Skeptikko · Skeptikko 2/2014
Skeptikko 20 v. sitten
20v.
Viime kesänä katselin hotellihuoneeni televisiota Moskovassa. Illan uutislähetystä seurasi ensin säätiedotus ja sitten peruukkiin pukeutuneen, tähtikuvioita lukevan astrologin ennustus. Syksyllä Anna-Kaisa Hermusen haastattelussa esiintyi astrologi, joka arvioi presidenttiehdokkaiden luonnetta ja kykyjä taivaanmerkkien perusteella. Kanavakilpailu on tuonnut televisioon useitakin ohjelmia, joissa – tavallisesti ilman mitään kritiikin häivääkään toimittajan taholta – tirkistellään yliluonnollisia ilmiöitä.
Suomalaiset aikakaus- ja iltapäivälehdet ovat jo pitkään mässäilleet aiheilla, jotka liittyvät horoskooppeihin, ihmeparannuksiin, julkkisten uskoon tulemiseen, idän mystiikkaan, ennustajiin, selvänäkijöihin ja ufoihin. Okkultismia ja New Age -uskontoja tarjotaan omissa kirjakaupoissa ja ”hengen ja tiedon messuilla”. Ei ole sinänsä yllättävää, että huuhaan markkinointi on nyt levinnyt myös sähköisiin viestimiin. Silti on aihetta kysyä, miten skeptikon pitäisi suhtautua tähän kehitykseen. Yksi mahdollinen vastaus voisi olla se, että arkipäivän magia on pelkkää harmitonta leikkiä, jota sen harjoittajat eivät itsekään ota tosissaan. Tällöin skeptikkojen epäily saattaa näyttää tiukkapipoiselta ahdasmielisyydeltä, joka kääntyy itseään vastaan. Tämä on kuitenkin vain osatotuus: leikin varjolla ei voi puolustaa esimerkiksi sitä, että ufologit esiintyvät tutkijoina, ihmisten herkkäuskoisuutta käytetään kyynisen kaupallisesti hyväksi, ihmisen fyysinen ja psyykkinen terveys vaarannetaan näennäishoidoissa tai väkivaltaisissa rituaaleissa, poliitikot esiintyvät huuhaaohjelmissa kansansuosiota kalastamassa.
Skeptikot ovat itse joutuneet vuosisatoja taistelemaan ajatuksen vapauden puolesta, joten heidän ei tule ryhtyä vaatimaan huuhaan sensuroimista ja kieltämistä. John Stuart Millin klassisten periaatteiden mukaisesti voi olla edullista, että salaopit julkistetaan, jolloin ne itse paljastavat heikkoutensa ja naurettavuutensa. Mikä onkaan herkullisempaa kritiikkiä kuin televisio-ohjelma, jossa selvänäkijä hivelee silmät ummessa kirjaa ja väittää sen omistajan olevan kulttuuria luova nainen – kun kahden metrin päässä seisoo todellinen omistaja, Volvo Markkanen.
Kieltämisen sijasta skeptikon rooliin kuuluu kärsivällinen kuluttajanvalistus, maailmankuvamarkkinoilla kaupattavien löysien uskomusten perusteettomuuden ja ristiriitaisuuksien paljastaminen. Siksi olisi hyvä, että – Nils Mustelinin hyvää esimerkkiä noudattaen – kriittistä ajattelua edustavat epäilijät olisivat valppaasti mukana väittelemässä silloin, kun nykyajan taikauskoja ja pseudotieteitä esitellään televisiossa.
Skeptikoita syytetään tavan takaa tiukkapipoisiksi kaiken kieltäviksi niuhottajiksi. Skeptikko nähdään ikäänkuin henkilönä, joka luulee tietävänsä kaiken tietämisen arvoisen olemassa olevasta maailmasta. ”Skepsismin kaapuun pukeudutaan luonnolisesti monella hyvinkin erilaisella taholla, mutta aito skeptinen perusasenne ei ole Besserwisser-itsensäkorostamista”, sanoo Skepsiksen tuore puheenjohtaja Veli Toukomies. Yhdysvaltalainen filosofi Paul Kurtz puolestaan määrittelee skeptikon kriittiseksi tiedonetsijäksi, joka on mieleltään avoin uusille mahdollisuuksille. ”Ajattelun on oltava vapaa lähtemään odottamattomille urille”, hän sanoo.
Mutta hyvin usein skeptikko ajautuu ärhäkkään rakkikoiran rooliin yrittäessään selvittää kansalaisille, mikä on tiedettä ja mikä ei. Yliluonnollisiin ilmiöihin uskovat vetoavat mieluusti tieteen auktoriteetteihin ja väittävät tieteellisesti todistetuiksi ilmiöitä, jotka tiede on jo todennut kestämättömiksi. Tällaisia väittämiä löytyy runsaasti muun muassa vaihtoehtolääkinnän piiristä.
Pirkka-lehden numerossa 2 (4.3.1994) ilmestyi Mikko Haljoen artikkeli, joka kertoi tekniikan lisensiaatti Paavo Huttusen suorittamista sähkömagneettisen säteilyn mittauksista. Samaa aihetta on käsitellyt myös Seura numerossa 27/93. Pirkan artikkelin mukaan radiolähettimet aiheuttavat erilaisia sairauksia kuten syöpää. Jutussa on mukana myös taikavarpumies Pentti Ruusala ikäänkuin varmentamassa fyysikon tekemiä mittauksia. …
Artikkelin mukaan Huttusen piti kuluvan kevään aikana jättää tarkastettavaksi kenttämittauksia koskeva väitöskirjansa Kuopion yliopiston sovelletun fysiikan laitokselle. Yliopiston mukaan väitöskirjaa ei ole ainakaan vielä jätetty ennakkotarkastukseen, eikä Huttunen ole edes kirjoilla jatko-opiskelijana. Tiettävästi kirjoitus on kuitenkin olemassa, ja siinä on vertailtu sähkömagneettisia kenttiä ja varpumiesten tekemiä ”havaintoja”. Tulemme seuraamaan mielenkiinnolla tämän väitöskirjan kohtaloita.
JULKISEN SANAN neuvosto antoi langettavan päätöksen Suomen Kuvalehdelle jutusta, jossa todettiin, että korvavalo ei toimi. JSN:n mukaan Valkeelle olisi kuulunut oikeus saada oma versionsa totuudesta mukaan juttuun muun muassa siksi, että ”asiantuntijoiden käsitykset ja tulkinnat kirkasvalokuuloketta koskevista tutkimuksista ovat hyvin ristiriitaisia ja asiassa etsitään vielä lopullista totuutta”. Ei ole olemassa ristiriitaa. On olemassa Valkeen luoma illuusio siitä. Terveysväittämin myytävien tuotteiden markkinointi on usein valheellista. Kuluttajaa suojaa laki, mutta usein käy kuin Valkeen tapauksessa. Sanotaan se nyt vielä kerran: ihmisaivot eivät tarvitse valoa. Jos tarvitsisivat, aivoissa olisi toimivia valoreseptoreita. Toisin kuin Valkee sivuillaan väittää, ihmisaivoissa ei verkkokalvon ulkopuolella sellaisia ole. Joillakin eläimillä on, meillä apinoilla ei. Kaikki näkyvästä valosta riippuva tapahtuu verkkokalvon kautta. … Missä määritellään se, milloin on lupa sanoa, että keisari on nakupelle, päästämättä räätäliä ääneen? Yhä useammin asiantunteva kriittinen ääni löytyy vain netistä. Mutta sieltä löytyvät myös huruisimmat hörhöt, joten vaatii ennakkotietoja erottaa jyvät akanamerestä. Kiitos JSN:n, vaihtoehdot ovat yhä harvemmassa.
JSN:N PÄÄTÖS on käsittämätön. Se on omiaan ruokkimaan median tasapuolisuusharhaksi (engl. false balance) kutsuttua ilmiötä, jossa toimittaja suhtautuu tosiasioihin ja tieteeseen kuten mielipiteisiin. Mielipide-, arvo- tai poliittisissa kysymyksissä on asiallista esitellä molempien osapuolten kannat (ellei sitten tarkoituksella tehdä näkökulmajuttua). Tiedeuutisoinnin haasteena on, että tieteessä harvoin päästään sataprosenttisen aukottomiin totuuksiin asti. Esimerkiksi jonkun lääkkeen tehoa ei voida todistaa samalla varmuudella kuin voidaan todistaa vaikkapa ajoneuvon jarrutusmatka tai tv-haastatellun poliitikon kravatin väri. Silti tieteelliseen tutkimukseen nojaavalle näkökulmalle tulisi antaa huomattavasti enemmän painoarvoa kuin puoskarin käsienheiluttelulle, jonka tueksi ei ole mitään todisteita.
NORJAA PUHUTTIVAT 1950-luvulla tapaukset, joissa lentäjät olivat havainneet salaperäisiä, huimaa vauhtia kulkevia aluksia. Myös maanpinnalla olevat ihmiset kertoivat nähneensä välkkyviä esineitä, jotka lensivät ällistyttävän korkealla. Norjalaisen Aftenposten-lehden mukaan mysteeri on nyt ratkennut. Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA julkaisi keskiviikkona Twitter-verkkopalvelussa viestin, jossa tunnusti esineiden olleen U2-lentokoneitaan. U2-koneet lensivät jopa 18 000 metrin korkeudessa eli selvästi korkeammalla kuin mitkään 1950-luvun lentokoneet. Auringon painuttua horisontin taakse U2:t olivat edelleen riittävän korkealla heijastaakseen auringonsäteitä, CIA selittää. Lennoista ei kerrottu, koska ne liittyivät kylmän sodan aikaiseen vakoiluohjelmaan.
HELVETTI ON fyysisesti maan sisällä sijaitseva polttavan kuuma, pimeä, meluisa, rikinhajuinen ja pelottava paikka josta ei ikinä pääse pois. Helvetistä puuttuu armo, sympatia, myötätunto, hyvyys, kauneus ym. Siellä on vain tuskaa, vihaa, syytöstä, pelkoa ja kidutusta. Helvetti ei ole jokin symbolinen metafora tai mielentila, vaan konkreettinen ja hyvin todellinen paikka maan sisällä. Kerrotaan erään venäläisen öljynporausryhmän poranneen todella syvän reiän aina helvettiin asti ja laskeneen sinne mikrofonin. Ennenkuin mikrofoni suli, se ehti tallentaa miljoonien ihmisten karmaisevia tuskanhuutoja.
NEW YORKISSA rokottamattomat lapset eivät pääse kouluun, jos koulussa olevalla lapsella on rokotuksella ehkäistävä tauti, kertoo New York Times. New York Cityn koulujen tekemällä päätöksellä on nyt myös liittovaltion tuomarin tuki. Tuomari vetosi päätöksessään 109 vuotta vanhaan korkeimman oikeuden päätökseen, joka antaa osavaltioille laajat valtuudet kansanterveyteen liittyvissä asioissa. Asian oli vienyt oikeuteen kolme perhettä, jotka väittivät, että heidän oikeuttaan harjoittaa uskontoaan rikottiin, kun heidän lapsensa pidettiin pois koulusta jopa kuukauden ajan kerrallaan rokotussääntöjen vuoksi. Päätöksen tehneen tuomarin mukaan korkein oikeus oli päätöksessään ”vihjannut voimallisesti, että uskontoon vetoavat eivät ole perustuslain nojalla vapautettuja rokotuksista”.
VIIME VIIKOLLA poliisin rikosilmoitusten vastaanottopisteeseen saapui huolestunut nuori nainen. … Hän kertoi seurustelleensa nuoren miehen kanssa, mutta miehen rakkaus naista kohtaan oli loppunut tai kiihkeät tunteet olivat suuntautuneet toiseen kohteeseen. … Netissä surffattuaan nainen löysi sivuston, jonka ylläpitäjä pystyisi kertomansa mukaan, korvausta vastaan palauttamaan afrikkalais-karibialaisen uskonnon avulla miehen naista kohtaan aiemmin tuntemat intohimoiset tunteet. Nainen kirjaimellisesi ”osti rakkautta” ja siirsi useita tuhansia euroja henkilön ilmoittamalle tilille. ”Rakkausrintamalla” ei kuitenkaan tapahtunut toivottuja muutoksia, mutta ”poppamies” vaati naiselta lisää rahaa ja nainen koki tuleensa petetyksi ja tuli kertomaan asiasta poliisille.
Viime viikon perjantaina pääkaupunkiseudulla sijaitsevan poliisilaitoksen rikosilmoituksen vastaanottopisteeseen saapui nuori mies, joka vaikutti pelokkaan hysteeriseltä. Vapiseva nuori mies kertoi saaneensa oudon puhelun puhelinnumerosta, jonka soittaja maanumeron perusteella oli nigerialainen. Erikoisella aksentilla englantia puhunut mies oli kertonut, että entinen tyttöystävä oli maksanut useita tuhansia euroja taioista, jotka johtaisivat miehen kuolemaan. Soittaja ilmoitti luopuvansa tilattujen taikojen teosta, jos taikojen kohteena oleva mies maksaisi hänelle 5000 euroa ”taioistaluopumiskorvauksena”. Uhkaavasta tilanteesta huolimatta nuori mies ei maksanut euroakaan ja sai pian viestin, että taiat on tehty. Pelästynyt Etelä-Karjalassa asuva mies vältteli kotikuntaansa kuoleman pelossa, mutta rohkaisi mielensä ja kertoi tilanteestaan pääkaupunkiseudulla poliisille.
HIRVENSALMELLA SIJAITSEVA idyllinen Satulinna on valikoitunut jo kolmatta kertaa Nelosen Vain elämää -ohjelman kuvauspaikaksi, ja paikasta on liikkunut jo pitkään jos jonkinmoisia kummitustarinoita. Esimerkiksi ohjelman ensimmäisellä tuotantokaudella Jonne Aaron vaihtoi huonetta, koska hänen mielestään ensimmäisessä huoneessa kummitteli. … ”Sen paljastan, että siellä kummitteli. Tämä on ihan tosi juttu. Eihän sitä skeptikot ja kyyniset ihmiset usko, mutta pakko se on uskoa, kun itse kokee.” Kummitukset näyttävät olevan taas vauhdissa, sillä Satulinnassa on sattunut jos jonkinmoisia kummallisuuksia Vain elämää -kuvausten alettua sunnuntaina. ”Toissayönä Toni Wirtanen heräsi siihen, kun hänen huoneessaan olevan vaatekaapin ovi avautui itsestään neljältä aamuyöllä. Ketään ei näkynyt missään”, Nelosen vastaava tuottaja Alexandra von Knorring-Rosti kertoo puhelimitse kuvauspaikalta. Aivan samaan aikaan tapahtui pari muutakin outoa ilmiötä. ”Vesku Loiri oli nukahtanut tietokoneen päälle luurit korvilla, kun joku herätti hänet. Mutta koska ketään ei näkynyt, Vesku oli ystävällisesti kiittänyt kummitusta ja siirtynyt nukkumaan mukavampaan asentoon”, tuottaja kertoo.
ON SKANDAALI, ettei KKO antanut valituslupaa Auervyyhden seksuaalirikosjutussa. KKO hyväksyi näytöksi humpuukin. Anneli Auerin seksuaalirikosjuttu on täynnä lääketieteellisiä mahdottomuuksia. … Huikein vedätys on ”näyttö” tyttöjen raiskauksista. Uhreiksi väitetyt tytöt olivat v. 2011 neitsyitä, vaikka tarinan mukaan vv. 2007-2008 heistä toinen olisi ollut ainakin kahdesti, viisivuotiaana, ja toinen alvariinsa sukupuoliyhdynnässä aikuisen miehen kanssa. Mahdoton muuttui mahdolliseksi, kun somaattiset tutkimukset tehnyt gynekologi Minna Joki-Erkkilä todisti immenkalvojen kasvavan takaisin. Tässä hän vetosi norjalaiseen ”huippuasiantuntijaan”, jota kuultiin videolinkin avulla. Minna Joki-Erkkilältä puuttuvat tieteelliset näytöt lähes kokonaan. Hänen norjalaisella ”huippuasiantuntijallaan” niitä on hiukka enemmän, mutta kun melkein nollaan lisätään hiukan, summa on edelleen perin vähän. Viidennen herätysliikkeen aktiivi Minna Joki-Erkkilä on epäilemättä uskossaan vahva, mutta tuomareiden ei pitäisi uskoa sellaista, jota lääketiede ei hyväksy. Nyt oikeuslääketieteen vakaa paradigma korvattiin voodoo-tason humpalla – ja sen nojalla tuomittiin toinen 7,5, toinen 10 vuodeksi vankeuteen.
LÄÄKEALAN TURVALLISUUS- ja kehittämiskeskus Fimea on joutunut puuttumaan muutaman viikon sisällä kahteen tapaukseen, jossa markkinoitiin vettä harhaanjohtavin lääkkeellisin väittämin. Vielä alkuviikosta suomalaisella verkkosivustolla markkinoitiin narkolepsiaa sairastaville suunnattuja informaatiotippoja, joiden kerrottiin puhdistavan Pandemrix-rokotteen haittoja. Muutama viikko aiemmin Fimea puuttui tapaukseen, jossa markkinoitiin homeopaattista vettä lääkkeeksi käärmeen puremaan.
ANJA PANHELAISEN ystävä Saara sairastui rintasyöpään vuonna 2000. Syöpää hoidettiin, ja Saara näytti parantuvan. Kesällä 2004 hän joutui kuitenkin jälleen sairaalaan. Selvisi, että maksassa oli etäpesäkkeitä. Tällä kertaa Saara kieltäytyi virallisen lääketieteen hoidoista. ”Saara kertoi kuulleensa syöpäsairaasta henkilöstä, joka oli tullut terveeksi luontaishoidoilla. Hän aikoi hoitaa itseään niillä”, Panhelainen sanoo. … Saara meni elimistön puutostiloja kartoittavaan hivenaineanalyysiin ja alkoi pitää parempaa huolta itsestään muun muassa syömällä puhdasta ruokaa ja juomalla lähdevettä. ”Kesällä 2005 Saara kertoi minulle löytäneensä luontaisterapeutin, joka kuulemma vakuutti hänelle, ettei hänen maksassaan ole syöpää vaan jonkinlaisia loismatoja – ja kuinka ollakaan, hänellä sattuu olemaan sellainen laite, joka tuhoaa nämä madot.” Terapeutin nimi oli Marjo Urbanski. Saara pyysi Panhelaista mukaan mennessään Urbanskin luokse hoitoon. … ”Ystäväni sai muistaakseni vasempaan käteensä pidettäväksi kynän tapaisen puikon, josta meni USB-kaapeli ihan tavalliseen, kannettavaan tietokoneeseen. Urbanski näppäili auki jonkin ohjelman, minkä jälkeen näyttöruudulle ilmestyi latauspalkki. Tuo palkki lähti täyttymään, ja kun yksi palkki oli täynnä, yksi ‘mato’ oli kuulemma tuhottu. Koska matoja oli Urbanskin mukaan yhteensä viisi, tämä lataus toistettiin viisi kertaa. Sitten Urbanski sanoi, että nyt ne madot ovat poissa.” … Syksyllä Saara joutui sairaalaan. Syöpä oli edennyt luustoon. … Maaliskuussa 2006 Saara kuoli.
Ilkka Niiniluoto
Marketta Ollikainen
Hannu Karttunen
lainaukset Lehdestä Skeptikko 2/1994. skeptikot Verkossa: www.skepsis.fi/julkaisuja/skeptikkolehti.aspx


Susanne Björkholm, Hs.fi 7.7.
Linja-aho.blogspot.fi 7.7.
Hs.fi 4.7.
Artolehkamo.puheenvuoro.uusisuomi.fi 29.6.
Talouselämä.fi 24.6.
Poliisi.fi/kaakkois-suomi 19.6.
Iltasanomat.fi 14.6.
Mikkoniskasaari.fi 11.6.
Savonsanomat.fi 5.6.
Studio55.fi 21.5.
Julkaistu Skeptikko-lehdessä 2/2014. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Minä, skeptikko
Miksi uskoa ihmeisiin?
Skeptiikkaa ja tieteellistä ajattelua lukiolaisille
Puheenjohtajan palsta
Langettava päätös korvavaloja kritisoineesta artikkelista
Hylkylöytöjä ja puolikuivaa historiaa
Taikausko ja sukupuolierot
Kemikaaleja ja homeopatiaa
Uskonto ei tarvitse kreationismia
Kuka tuikkasi sytytyslangan tuleen?
Huumori on taivaalle vierasta
Onko se näin yksinkertaista?
