Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 4/2013

Onko moraalimme häviämässä?

Matti Laine

Rikosseuraamusalan

koulutuskeskuksen yliopettaja Matti

Laine luennoi Skepsikselle syyskuussa

Tieteiden talolla Helsingissä. Hän

pohti moraalia kriminologian,

historian ja tappamisen näkökulmista.

SÄÄNNÖLLISESTI julkisuudesta voimme lukea ”ei ennen” -näkemyksiä: ”Ei ennen kakaroita tarvinnu pelätä, ei ennen mummuja potkittu ja ryöstetty, ei ennen ollut kouluväkivaltaa, ei ennen vanhuksia laitoksiin hylätty”. Näin se menee: ”Kesät olivat ennen aina aurinkoisia ja järvet täynnä kalaa”.

Tämä on paljolti romanttista harhaa. Ennen useat asiat olivat paljon huonommin, tarkasteltiin asiaa sitten lähi- tai vähän kaukaisemman menneisyyden osalta. Etelä- Pohjanmaan puukkojunkkarikaudella yleinen henkirikoksen tyyppi oli sellainen, jossa useat nuoret miehet tappavat haloilla vanhemman miehen. Ei kovin sankarillista. Vanhojen ihmisten koteja terrorisoitiin ja niitä rikottiin asumiskelvottomiksi (”Ensin ne portahat särjettiin ja sitten vasta muuri”).

Maaseudun syytinkijärjestelmä ei aina ollut kovin humaani: vanhuksia saatettiin hautaan alkoholin tai nälässä pidon avulla. Huutolaisina taloihin otettuja kehitysvammaisia tai mielisairaita naisia ja tyttöjä kutsuttiin ”kunnan morsiamiksi”. Vielä 1950- ja 1960-luvuilla kehitysvammaisia saattoi löytyä talojen kellareista tai liitereistä.

Seksuaalista hyväksikäyttöä ei juuri ollut, koska sitä ei raportoitu, varsinkaan jos tekijällä oli auktoriteettiasemaa (pappi, opettaja tms.).

ARISTOKRAATTIMIEHEN STATUKSEEN KUULUI TAPPAMINEN

YLEINEN VIRHEELLINEN KÄSITYS näkee aikakautemme erityisen väkivaltaisena. Kehitys on tosiasiassa ollut täysin toisensuuntainen. Sydänkeskiajalta lähtien väkivalta on merkittävästi alentunut, ainakin jos sitä mitataan henkirikosasteella.

Henkirikosasteeksi Euroopassa 1300-luvulla ja 1400-luvun alussa on arvioitu noin 35 surmattua 100 000 asukasta kohden vuositasolla. Uuden ajan alussa väkivalta kääntyy jyrkkään laskuun, ollen toki vielä 1600-luvulla noin 15–20/100 000. Esimerkiksi Skandinavian henkirikosasteeksi on laskettu vuonna 1600 noin 22/100 000 ja Italian vielä peräti 40/100 000. Kahdensadan vuoden kuluttua (1800-luvulla) vastaavat luvut olivat1–2/100 000 ja 13/100 000. Läntisen Euroopan aste putoaa ja on jo 1700-luvulla alle viiden ja on nykyään noin 1–2/100 000.

On arvioitu, että vielä sydänkeskiajalla nuori aristokraattimies oli jo surmannut 1-2 ihmistä; korkeaan statukseen kuului tappaminen oleellisena osana. Surmat olivat kaksintaisteluja, verikostoja, joukkotappeluja tai pelkästään huvittelua. Aatelisten pojilla saattoi olla tapana huvitella surmaamalla kaupunkien kaduilla yöllä kerjäläisiä tai muita asunnottomia. Eliittien harrastama väkivalta tuo myös kriminologiaan uusia aspekteja. Väkivallassa täytyy olla kysymys muustakin kuin vain dysfunktionaalisuudesta, psyykkisistä häiriöistä ja taloudellisesta sekä koulutuksellisesta syrjäytyneisyydestä.

Vielä kaukaisempi historia on vielä väkivaltaisempaa. Metsästäjä- ja keräilijäheimoja on joskus romanttisesti pidetty väkivallattomina paratiiseina, mutta todellisuus on ollut toisenlainen. Frans de Waal siteeraa erästä Amazonasin viidakkoalueella elävän yanomamö-heimon nuorta edustajaa, joka arvioi kehittyneempää pääkaupungin oikeusjärjestelmää:

Hän kertoi minulle innoissaan, että oli ollut kuvernöörin vieraana ja pyytänyt tätä antamaan lait ja poliisin myös hänen kansansa käyttöön, jotta enää ei tarvitsisi käydä kostosotia ja elää jatkuvassa pelossa. Monet hänelle lähisukua olevat miehet olivat kuolleet väkivaltaisesti ja olivat vuorostaan aiheuttaneet kostokuolemia. Häntä huoletti, että hän oli potentiaalinen kostojen kohde, ja hän teki tiettäväksi kaikille, ettei aikonut osallistua näihin retkiin.

”ÄLÄ TAPA” KOSKEE VAIN OMAA HEIMOA

STEVEN PINKER ARVIOI UUDESSA KIRJASSAAN, että noin 10 000 vuotta sitten miehen todennäköisyys kuolla toisen käden kautta oli monilla alueilla peräti 60 prosenttia. Jos 1900-luvulla sota- ja henkirikoskuolleisuus olisi ollut samaa luokkaa, kuolleiden määrä olisi hänen mukaansa ollut 2 miljardia 100 miljoonan sijaan. Toki vaihtelu väkivaltaisuuden suhteen oli suurta sekä ajallisesti että paikallisesti, mutta yleensä yksinkertaisten, ei-valtiollisten yhteisöjen väkivalta- ja henkirikosluvut ovat olleet korkealla tasolla.

Väkivaltaisimpia näyttäisivät olleen atsteekit, viisi prosenttia väestöstä kuoli toisen tappamana. Jopa rauhanomaisten inuitien (eskimot) keskuudessa väkivalta oli nykyisen Detroitin tasoa.

Väkivallalla ja kansanmurhilla näyttäisi olevan valitettavasti yhteytensä heimoutumiseen, oli sitten kyse vanhoista tai uusheimoista. Mooseksen antama käsky ”älä tapa” koskee sekin vain omaa heimoa, mikä tosiseikka usein unohdetaan. Tuoreeltaan käskyn antamisen jälkeen Joosualla ei ollut mitään vaikeuksia suorittaa joukkoteurastusta (myös naiset ja lapset) useissa alueen kaupungeissa. Ohje tästä tuli suoraan Jumalalta:

Julistakaa nämä kaupungit Herralle kuuluvaksi uhriksi ja hävittäkää ne ja niiden asukkaat, heettiläiset, amorilaiset, kanaanilaiset, perissiläiset, hivviläiset ja jebusialaiset, niin kuin Herra, teidän Jumalanne, on teitä käskenyt. (5. Moos. 20: 17)

Tai teurastus oli selkeää etnistä puhdistusta:

Ja gileadilaiset valtasivat efraimilaisten tieltä Jordanin kahlauspaikat. Kun sitten Efraimin pakolaiset sanoivat: ”Antakaa minun mennä yli”, kysyivät Gileadin miehet kultakin: ”Oletko efraimilainen?” Jos hän vastasi: ”En”, Niin he sanoivat hänelle: ”Sano ’shibbolet’”. Jos hän sanoi ”sibbolet”, kun ei osannut ääntää oikein, ottivat he hänet kiinni ja tappoivat Jordanin kahlauspaikoilla. Niin kaa- tui silloin Efraimista neljäkymmentäkaksi tuhatta. (Tuom. 12: 5–6)

Samanlaisen tapauksen löydämme Tampereen asemalta vuonna 1918, kun vangittuja punaisia pyydetään lausumaan sana ”Yrjö”. Ne, jotka sanoivat ”Jurjo”, vietiin välittömästi ammuttaviksi.

VALTAVA YHTEISKUNNALLINEN KOE

SIVILISAATIO ON KUITENKIN ANTANUT TILAA meidän ”paremmille enkeleillemme” (Pinker). Itsekontrolli, empatia, hyvä moraali ja järkiperäisyys lisääntyvät. Pinker viittaa ns. Flynn-efektiin: ihmisten älykkyysosamäärän keskiarvo nousee koko ajan. Tämän kautta pystymme irrottautumaan sellaisista välittömän kokemuksen perspektiiveistä, joihin ihmiset ennen olivat sidottuja.

Samanlainen prosessi on mahdollisesti tapahtumassa moraalin alueella. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama piti jokin aikaa sitten puheen, jossa hän tuomitsi kaikenlaisen kiusaamisen. Jos puhe olisi pidetty 40 vuotta aiemmin, sen pitäjä olisi tehnyt itsensä naurunalaiseksi.

Aiheeseen liittyvässä keskustelussa joudutaan välttämättä viittaaman saksalaisen sosiologin Norbert Eliaksen sivilisaatioteoriaan, jonka hän esitti jo vuonna 1939. Teorian mukaan keskiajalta lähtien tapahtunut valtion ja ihmisten välisten riippuvuuksien kasvu on kasvattanut itsehillintää ja vähentänyt väkivaltaa. Tämä pitkäkestoinen sivilisaatioprosessi alkoi eliitin (aateliston) keskuudessa, josta se pikkuhiljaa suodattuu alaspäin muihin väestönosiin. Valtion roolin muuttuminen, sen väkivaltamonopolin vahvistuminen näyttelee tässä tärkeää osaa.

Näyttäisikin siltä, että eliitit luopuvat väkivallasta ensin, mutta alempiin sosiaaliryhmiin, etnisiin vähemmistöihin ja erilaisiin alakulttuureihin se vielä jää. Julkinen väkivalta myös vähenee, mutta perheiden sisällä sitä edelleenkin esiintyy suhteellisen runsaasti. Väkivalta on usein itseapua, oikeuden ja rankaisun toteuttamista omin käsin. Mutta on muistettava, että väkivalta siirtyy ikään kuin marginaaliin, josta se voi tarvittaessa uudelleen nousta.

Venäjän kehitys ja tilanne kertoo tästä. Neuvostoliiton hajottua tapahtui ainutlaatuisen valtava, luonnollinen yhteiskunnallinen koe. Ihmisten sosiaaliset statukset romahtivat ja normijärjestelmät hajosivat. Yrittäminen oli aiemmin rikos, nyt siitä tuli yksilökohtaisen menestyksen edellytys. Samalla väestö piti korruptiota keskeisenä elementtinä sekä poliittisessa että taloudellisessa maailmassa. Syntyi ns. ”harmaa oikeus”, jossa tavallisetkin ihmiset turvautuivat oikeudellisessa ongelmissa rikollisjärjestöjen tukeen tuomioistuinten sijasta.

Miesten eliniänodote putosi kahdeksalla vuodella, noin 60 ikävuoteen. Syntyi ”durkheimilainen” anominen tila. Monet ongelmakäyttäytymiseen liittyvät luvut olivat maailman mitassa korkealla tasolla Neuvostoliitossa jo ennen Mihail Gorbatshovin valtaannousua. Selkeä kasvu nähtiin kuitenkin nimenomaan Neuvostoliiton romahdukseen liittyen.

1970–1980-luvuilla henkirikoksia tehtiin vuodessa/100 000 asukasta 7–15, kun 1990–2000-luvuilla niitä tehtiin 25–35. Alkoholikuolemat vuodessa/100 000 asukasta olivat 1970–1980-luvuilla 15–25 ja 1990–2000-luvuilla 30–50. Itsemurhia tehtiin vuodessa/100 000 asukasta 1970–1980-luvuilla 25–35 ja 1990–2000-luvuilla 30–45.

KOHTI VÄKIVALLATTOMAMPAA AIKAA

RANDOLPH ROTH ON TUTKINUT amerikkalaisen henkirikollisuuden historiaa ja hylännyt useimmat perinteiset selitykset. Huumeet, aseet, epätasa-arvo, köyhyys, työttömyys tai rankaisun pelko eivät välttämättä ole epärelevantteja, mutta Rothin mukaan ne eivät kattavasti selitä henkirikollisuuden vaihteluja.

Hän näkee ultimaattisina syinä henkirikollisuuden vaihteluun: 1) poliittisen stabiliteetin, 2) luottamuksen viranomaisiin, 3) ryhmien sisäisen ja välisen kumppanuuden tunteen ja 4) luokkajärjestelmän havainnoitsemisen reiluna ja etenemismahdollisuuksia tuottavana. Kun nämä neljä tekijää ovat voimakkaasti läsnä, henkirikosasteella on taipumus pysyä alhaisena.

Jotkut ovat epäilleet, että nämä tekijät pätevät vain Yhdysvalloissa, mutta niiden merkitystä voisi kyllä pohtia myös esimerkiksi Venäjän kohdalla, joka henkirikosluvuissaan on palannut keskiaikaan. Toki viime vuosina kehitys on kääntynyt myönteisempään, mikä viittaisi rauhoittumiseen.

Esillä on ollut myös puheenvuoroja, joissa arvioidaan, että talouskriisin syveneminen ja laajeneminen on jo aiheuttanut Länsi-Euroopassa varautumista väkivaltaisiin mellakoihin. Myös ilmastonmuutoksen aiheuttamaa vaikutusta rikollisuuden ja väkivallan tasoon on pohdittu.

Silti näyttäisimme kulkevamme kohti sivistyneempää, rauhallisempaa ja väkivallattomampaa aikaa. Tämä ei ole millään tavalla ristiriidassa ihmisen biologian tai evoluutiohistorian kanssa.

Erkki Mäkinen on kirjoittanut sanat Jukka Siikavireen lauluun ”Liehuva liekinvarsi”. Laulussa todetaan lyhyesti: ”Jollei mies osaa muuta, niin se puukottaa. Puukottaa, ei osaa muutakaan.” Näissä kahdessa lauseessa on paljon kriminologista totuutta.

Laine, Matti: Kriminologia ja rankaisun sosiologia. Helsinki: Tietosanoma Oy, 2007.

Pinker, Steven: The Better Angels of Our Nature: Why Violence Has Declined? New York: Viking, 2011. Pridemore, William Alex & Chamlin, Mitchell B. & Cochran, John K.: An Interrupted Time-Series Analysis of Durkheim’s Social Deregulation Thesis: The Case of the Russian Federation. Justice Quarterly 24 (2007): 2, 271–290. Raamattu.

Roth, Randolph: American Homicide. Cambridge: Harvard University Press, 2009.

Spierenburg, Pieter: A History of Murder: Personal Violence in Europe from the Middle Ages to the Present. Cambridge: Polity, 2008.

de Waal, Frans: Hyväluontoinen: Oikean ja väärän alkuperä ihmisessä ja muissa eläimissä. Helsinki: Terra Cognita, 1998. Ylikangas, Heikki: Puukkojunkkareitten esiinmarssi: Väkivaltarikollisuus Etelä-Pohjanmaalla 1790–1825. Helsinki: WSOY, 1976.

Risto K. Järvinen

yliopettaja Matti Laine Kertoi, Että*** rikosseuraamusalan Koulutuskeskuksen Yhteydessä toimii Suomen Paras Kriminologinen Kirjasto, Joka ***on Avoin Kaikille Asiasta Kiinnostuneille.

Kirjallisuutta:

katso Koko Luento: Youtube.com/user/skepsisfinland

Risto K. Järvinen

Huuhaa-palkinto

Gmo-kampanjalle

Skepsis myönsi vuoden 2013 Huuhaa-

palkintonsa geenimuuntelun

vastustajille, ”GMO-vapaa Suomi”

-kansalaiskampanjalle. ”Tänä vuonna

annamme palkinnon tieteellisen tiedon

vääristelyn ja pelotteluun perustuvan

keskustelutavan vuoksi”, kertoi Skepsiksen

puheenjohtaja Otto J. Mäkelä.

HUUHAA-PALKITTU ”GMO-vapaa Suomi” -kansalaiskampanja tavoittelee geneettisesti muunneltujen viljely- ja rehukasvien pitämistä poissa Suomesta. Kampanjan takana ovat muun muassa Kansalaisten Bioturvayhdistys ry, Luomuliitto ja Maan ystävät. Kampanja pitää yllä nettisivustoa, järjestää mielenilmauksia sekä kehottaa kuntia ja kansalaisia julistautumaan ”GMO-vapaiksi”.

