissaan kehittämään niin monimutkaista ja hyvää scifi-tarinaa kuin esille ilmestyi, ei ainakaan niin nopeasti.

Kirjoittaja kertoi käyneensä tekemässä poliisille ilmoituksen, mutta viranomaiset eivät yllättäen olleet uskoneet hänen tarinaansa, vaan olivat kehottaneet häntä menemään lääkärille. Kirjoittaja mainitsi käyneensä yleislääkärillä, joka ei uskonut häntä, vaan passitti psykologin puheille. Psykologikaan ei uskonut häntä, vaan väitti, että mikä tahansa voi olla harhaa.

Korvien Jälkeinen Signaali

Kirjoittaja kuvaili, että radio toimi ensin siten, että hänen kurkkulihaksensa liikkuivat puheen tahdissa. Hetken päästä hän oppi puhumaan takaisin äänettömästi liikuttamalla itse vastaavia lihaksiaan. Tämän jälkeen hän oppi vielä puhumaan ”pään sisällä” liikuttamatta mitään lihaksia. Jossain vaiheessa käytössä oli kaksi pään sisäistä kanavaa, joiden kautta hän puhui vuorotellen.

Saapuneesta puheesta ei saanut selvää puhujan sukupuolesta tai äänen sävystä ja vokaaleja ei erottanut toisistaan. Kyseessä ei siis ollut varsinainen ääni, vaan jonkinlainen pään sisäinen ja korvien jälkeinen signaali. Puheen kuuluvuuteen ei myöskään vaikuttanut korvien kautta tulleet ympäristön äänet. Tässä mielessä hän toimi paremmin kuin tavallinen radiopuhelin.

Kurkkuradiokommunikoinnin lisäksi laite pystyi liikuttelemaan muitakin kertojan lihaksia, ainakin heiluttamaan jalkoja siniaaltoservomaisesti. Laite pystyi liikuttamaan myös isoja selän lihaksia sekä silmien tarkennusta, kyynellihasta ja jotain suolen supistajalihasta, joka lienee tahdosta riippumaton. Kertojan päässä tuntui mm. liikkuva kipupiste, joka kiersi hitaasti pään ympäri.

Kirjoittajan mielestä yksinkertaisin tapa ilmiön selittämiseen olisi tietysti löytää joku, joka on jo käyttänyt tämäntapaista laitetta. Itse hän ei kuitenkaan ole koskaan kuullut juuri vastaavasta laitteesta, vaikka esimerkiksi vammaisille samanlaisia vehkeitä jo asennetaankin.

Järkevä Selitys

”Hullunhauskaa argumentointia”, ajattelee skeptikko edellisestä helposti. Skepsiksen lääkärit muistelevat kuitenkin tapauksesta kuullessaan, että hyvin monilla ihmisillä on elämänsä aikana kokemuksia pään sisäisen puheen kuulemisesta.

Henkilö siis tietää ja tajuaa, että kyseessä ei ole korvilla kuultu, ilman värähtelyjen välittämä todellinen ääni, vaikka siltä päässä oikeasti tuntuukin. Niin kuin edellä todettiin: ”Se ei siis ollut ääntä, vaan jotain päänsisäistä ja korvien jälkeistä signaalia.”

Harrastelijatieteilijämäisesti tulkiten skepsiksen lääkärit sanoisivat, että ajatuksen ja puheen tuoton ja tulkinnan välillä on aivoissa matala kynnys. Ehkä samat rakenteet ja toiminnot osallistuvat molempiin. Ajattelu on joskus lähes kirjoitettavaksi jäsentynyttä, joskus lähes ääneksi muotoutunutta sisäistä puhetta. Yleensä se koetaan omaksi toiminnaksi. Joskus vieraaksi, mikä voi hämmentää ja pelottaa.

Useimmat ihmiset eivät kuitenkaan nykytutkimusten valossa tuosta ääniharhasta suuresti häiriinny, ja useimmilla se on tilapäinen ilmiö. Tämä on uutta tietoa verrattuna siihen, mitä 70luvulla lääkärikoulussa opetettiin: ääniharhat olivat silloin varma merkki vakavasta häiriöstä: useimmiten skitsofreniasta, joskus epilepsian kaltaisesta häiriöstä, joskus aivokasvaimesta.

Toki skitsofreniaan kuulemisharhoja liittyy nykyisenkin käsityksen mukaan. Kirjoittajan toteamukseen ”en usko että olisin pystynyt keksimään näin monimutkaista harhaa, radiosta tuli mm. varsin hyvä scifi-tarina, jota en olisi itse pystynyt keksimään, ainakaan nopeasti”, voisi skepsiksen lääkäreiden mukaan todeta, että ”kyllä aivot pystyvät”.

Jotkut unet hämmästyttävät sillä, miten niissä pitkä, uskomattomia käänteitä tekevä tarina päättyy tyylikkäästi juuri siihen todelliseen tapahtumaan, joka herättää nukkujan. Vaikkapa siihen, että puhelin soi (sekä unessa että todellisuudessa) tai että ovi aukenee. Tuskin aivot kuljettivat pitkää unta tarinan alusta loppuun siinä sekunnin murto-osassa, kun puhelin alkoi äännellä tai oven kahva narahti.

Ennustamiseen yms. uskovat voisivat selittää, että aivot ennustivat herättävän tapahtuman ja sen ajankohdan jo hyvän aikaa etukäteen ja rakentelivat tapahtumaan päättyvän, täsmällisesti ajoitetun, pitkän unitarinan sen kunniaksi.

Skepsiksen lääkärit pitävät todennäköisempänä, että aivot loivat kuin kertapakettina muistikuvan siitä, että unta olisi katseltu pitkään. Aivot tekivät salamannopean liitoksen ajatuksille siirtyä unitilasta valvetilaan, laittaen yhdistäväksi tekijäksi niihin molempiin sopivan todellisen aistimuksen.

Ei ihme, että myös valemuistoja syntyy ja niitä saatetaan vannoa tosiksi.

Risto K. Järvinen

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 3/2008. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Pääkirjoitus
Minä, skeptikko: Virpi Kalakoski
Kaikenlaisia yrittäjiä
Huijaus johti poliisin iskuun lahkoa vastaan
James Randi ”eläkkeelle”
Isojalka oli iso valhe
Kuopattu järki
Murtuvatko myytit?
Keskustelua
Salaliittoja Suomessa

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit