Tästä oli kysymys, ii

Pia Vuolannon tutkimuksessa ”Rajatyö ja akateemisen aseman haavoittuvuus: tapaus suomalainen hoitotiede” kerrotaan, että Helena Frankberg-Lakkalan paastoväitöskirjan tapauksessa Skepsis vahvisti käsityksiä väitöskirjan epätieteellisyydestä, mutta myös herätti epäilyksiä hoitotieteen tieteenalaa kohtaan esimerkiksi Skeptikko-lehden 2/1996 artikkelissa, jossa referoitiin paastoväitöskirjan argumentteja. Ohessa lehdessä ollut Marketta Ollikaisen artikkeli.

Sittenkään?

VAIKKA terveydenhoitotieteen lisensiaatti Helena Frankberg-Lakkalan väitöskirja ”Terveyttä ja hyvää oloa paastolla” hyväksyttiinkin Tampereen yliopistossa, se ei saanut vastaväittelijältä dosentti Mikael Fogelholmilta varauksetonta tukea. Fogelholm arvostelee Hyvä Terveys -lehdessä (4/96) kärkevästi Frankberg-Lakkalan väitöskirjan tieteellistä pätevyyttä.

Väitöskirjatutkimuksessa oli mukana 161 tutkimukseen ilmoittautunutta paastoajaa ja saman verran vertailuryhmäläisiä, jotka koottiin myöhemmin. Fogelholmin mukaan tutkimus- ja vertailuryhmän välillä oli eroja, koska osallistujia ei oltu jaettu niihin satunnaisotannalla. ”Paastoajat odottivat luonnollisesti, että paasto tuo hyvää oloa. Useat paastokurssille hakeutuneet halusivat lisäksi laihtua, ja miespaastoajat olivatkin huomattavasti lihavampia kuin verrokit”, Fogelholm kirjoittaa.

Väitöskirjassa kerrottiin koehenkilöiden kokeman hyvän olon tunteen voimistuneen paaston jälkeen. Fogelholmin mielestä tämä ei ollut kovin yllättävää, koska suurin osa paastoajista oli sitä odottanutkin. ”Eräiden psykosomaattisten oireidenkin, kuten päänsäryn, väitettiin vielä seurantajakson jälkeenkin olevan paastoajilla harvinaisempia kuin verrokeilla, mutta tuloksia ei löydy väitöskirjasta.”

Fogelholmin mukaan myös tutkimuksessa käytetyn paastokurssin merkitys jäi epäselväksi, koska paastoajille oli annettu laihdutusohjeita vielä paaston jälkeenkin.

Väitöskirjassa sanottiin koehenkilöiden ruokatottumusten parantuneen paaston jälkeen. He olivat esimerkiksi vähentäneet kahvin juontia, suolan käyttöä ja rasvaisten ruokien syömistä samoin kuin tupakointia. Tästä väittelijä oli vetänyt johtopäätöksen, että viikon paastokurssilla oli voitu vaikuttaa terveyskäyttäytymiseen.

Arviot ruokatottumusten muutoksista perustuivat kuitenkin koehenkilöiden itse antamiin vstauksiin, joiden paikkansapitävyyttä ei ollut mitenkään tarkistettu. Fogelhomin mukaan tutkimus osoittikin ainoastaan sen, että koehenkilöiden käsitykset omista ruokatottumuksistaan olivat muuttuneet. ”Koska kyseessä oli koehenkilöiden täysin oma arviointi, usko paaston hyviin vaikutuksiin saattoi muokata sitä”, Fogelholm muistuttaa.

Tutkimuksen keskeisiin johtopäätöksiinn kuului paastoajien vähentynyt tupakointi. Miten väittelijä tähän tuli, ei Fogelholmin mukaan selvinnyt ainakaan objektiivisesti väitöskirjan tulososasta. ”Tupakointia koskevan kyselyn toistettavuuskin oli kyseenalainen: ensimmäisellä kerralla 27 prosenttia verrokeista ilmoitti, ettei ollut koskaan tupakoinnut. Neljän kuukauden kuluttua vastaava luku oli 57!”, Fogelholm ihmettelee Hyvä Terveys -lehdessä.

Hänen arvionsa väitöskirjan tuloksista oli, että paasto pysyy edelleenkin enemmän ”uskomuslääketieteenä” kuin todellisena, objektiivisesti perusteltuna hoitomuotona.

Marketta Ollikainen Skeptikko 2/1996