Skepsis pitää tärkeänä, että geenimuuntelusta keskustellaan muutenkin kuin tieteentekijöiden kesken. Tekniikkaan liittyy paljon mahdollisuuksia, pelkoja ja kaupallisia intressejä. Keskustelun kannalta on kuitenkin olennaista, ettei tieteen tuloksia vääristellä. ”GMOvapaa Suomi” -sivusto sisältää Skepsiksen mukaan runsaasti harhaanjohtavia väitteitä. Tiedeyhteisö on tuominnut vääriksi juuri niitä tutkimustuloksia, joihin sivusto vahvimmin nojaa.

Skepsiksen palkintoperusteluissa todetaan, että kansalaiskampanja jättää huomiotta tutkimukset, joiden tulokset eivät sovi sen tarkoituksiin. Nykyisen tiedon ja tutkimusnäytön perusteella ei esimerkiksi ole syitä olettaa geneettisesti muunneltujen viljakasvien olevan turvattomia verrattuna perinteisin menetelmin jalostettuihin kasveihin. Skepsiksen mielestä on tärkeää, että tämä tiedeyhteisön konsensus huomioidaan entistä tarkemmin sekä mediassa että poliittisessa päätöksenteossa.

ROTTATUTKIMUS VEDETTIIN PERÄTTÖMÄNÄ TAKAISIN

HELSINGIN YLIOPISTON kasvinjalostuksen dosentti Jussi Tammisola pitää Skepsiksen palkintoa osuvana. Hän on seurannut ”GMO-vapaan Suomen” toimintaa vuodesta 2008 alkaen.

  • Nimensä mukaisesti tämä kampanjajärjestö pyrkii valtakuntaan, joka olisi kaikin keinoin vapautettu geenimuuntelun käytöstä. Tällainen pyrkimys on jyrkästi tieteen vastainen ja vaaraksi ihmiskunnan ja luonnon tulevaisuudelle, kuten 333 tohtoria Suomessa on todennut tiedevetoomuksessaan sekä myös Ruotsin johtavat kasvitutkijat kannanotossaan. Asiasta varoittaa myös Euroopan arvostetuin tiede-elin, Euroopan Tiedeakatemioiden Liitto, perusteellisessa uudessa raportissaan.

Tammisola sanoo, että geenimuuntelulla pelotteluun ei ole perusteita luonnontieteissä.

  • Kampanjajärjestö keskittyy levittämään päättäjille ja tavalliselle kansalle disinformaatiota, jota tähän tarkoitukseen tuotetaan erilaisissa kansainvälisissä huuhaa-keskuksissa ja niiden ”ajatushautaamoissa”. Kyse on usein pimein lyhdyin ajavien uskonnollisten liikkeiden, kuten antroposofien ja joogalentäjien bisneksen aktiviteeteista.

”GMO-vapaan Suomen” pitkäaikainen pääsihteeri, maatalousmaisteri Elisa Niemi, arvostaa Tammisolan mukaan antroposofista ajattelua. Hän on nykyisin toiminnanjohtajana Luomuliitossa, jossa antroposofien biodynaamisesti viljellylle Demeter-luomulle on aina järjestetty vahvat asemat. Biodynaaminen viljely tehdään Rudolf Steinerin antroposofisten näkemysten mukaisesti ja siinä käytetään ns. biodynaamisia, homeopaattisia ruiskutteita kuunvaiheiden mukaisesti.

Demeter-merkin käyttöä suomessa valvoo Biodynaaminen yhdistys. ”GMO-vapaa Suomi” -järjestön ydinjoukko koostuu Bioturvayhdistyksen avainhenkilöistä (esim. ”vapaa maataloustoimittaja” Markku Rämö ja ”geenitekniikan asiantuntija” Liisa Kuusipalo), joilla Tammisola kertoo olevan pitkäaikainen kokemus tieteen vastaisen disinformaation levittämisestä Suomen medioihin.

  • Vuonna 2008 olin paikalla ”GMO-vapaan Suomen” kampanjatilaisuudessa Helsingin Ylioppilastalolla, missä Markku Rämö puolusti voimakkain sanoin homeopatiaa – samalla kun väitti modernia geenitutkimusta sovelluksineen epätieteeksi.

Järjestö pyrkii Tammisolan mukaan uuden biotieteen tutkimuksen sammuttamiseen vaatimalla sen tutkimusrahoituksen siirtämistä muihin, ”aatteellisiin” tarkoituksiin. Samaan tähdätään myös pyrkimyksillä raskauttaa biotutkimusta koskevaa lainsäädäntöä. Järjestön mielestä Suomesta pitäisi kehittää tieteestä vapaa reservaatti, jonka tuotteita maailmalla sitten innokkaasti ostettaisiin.

Työssään järjestö on viime aikoina paljon ratsastanut CRII-GEN-aktivistijärjestön ja Eric Seralinin vuonna 2012 julkistamalla ”tutkimuksella”, joka väitti muuntogeenisen maissin aiheuttavan rotille kasvaimia. Työ on kuitenkin osoittautunut laadultaan ala-arvoiseksi. Sen omat tutkimusdatat eivät anna mitään tukea päätelminä esitetyille väitteille, kuten kymmenet arvostetuimmat tiedejärjestöt ovat todenneet kautta maailman. Samaan päätyi myös tiedelehti, johon tutkimus oli päässyt lipsahtamaan vuonna 2012. Julkaisu on vedetty perättömänä takaisin.

Kautta aikain kampanjassa on nojattu myös ”geenitekniikan asiantuntija” Liisa Kuusipalon vuolaisiin ja tieteellisesti usein aivan poskettomiin lausumiin biologiasta ja varsinkin kasvinjalostuksesta. Hänen kieliasunsa on yleensä tehoisan raamatullista ja vertauksin ladattua. Kampanjassa biotutkijat muun muassa leimataan suurfirmojen kätyreiksi. Innokkaimmat antroposofit kutsuvat geenimuuntelua maailmanhistorian suurimmaksi rikokseksi ihmiskuntaa vastaan.

  • Viimeksi olin paikalla ”GMO-vapaa Suomen” kampanjatilaisuudessa eduskunnan auditoriossa 24.9.2013. Paikalle saapuneet tutkijat joutuivat toteamaan, ettei heillä ollut mahdollisuutta tuoda tilaisuudessa esiin tieteellistä tietoa aihepiiristä. Yhtään tieteen edustajaa ei ollut valittu alustajaksi. Puhetta vetänyt tunnettu geenivastustaja, kansanedustaja Anne Kalmari (kesk.), ilmoitti tyytymättömälle tiedeväelle, että heidän sopii järjestää omat seminaarinsa itse.

Myöskään keskustelussa ei Tammisolan mukaan tieteen edustajille puheenvuoroja juuri suotu – salin ainoa jalostustieteen asiantuntija sai ensimmäisenä pyytämänsä puheenvuoron vasta tilaisuuden loppuessa. Yliopiston tutkijatohtorin vetoomukseen, että biologiaa koskevan säädännön tulisi perustua tieteen tuloksiin, tuli naureskelua ja vastaus: ”Ei tietenkään – vai siirretäänkö eduskunnan päätöksenteko saman tien Yliopiston konsistoriin.” Tämän lausui ylioppilas Pekka Haavisto, joka oli saatu mukaan toteemiksi geenejä vastustamaan.

VAHVA KILPAILIJA: SAIRAANHOITAJALIITTO

VAHVA KILPAILIJA GMO-kampanjalle Huuhaa- palkinnon voittajaksi oli Skepsiksen puheenjohtaja Otto

J. Mäkelän mukaan Sairaanhoitajaliitto, koska se suhtautuu retuperäisesti jäsenistönsä suojatun ammattinimikkeen alla tekemiin uskomushoitoihin sekä niiden mainostamiseen kotisivuillansa.

Sairaanhoitajaliitto ei Skepsiksen saamien Huuhaa- ehdotusten mukaan valista sairaanhoitajia uskomushoitojen riskeistä tai tehottomuudesta, eikä varoita hoitajia haastamasta lääkintäetiikan arvoja ja vaarantamasta kuluttajansuojaa ja potilasturvallisuutta. ”Homeopaattien, reiki- ja sielunhoitoterapeuttien, enkelikouluttajien sekä erilaisten chakrojen värähdyttelijöiden lahkoissa sairaanhoitajat ovat suurin ammattiryhmä.”

Huolestuneiden kansalaisten mukaan Sairaanhoitajaliitto ei myöskään ole puuttunut nimikesekoiluihin. Liitto on näyttänyt vihreää valoa uskomushoitaja/ sairaanhoitaja-ilveilylle, jossa terveydenhuollon ammattilaisen statusta käytetään häikäilemättömästi hyväksi, kun houkutellaan asiakkaita puoskareiden rahastettaviksi järjettömillä, vaikuttamattomilla ja usein terveydelle vaarallisilla terapiahoidoilla.

Sairaanhoitaja-lehti on ollut mukana huuhaa-touhuissa. Se on muun muassa mainostanut esoteerista henkiparannusta. Lehdessä (6-7/2013) oli outohoitoa ylistävä kirjoitus, koko sivun kritiikitön juttu erikoissairaanhoitajasta, joka on hurahtanut energiakenttiin ja chakroihin perustuvaan parantavaan kosketukseen. Skepsiksen saaman tiedon mukaan Sairaanhoitajaliiton johtoon ja Sairaanhoitaja-lehden toimitukseen on yritetty vaikuttaa jo vuosikausia, mutta tuloksetta. Yksi merkittävimmistä esteistä on liiton puheenjohtaja Merja Merasto, joka on avoimesti uskomushoitomyönteinen. Viimeksi Helsingissä Mielenterveysmessujen yhteydessä tänä vuonna 19.11. järjestetyssä paneelissa Merasto ilmoitti, ettei Sairaanhoitajaliitto eikä hän aio puuttua sairaanhoitajayrittäjien ilmoitteluun liiton nettisivuilla.

Skepsistä muistutettiin myös tapauksesta, jossa verkkolehti ranneliike.net teki vuonna 2011 kokeen joukolle Sairaanhoitajaliiton jäseniä, jotka harjoittivat oman työnsä ohella maksullista ”sielunhoitoterapiaa” eli rukouksella parantamista. Eräs yksityishenkilö, homomies, lähetti parillekymmenelle sairaanhoitajalle tiedustelun, josko he voisivat terapoida hänestä heteron maksua vastaan. Toistakymmentä sairaanhoitajaa tarttui kyselyyn ja lupasi kysyjälle sielunhoitoterapiaa. Kun asia julkistettiin, Sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja Merasto kierteli ja pyöritteli asiaa. Myöhemmin liitto haukkui, että juttu loukkaa sairaanhoitajia. Missään vaiheessa liitto ei kyseenalaistanut virallistettujen sairaanhoitajien kaksoisroolia saati homojen eheyttämistä heteroiksi. Asiasta tehtiin valitus Valviraan, mutta sen vastaus oli ympäripyöreä. Myöhemmin oikeusasiamies huomautti Valviraa ja antoi STM:lle ohjeita jatkoseurannasta.

skepsiksen Puheenjohtaja Otto J. Mäkelä Tarjoaa*** huuhaa-kunniakirjaa Asianosaisille, Mutta Kukaan ***ei Tule Sitä Hakemaan.

takahuoneessa*** skepsiksen Sihteeri ***pui Tehtävästään

ennen Huuhaa-palkinnon Jakoa.*** anna-liisa Räihä Eli ”papu” Luo- yli Kymmenen Vuotta Sitä Ansiok- ***kaasti Hoidettuaan.

Ville Aarnikko

KARDEMUMMAA VAUVAN KAKKAAN

MYÖS MUITA Huuhaa-palkintoehdokkaita Skepsikselle syksyn mittaan suositeltiin. Yksi oli kasvien geenimanipulointia vastustava Greenpeace ja varsinkin sen geenimanipuloitua kultaista riisiä vastaan kohdistunut toiminta, joka on johtanut satojen tuhansien ihmisten kuolemaan. Myös lääkäri Antti Heikkilän esiintymiset MTV:n Studio 55 -ohjelmassa saivat kannatusta. TV1:n Akuuttiohjelman jakso ”Syöpä, upea lahja – Aija Mougeolle- Chydeniuksen tarina” aiheutti joissakin skeptikoissa Huuhaa-palkintomielialaa.

Kehonterveysanalyysi MSAS ja kyseistä puuhaa edustava Nina Laurell sekä hänen kannattajansa saivat myös Huuhaa-ääniä. MSAS on lyhenne sanoista ”Meridian Stress Assesment System”. Kyseessä on BioMeridianyrityksen kehittämä laite, joka kuulemma edustaa bioenergistä lääketiedettä. ”Kiinalaisen lääketieteen mukaan kehossa on meridiaaneja eli energiakanavia, jotka ovat sähköisesti mitattavissa. Akupunktiopisteiden sähkönjohtokyky ja niiden yhteys sisäelimiin on todistettu useilla tutkimuksilla. Tietyn ihopisteen sähkönjohtokyky kertoo siihen yhteydessä olevan elimen terveydentilasta”, Laurell mainostaa. Hoito sopii kaikenikäisille vauvasta vaariin ja testi voidaan tehdä myös eläimille. Sivuillaan Laurell rohkeasti kertoo, että on hoitanut jopa 3-vuotiasta poikaa ja todennut, että maitotuotteet, soija ja kananmunat ovat hänelle haitallisia. Alle kouluikäisille lapsille hän tekee analyysejä myös etätyönä. Kakka- ja hiusnäytteistä tehty analyysi on sivujen mukaan yhtä luotettava kuin paikan päällä oleva lapsi. ”Vinkki: jos kakka haisee kovin pahalle, ripauta kuoren sisälle vanilijasokeria tai kardemummaa. Tämä ihan postipoikaa ajatellen =)”

Myös Iltalehdelle lähetettiin Huuhaa-ääniä, koska se sai langettavan tuomion Julkisen sanan neuvostolta jutustaan, jossa virheellisesti kerrottiin vauvan kuolleen rokotteen seurauksena. Joku ehdotti palkittavaksi tangokuningatar Kirsi Rannon, jonka henkinen opettaja nykyään on äiti Amma ja joka on julkaissut tänä vuonna kirjan ”Ole se valo joka olet – enkeleitä ja villasukkia”.

THE AMAZ!NG MEETING 2013:

Työpajoja, paneelikeskusteluja, puheita,

skeptinen pokeriturnaus, kyyneleitä, paljasta

pintaa… Mikko Muilu aikoo osallistua

TAM-tapaamiseen ensi vuonna uudelleen.

SOUTH POINT CASINO on Las Vegasin vastine Tuurin kyläkaupalle. Se on noin kymmenen kilometrin päässä elokuvista tutuista glamouria uhkuvista hotelleista ja kasinoista. Kaikki on valtavan suurta ja hienon näköistä, mutta tehty lastulevystä ja kipsistä.

Hotellissa on kahdeksan ravintolaa, 25 kerrosta (13. kerros puuttuu tietenkin) ja yli 2000 huonetta. Pelkkä pelialue on 7400 m2. Viihtyvyyttä tuovat 16 elokuvateatterisalia, kylpylä, 64 keilarataa ja kokonainen ratsastusareena – kaikki yhden katon alla ja luonnollisesti ilmastoituna. Hotellivieraat eivät ole smokkeihin pukeutuneita filmitähtiä vaan shortseihin, sandaaleihin, lippalakkeihin ja hihattomiin paitoihin pukeutuneita tatuoituja tavallisia amerikkalaisia. Kontrasti on huikea hulppean näköiseen miljööseen verrattuna.

Heinäkuun puolessa välissä demografiassa tapahtuu pieni muutos, kun hotelliin majoittuu tuhat eri puolilta maapalloa peräisin olevaa ihmistä, jotka eivät juurikaan pelaa uhkapelejä. He istuvat neljä päivää suuressa ilmastoidussa ja ikkunattomassa salissa kuuntelemassa puheita ja kokoontuvat iltaisin aulabaariin juomaan, keskustelemaan ja pelaamaan mukanaan tuomiaan lautapelejä. He ovat skeptikoita.

Mikko Muilu

RANDIN KARISMA EI OLE HIMMENTYNYT

THE AMAZ!NG MEETING on vuosittain Las Vegasissa järjestettävä skeptikkokokous, joka pidetään vuoden kuumimpaan aikaan keskellä erämaata. Neljän päivän aikana hotellin konferenssisiivessä pidetään 65 asiantuntijan johdolla puheita, työpajoja ja paneelikeskusteluja. Tämän lisäksi tarjolla on iltaohjelmaa, konsertteja ja skeptinen pokeriturnaus.

