Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 1/2019

Skeptikko 20 v. sitten

20v.

ERÄS TUTKIJANTYÖN HIENOIMMISTA KOKEMUKSISTA on uusien asioiden oivaltaminen. Mitä omaperäisemmän tutkimusidean onnistun keksimään, sitä palkitsevammalta työni tuntuu. Henkilökohtaisiin kokemuksiini verrattuna monilla tuntuu olevan tieteentekijöistä vähän synkeämpi kuva, sillä usein kuulee, että tieteentekijät ahdasmielisyyttään välttelevät outojen ja omaperäisten ilmiöiden tutkimista. … Koska seuraan työni puolesta tiiviisti eri alojen tiedejulkaisuja, nämä väitteet tuntuvat lähinnä hassuilta.

Pienellä artikkelitietokantojen selauksella voi nähdä, että viime vuosien aikana on tutkittu mitä epätavallisimpia ilmiöitä. On esimerkiksi tutkittu kvanttiteleportaatiota, hidastettu valon nopeutta tai etsitty elämän merkkejä marsilaisesta meteoriitista. Näiden todella omaperäisten tutkimusten lisäksi tiedelehdistä voi löytää tutkimuksia myös Skepsiksen piiriin kuuluvista epätavallisista asioista, kuten biorytmeistä, kuuhulluudesta, ufosieppauksista, telepatiasta tai astrologiasta. Lähes kaikkea mahdollista siis tutkitaan, mutta jostain syystä monille ihmiselle on syntynyt vaikutelma siitä, että tieteentekijät haluavat ainoastaan kritisoida epätavallisia ilmiöitä. Koska tieteestä kerrotaan tiedotusvälineissä entistä enemmän ja tämä on tiedeyhteisön kannalta tärkeää toimintaa, on aiheellista pohtia, kuinka illuusio ylikriittisistä skeptikoista syntyy. …

Ristiriita tiedemiesten kriittisen asenteen ja muun viestinnän välillä synnyttää varmasti kummallisen tunteen siitä, ketä oikeastaan pitäisi uskoa. Tästä voi seurata tilanne, jossa tiedottamisen ammattilaisten helposti sulava ja vauhdikas tiedonvälitys asettuu vastakkain tieteentekijän monimutkaisen ja ehkä kuivankin esittämistavan kanssa. Tällöin voi syntyä vaikutelma tieteentekijästä ylikriittisenä ilonpilaajana.

Ongelman ydin lienee siinä, että tiedettä ja tiedonvälitystä tehdään eri periaatteilla. Tieteentekijä suhtautuu varovaisesti mullistaviin tuloksiin, koska hän tietää, että tuloksen julkaiseminen on tiedeyhteisössä tapahtuvan pitkän arviointiprosessin alku, josta voi seurata vuosia kestävä varmistusten ja jatkotutkimusten sarja. Tiedotusvälineet eivät yleensä halua odottaa vuosikausia, vaan mielenkiintoinen tulos julkistetaan välittömästi. Lisähankaluuksia tuottaa se, että tuloksiin liittyviä monimutkaisia epävarmuustekijöitä on vaikea selittää parin minuutin uutissähkeessä tai parin palstan tiedeuutisessa. Epämääräinen tai alustava tulos saattaa näin saada suhteettomasti julkisuutta todellisiin ansioihinsa nähden. JuKKA häKKinen

SKEPSIKSEN TIETEELLISEN NEUVOTTELUKUNNAN puheenjohtaja, dosentti Kari Enqvist palkittiin Tieto- Finlandialla tammikuussa järjestettyjen Tieteen päivien yhteydessä. Enqvist sai palkintonsa kirjastaan ”Olemisen porteilla” (WSOY 1998), jossa hän pohtii olemassaolon ja tietoisuuden ongelmaa kvanttifysiikan näkökulmasta. ...

Enqvististä piti alunperin tulla psykologi. Se ei kuitenkaan tuntunut tyydyttävän hänen tiedonjanoaan ja hän alkoi opiskella psykologian sivussa tähtitiedettä ja fysiikkaa lähinnä yleissivistystään kartoittaakseen. Hän kertoo jatkaneensa teoreettisen fysiikan opintoja oikeastaan siksi, että oli saanut abrobaaturista arvosanan 1–, joka opintokirjassa oli hänestä ollut hävettävän näköinen.

– Ajattelin, että saan sen peitetyksi, jos suoritan vielä cum lauden, Enqvist naureskellen muistelee.

Huono arvosana selittyi sillä, ettei Enqvist vielä tuolloin ollut perehtynyt tarkemmin matematiikkaan. Sen aika tuli vasta myöhemmin, kun teoreettinen fysiikka oli jo nielaissut miehen.

Nyt Enqvist toimii Suomen Akatemian vanhempana tutkijana Helsingin yliopiston teoreettisen fysiikan laitoksella. Hän on hiukkaskosmologi, joka pyrkii selvittämään, mitä todella tapahtui niissä sekunnin murto-osissa, jolloin maailmankaikkeus syntyi.

Skepsiksen tieteellisessä neuvottelukunnassa Enqvist on ollut mukana aina siitä lähtien kun neuvottelukunta perustettiin marraskuussa 1990. Viimeiset kolme vuotta hän on toiminut sen puheenjohtajana. Jo ennen Skepsiksen perustamista keväällä 1987 Enqvist kuului dosentti S. Albert Kivisen 1974 perustamaan skeptiseen ”Transcendentaaliradiestesian Seuraan”. Vuosina 1997 ja 1998 Enqvist oli mukana myös Skepsiksen hallituksessa.

Toisin kuin jotkut skeptikot pelkäävät, Enqvist ei usko, että kaikenlaisen huuhaan vyöry on hautaamassa alleen kriittisen ajattelun. Päinvastoin, hän on vakuuttunut siitä, että pitkällä aikavälillä tiede lopulta voittaa mystiikan.

– Ihmisethän näkevät jokapäiväisessä elämässään, että tiede toimii. Jos kännykkä soi, sillä voi puhua Espanjaan. Vaikka he eivät tietäisikään, miten yhteys toimii, he kyllä ymmärtävät, että insinöörit ovat keksineet sen ja että fysiikalla on jotain asian kanssa tekemistä.

Enqvist myös arvelee, että loppujen lopuksi parailmiöistäkin innostunut nykyihminen näyttää enemmän luottavan tieteen tarjoamaan tietoon kuin mystiikkaan. Se näkyy muun muassa siinä, että erilaiset new age -liikkeet lainailevat hanakasti tieteen termejä, joilla ne pyrkivät perustelemaan näkemyksiään.

YHDYSVALTALAINEN FORTEAN TIMES -lehti kertoo uutistoimisto Reutersin mukaan vuoden 1998 olleen tähän mennessä vilkkain yliluonnollisten ilmiöiden markkinoilla. … – Kun lähestymme vuosituhannenvaihdosta, tulemme näkemään ennennäkemätöntä kiinnostusta yliluonnolliseen maailmaan, lehden päätoimittaja Joel McNally kertoi.

Marketta Ollikainen

Marketta Ollikainen & Lassi Kurkijärvi

lainaukset Lehdestä Skeptikko 1/1999. skeptikot Verkossa: Skepsis.fi/lehti

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 1/2019. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Minä, skeptikko
Julkkis on arvaamaton terveysvaikuttaja
Käyttäytymistä ei voi ennustaa
Henkimaailman juttuja
Sähköauto – faktoja pöytään
THL:n tieteenvastaiset selittelyt
Antti Heikkilä ja viidenkymmenen prosentin kuolleisuus
Ihme juttuja
Erään kirjakritiikin aikajana, 2
Pahuuden haaste on yhä voimassa
Veljekset aaveiden jäljillä
Paistettu sipuli auttaa paiseissa
Tiedettä, tietoa ja mielipiteitä
”97 prosenttia tiedemiehistä...”

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit