Kuolemanrajakokemus
Osa elvytetyistä tai hengenvaarassa olleista kertoo samankaltaisen kokemuksen: rauha, tunneli ja valo, oman kehon näkeminen ylhäältä, kuolleiden läheisten kohtaaminen ja paluu vastentahtoisesti. Lääkäri Raymond Moody nimesi ilmiön vuonna 1975 kuolemanrajakokemukseksi, ja siitä on tullut suosituin todiste kuolemanjälkeisestä elämästä. Kokemus on aito ja usein elämää muuttava, mutta sen tulkinta on eri asia kuin kokemus.
Samat elementit tuotetaan ilman kuolemanvaaraa. Hävittäjälentäjät kokevat tunnelin ja valon sentrifugissa, kun aivojen hapensaanti heikkenee. Ketamiini tuottaa kehosta irtautumisen ja rauhan. Ohimolohkon sähköärsytys tuottaa tunteen läsnäolosta ja oman kehon näkemisestä ulkopuolelta, ja lääkäri Olaf Blanke on toistanut kehostapoistumiskokemuksen laboratoriossa. Kokemusten sisältö vaihtelee kulttuurin mukaan: intialaiset kohtaavat kuoleman jumalan virkailijoita, länsimaalaiset tunnelin. Jos kyseessä olisi näkymä toiseen maailmaan, sen luulisi olevan kaikille sama.
Ratkaiseva koe on yksinkertainen: sairaaloihin on asetettu korkealle hyllyille kuvia, jotka vain katosta katsova näkisi. AWARE-tutkimuksessa (2014) seurattiin yli 2 000 sydänpysähdystä; kukaan ei raportoinut kuvia.
Jälleensyntyminen
Usko jälleensyntymiseen kuuluu hindulaisuuteen ja buddhalaisuuteen, ja länsimaissa sitä on tuettu kahdella todistelajilla. Hypnoottisessa regressiossa potilas "palaa" edelliseen elämään ja kertoo yksityiskohtia. Tunnetuin tapaus, Bridey Murphy 1950-luvulla, osoittautui lapsuuden naapurin kertomuksiksi: hypnoosi kokoaa muistoja, luettua ja kuviteltua yhdeksi tarinaksi, jonka kertoja itse uskoo. Toinen laji on lapset, jotka muistavat edellisen elämän; psykiatri Ian Stevenson keräsi tuhansia tapauksia Aasiasta. Kertomukset syntyivät kulttuureissa, joissa jälleensyntymiseen uskotaan, ne dokumentoitiin usein vasta sen jälkeen, kun perheet olivat jo tavanneet, ja yksityiskohdat sopivat mihin tahansa.
Miksi kysymys on tärkeä
Kuolema pelottaa, ja lupaus jatkosta lohduttaa. Skeptikko ei voi todistaa, ettei kuoleman jälkeen ole mitään, mutta voi todeta, että yksikään esitetty todiste ei kestä tarkastelua ja että aivotutkimus selittää kokemukset ilman tuonpuoleista. Tietoisuus on aivojen toimintaa: kun se häiriintyy, kokemus muuttuu, ja kun aivot lakkaavat, sen on vaikea nähdä jatkuvan.