Puheet alkavat aamukahdeksalta ja kestävät iltakuuteen. Tunnin tauon jälkeen tarjoillaan iltaohjelmaa puolille öin. Hotellin ulkopuolelle ei kovin mielellään mene tukahduttavan kuumuuden takia. Ulkopuolella ei myöskään ole oikeastaan mitään, sillä South Point on kaukana kaikesta. Lähimpään kauppaan on kolme kilometriä, jonne matka tuntuu ikuisuudelta 40 °C lämpötilassa ja kuuman, palaneelta kiveltä tuoksuvan tuulen piiskatessa läpimärkää paitaa.

TAM on saanut nimensä tapahtuman alullepanijan James ”The Amazing” Randin mukaan. Randi on suurelle yleisölle vieras nimi, mutta skeptikko- ja taikuripiireissä hän on melkein joulupukin veroinen sankari.

Randi on paljastanut huijareita ja meedioita 60-luvulta lähtien, ihan kuten hänen sankarinsa Harry Houdini teki aikanaan. Yksi kuuluisimmista paljastetuista meedioista on Suomessakin tunnettu lusikantaivuttaja Uri Geller. Uri kutsuttiin Johnny Carsonin isännöimään Tonight Show'hun esittelemään taitojaan, mutta Carson olikin soittanut myös Randille ja kertonut haluavansa paljastaa Urin suorassa lähetyksessä. Tavallisesti Uri taivutti lusikoita piilossa muutaman kerran edestakaisin ja myöhemmin yleisön edessä väsynyt metalli taipui kuin ajatuksen voimalla. Carson ja Randi eivät antaneet Urille mahdollisuutta käyttää omia lusikoitaan vaan tarjosivat tälle suuren tarjottimellisen ruokailuvälineitä suorassa lähetyksessä. Tietenkään hän ei saanut niitä taipumaan ja tästä alkoi hänen alamäkensä suuren yleisön suosikkina.

Nyt 83-vuotias kumaraan painunut Randi kulki rullatuolilla ympäri tapahtumaa, jutteli jokaisen halukkaan kanssa, puristi käsiä, halasi ihmisiä ja teki korttitemppuja. Hän on tehnyt koko ikänsä töitä esiintyvänä taiteilijana ja hänen karismansa ei ole päässyt himmenemään.

Randin työtä tehdään nykyään hänen nimeään kantavan säätiön, JREF:in (James Randi Educational Foundation) kautta. JREF:in tarkoitus on edistää kriittistä ajattelua jakamalla medialle ja ihmisille luotettavaa tietoa paranormaaleista ja tieteenvastaisista aiheista, mutta se toimii myös kattojärjestönä monille skeptikkoyhdistyksille. JREF:in foorumit ovat vilkkaita ja säätiön kotisivuilta voi ladata ilmaiseksi oppimateriaalia luokissa käytettäväksi.

OSALLISTUJIA KIRURGEISTA JÄLKIRUOKAKOKKEIHIN

TAM ALKOI TORSTAIAAMUNA TYÖPAJOILLA, jotka oli jaettu kahteen eri pääluokkaan: skeptinen koulutus ja skeptinen aktivismi. Koulutusluokan pajoissa käsiteltiin kamerajippoja, skeptismin opettamista, tieteeseen pohjaavaa lääketiedettä ja ihmisen rationaalisuutta.

Aktivismipajoissa käsiteltiin bloggaamista, yhteisön avun käyttämistä ja kansainvälistyvää skeptikkokenttää.

Työpajaluokat järjestettiin rinnakkain, joten kaikkiin pajoihin ei voinut osallistua. Varovasti arvioiden koulutusluokan pajoissa oli noin sata ja aktivismiluokassa 150- 200 osallistujaa. Työpajat kestivät aamukahdeksasta iltakuuteen, jonka jälkeen oli tervetuliaisvastaanoton aika.

Vastaanotto järjestettiin suuressa juhlasalissa, jossa ihmiset tutustuivat aktiivisesti toisiinsa. Tapahtumassa tutustui melkein väkisin ihmisiin – kaulassa roikkuva passi oli takuuvarma keskustelunaloittaja. Monet ovat aktiivisia JREF:n foorumilla ja passeissa mainittiin myös heidän fooruminimensä, twitter-tilinsä ja sähköpostiosoitteensa.

Noin puolet TAM:in osallistujista oli ensikertalaisia ja heidät erotti ”First TAMmer” -pinsseistä. Konkarikävijät tulivat aktiivisesti esittäytymään ja vaihtoivat muutaman sanan. Osallistujien taustojen kirjo oli valtava. Mukana oli ammattilaisia kirurgeista lentokonemekaanikkoihin ja opettajista jälkiruokakokkeihin. Jotkut oli kasvatettu skeptikoiksi jo kotona, muutaman taustat olivat äärimmäisen uskovaisissa käärmeitä käsittelevien fundamentalistien lahkoissa. Suuressa juhlasalissa kaikki olivat sulassa sovussa ja kaikilla oli yhteneväinen ajatusmaailma. Hyvän keskustelun sai aikaan hetkessä.

Tervetuliaismaljan jälkeen, buffet-aterian ja puheiden lomassa ehti tutustua televisiosta, lehdistä ja internetistä tuttuihin ääniin ja kasvoihin. Monet osallistujat ovat kuulleet TAM:istä ”Skeptics Guide to the Universe” -podcastin kautta, mutta harvat tietävät miltä SGU:n tekijät näyttävät. He kiersivät ympäriinsä tervetuliaisjuhlassa ja puhuivat mielellään faniensa kanssa. Oli erittäin hämmentävää, kun tuttu ääni tuli täysin vieraan näköisen ihmisen suusta. SGU:ssa on ollut monien aikaisempien TAM:in puhujien haastatteluja, jonka takia sama hämmennys toistui kymmeniä kertoja tapahtuman aikana.

83-vuotias James Randi Jutteli Jokaisen Halukkaan*** ***kanssa, Puristi Käsiä Ja Teki Korttitemppuja.

VIRTSAHUIJARI LASKUTTI KYMMENIÄ TUHANSIA

TÄNÄ VUONNA TAM:IN TEEMA oli ”Fighting the Fakers”, eli taistelu huijareita vastaan. Puheita pidettiin erityisesti uskomuslääketieteestä ja sen eri muotojen kitkemisen vaikeudesta. Asiaa oli toki kaikista yleisimmistä skeptikkoaiheista kuten ufoista, manaamisista ja lumimiehistä.

Lääketieteellisistä huijareista eniten sai huomiota Stanislaw Burzynski. Häntä käsiteltiin kahdessa luennossa ja niiden jälkeen vielä paneelikeskustelussa. Burzynski löysi virtsasta ja verestä peptidejä ”antineoplastineita”, joiden hän päätteli parantavan syöpää. Hänellä ei ollut dataa, tutkimusaineistoa, eikä hän luonnollisestikaan saanut FDA:lta lupaa ihmiskokeisiin. Hän teki kokeita ilman lupaa ja rakensi omaa nimeään kantavan instituutin. Tutkimustuloksia hän julkaisi mm. Penthousessa, kun ei saanut niitä läpi tieteellisissä julkaisuissa.

Burzynski keräsi virtsaa baareissa, vankiloissa ja puistoissa saaden liikanimen ”Virtsatohtori”, muttei raportoinut mitään FDA:lle. Vuosien -83 ja -98 välillä hän taisteli syöpäsäätiöiden ja FDA:n kanssa joutuen oikeuteen tekosistaan. Hän ei kuitenkaan saanut tuomiota. Hän on tehnyt 61 kliinistä koetta, mutta yhtään niistä ei olla viety loppuun asti tai julkaistu. Hänellä oli erinomainen lakimies, joka kirjassaan ”Galileo's Lawyer” kertoo kaiken olleen pelkkää vitsiä. Burzynski laskutti kymmeniä tuhansia, joskus satoja tuhansia virtsalääkityksestä, jonka toiminnasta ei ole mitään näyttöä tai edes hypoteesiä toimintaperiaatteesta.

Burzynski ei tee kunnollisia testejä potilaille etukäteen, joten jälkikäteen ei voida sanoa, onko potilaalla edes ollut syöpää. Instituutin kotisivulta löytyy Burzynskin potilaiden kertomuksia. Eräs nainen kertoo käyneensä kymmenillä lääkäreillä, mutta yksikään ei ollut löytänyt hänen kurkustaan syöpää. Burzynski löysi ja paransi sen antineoplastiaineilla. Sivustolla ei kerrota, että suurin osa Burzynskin potilaista kuolee, eikä selvinneillä todennäköisesti ole edes ollut syöpää. Listaa kutsutaan ”Burzynski Patient Groupiksi”. Skeptikot ovat keränneet vastalistan ”The OTHER Burzynski Patient Group”, jonka nettisivulta löytyy tilastoja mm. Burzynskin hoitojen onnistumisprosenteista.

Kokouksessa käsiteltiin erilaisia huuhaatohtoreita, jotka ovat piikittäneet potilaisiinsa lentobensiiniä tai elohopeaa, mutta pahimmiksi lääketieteen vihollisiksi nimettiin Burzynskin lisäksi Dr. Oz ja naprapaatit. Dr. Oz on Oprahin vakiovieraita, joka mainostaa erilaisia huuhaa- hoitoja omassa televisio-ohjelmassaan. Naprapaatit ovat aiheuttaneet kuluvan vuoden aikana ainakin muutaman halvaantumisen ja yhden vauvan kuoleman, mutta heitä ei ole saatu lopettamaan toimintaansa, eikä sitä ole saatu edes rajoitettua.

Yhdysvaltojen lainsäädännön takia huuhaahoitajien ei tarvitse ottaa vastuuta sydänkohtauksista tai muista aiheuttamistaan epäsuorista kuolemista. Ainoastaan myrkytykset, suorat tapot ja muut vastaavat saattavat huijarit vastuuseen.

jref:n Kaupassa Turvauduttiin Humoristiseen*** ***markkinointiin.

SUSAN BLACKMORE JÄTTI SKEPTISEN KENTTÄTYÖN

YKSI MIELENKIINTOISIMMISTA ja ajatuksia herättävimmistä puheista oli Sanal Edamarukun kertomus omasta toiminnastaan Intian näkyvimpänä rationaalisena ajattelijana. Intia on erittäin uskonnollinen ja taikauskoinen maa, jossa papit ja pyhät miehet ovat luotettuja ja arvostettuja tahoja. Tämä tekee Sanalin työstä erittäin vaikeaa ja oikeasti vaarallista. Hänen hyvä ystävänsä Narendra Dabholkar ammuttiin tänä vuonna.

Huolimatta tästä Edamaruku näki nykytilanteessa positiivista kehitystä. ”Olen optimistinen tulevaisuuden suhteen. Olen tehnyt tätä työtä jo neljällä vuosikymmenellä ja tällä hetkellä tieteellinen tieto ja rationaalinen ajattelu on hyväksytympää kuin koskaan aiemmin.”

Edamaruku asuu nyt Suomessa maanpaossa saatuaan tappouhkauksia ja haasteita paljastettuaan hikoilevan jeesuspatsaan ihmeen todellisen laidan. Katolinen kirkko julisti nestettä hikoilevan jeesuspatsaan ihmeeksi ja ihmiset tekivät pyhiinvaellusmatkoja päästäkseen nuolemaan ”Jeesuksen hikeä” patsaan varpaista. Sanal lähti tutkimaan ihmettä ja huomasi patsaan betonisen jalustan olevan märkä. Koska naapuritalon betoninen seinä oli myös märkä, hän meni sinne etsimään nesteen alkuperää. Talosta löytyi rikkoutunut viemärisäiliö, joka valutti likavettä maahan ja sieltä kapillaari-ilmiön avulla ylös patsaan betonista jalustaa.

Sen sijaan, että katolinen kirkko olisi kiittänyt terveysriskin paljastamisesta, he haastoivat Edamarukun oikeuteen uskonrauhan rikkomisesta ja jumalanpilkasta. Sanal sai vakavia tappouhkauksia, ja joutui pakenemaan maasta. Hän päätyi kesällä 2012 asumaan Helsinkiin. Työtään hän jatkaa internetin välityksellä, mutta toivoo pääsevänsä mahdollisimman pian palaamaan takaisin Intiaan. Edamarukun puhe herätti kokousväessä valtavasti keskustelua. Länsimaissa eläneenä on vaikea kuvitella tilannetta, jossa joutuisi puheistaan tai ajatuksistaan oikeaan hengenvaaraan.

Susan Blackmore kertoi omasta taistelustaan ”sähkömagneettiselta säteilyltä suojaavia” Bioshield-koruja kaupitellutta yhtiötä vastaan ja siitä, miten aikaavievä taistelu tuulimyllyjä vastaan uuvutti hänet täysin.

Yhtiö lähetti Blackmorelle testattaviksi aitoja Bioshield-koruja ja samanlaisia lumekoruja. Korut oli numeroitu, eikä Susanille tietenkään kerrottu mitkä ovat ”aitoja”. Aikaavievien ja kalliiden kokeiden valmistuttua yhtiön edustajat lensivät katsomaan tuloksia mukanaan aitojen ja lumekorujen numerot. Tulos oli sattuman kaltainen, joka hämmästytti yhtiön edustajat täysin. Vähän myöhemmin yhtiö selitti energiakorujen numeroinnissa sattuneen virheen, ja itse asiassa ne toimivatkin heidän mukaansa täydellisesti. Sekä aidot, että lumekorut oli valmistanut sama henkilö ja ilmeisesti hyvää energiaa oli virrannut hänen käsistään myös lumekoruihin, jonka vuoksi ne toimivat samalla tavalla kuin aidotkin korut.

Blackmore on tehnyt vastaavia kokeita aiemminkin ja yrittänyt samaan aikaan taistella lainsäätäjien kanssa koruille markkinointikieltoa. Seitsemän vuoden kamppailun jälkeen hän oli henkisesti niin väsynyt, että jätti projektin kesken. ”On mahdotonta kamppailla vastustajaa vastaan, joka liikuttaa maalia ja tekee uusia sääntöjä kesken pelin.”

Hän ilmoitti puheensa lopuksi, ettei aio eikä jaksa enää tehdä mitään vastaavia tutkimuksia vaan jättää skeptisen kenttätyön lopullisesti. Samalla hän sanoi olevansa kuitenkin optimistinen tulevaisuuden suhteen, koska TAM-tapahtuma oli asiasta innostuneita nuoria pullollaan. Puheen jälkeen Blackmore kertoi pelänneensä luovutusilmoituksensa aiheuttavan vihaisten ja pettyneiden vastalauseiden myrskyn. Mitään sellaista ei tietenkään tullut ja hän oli kyyneliin asti liikuttunut tuesta, jonka kokousvierailta sai.

suomeen Paennut Sanal Edamaruku Jatkaa Työ-*** tään Internetin Välityksellä, Mutta Toivoi Pääsevänsä ***mahdollisimman Pian Palaamaan Takaisin Intiaan.

susan Blackmore Liikuttui Kyyneliin Asti Tuesta, Jon-*** ***ka Kokousvierailta Sai.

PEKONIA, DONITSEJA JA ROCK'N'ROLLIA

YKSI TAM:IN KUULUISIMMISTA oheistapahtumista on Penn & Teller -taikaduon äänekkäämmän osapuolen, Penn Jilletten järjestämä ”Rock’n Roll, Bacon & Doughnut-show”. Penn on avoimesti ateisti, kun taas JREF ei ota uskontoon sen kummemmin kantaa. Tällä JREF pyrkii siihen, että kaikkien ihmisten olisi mahdollisimman helppo ryhtyä epäilemään ilman, että tarvitsee kyseenalaistaa ensimmäisenä kaikkein tärkeimpiä tuntemuksiaan. Tästä syystä RRB&D-show ei ole virallisesti TAM:in tapahtuma, se vain sattumalta järjestetään samaan aikaan samoissa tiloissa. Tarjolla on ilmaista pekonia ja donitseja ja lavalla esiintyy Penn Jilletten oma orkesteri ”The No God Band”. Tapahtumaan ei ole pääsymaksua, mutta järjestäjät toivovat, että osallistujat lahjoittaisivat esimerkiksi 20 $ JREF:lle. Lahjoituksesta saa vastineeksi donitsien, pekonin ja shown lisäksi t-paidan ja julisteen Randin ja Pennin nimikirjoituksilla.

Showssa nähtiin myös paljasta pintaa, kun ”Stripping for Jesus”-kappaleen aikana lavalle tuli kolme naista ja kaksi miestä strippaamaan. Yksi naispuolisista tanssijoista oli suomalainen Sini, jota Penn oli erikseen pyytänyt mukaan tanssimaan. He olivat tutustuneet joitakin vuosia aiemmin Penn & Tellerin shown jälkeen, kun Sini oli mennyt juttelemaan aulassa nimikirjoituksia jakaneille taikureille.

Penn tuntuu pitävän suomalaisista, koska hehkuttaa meikäläisiä omassa podcastissään, ”Penn’s Sunday Schoolissa” jatkuvasti.

HUONOJA UUTISIA ALGERIALAISMEEDIOLLE

RANDI LUPASI VUONNA 1968 tuhat dollaria jokaiselle, joka pystyisi esittämään paranormaalin ilmiön valvotuissa olosuhteissa. Nykyään palkinto on miljoona dollaria ja se on pisimpään olemassa ollut vastaava palkinto.

TAM:in yhteydessä järjestetään joka vuosi live-haaste, jossa joku yrittää saada yliluonnollisen tempun onnistumaan samaan aikaan, kun tuhat skeptikkoa katsoo vieressä. Tänä vuonna algerialainen meedio yritti nähdä toisella puolella maapalloa olevaan huoneeseen ja kertoa, mitkä kolme esinettä huoneessa on. Huone oli South Point Casinolla suuren juhlasalin vieressä ja meedio itse oli Algeriassa. Paikalla oli hänen avustajansa, joka toimi myös tulkkina.

Kokeen suunnitelleet Richard Saunders, Chip Denman, Jamy Ian Swiss ja mentalisti Banacheck olivat valinneet 25 selkeästi toisistaan eroavaa ja helposti hahmotettavaa esinettä. Meedio sai poistaa listasta viisi haluamaansa esinettä ja jäljelle jääneistä 20 esineestä kolme valittiin laitettavaksi huoneen pöydälle tiettyihin kohtiin pöytää. Esineiden keskelle asetettiin meedion oma paita, jonka avulla hän pystyisi löytämään huoneen.

Todennäköisyyden mukaan hänen pitäisi saada yksi esine oikein, mutta kaikkien kolmen osuminen kohdalleen vastaisi yhden suhdetta noin tuhanteen. Koe oli alustava ja siksi helpotettu. Meedio vietti ramadan-kuukautta, jonka sanoi hivenen vaikeuttavan kaukonäkemistä, mutta kolmen esineen näkeminen olisi lastenleikkiä.

Pienten teknisten vaikeuksien jälkeen yhteys saatiin ja koe saatiin aloitettua. Säännöt kerrattiin ja varmistettiin, että koe oli meedion mielestä reilu ja mahdollinen suorittaa. Hän kertoi nähneensä huoneessa paperipyyhkeen, henkarin ja perunalastupussin. TV-kamera seurasi Banacheckiä, Jamya ja tulkkia huoneeseen, yleisö seurasi tapahtumia suurilta valkokankailta. He varmistavat ovien sinettien olevan ehjiä ennen kuin avasivat ne ja astuivat huoneeseen. Huoneen pöydällä oli algerialaisherran paidan lisäksi pehmoelefantti, kravatti ja lautanen.

Algerialaiselle soitettiin ja kerrottiin huonot uutiset: hän oli onnistunut jopa todennäköisyyttä heikommin. Hän sanoi ramadanin ehkä kuitenkin vaikuttaneen ja työskentelevänsä noin 1/7:lla tavallisesta energiastaan. Yleisö sai esittää kysymyksiä meediolle, ja hän vastasi kärsivällisesti kirvelevästä tappiosta huolimatta. Hän sanoi, ettei hänen uskonsa kykyihinsä ole horjunut, sillä kaukonäkö on toiminut aiemmin täysin moitteetta.

Tämän jälkeen TAM lähestyi loppuaan. Ihmiset valuivat huoneisiinsa, baariin tai ravintoloihin. Tunnelma oli haikea. Del Mar Bar on hotellin alakerrassa oleva baari, joka oli toimittanut olohuoneen virkaa osallistujille viiden päivän ajan. Georg Hrab säesti yhteislaulua, sanoja ja nuotteja haettiin iPadeillä. Jotkut pelasivat lautapelejä, kymmenet tapahtumaan osallistuneet nuoret taikurit harjoittelivat temppuja keskenään ja puheensorina pulppusi ympärillä aina yhteislaulun tauotessa.

KÄYTÄNNÖN JÄRJESTELYT

OLEN TIENNYT TAM-TAPAHTUMASTA jo vuodesta 2008, josta asti olen haaveillut osallistumisesta. Näin JREF:n sivulla mahdollisuuden hakea opettaja-apurahaa tapahtumaan osallistumisen helpottamiseksi, hain sitä ja sain sen. Apuraha oli ilmainen osallistuminen tapahtumaan, eli noin 300 €:n säästö.

Kokoukseen osallistuvat saivat tiettynä aikana varatuista huoneista reilun alennuksen, jolloin yhden yön hinnaksi tuli noin 80 €. Minä kerroin olevani halukas jakamaan huoneen ja sain huonetoverikseni teksasilaisen lääkärin puolittamaan kulut kanssani.

Suurin yksittäinen kuluerä olivat lennot, joiden hinnaksi muodostui hivenen yli tuhat euroa. Tapahtuman hintaan kuului joka päivälle aamiainen ja yksi ruoka. Kokonaiskustannuksiksi matkalle tuli noin 1800 €.

Matka oli kaiken kaikkiaan erinomainen ja aion osallistua ensi vuonna uudelleen.

mikko Muilu On Yläasteen Opettaja, Joka On kirjoittamassa Lukion Oppikirjaa Tieteen Toiminnasta ja Kriittisestä Ajattelusta. Skepsis Avusti Hänen matkaansa 200 Eurolla. lisää Matkasta: Triptotam.blogspot.com

richard Saunders, Mentalisti Banacheck, Chip*** denman Ja Jamy Ian Swiss Olivat Suunnitelleet ***kokeen Algerialaiselle Meediolle.

Väitöskirja

”Skepsiksen kärjistysten seurauksena kokonaisella tieteenalalla oli vaara leimautua huuhaa-tieteeksi.”

Skepsiksen

Toiminnasta

SKEPSIS RY oli aktiivinen kiistoissa, jotka käytiin hoitotieteen alalla vuonna 1996 Tampereen yliopistolla. Alkuvuodesta tarkastettiin Helena Frankberg- Lakkalan väitöskirja ”Terveyttä ja hyvää oloa paastolla”. Väittelyillan pääuutislähetyksessä televisiossa todettiin, että väitöskirja on läpimurto ja että paasto on tieteellisesti todistettu terveelliseksi. Väitöstilaisuuden opponentit eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä väitöskirjaan eivätkä tutkimuksen käytännön toteuttamiseen. Erityisesti vastaväittelijä Mikael Fogelholm arvosteli kärkevästi väitöskirjan tieteellistä pätevyyttä. Myös Skepsis kritisoi väitöskirjaa julkisesti.

Loppuvuonna 1996 kohua herätti Anja Rautajoen gradu terapeuttisen kosketuksen käsitteestä ja käytännöistä. Gradu julkaistiin kirjana ”Terapeuttinen kosketus”, ja kirjan julkaisija Kirjayhtymä sai sen johdosta Skepsiksen Huuhaa-palkinnon. Tämä aiheutti kriisin Tampereen yliopiston hoitotieteen laitokselle. Palkinnon jälkeen hoitotieteen laitosneuvosto päätti kieltää tiettyjen kirjojen ja teorioiden käyttämisen hoitotieteen opinnäytteissä. Erityisesti kiellettiin viittaukset hoitotieteen teoreetikko Rosemarie Rizzo Parsen teoksiin.

Sosiologian väitöskirjani pureutuu näihin kahteen kiistaan. Se purkaa auki keskusteluja, joissa paastoväitöskirja ja terapeuttisen kosketuksen oppikirja määriteltiin epätieteelliseksi. Väitöskirja osoittaa, että keskustelu kiistoissa oli hyvin monimuotoista: käytiin keskustelua hoitotieteen periaatteista, asemasta akateemisessa maailmassa ja laajemmin yhteiskunnassa. Kiistoissa eroteltiin hoitotiedettä ja tiedettä yleensäkin muista tietojärjestelmistä kuten magiasta, uskonnosta ja perinnäistiedosta.

SKEPSIKSELLÄ MERKITTÄVÄ ROOLI

TUTKIMUKSENI KÄSITTELEE, millaista argumentaatiota muun muassa Skepsis käytti määritelläkseen hoitotieteen tieteenalaa. Se nostaa esiin sen, että Skepsiksellä oli molemmissa kiistoissa merkittävä rooli. Paastoväitöskirjan tapauksessa yhdistys vahvisti käsityksiä väitöskirjan epätieteellisyydestä, mutta myös herätti epäilyksiä hoitotieteen tieteenalaa kohtaan esimerkiksi Skeptikko-lehden 2/1996 artikkelissa, jossa referoitiin paastoväitöskirjan argumentteja.

Terapeuttisen kosketuksen konfliktissa yhdistys pani

Huuhaa-palkinnolla alulle keskustelun, jossa määriteltiin monipuolisesti hoitotieteen rajoja ja tehtiin päätelmiä sen asemasta yhteiskunnassa. Skeptikko-lehdessä haastateltiin hoitotieteen professoria ja yhdistyksen aktiivit kirjoittivat lehdessä terapeuttisen kosketuksen tieteellisyydestä ja hoitotieteen alasta.

Kääntöpuolena Skepsiksen toiminnassa oli, että yksi akateeminen tieteenala sai sen kautta negatiivista julkisuutta ja sen maine oli ainakin hetkellisesti uhattuna. Tieteenalasta luotiin julkisuuteen kuva nuorena ja kokemattomana alana, jolla ei ole riittäviä edellytyksiä tehdä rajaa tieteen ja epätieteen, tieteen ja uskonnon tai tieteen ja magian välillä. Hoitotiede sai mainetta väylänä, jonka kautta epätiede voi tunkeutua tieteen alueelle ja aiheuttaa tieteen sekoittumista new age -ilmiöiden kanssa.

Tällainen negatiivinen palaute osoittaa, kuinka haavoittuvainen nuoren, tutkimustoiminnassaan vasta kehkeytymässä olevan, ammattiorientoituneen ja naisvaltaisen tieteenalan asema on. Skepsis vahvisti toiminnallaan käsityksiä tieteenalan heikkouksista ja tuotti näkemyksiä ja argumentaatiota, joita vastustajien on helppo käyttää aseena hoitotiedettä vastaan myös kyseisten konfliktien jälkeen.

Tämän vuoksi tutkimukseni herätti kysymyksen Skepsiksen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta ja toiminnan seurauksista yksittäisten tieteenalojen kannalta.

Pia Vuolanto

SKEPSIKSEN TOIMINTA POHDINNAN JA TUTKINNAN ALLE

VARSINKIN UUSIEN TIETEENALOJEN luomisvaiheisiin kuuluu rajojen hakemista sekä teoreettisten ja metodologisten lähestymistapojen epävarmuutta. Kiistat hoitotieteen tieteenalalla osoittavat, että Skepsiksen kärjistysten seurauksena kokonaisella tieteenalalla oli vaara leimautua huuhaa-tieteeksi.

Väitöskirjassa ehdotetaankin, että Skepsiksen toimintaa pohdittaisiin ja tutkittaisiin. Jatkotutkimusaiheena esitetään, että yhdistyksen kytköksiä eri tieteenaloihin analysoitaisiin ja sen jäsenkunnan tieteenalataustaa ja miesvaltaisuutta purettaisiin auki, koska yhdistys käyttää merkittävää määrittelyvaltaa asettaessaan tieteen rajoja ja kuvatessaan eri tieteenalojen asemaa.

Tällaista tutkimusta on Ruotsissa jo tehtykin ja osoitettu, että skeptikkoliike muistuttaa tieteen vahtikoirien ja poliisien toimintaa, joka toimittaa episteemisiä ”puhdistuksia” tieteen kentillä (Forstorp, Per-Anders 2005. The Construction of Pseudo-Science: Science Patrolling and Knowledge Policing by Academic Prefects and Weeders. VEST 18 (3–4), 17–71).

Keskustelua Skepsiksen toiminnasta tarvittaisiin myös Suomessa. Väitöskirjani antaa lähtökohtia laajalle keskustelulle Skepsis-yhdistyksestä ja skeptikkojen roolista eri tieteenalojen määrittelyssä.

englanninkielinen Sosiologian Väitöskirja ”rajatyö ja Akateemisen Aseman Haavoittuvuus: Tapaus suomalainen Hoitotiede” Tarkastettiin Tampereen yliopistolla 22. Marraskuuta 2013. kirjoittaja On Tutkija, Ttm (hoitotiede) Ja Jatko- opiskelija (sosiologia).

Tästä oli kysymys, i

SKEPSIS RY myönsi Huuhaa-palkinnon 1996 Kirjayhtymälle Anja Rautajoen ”Terapeuttinen kosketus” -kirjan julkaisemisesta Studia-kirjasarjassaan. Skepsis ry katsoo, että Kirjayhtymä on hämärtänyt terveydenhuollon opetukseen tarkoitetun tieteellisen ja pseudotieteellisen kirjallisuuden rajaa antamalla tällaiselle kirjallisuudelle foorumin kirjasarjassaan, jossa julkaistaan sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle suunnattua oppi- ja ammattikirjallisuutta.

Kirjan tekijä antaa ymmärtää, että kyseessä on terveydenhuollossa muualla maailmalla yleisesti hyväksytty menetelmä, joka tulisi ottaa käyttöön myös Suomessa. Kirjassa kuvattu terapia on kuitenkin tyypillinen vaihtoehtohoito, jossa sekoittuvat eteeriset energiavirrat, jalokiviterapia, kosmiset ulottuvuudet, telepatia, kaukoparannus, värähtelytaajuudet ja muut niin sanottuun new age-ajatteluun kuuluvat käsitteet.

Kyseinen teos on uskomaton kokoelma fysiikan käsitteiden väärinymmärrystä ja mystifiointia. Kirjassa väitetään muun muassa, että ”Einstein ja muut tunnetut fyysikot ovat huomanneet, että aine on ajatusta, joka värähtelee alemmalla taajuudella.” Lisäksi todetaan, että ”Energia on aine, jolla ihminen elää ja kuolee.” Terapiaa perustellaan evoluutioteorialla, itämaisilla filosofioilla ja kvanttifysiikalla. Huolestuttavana Skepsis ry pitää kirjassa esitettyä väitettä, jonka mukaan energia, energiakenttä ja energianvaihto olisivat hoitotieteessä yleisesti hyväksyttyjä käsitteitä.

Palkinnollaan Skepsis ry haluaa kiinnittää huomiota lääketieteeseen perustuvan terveydenhuollon ja erilaisten myyttisiin uskomuksiin perustuvien hoitojen rajojen hämärtymiseen. Yhdistys on pannut merkille, että jotkut virallisen terveydenhuollon parissa työskentelevätkin ovat lähteneet kritiikittömästi kannattamaan näitä hoitomuotoja, joille ei löydy tieteellisiä perusteita. Yksi esimerkki tästä on terveydenhuollon henkilöstön kiinnostus grafologiasta tai iirisdiagnostiikan mainostaminen terveydenhuollon ammattilaisille tarkoitetuissa lehdissä.

Yhdistyksen mielestä tällaisen uuden terapian tuominen ikäänkuin muualla yleisesti hyväksyttynä hoitomuotona heikentää koko terveydenhuollon opetuksen uskottavuutta. Nuorena tieteenalana hoitotieteeltä odotetaan erityisen suurta valppautta ja kriittisyyttä erilaisten pseudotieteellisten oppien yrittäessä virallistaa asemansa tieteenä.

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 4/2013. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Minä, skeptikko
Elämme salaliittoteorioiden kulta-aikaa
Puheenjohtajan palsta
Ihmisen evoluutio
Paransiko paasto sittenkään?
Valkee taistelee
Skeptikko 20 v. sitten
Lukijan pakina: Kalojen avaruus
Vuorovaikutus vai vedätys
Aika kultaa muistot
Keskustelua lämpötiloista

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit